Ihanko tosissasi väität, että allergia on psykosomaattinen tauti?
Niin siis todelliselle allergialle on kyllä lähde mikä sen aiheuttaa, mutta ainakin ennen sanottiin että psykosomaattinen oireilu saattaa aiheuttaa allergian. Lisäksi monet ihmisten itsediagnosoimat allergiat eivät varsinaisia allergioita ole.
Allergiatutkimukset ovat kalliita. Tämän vuoksi myös allergioista halutaan hiljentyä, koska mitään “pientä” ei oikeasti haluta tutkia tai hoitaa.
Kaikelle löytyisi varmasti selityksiä viimeistään ruokavaliosta, mutta ihmiset pistetään pakon edessä tekemään nämä omat diagnoosinsa, koska erittäin harvalla lääkärillä on edes halua tutkia mitään perusasioita.
Itse kävin viime kesänä tutkituttamassa ihottuman TAYSissa, mutta loppuviimein lääkärin ainoa analyysi oli, että lisää vaan kortisonia tarvittaessa ja sitten odottelemaan, koska ihottuma palaa. Näin käy, kun syitä ei oikeasti haluta tutkia.
Itse hoidan muuten palleatyrääni pellavansiemenillä, joita jotkut vastustavat kovasti hoitomuotona ja haluaisivat mieluummin, että käyttäisin happosalpaajia. Todennäköisesti minä olen kanssa luulotautinen, mutta aloitettuani joka aamu syömään pellavansiemeniä annettuani niiden olla vesilasissa yön minua ei ole närästänyt kertaakaan. En ole muistanut edes moneen viikkoon, että minulla on palleatyrä.
Happosalpaajat eivät koskaan ole olleet näin tehokkaita. Psykosomaattista?
Varsinaista allergian syytä ei edes tiedetä, epäilyjä on monia, mutta varmaa tietoa ei taida olla. Allergian aiheuttaja on aina proteiini, mutta ihmiset väittävät olevansa allergisia aineille joissa ei ole proteiinia. Allergiat eivät toki ole niin “muodissa” enää kuin olivat ennen laktoosi-intoleranssia, keliakiaa, bulimiaa ym.
Yliherkkyys ja intoleranssi eivät ole sama asia kuin allergia, vaikka niitä voi aiheuttaa samat aineet kuin allergioita. Ja siinä itsetehdyt diagnoosit menevät pieleen. Kyllä minä uskon että ruokavaliolla voi parantaa monia sairauksia, en sitä ole tarkoittanut. Länsimainen lääketiede on mennyt siihen että kaikkea lääkitään vaikka olisi oikeasti paljon parempia keinoja sairauksien hoitoon. Esim. maitsemasi kortisoni on varsinainen myrkky.
Perustetaanpa nyt tälläinen ketju, kun varsinkin omalle kohdalle näin keväisin “koivu” on kirosana.
Osa allergioista voidaan saada kuriin siedättämällä, kuten esim. osa siitepölyallergioista.
Tämäkään ei ole 100% toimiva hoitomuoto, mutta on tuonut monelle helpotusta näin keväisin siitepölykaudella. Ruoka-aineissa tämä on vasta kokeiluasteella. Ristiallergiat on myös hyvä huomioda, sillä jos olet koivulle allerginen, niin todennäköisesti olet myös omenalle ja porkkanalle allerginen jne…
Tähän liittyen yksi tutkimuskohteista on ollut länsimainen elämäntapa liian “puhtaassa” ympäristössä ja tästä aiheesta on hyvä pieni artikkeli Tiede-lehdessä:
Elimistömme puolustusjärjestelmä virittyi alun perin torjumaan todellisia vihollisia: loisia. Nykyään emme niitä tapaa, sillä elinympäristömme on muuttunut supersiistiksi. Niinpä immuunipuolustus lähtee taisteluun vaarattomia aineita, kuten siitepölyä, vastaan.
Tällainen puolustusjärjestelmän sokeus voi kuulostaa oudolta, mutta loiset ja siitepölyt eivät lopulta ole niin erilaisia kuin voisi kuvitella.
Esimerkiksi erään halkiomadon proteiini muistuttaa erehdyttävästi koivun siitepölyn proteiinia, ja elimistö hämääntyy. Kun se ennen kehitti vasta-ainetta karkottaakseen halkiomadot suolistosta, nyt se kehittää samaa ainetta ajaakseen siitepölyt pois limakalvoilta. Häätöponnistelujen seurauksena meillä nenät kutiavat ja silmät vuotavat.
Tämä tosin ei lohduta pähkinälle ja vaikkapa ampiaisille allergisia, joilla yksi pähkinänmuru tai ampiaisenpisto voi aiheuttaa kuolemaan johtavan reaktion. Lähipiirissäkin on kumpaakin ryhmään kuuluvia henkilöitä.
Kannattaa katsoa tuoreinta tietoa Allergia-ja astma -liiton sivuilta.
Ps. Omalla kohdalla nuorempana mm. tomaatti aiheutti reaktiota, mutta näin vanhemmalla iällä voin vedellä vaikka useampia ilman mitään oireita. Omenaa ja porkkanaa en edelleenkään pysty syömään kuin kuumennettuna.
Allergisen kohtauksen seuraukset voivat olla äärimmäiset. Tämä tapaus on vuodelta 2008, nainen oli maistanut kaverinsa valkovenäläistä.
Siis sinulla on palletyrästä johtuva refluksitauti, jonka hoitoon tarvittavia happosalpaajia korvaat pellavansiemenillä? Olisiko sinulla laittaa linkkiä johonkin asialliseen sivustoon, josta voisin tutkia asiaa tarkemmin. Pikaisella googlauksella tuli niin paljon sekalaista eteen, että oikotie houkuttelisi. NImimerkillä 15 vuotta happosalpaajien syöntiä takana…
Helvetin koivu. Sais tulla sadetta nyt taas välillä. Varmaan tuli tuossa ikkunasta joku pöläys naamalle, koska ei ole näin pahaa silmien vuotamista ja aivastelukohtausta ollut vielä tänä keväänä. Tai oikeastaan ei ole silmissä ollut vielä mitään aiemmin, varmaan lääkkeen tehokaan enää näin myöhään ole tapissa.
Mutta ei mulla kyllä porkkanasta tule mitään oireita, omena vähän kutiaa ikenissä, tai lähinnä omenan kuoret, mutta sen olen laittanut joskus unohtuneen hampaiden harjauksen piikkiin.
Itsellänin on 30 vuotta ollut diagnosoimaton koivuallergia.
Olin viikonlopun maaseudulla, jossa toki koivujakin piisaa. Henki kulki suht hyvin. Tultiin ehtoolla takaisin tänne keskustan alueelle ja taas tuntuu tukkoiselta. Voisi tosiaan tulla vähän sadetta.
Joo, kyllä henki kulkee, mutta silmät ja nenä vuotaa ja kutiaa. Ja mullakin paheni tänään, kun tulin illalla mökiltä kotio.
Koivun siitepölykausi on alkanut tänä vuonna tavallista myöhempään johtuen kylmästä keväästä.
Nyt kun tuli lämpöaalto, niin on siitepölyn määrä muuttunut ilmassa runsaaksi. Oma nenä ja silmät kertoivat myös tämän. Tähän asti on ollut helppo kevät muuten, mutta muutoksen kyllä huomaa nyt.
Koivun siitepölyä kaukokulkeutui huhtikuun aikana useita kertoja maan etelä- ja keskiosiin, mutta siitepölymäärät ilmassa olivat vähäisiä. Viileä sää viivästytti myös koivun kukinnan alkua, eikä kukinta vielä huhtikuun loppuun mennessä ollut alkanut Suomessa.
Siitepölytiedote:
http://www.norkko.fi
Joo, ajattelinkin, että taisi katupöly ja kevätlunssan ensioireet saada aikaan sen allergialääkkeiden syönnin alottamisen tällä kertaa, mutta eikös ne oo hyvä aloittaakkin jo puoltoista kuukautta etukäteen?
Se vaan on trendikästä olla allergikko.
Valitettavasti näiden huomionkipeiden muka-allergikkojen takia oikeat saattavat kärsiä.
Tässä ajateltavaa
Karjalaisesta näkökulma keksityistä allergioista
Itse olen allerginen muka-allergikoille. Saat niistä näppylöitä perseeseen.
Surullisen tuttu tarina kokille. Korostan kuitenkin edelleen että allergia on vakava sairaus, ja ne joilla allergia oikeasti on, eivät altista itseään allergisoiville ruoka-aineille. Kirjoitan siis enemmän asiasta ihmiset ja asiat jotka ärsyttävät ketjuun.
Todella lapsellista touhua. Nää on varmaan niitä, jotka intissäkin kitisi ruuasta joka kerta.
E: Ja ite en siis ole allerginen millekään ruoka-aineelle, ja normaaleista/seminormaaleista ruoka-aineista ainoastaan maksa ja munuainen jää syömättä, en tykkää yhtään niiden mausta. Enkä särkikaloista.
"Nykyään on paljon erityisruokavalioita: gluteenitonta, kasvissyöntiä, vegaania, paleota… Allergioita on niin paljon, etten keksi ruoka-ainetta, jolle joku ei olisi allerginen. On munaa, maitoa, kalaa, pähkinää, raakaa perunaa, vaniljaa, hunajaa ja niin edelleen. Oireet vaihtelevat lievästä vatsakivusta kuolemaan.
Meillä noin joka kymmenes ruokailija ilmoittaa erityistoiveista. Se on ihan ok. Pyytäisin kuitenkin muutamaa asiaa: olkaa rehellisiä, yksityiskohtaisia ja ottakaa selvää erityisruokavalioistanne.
Saattaa olla niin, että asiakas kertoo olevansa allerginen paprikalle. Se on haastava juttu, koska mausteissa on paljon paprikaa ja esimerkiksi leikkuualustojen kanssa pitää olla tarkkana. Myöhemmin asiakas sitten naurahtaakin, ettei se niin tarkkaa ole, allergia koskee vain raakaa paprikaa. Meidän kannaltamme se on ihan eri asia."
Kopio osasta artikkelia jonka @Maikkeli linkitti allergia ketjuun. Vaikken nykyään enää käy ravintolakeittiöissä töissä kuin satunnaisesti ammattitaitoa ylläpitääkseni, niin kyllä nämä keksityt allergiat saavat pulssin nousemaan. Joskus aikanaan se oli laktoosi-intoleranssi, sitten keliakia, nykyään oudot tuntemukset jotka saavat ihmiset luulemaan olevansa allergisia. Eikä siinä mitään, mutta jos uskot sairastavasi keliakiaa, älä juo kaljaa. Jos sinulla on maitoallergia tai laktoosi-intoleranssi, ettet esim siedä yhtään voita, älä myöskään syö jäätelöä.
Jos sinulla on allergia tai noudatat tiettyä ruokavaliota esim eettisistä syistä, ilmoita ravintolalle mielellään samalla kun varaat pöydän. Samalla voit katsoa ruokalistasta mitä kenties haluaisit ja neuvotella onko se mahdollista saada toiveittesi mukaisena. Niin varmistat parhaan mahdollisen lopputuloksen itsesikin kannalta. Ymmärrän kyllä ettei se aina ole mahdollista, Jokainen itseään kunnioittava ravintola ja kokki kuitenkin haluaa palvella asiakasta mahdollisimman hyvin, ja kun voi ennakoida on ruoka varmasti maukkaampaa.
Ite oon kova kalamies ja kala-allergikko. Kalan pystyy ottaan koukusta ja syömään eväsleivät pesemättä käsiä välissä, eikä mitään reaktiota. Sitten kun kala kypsennetään niin menee nenä tukkoon jo hajusta. Pikkurillin pään kokoinen pala paistettua kalaa aiheuttaa oksennusreaktion, hengitysteiden tukkeutumisen kielen ja kitalaen kutinan ja silmien turpoamisen. Sama kraavin kanssa. Sushia en ole kokeillut enkä oikein uskalla kokeillakkaan. Myös kalaöljykapseleista tulee pientä kutinaa, mutta olen miettinyt mahtoiko olla kutina ihan vaan korvien välissä. Katkaravuista ei tule mitään reaktioita.
Onko täällä muita kala-allergikkoja ja vastaako tuo kuvaus omia kokemuksia?
Hep! Koko ikäni ollut ja viimeksi olen maistanut kalaa (ainakin tietoisesti) joskus ala-asteiässä. Oireet olivat kutinaa suun tietämillä, huulet turposivat hieman ja olo oli hieman kuin… noh… kalalla kuivalla maalla.
Myös raaka porkkana ja raaka omena ovat olleet ongelmallisia. Raakaa omenaa maistoin siivun talvella ja tuloksena lievää kutinaa suunympärillä. Saattoi johtua ihan pääkopastakin, kun odottikin tuollaista reaktiota.
Siitepölyallergikkokin olen mutta tuntuu että se olisi helpottamassa. En tänä keväänä ihan hirveästi ole popsinut allergialääkkeitä mutta oireita ei juuri ole ollut. Thank god, jos siitepöly ei enää häiritse elämääni juurikaan. No, vielä ei parane juhlia. Voimia kaikille siitepölyallergian oireista kärsiville!
Laktoosi-intoleranssihan ei ole sairaus vaan luonnollinen aikuisen nisäkkään ja myös ihmisen kehitysvaihe. Lapset ja poikaset juovat äidinmaitoa, mutta aikuisille sitä ei pitäisi koskaan juottaa. On totta että erityisesti suomalaiset ja myös muut pohjoismaalaiset aikuiset juovat maitoa ja meillä on laktaasientsyymi joka pilkkoo laktoosin ja voimme sitä ravinnoksi käyttää, 75 % maailman ihmisistä kuitenkin on laktoosi-intolerantteja. Me jotka maitoa juomme olemme siis mutantteja ja “sairaita” ei laktoosi-intolerantit.
Ikävä kyllä oma pyhä lehmämme valio on saanut iskostettua mieleemme epäluonnollisen “totuuden” että maito on parasta. Siksi suomalaiset juottavat maitoa kissoille, siileille ym. joille se ei missään tapauksessa sovi. Mua ottaa päähän valio joka on aina valehdellut ja käyttänyt väärin valta-asemaansa.
Tää on niin totta! Ja sitä paitsi nyky maito on niin käsiteltyä että siinä ei ole enään mitään mitä pitäisi. Yksi ajatuksia herättävä asia on että suomessa juodaan väkimäärään nähden enemmän maitoa kun missään muualla, silti täälä esiintyy osteoporoosia enemmän kuin missään muualla väkimäärään nähden!! Eikös valio nimenomaan mainosta että vahvat luut tulee maitoa juomalla…