Pojalla loppui tänään 9pv taisteluleiri, olivat päässeet yölläkin ampumaan singoilla:
Kyl räjähti
Pojalla loppui tänään 9pv taisteluleiri, olivat päässeet yölläkin ampumaan singoilla:
Kyl räjähti
Mustilla vai NLAWilla?
Pistin kysymyksen, palaan asiaan.
Oli käytössä kuulemma Apilas, 66 KES 88 ja uudempi 66 KES 12.
Pojan pistämä kuva tältä viikolta niin näkyy mitä rytkyjä nykyään on käytössä (pitää kuulemma ostaa sille maiharit, kun intin maiharit on niin paskoja). Pyssy lienee RK 62 M2-modaus.
Kyllä, M2 joka on nykyään ns. varusmiesten ns palcelusase on uudistettu versio RK-62:sesta
Säädettävä perä ja eri tähtäin
Onnistuisikohan rynkyn kasaus enää yhtä nopeasti kun vuonna 97?
Itse kävin intin kesästä kesään vähän yli 20 vuotta sitten.
Talvi oli tuolloin suht lumeton, joten missään vaiheessa omaa koulutusta ei tarvinnut miettiäkään mitään hiihtämishommia.
Lumi tuli vasta sitten kun olimme aivan vastikään palanneet “kotivaruskuntaan” Haminasta ja RUKista. Tuoreehkoina upseerioppilaina kun olimme muutenkin vasta ottamassa hommaa haltuun, oli aika nöyrää, kun päivää ennen alokkaiden hiihtokoulutusta yritimme itse ottaa intin suksia ja hiihtämistä ylipäätään haltuun.
Toki melko pitkälti kysymys on pokan pitämisestä kuten johtamishommat muutenkin.
Kaiken kaikkiaan itselle armeijavuosi on jäänyt mieleen voittopuolisesti myönteisenä kokemuksena ja tuo johtamiskoulutus oli jo tuolloin aika hyvä ja sellaista, mitä parikymppisenä tuskin olisi mistään muualtakaan saanut. Oletan, että on vielä parantunut ja modernisoitunut sittemmin.
97 meikäläinenkin rynkkyä purki ja kasas. Parolassa 1/97 JTR:n puolella. Siitä kurssille 210 Haminaan hotelli Hiltoniin. RUK:n päätteeks Niinisaloon tiedustelu-upseerikurssille ja takasin Parolaan.
Itse en RUK:kiin enkä AUK:iin lähtenyt, vaan tie vei Santahaminan portille ylläpitämään sotilaallista kuria ja järjestystä.
Kävin 2017 kertaamassa. Sitä ennen 2003 kertaus ja 1999 intti. Parin kerran jälkeen se sujui kyllä niin liukkaasti, että tuskin isoa eroa oli palvelusaikaan.
Sama olisi varmasti FN pistoolin kanssa. Pari harjoitusta ja ennätyksiä voisi kellottaa.
Minä pääsin 1996 pois, mutta en ole joutunut kertaamaan koskaan. Vai pääseeköhän kuskit vähemmällä kertaamisella?
Itse pääsin pois Niinisalosta heinäkuussa 2008 SPOL-alikkina. Kertaamaan ei ole tarvinnut ikinä mennä, vaikka osa omista tupakavereista sai kertauskutsun jo ennen kuin pääsi pois. Issee on kertonut että minun sekä veljieni ei tarvitse ikinä mennä kertaamaan, eikä hänenkään ole tarvinnut mennä. Tietää siihen kuulemma syynkin, mutta ei ole ikinä suostunut sitä kertomaan. Kovasti olen miettinyt asiaa ja yrittänyt sitä maavoimien esikunnasta Mikkelistä kysyäkin, mutta vastausta en ole saanut vaan kirje ei ole ikinä tullut perille asti. Ei sillä, ei minua ole ikinä edes kiinnostanut päästä kertaamaan…
Joskus olen kuullut, että jotkut vanhemman polven edustajat ovat spekuloineet, että jos perhe on vaikka politiikassa aktiivinen ja vasemmistolainen tai suurin piirtein sisällissodasta asti “punaiseksi” leimattu, kertauskutsut saattaisivat olla harvemmassa. Enpä tiedä, onko tässä perää enkä varsinkaan tiedä, liittyykö sinun tapaukseesi mitenkään.
Itse myös Niinisalon 11kk (mittauspatteristo) käyneenä (-80 luvun puoliväli) niin ei koskaan ole kertauskutsua tullut
Itekkin Kosovossa pyörähtäneenä hymyilytti kun oli jenkkien kanssa tekemisissä ja meidän ”armeijakurit” poikkesivat jonnin verran toisistaan, ja jenkit helposti erehtyivät usein pitämään meitä ”erikoisjoukkoina”.
Olen itseasiassa miettinyt että liittyy jotenkin taustaani, koska olen puhtaasti vartti venäläinen koska mummoni on täysin venäläinen.
Ja itse tosiaan Niinisalossa sotilaspoliisina tuli hyvin tutuksi Rangerin suojaaminen, jonka perässä mentiin pitkin Suomea.
Tulipa mieleen armeija ajoista 2005 kärppä alueella Kainuun rajavartiostossa kuuluttelin keskusradioon Tappara 3 kärpät 2😁.Tuli 4 kerroksesta ,niinku yhteen ääneen Niemi prkele. Toinen oli kun viimeisenä päivänä tottakai Tapparan fanipaita päällä kotia ,niin ei meinannu kapteeni antaa päättötodistusta lopulta naureskellen totes : vai Tappara ja anto paperit kouraan😁
Pojista se sotahullu palaa huomenna palvelukseen kahden viikon lomalta ja kuulemma edelleen on suunnitelmissa lähteä Unifil-joukkoihin heti vajaan vuoden päästä maaliskuussa.
Luulisi, että kun pari viikkoa putkeen on lomilla niin siviilielämä kiehtoisi enemmän.
Ei se lisä/laajempi elämänkokemus välttämättä huonoa tee. Antaa hyvin motivaatiota miettiä elämän peruskysymystä:“mikä minusta tulee isona?”.
Joo, tuo oli vähän kieliposkessa kirjoitettu, olen kannustanut ehdottomasti lähtemään jos siltä tuntuu, varmasti on ikimuistoinen reissu.