No, olitko aineissa? puudutusaineissa?
Niin aivan joo Minkäsmaalainen lipsahdus tuo nyt sitten oli, ei sentään freudilainen?
Esikoiseni sai tänään suoritettua viimeisen näytön onnistuneesti ja valmistuu näin sähköasentajaksi.
Olen erittäin onnellinen siitä, että nuorella miehellä on elämässään näin hyvin pullat uunissa.
Nyt kun hällä vielä natsaisi työnhaussa, niin latu on auki mihin vain.
Kyllä täydet työtunnit per viikko on se juttu meikäläiselläkin. Tuntuu, että tulotaso on aivan erilainen kuin se, mitä oli aikaisemmin. Toki tupakoinnin jättämisen myötä on rahaa jäänyt hyvin säästöön muutenkin. Tänään avasin itselleni jo säästötilin (joka kerta kun maksan kortilla menee 2 € suoraan säästötilille) + maksoin jälleen toista opintolainaa vähän isomman siivun kerralla. Nyt muut lainat saavat kyllä mennä jo omalla painollaan - ei parane innostua liikaa. Hyvä tästä tulee!
Vuonna 1981 juhannuksena eka bändini teki ekan keikkansa. Itse jäin pois inttiin menon johdosta 1986 ja rumpali pari vuotta aiemmin. Näillä näkymin teemme comebackin, ainakin yhden keikan verran, alkuperäiskokoonpanolla ens kesänä, mahtavaa!!
Salille 2kk koronatauon jälkeen tänä aamuna. Rankkaa, mutta mukavaa
Sain katsottua vihdoin jalkapallon MM-finaalin 1994 ratkaisun. Ottelu oli mulla ja on vieläkin VHS:llä, mutta koskaan en tallennetta katsonut. Finaalin aikaan olin Lontoossa, ekan puoliajan katsoin pubissa Regent’s Palacessa, mutta sitten jätin siihen. Osittain seuralaisen vuoksikin, häntä kun ei peli kiinnostanut pätkääkään.
Ottelun päätyttyä arvasin miten oli käynyt kun näin brassien riehakkaan juhlinnan Piccadilly Circuksen suihkulähteellä. Olin aikalailla tuolloin azzurrien puolella ja otti vähän koville tuo tappio vielä rankkareilla. Mutta nyt se piina ja painajainen on ohi!!
Onneks tästä on aina joskus nautittu:
Pieni pala aurinkoa. Tuli vuokrattua Tarasten aurinkopuistosta oma aurinkopaneeli.
Nämä muistot tekevät elämästä hienoa ja me emme luovuta vaikka tuulisi aina, aurinko ei paistaisi, nokka vuotaisi ja muutenkin menisi kaikki rikki ja piloille.
Juiceoriginals juuri nyt livestreamina netistä.
Edit: ja oli muuten hyvä! Toki ei Juicea kukaan korvaa, mutta ihan hyvin Riku veti ja bändi on kyl kova!!
Suomessa havaittu pullokuonodelfiinejä 70 vuoden tauon jälkeen!!
No nyt oon taas vaihteeksi muutaman munauksen jälkeen ollu konkari jo pitkän aikaa. Vastuu väheni siis roimasti
Tuli ostettua 10vuoden tauon jälkeen moottoripyörä. 750cc suzuki ja vähän jopa pelotti ajella pitkästä aikaa. Oli se silti kivaa!
Lämmitysöljyn hinta on pudonnut sen verran, että ennen kun tonnilla sai tuhat litraa, niin nyt sillä tonnilla saa 1500 litraa!
Se alkoi viikon kesis… tänään tuli kollegoita paikattua ihan tarpeeksi niiden lomapäivän aikana… keli muuten aivan kesäinen. Nyt muuten kuului tsih… ja varmaan tänään vielä narsk…
Täällä täysin sama muuten paitsi tää on vasta talviloma
Mulla oli talviloma 3vko sitte. Tää on työnantajan suositus… ennen heinäkuuta pidettävä osa lomasta…
Tässä starttasin kanssa viikonlopun. Nyt kun on rajaton etätyö sattuneesta syystä niin olen pitänyt majaa jo kohta kolme viikkoa maalla isän luona. Iso talo, piha ja mahtavat lenkkeilymaastot ihan omasta ovesta ulos. Mökille siirtyy tästä vartissa samalle kylälle. Etätyötä isällä ja sitten kun päivä on pulkassa ei muuta kuin kaljat mukaan ja mökille saunaa lämmittään parin kaverin kanssa. Hopeareunus koronasta: en olisi ikinä tätä voinut toteuttaa, jos työtä pitää tehdä toimistolta. Elämä maistuu. Esimerkin otan ja avaan kaljan.
Myös tämä yhteisö tuo onnea elämään.
Lounasfiilistelyt tänään Tammelantorilla. Tuukan lohella totta kai, ja jonossa takana ainakin Rauhala & Lehtonen.