Olin tänään työkaverin kanssa asentamassa paria moottorisänkyä asiakkaan luona. Ensimmäinen sänky suostui yhteistyöhön mutta toisen kanssa piti säätää enemmän.
Siinä kun möyrin sängyn alla moottoria ja kaukosäädintä seveten, työkaveri sanoi meidän saaneen seuraa. Katoin, kun sängyn alle möyri asiakkaiden äärettömän söpö koira, joka oli ollut innokkaana vastassa saapuessamme asiakaan luo.
Koiruli päätti, että kyynärpääni oli putsauksen tarpeessa ja lipoikin sen puhtaaksi. Palkkioksi mahtavasta työstä irtosi tietenkin muutamat rapsut! Omistajat tosin tulivat hakemaan karvaisen kaverini pois ja lähtiessämme hää mököttikin eteisessä.
Koirat ovat kyä huikeita otuksia, harva asia tuo niin vilpitöntä iloa kuin huffet!
Eilen tuli käytyä työhaastattelussa ja tänään tuli soitto, että ei muuta kun remmiin vaan Maanantaina olisikin eka päivä uusissa ympyröissä. Vanhassa paikassa tulikin oltua jo 16 vuotta
Valittujen joukossa on kuusi urheilijaa: Tanja Kari, Jouko Grip, Kirsti Pennanen, Pekka Kujala, Pertti Sankilampi ja Veikko Puputti. Suomalaisia kuntoutuslaitoksia johtaneen ja Valtion liikuntaneuvostoon pitkään kuuluneen Puputin voi laskea sekä urheilijaksi että taustavaikuttajaksi. Hänen lisäkseen taustavaikuttajina valituiksi tulivat Alvar Sandström (sotainvalidien urheilu), Arvo Karvinen (näkövammaisten urheilu), Eija Kangas-Virtanen (kehitysvammaisten urheilu) ja Ilkka Vass (elinsiirtourheilu). Kujala, Sandström, Karvinen ja Vass palkittiin postuumisti.
Lähdin kyselemään puhelimitse Kaukajärven saunalta, onko huomiseksi saunavuoroja vapaana. Ja olihan siellä. Se sai minut hyvälle tuulelle. Pääsee huomenna rentoutumaan. Ok, no tunniksi vain, mutta pääseepä kuitenkin. Ja vapaayöt vielä edessä.
Keväällä minulla piti olla Kelan kuntoutus kylpylässä. Pahan korona tilanteen takia se peruttiin. Mutta nyt kun tilanne koronan osalta on Kelan mielestä parempi niin kuntoutus järjestettiin. Tämä viikko meneekin sit täällä Siilinjärvellä Kunnonpaikka kylpylässä.
Tällaisia ihmisiä tarvitaan paljon lisää. Erittäin konkreettinen tapa auttaa. Upeaa toimintaa, ei voi muuta sanoa. Ja toimii tässä ketjussa - todellakin sai hyvälle mielelle.
Töllöstä tulee Courchevelin naisten suurpujottelun toinen kierros. Saa ainakin meikäläisen hymyn huulille, vaikka laskijoiden olosuhteet näyttävät aika mielenkiintoisilta
Rouva ei edes ole kotosalla,joten saan löhötä sohvalla ja nautiskella itselleni niin rakkaasta lajista
Kävin tänään yötyöterveystarkastuksessa. Hyvin meni. 3 vuoden päästä sitten on uusi tarkastus. Mitattiin verenpaineet, mutta oli korkealla. Lepopulssi sentään oli alhaalla: 43.
Tämä saa kyllä hyvät fibat. Kölövit tekevät molemmat gradua ja hakevat töitä samalla. Noihin paikkoihin on satoja hakijoita. Vanhemman kölövin eka hakemus tärppäsi. Sai paikan kansainvälisestä markkinointitoimistosta, jonka nimeä en muista. Nuoremman toka hakemus tärppäsi. Sai sijoitusneuvojan paikan Nordeasta. Ja viä kaupanpäälle se likan koulupaikka. Nyt on lasten asiat mallillaan.
Työnantaja muisti 3 tunnin siivouslahjakortilla jouluna. Tulee kyllä tarpeeseen, kun muutenkin on jotenkin vähän tällaista tervassa tarpomista vuodenaika huomioiden.
Olin tuossa kuukauden ilman alkomaholia. En edes saunakaljaa juonut. No eilen sitten lipsahti vähän enemmän. Muisti pois ja aamulla kaamee kankkunen. Noo se tästä johdannosta… asia joka saa hyvälle mielelle on aamukännit. Nyt 8 purkkia keskiketterää nauttinut ja fiilis alkaa olla aivan mahtava