Nyt avaudun herkästä asiasta.
Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun sain aivoverenvuodon. Oltiin illalla Kintulammella patikoimassa ja olo olo oli illalla nukkumaan mennessä hyvä, oikeastaan hieno kaikin puolin. Oltiin vedetty patikointeja monessa paikassa viimeisen kuukauden ajan; Rukalla ja muualla. Keskellä yötä heräsin kummalliseen niskan alueen särkyyn, joka paheni koko ajan. Herätin rouvan, ja olin kuulemma sanonut, että minulla on aivoverenvuoto. itse en muista sitä, vaikka aika paljon tilanteesta muistankin. Kipu oli siinä vaiheessa helvetillinen ja minulla on sentään korkea kipukynnys. Olin koko ajan tajuissani.
Ensihoito tuli ja ensimmäinen kysymys oli, että onko juotu alkoholia. Ymmärrän sen, koska seuraavana päivänä oli vappuaatto. Sykkeessä ei mitään kummallista, silmät ei valoherkät ja paineet ok. Ensihoidolla ei ole mitään kovia kipulääkkeitä, joten antavat suun kautta jotain parasetamolia tms. Meinaavat lähteä pois, kunnes helvetillisen kivun lisäksi maailma alkaa pyöriä silmissä ja alan oksentaa. Päättävät puolilaiskasti, että ehkä vievät varmuuden vuoksi Acutaan. Pistävät kävelemään ambulanssiin.
Acutassa jättävät minut oksenteleman tyhjään aulaan ehkä puoleksi tunniksi, kunnes joku kutsuu sisään. Muistan sen hoitajan ilmeen kun katsoi minua ja sitten ruvettiin touhuamaan. Johonkin kuvauksiin ja hetken päästä on huone täynnä porukkaa. Riisuvat ja valmistelevat johonkin. Arvaan, että nyt ei ole hyvä juttu. Minut viedään kuvauksiin ja kesken kaiken sanotaan, että tossa on maski, hengittele rauhassa.
Herään teholta. Väsyttää ja päätä särkee. Ymmärrän, mitä puhutaan. Olen lääkkeistä tosi väsynyt ja puhelinkeskustelu rouvalle on lyhyt, nukahdan kesken kaiken.
Kaksi viikkoa osastolla ja pääsen kotiin. Ulkoisesti mitään ei ole hätänä. Ennen erinomainen muisti on kuitenkin heikentynyt. Suutun pienemmästäkin asiasta ja keskittyminen on vaikeaa. Olen ollut aina liikunnallisesti keskivertoa parempi ja hienomotoriikka on ollut urheilulajeissa poikkeuksellinen. Se ei ole enää sitä vaan olen hiukan kömpelö aiempaan verrattuna. Puheeni on ollut todella nopeaa ja sanavarasto laaja. Nyt haen sanoja ja unohdan mitä olin sanomassa.
Ulkoisesti olen normaali. Tutut sanovat, että en näytä erilaiselta. Sisällä vituttaa koko ajan. Hirveä syyllisyys, kun tiedän läheltä ihmisiä, jotka ovat halvaantuneet vastaavasta tai kuolleet. Onko minulla oikeus marista omista ongelmistani. Lääkäri sanoi lopulta, että vaikka vammat eivät näy päälle, ne voivat silti olla merkityksellisiä ja vaikuttaa elämään merkittävästi vaikka eivät ole kovin fyysisiä. Minun pitää opetella olemaan itselleni armollinen. Se on vaikeaa, sillä vaadin itseltäni aina täydellisyyttä.
Tänään:
Olen edelleen sairaseläkkeellä, eli en kykene palaamaan työtehtäviini. Olen toiminut vaativissa johtajan rooleissa, joihin todennäköisesti ei ole koskaan paluuta. Toisaalta näen niin, että ei tarvitsekaan. Ainakaan palkallisena. Sairastuin työssäni ja paloin loppuun. Mitään elimellistä syytä aivoverenvuodolleni ei löytynyt ja kun tupakkaakaan en ole polttanut, yhdeksi vaikuttajaksi on veikattu erittäin pahaa työstressiä. Itse asiassa noin puoli vuotta ennen kohtausta työterveyslääkäri sanoi kertomustani kuunnellessaan, että ”ihme, että olet hengissä vielä”. Jälkeenpäin voi todeta, että läheltä piti.
Teen tällä hetkellä sitä mitä olen aina halunnut. Pienin askelin, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Ehkä tämä oli herätys omalta osaltani. Teen päivässä niin paljon tai vähän kuin haluan
ja tästä saan yritystoiminnan liikkeelle kun voimat ovat siinä mallissa. Elämä hymyilee ja kaikki on hyvin.
Tiedän, että tätä palstaa lukee pari muuta, joilla on ollut vastaavia ongelmia. Eräältä urakoitsijaltani kuulin, että oli juuri joutunut hoitoon aivoverenkierron oireiden vuoksi. Vastaavia tapauksia kuulee jatkuvasti.
Haluaisin sanoa kaikille, että pitäkää kunnostanne, elämäntavoistanne ja -tilanteestanne huolta. Työasioiden vuoksi stressaaville sanoisin, että muistakaa, että kukaan ei tuo haudallenne ansiomerkkiä uhrauksistanne. Lakatkaa uhraamasta terveyttänne jonkin asian tai firman vuoksi. Kukaan ei ole korvaamaton. Itse luulin niin.
Saa kysyä Yv:llä jos jokin ajatus tai kysymys heräsi.
Jukka jos luet tätä: tsemppiä, nähdään hallilla kun sinne taas pääsee.