Oman ympäristön kattavuus on taas jotain max 20% luokkaa. Paljon on vielä eroja ja esim. se, onko lapsiperhe, vai jotain muuta muuttaa tilastoa melkoisesti…
Pääsenpä itsekin kokemaan tämän taudin nyt. Yöllä alkoi oireet ja kotitesti näyttää positiivista. Ei tämä ihan pelkkä nuha ole, vaan yskittää ja paleltaa kovasti. Meikäläisen flunssaksi keskivertoa kovempi, muttei silti toistaiseksi kovin kummoinen.
Tiedä sitten hainko tämän viikonloppuna areenalta. Vaan oli tuossa viikonloppuna pallopeliharrastuksiakin, joten voi olla sieltäkin.
Itselläni oli melko lievät oireet jotka kestivät 10 vrk. Päänsärkyä, lihaskipuja, voimattomuutta ja pientä lämpöä pääosin. Perusterveenä ja kohtuullisen hyvässä kunnossa olevana, en kokenut tautia vaarallisena, mutta erittäin ärsyttävä ainakin näin pitkäkestoisena.
Oireiden loppumisesta on nyt 10 vrk ja edelleen 3-4 km kevyellä kävelyllä saa keuhkot kipeäksi ja jalat tärisemään. Aiemmin juoksin 10 km vähän alle tuntiin peruskunto sykkeillä, eli hengästymättä.
Toivotaan että oireet pian taittuvat ja pääsee normaalisti harrastamaan. Nythän on toki hyvää aikaa penkkiurheilla kotona ja hallilla
Meillä lapset x2 ja puoliso koronassa. Itse porskuttelen (vielä) ilman tartuntaa, saa nähdä tuleekokaan, koska vklp alkoi puolison oireet ja hän oli ensimmäinen. Lapsilla kotitesteillä todettu ja muija virallisissa.
Melkoinen skaala näyttää olevan taudissa. Tytöllä oli yöllä melkein 42 astetta, mutta laskenut nyt tuohon 38 ja lihassärkyä. Pojalla nenä valuu ja kuume tuossa 38, mutta ei hänen menoa haittaa. Puolisolla nämä perusoireet eli köhää, lievää kuumetta ja lihassärkyä.
Kyllä jos tämä nyt ei meikäläiseen tule, niin tuskin koskaan. (Ainakaan virallisesti todettua)
Meillä kävi viime viikolla liki samoin. Lapset 2x ja rouva olivat taudissa ja minuun ei jostain syystä iskenyt. Lapsilla pari päivää kevyttä yskää ja pieni lämpö yhtenä päivänä. Rouvalla noin viikon flunssan oireet ja kevyt lämpö yhtenä iltana. Aikuiset 3xrokotetta ja muksut 1xrokote.
Positiivinen uutinen - rokotteilla voi olla vaikutusta vähentämään Long Covid -oireiden riskiä (lopussa lisää Long Covidista):
Rokotteiden tehokkuus tartuntaa vastaan (Omikron) on kuitenkin edelleen 50% -luokkaa (3. rokotetta):
Vakavampia oireita vastaan teho löytyy reilusti enemmän:
Nature:
Effectiveness of mRNA-1273 against SARS-CoV-2 Omicron and Delta variants | Nature Medicine
Eric Topolin mukaan sairastettu korona + 1. rokote tulisi rinnastaa kolmen rokotteen saaneeseen eli täysin rokotettettuun:
…
Long Covidista juttua - toivottavasti suuntaus jatkuu eli olisi vähenemäään päin Suomessa:
Näin kaksi vuorokautta oireiden alkamisen jälkeen olo tuntuu jo melko lailla terveeltä. Jännä nähdä onko tyyntä myrskyn edellä vai oliko tämä oikeasti jo tässä.
Noniin kotitestistä positiivinen. Oireena vaan yskä.
Suomessa on havaittu uusi omikronviruksen muunnos. Tapauksia on toistaiseksi 11, uutisoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Kaikki tapaukset ovat Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta. THL kertoo tehostavansa varianttiseurantaa alueen sairaanhoitopiirissä.
Omikronvariantin alalinjojen yhdistymisestä syntyneessä muunnoksessa on osia molempien virusten perimästä eli virukset rekombinoituvat. Uutisen mukaan rekombinaatiosta syntyneiden virusten ei tiedetä aiheuttaneen omikroniin nähden kohonnutta tartunta- tai sairastumisriskiä.
Päivitystä. Lämpö noussut 37,5 ja normaalisti 36,5… Vähän kolottaa joka paikkaa ja perus väsy. Eli ei mitään eroavaisuuksia tavalliseen lenssuun.
Kotitesti näytti siis maanantaina posia kun edellisen yön vähän olin palellut. Huomenna pääsee normi elämään, pari päivää oli helvetillinen päänsärky ja ensimmäisenä päivänä kuumetta peräti 37,5 astetta. Vähän yskittää vielä mutta muuten olen mielestäni päässyt helpolla.
Tanskasta tilastoja:
Virallinen selitys miksi tilastoihin ei pidä uskoa:
Uutinen aiheesta:
Päivitetään taas. Yöllä nousi kuume 38 ja paleli kovasti. Heräsin 4 aikaan ja olin muutaman tunnin hereillä ja takas nukkumaan. Nyt päivän mittaan on kuume seikkaillut lievempänä edestakaisin ja kun ei ole kuumetta nii alkaa hikoiluttaan
Tuoretta tutkimusta viruksen alkuperästä.
Kaksi koronapandemian aiheuttajan alkuperää kartoittanutta laajaa kansainvälistä analyysia on tullut siihen johtopäätökseen, että SARS-CoV-2-virus pääsi ihmisten hengityselimiin erittäin todennäköisesti Huananin eläintorilla Wuhanissa Kiinassa.
Research Square (siirryt toiseen palveluun)-sivustolla julkaistu tutkimus esittelee tuloksia Huananin torilta tammikuussa 2020 kerättyjen näytteiden geneettisistä analyyseistä. Tori oli suljettu, mutta muun muassa myyntipöydiltä otetuista näytteistä löytyi kahden SARS-CoV-2-linjan viruksia.
Tulos on yhteneväinen kansainvälisen tutkimuksen tulkinnan kanssa: tartuntoja näyttää päätyneen ihmisiin torilta ainakin kahtena eri kertana, niin linjan A kuin linjan B viruksista. Ne poikkeavat toisistaan geneettisesti niin paljon, ettei toinen voinut kehittyä toisesta ihmisissä, tutkijat sanovat.
Pandemiaohjausryhmä kokoontui:
(maksumuuri)
Jonnet ei muista kun meillä oli pandemia.
Pitkästä aikaa osui silmään tilastoja. Tapausmäärähän ei oikein kerro mitään kun testaus on ajettu alas. Hoitotarve kertoo jotain 1-2 viikon viiveellä ja sen mukaan HUS:ssa mennään laskussa, mutta TAYS:ssa tämä aalto on vielä huippulukemissaan.
Uudentyyppinen rokote vihdoin Suomessa.
Nuvaxovid-rokotetta suositellaan ensisijaisesti henkilöille, joille ei voida antaa aikaisemmin käyttöön tulleita mRNA- tai adenovirusvektorirokotteita.
Rokotetta ei ole vielä kaikkialla, mutta esimerkiksi Tampereella:
Novavaxin koronarokotetta saa huomisesta lauantaista eli 5. maaliskuuta alkaen Hatanpään koronarokotusyksiköstä.
Jätevesi- tutkimusta:
Eli nousua joka puolella, ml. Tampere. Mutta minulle ei ole koskaan selvinnyt onko nämä lukemat hulevesikorjattuja? Esimerkiksi Tampereella ei ole hetkeen satanut.
Nuo kaaviot lienee jäteveenpuhdistamoilta, sinne ei pitäisi (ei saa mennä) hulevesiä mennä sekaan.
Huomattavaa muuten että pandemia keskustelu hiljentynyt ja Ukraina mennyt ohitse!