Mää en ole vähään aikaan ostanut noita “asiantuntijoiden” pelotteluja. Elänyt niin normaalisti kun voi ja maskia en laita jos ei pakoteta. Ihan älytöntä ettei kirjastot ole normaalisti auki ja peleihin ei voi sitä rajattua yleisöä ottaa. Pubeissa kuola vaihtuu kuitenkin.
Koronanyrkki kokoontui ja tuoreet tilastot julki:
Koulujen lomilla ja rajoitustoimilla on ollut vaikutusta.
Uudet variantit on myös saatu pidettyä kurissa eli toistaiseksi mittarit osoittavat oikeaan suuntaan Suomessa:
Ps.
Olisiko samanlainen ilmiö tulossa taas hiihtolomien aikaan?
Ihmeen vähän. Meinaan eikös jo virhemarginaalien vuoksi pitäisi tulla enemmän positiivisia vaikka näytteissä ei viruksesta jälkiä olisikaan. Näinhän on ainakin toitotettu, että vääriä positiivisia tulee väkisin. Mutta hyvä näin.
Eikä aiheesta käydä minkäänlaista mediakriittistä keskustelua. Syytä olisi - hyvin paljon. Media on koronapandemian löysä peesaaja Suomessa.
On hyviä ja neutraaleja asiantuntijoita mm. Salminen ja Vapalahti. Sitten on näitä, joilla ei ole tuntumaa oman (teoreettisen) toimintansa (käytännön) reunaehtoihin ja jotka toimivat median automaatteina- ennustajaeukkoina, kuten Koivisto sanoi aikanaan. (Mauno Koiviston moitteet tulevaisuuden tutkijoille).
Tähän en osaa sanoa. On tullut niin paljon eri informaatiota. Muistaisin HUSin Asko Järvisen twiitanneen, että joka neljäs tulos olisi väärä negatiivinen. Tämä siis muistini varassa, eikä ole 100% faktaa.
Mutta yllättävän vähän oli positiivisia muihin päiviin verrattuna jolloin testejä tutkittu esim. vain kolmannes tuosta eilisen luvusta.
Israelissa tartuntojen määrät ovat jatkaneet nousuaan ja nousseet viime kevään tasolle rokotuskampanjasta ja “Lock Downista” huolimatta.
Yksi syy on se, että mm. uskonnollisissa yhteisöissä ei kaikkia suosituksia ja rajoituksia ole ilmeisesti aina noudatettu…
Tähtäin on kuitenkin rokotuksissa ja sitä kautta talouden avaamisessa ja paluussa “normaaliin” Netanjahun mukaan.
For the first time since the pandemic began, more than 10,000 new coronavirus cases were confirmed Monday in Israel, despite the ongoing nationwide lockdown.
The Health Ministry said Tuesday morning that a record 10,021 infections were confirmed the previous day, bringing the country’s total caseload since the start of the pandemic to 562,167, including 81,059 active cases.
…
Edelstein said Monday saw a new daily record, with a total of 186,000 shots administered, of which 114,000 were second doses and 72,000 were first doses. He said almost 2.2 million people of Israel’s total 9.29 million population have now received the first dose and some 422,000 have received both.Netanyahu said: “We’re continuing at full force, reopening our economy and going back to [normal] life.”
Brittivariantin vaikutusta pelätään hieman vieläkin keväämmälle (rokotuksista huolimatta):
According to the prediction, reported by Channel 12 news, the rapid spread of the more infectious British mutated strain of the virus could cause a fourth wave of infections in March or April after the economy reopens. The scenario would see the new variant gaining dominance and being responsible for most, if not all, infections.
Edit.
Olisiko pieni käännös kuitenkin havaittavissa tuoreimman tilaston mukaan (alkaako vaikuttamaan 3 viikon lukitus ja kansasta 25% rokotukset?):
https://mobile.twitter.com/EricTopol/status/1351559456358731777
https://twitter.com/EricTopol/status/1350493313812422658?s=20
Tampereella valmistaudutaan massarokotuksiin, kunhan saataisiin ensin rokotteita tarjolle (maksumuuri):
Tampereen kaupungilla on valmius käynnistää koronaviruksen massarokotus helmikuun alusta, jos rokotteita alkaa tulla Suomeen nopeasti, kertoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen.
Edit.
Maksuton Ylen juttu samasta aiheesta: Tampereella suunnitellaan jo kuinka rokottaminen toteutetaan:
Tampereella toivotaan selvittävän rokottamisesta neljässä kuukaudessa
Tampereella on valmius aloittaa isojen joukkojen rokottaminen muutaman päivän varoitusajalla, sanoo kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio . Hänen mukaansa massarokotusten suunnittelutyö aloitettiin joulun jälkeen, ja rokotukset järjestetään massarokottamiseen soveltuvassa isossa hallissa sekä terveysasemilla. Tarkemmat paikat kerrotaan myöhemmin.
…
– Tiloja koskeva ja logistinen suunnittelu on käynnissä. Lähtökohtaisesti ollaan heti valmiina, kun rokotteet saapuvat. Toivottavasti maaliskuussa ollaan rokottamisessa hyvässä vauhdissa ja silloin jo päästäisiin väestöä laajemmin rokottamaan, mutta tämä on toiveikas arvaus.Ajanvaraus on hänen mukaansa tarkoitus hoitaa netissä tai puhelimitse. Myös jonottaminen rokotuspisteeseen ilman ajanvarausta on hänen mukaansa turvallisesti mahdollista.
Hän toivoo, että kaikki halukkaat olisi rokotettu neljässä kuukaudessa, jos rokotteita vain on saatavilla.
Ihmetyttää suuresti näiden lukemien perusteella miksi lasten harrastuksia on rajoitettu niin paljon.
Nyt on tullut ensimmäinen tutkimus, jossa on saatu mitattua Covid-19 leviämistä aerosoleina:
Kuvassa koronavirusrypäitä erittymässä solusta:
Suomalaisten tutkijoiden mietteitä tutkimuksesta:
Urheillessa hyvin ilmastoitu ja avara kenttä voi vastata lähes ulkoilmaa, mutta ahtaissa pukukopeissa on syytä olla varuillaan:
Ilmanvaihdon ja tuuletuksen merkitystä:
Ööö…Onkos nämä halpismaskit nyt sitten ylimainostettuja tehonsa suhteen? ![]()
Nekin ehkäisevät pisaroiden/aerosolien leviämistä ja yhteisvaikutus on isoin tekijä suojaavuudessa.
Animaatio aiheesta:
FFP2/FFP3 -tason maskit suodattavat pienimpiäkin aerosoleja eli ovat toki tehokkaampia (siksi mm. sairaaloissa käytössä).
Itävalta ja Saksassa Baijeri ovat alkamassa suosittaa näiden käyttöä kaupoissa ja julkisessa liikenteessä, nyt kun niitä on saatavilla (ja ilmeisesti hintoja lasketaan tuilla).
https://twitter.com/johnwenger9/status/1351263591308132352?s=20
Isoin juttu mitä yllä kuitenkin twiitattiin, niin hyvä sisäilman vaihto/tuuletus on yksi tehokkaimmista tavoista saada aerosolit pois leijumasta ilmasta. On pääsääntöisin tartuntareitti (ilmeisesti ei niinkään pinnat).
Reikäjuustomalli pätee tässäkin:
Maskeilla minimoidaan pisaroiden ja aerosolien muodostusta ilmaan, hyvällä ilmanvaihdolla voidaan vähentää aerosolien määrää ilmassa, ja pintojen puhdistuksella ja käsienpesulla ehkäistään vielä pöpöjen leviäminen pinnoilta käsien välityksellä. Etäisyys toiseen ihmiseen vähentää myös tartunnan mahdollisuutta aerosolien välityksellä.
https://twitter.com/MarkusMyllyniem/status/1316332615134314497?s=20
Nopeeata on nyt testien tulokset. Kaveri aamulla testi klo 10 ja tulos klo 21.
Täällä on paljon korona tietäjiä. Niin selittäkääs mulle yksi asia. Ilmeisesti koko korona ajan virusta on tullut ulkomailta paljon Suomeen. Ja viime päivien uutisoinnin mukaan tällä hetkellä isoin osa tapauksista tulee ulkomailta. Jos altistut esim työpaikalla koronaan sinut määrätään karanteeniin. Miksi Suomessa ei määrätä kaikkia ulkomailta tulevia karanteeniin koska todistettavasti heidän mukana virusta tulee? Se ei ole selitys että lainsäädäntö ei sitä salli. Kiellettiinhän taannoin jopa Suomen kansalaisten tulo Englannista takaisin Suomeen. Ja jos olen väärässä että maahantulijoille pakko karanteeni on laiton niin lakia on muutettava välittömästi.
Tämä on hyvä kysymys ja se virallinen karanteenimääräys olisi jopa mahdollista suurempaa ’ryhmää’ koskien (käymättä läpi yksilöllisiä perusteita) nykyisen tartuntatautilain 71 pykälän perusteella, jossa STM tai AVI antaisivat määräyksen tähän.
Asia on juuttunut kiistaan siitä, että em. viranomaiset eivät tätä valtaa näytä olevan halukkaita käyttämään (ainakaan vielä) vaan selkeästi halutaan kuntien ja sairaanhoitopiirien hoitavan tämän vastuun kuten tähän asti yksilöllisin määräyksin (=jos ei suostu lentokentällä testiin, saat virallisen ’henk. koht. määräyksen’, muuten yleensä suosituksen karanteeniin, jos suostut). Sitä, jolla vastuu virallisesti on, on helppo syyttää, jos itse kohtaa kritiikkiä.
Lentokenttien putkissa (Turku, HKI-Vantaa) ihmiset etenevät siten, että kunnan/sairaanhoitopiirien testialueen läpi on kuljettava ulos. Satamissa tulotilanne on fyysisesti erilainen ja koska lähes kaikki tulijat ovat virolaisia vierastyöläisiä, kiertävät he taktisesti sinänsä tarjolla olevan näytteenoton eikä mikään järjestelmä pysty yksi kerrallaan määräämään tulijoita virallisesti karanteeniin, koska tätä ryhmämääräystä ei STM tai AVI ole antanut.
Koskahan saadaan uusi tilasto, eli rokotteeseen kuolleet?
Ja ennenkö tästä joku suivaantuu, niin en minäkään haluasi sellaista tilastoa. Mutta jos kaikki monisairaat yli 90-vuotiaat tilastoidaan koronaan kuolleiksi, niin sitten kyllä tasapuolisuuden nimissä.
Sellainen huomio vielä tähän ilmanvaihtoon liittyen, että suuressa osassa jää-, ja liikuntahalleja käytetään vaihtelevia määriä kierrätysilmaa, eli osa poistoilmasta kierrätetään takaisin tulopuolelle, tosin suodatettuna, mutta eipä sen luokan suodattimet pysäytä covid-partikkeleita. Euroopan kattojärjestöltä on tullut vahva suositus em. Ilmankäsittelytavan väliaikaisesta lopetuksesta, mutta tokkopa sitä kovinkaan laajasti käytetään, koska sen kustannukset kiinteistön käyttökustannuksiin ovat kohtuullisen suuria. Mielestäni em. aspekti tulisi olla huomioituna Avin liikuntatilojen käyttöä linjaavassa päätöksessä.
Kuinka joululomat ja kiinni olleet koulut vaikuttuvat tilastoihin HUS -alueella (sitä en tiedä onko testien määrien vähyys huomioitu)
(HUS alue -altistumiset vs tautitapaukset):
Koko Suomi (altistumiset vs tautitapaukset):
Pirkanmaan 7-päivän ilmaantuvuuskäyrä (vrt muut SHP):
Ps. Lähestyvät hiihtomat on tänäkin vuonna hyvä vertailukohde kuinka vaikuttavat tilastoihin
Jep, Ilkka kirjoittaa vähän raflaavasti.
- Lienee selvää, että pöpö leviää kouluissa(kin)
- Aikuisten toiminta korreloi vahvasti koulun kanssa. Tämän on nähnyt hyvin työmatkaliikenteen määrässä ennen ja jälkeen loppiaisen.
Päivän lukema Pirkanmaalla 31/1282.