Älkää ampuko viestintuojaa, mutta Israelissa (jossa on jo rokotettu massiivisesti) on empiiristä tietoa, että yksi Pfizer-rokotusannos ei antaisikaan niin hyvää suojaa, kuin mitä odotettiin.
Kun Suomen rokotusvauhti on mitä on, tämä ei ole hyvä uutinen meille.
Satamissa ei haluta käyttää tiukempia olemassaolevia karanteenikäytäntöjä:
”Nykyisen ohjeistuksen mukaan työmatkalaisilta ei vaadita pakollista testausta tai karanteenia. Tartuntalaki tuntee kuitenkin mahdollisuuden myös pakollisiin testauksiin.
”Aluehallintovirasto voi päättää, että 14 ja 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä”, tartuntatautilain 16. pykälä kuuluu.”
Onko tuossa nyt kaikki eilen todettuja, vai onko mukana jälleen joku 2 viikon tasausluku? Jos vain eiliset, niin karmea loikka viimeisen viikon trendiin…
Koronarokotteiden teho variantteihin huolestuttaa. Etenkin Etelä-Afrikan varianttiin:
”Näimme tyrmäyksen. Se oli pelottava tulos”, sanoo tutkimuksen johtaja, apulaisprofessori Penny Moore Etelä-Afrikan kansallisesta tartuntatauti-instituutista CNN:lle.
Hänen mukaansa tutkimuksen tulokset ovat hälyttävä merkki, sillä ne viittaavat myös koronarokotteiden tehon heikentymiseen variantin kohdalla. Tätä johtopäätöstä tukee myös virologi David Montefiori yhdysvaltalaisesta Duken yliopistosta.
”Pennyn datan perusteella on todennäköistä, että rokote on jossain määrin heikompitehoinen [varianttia vastaan], mutta emme tiedä missä määrin”, Montefiori sanoo CNN:lle.
Veikkaan että koonteja/uudelleen laskuja jotka ovat nyt korjattu tilastoihin. Edelliset samanlaiset piikit ovat olleet 30.12 ja 10.12. Eli noin kolmen viikon välein. Tällöin ne ovat jääneet piikeiksi, eiköhän nytkin. En usko että määrät noin paljoa voisi nousta tarttumalla. Jatketaan muutaman päivän keskiarvon seuraamista, nyt se on pysynyt parisen viikkoa aikalailla paikoillaan.
Noi luvut ei ole koskaan vain eilen otetuista näytteistä. Tänään raportoiduista 444:stä tapauksesta suurin osa valui maanantain näytteisiin. Pieni siivu to, pe ja la, sunnuntaille vähän enemmän ja toiseksi suurin kuorma eiliselle. Täältä näkee, turkoosit palkit on yhteensä 444: Experience
More than 4,300 suspected cases of reinfection have been recorded in South Africa as of January 6, according to Professor Koleka Mlisana of the National Health Laboratory Service. All of the cases had at least 90 days or longer between positive tests.
…
“This is laboratory data and no clinical or mortality data is available on these cases as yet.
…
“We are not necessarily seeing an increase in the risk of reinfection,” Mlisana said. “So far we are able to say there is no evidence that suggests that the risk of reinfection is increasing as a result of the new variant, but bear in mind that we are only talking a month so far (with data up until January 6), so this is an area that we need to look at very closely.”
Voisi laittaa Tampereen kaupungin suuret suunnitelmat ketjuun. Kaikki kaupunkilaiset kesäksi rokotettu, kunhan vain rokotetta saadaan:
Projekti on valtava, sillä Tampereen aikuisväestö on noin 200 000 hengen suuruinen. Tavoitteena on 75 prosentin rokotekattavuus eli piikki pitäisi antaa noin 150 000:lle kahdesti.
300 000 ihmisen rokottaminen pyritään saamaan valmiiksi neljässä kuukaudessa eli kesäkuun alkuun mennessä.
Projekti vaatii tekijöitä. Parhaimmillaan rokottajia on töissä kaikissa pisteissä kerrallaan 40.
– Yhden rokotteen antaminen kestää noin kolme minuuttia, Kuosmanen kalkuloi.
Suomessa on tällä hetkellä tuhti pino antamattomia rokotetta odottamassa käyttöä. Kansallinen rokotetyöryhmä KRAR haluaa nyt nopeuttaa Suomen verkkaista rokottamistahtia.
”Lääkejakelukeskusten varastoissa on tämän keskiviikkoaamun tietojen mukaan eri puolilla Suomea noin 42 000 rokoteannosta. Noin 46 000 rokotetta on joko toimitettu rokotuspisteisiin, mutta ei vielä rokotettu.”
Ilta-Sanomien jutun mukaan Tampereella aletaan piikittämään sarjatulella helmikuun alusta:
– Meillä on valmius aloittaa rokotukset heti helmikuun alussa. Massarokotuskeskuksessa voimme antaa vähintään 10 000 rokotusta viikossa. Mahdollisuus on enempäänkin, Kuosmanen kertoo.
Katselin rokotuskarttaa. Pirkanmaan pallurassa oli liki 6000 piikitystä. Koskahan tämä alkaa näkymään tartuntamäärissä?
Ymmärrän että laumasuojaan on pitkä matka, mutta Suomen (ja Pirkanmaan) alhaisissa lukemissa yhtenä merkittävänä tekijänä on ollut ryppäät hoitolaitoksissa. Kun henkilökunta on kohta rokotettu ja vastetta kehittynyt, niin näiden ryppäiden (vrt. Rauhaniemi) todennäköisyys jatkossa luulisi olevan pienempi?
Täytyy muistaa, että kuten influenssarokoteellakin immuniteetin muodostuminen vie ensin noin pari viikkoa ja sitten täysi immuniteetti tulee vasta toisen rokotuksen jälkeen muutaman viikon päästä tästä.
Siksi mielenkiinnolla seuraan mm. Israelin tilannetta, että kuinka alkaa rajoitukset ja rokotukset puremaan, mutta alkaako vasta nyt näkymään käännettä?
Toistaiseksi ei hyvältä näytä (ilmeisesti maassa kaikki ryhmittymät eivät noudata kaikkia sääntöjä…).
Samoin. Kaikki kertynyt alustava väestödata viittaa siihen, että rokotukset noudattavat tilanteen ja leviämisen hillitsemislogiikkaa ja ovat osaratkaisu: ne tuottavat tautisuojaa mutta eivät katkaise viruksen kiertoa väestössä.
Tämä koronarokotteiden ensimmäinen sukupolvi on mekanisminsa osalta immuniteettia tuottava mutta ei tuota steriloivaa immuniteettia eli hävitä virusta väestökiertosta. Se joka tuo ensimmäisenä tuon steriloivan immuniteettia tuottavan rokotteen, on sitten se ’game breaker’.
Tämä edellyttää kuitenkin ensipolvesta eroavaa mekanismia ja on siis haasteiltaan astetta vaikeampi. Saa nähdä, riittääkö esim. suomalainen rokoteaihio tähän pelkän limakalvoannostelunsa perusteella vai tarvitaanko vielä innovatiivisempaa uudelleenajattelua.
Tuli katsottua taas tuo STM:n tiedotustilaisuus. Miksi noita pidetään?
Ei ollut mitään kerrottavaa.
Faktat tuli listattua:
tilanne sama kuin aikaisemmin (viimeiset kolme viikkoa)
R-luku on selvästi alle yhden
kaikki toimenpiteet pidetään voimassa varmuuden vuoksi
pyhät eivät muuttaneet mitään, voi sanoa jo varmasti
ei tiedetä uusista varianteista
tehohoidon tilanne on koko maassa rauhallinen eli ei olla lähelläkään täyttää sairaaloita saati teho-osastoja
Kun nämä faktat listaa ja katsoo, mitä on puhuttu niin nyt kansa teki mitä pyydettiin. Hommat on hyvin hanskassa. Mihinkäs unohtui ne lievennykset rajoituksiin? Käytännössä näin ollaan jatkamassa kunnes 70 % kansasta on rokotettu. Aivan hirveää touhua…media laittakaa nyt painetta. Suomalaisille luvattiin höllennyksiä, jos tartuntapiikki saadaan alas ja tartuntojen R-arvot kuntoon. Nyt ne ovat, joten mitä odotellaan?
Odotetaan ilmeisesti niin kauan, että kolmas aalto alkaa? Uskomatonta touhua.