COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Pirkanmaan tuoreimmat 2 viikkoa. Eipä jatkunut lasku, vaan tuplaus edellisiltä viikoilta. Oliko hetkellinen piikki, vai käännytäänkö tästä pidempään nousuun?

Viikot 41-42 163 tartuntaa
Viikot 43-44 151 tartuntaa
Viikot 45-46 115 tartuntaa
Viikot 47-48 360 tartuntaa
Viikot 49-50 371 tartuntaa
Viikot 51-52 212 tartuntaa
Viikot 1-2 147 tartuntaa
Viikot 3-4 283 tartuntaa

Arvovaltaista pohdiskelua ja ennustelua koronaepidemian vaikutuksesta ja kehittymisestä Suomessa:

”Pian joudutaan ratkaisemaan, miten selvitään koronaepidemian aiheuttamasta velasta ja konkurssien aallosta. ”

”Hiilamon arvion mukaan rokotusten vaikutus alkaa näkyä helmikuun loppupuolella. Silloin kuolonuhrien ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrän voi odottaa vähenevän, vaikka tartuntoja tapahtuisi nykyiseen tapaan tai jopa enemmän.”

”PANDEMIAN mallintajat eivät ole tähänkään mennessä onnistuneet ennustamaan epidemian kulkua kovin hyvin. ”

”Sitä paitsi Suomen rajoitukset ovat olleet paljon löysempiä kuin joissakin maissa, joissa virus on levinnyt vielä enemmän. Suomessa ei esimerkiksi vielä ole ollut käytössä ulkonaliikkumiskieltoja”

2 tykkäystä

Hyvä kysymys on nuo alhaiset testausmäärät vuodenvaihteessa eli jäikö silloin tartuntoja piiloon, mitä myös Tays on pohtinut twitterissään.

Tälläkin hetkellä välillä yllättävän paljon on vaihtelua testausmäärissä:

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1353606800407461888?s=20

Todella valitettava juttu. Ehdin elätellä toiveita, että tartuntamäärät olisi saatu rajoitusten myötä käännettyä laskuun ja helmikuussa päästäisiin kenties jo höllentämään rajoituksia.

Nyt taitaakin käydä päinvastoin eli rajoituksia tullaan tiukentamaan ennakoivasti helmikuussa.

2 tykkäystä

Ihme ulinaa EU:lta. Tarpeeksi kun on kuhnailtu ja viivytelty niin rokotteet on varmasti myyty enemmän tarjoavalle taholle. Näin se markkinatalous vaan toimii.

Politicon tietojen mukaan EU ei ole niellyt AstraZenecan selitystä viivytyksestä. Esille nostettuja kysymyksiä kuvataan varsin jyrkiksi. Brysselin kerrotaan olevan sitä mieltä, että yhtiö on joko jättänyt ennakkotuotannon tekemättä sovitusti tai sitten myynyt tuotetut rokotteet jollekin muulle.

2 tykkäystä

Niinpä. Kyseessä on strateginen virhe ja byrokraattinen ote kilpailutilanteeseen, jossa kansallinen vaikuttaa lyöneen monikansallisen toimijan 6-0. Linkkaamastasi artikkelista:

”EU maksoi AstraZenecalle tiettävästi etukäteen muhkean ”kolminumeroisen miljoonasumman”, jonka oli Politicon mukaan määrä mennä tuotantokapasiteetin varmistamiseen ja rokotteiden ennakkotuotantoon. Näin rokotetta olisi suuria määriä valmiina toimitukseen heti, kun hyväksyntä viranomaisilta saadaan. Tähän on luotettu monen maan massarokotussuunnitelmassa.”

IS:ssa samasta aiheesta:

”Asialla on tulenpalava kiire, sillä koronaviruksen vaaralliset muunnokset leviävät kovaa vauhtia. Käyttöön tarvitaan kaikki mahdolliset rokoteannokset.”

1 tykkäys

Jälleen tuli viikko, jolloin Covid-19 kuolleisuus ollut isoin pandemian aikana.

Huomioda kannattaa eri maanosien välinen tilanne ja varsinkin 2 miljardin ihmisen Länsi-Tyynimeri.

Taudin leviäminen on saatu kuriin sillä suunnalla monessa maassa (nopein jyrkin toimenpitein, mutta rajoitukset vapautettu sittemmin) ja jo yksi tartunta voi ylittää uutiskynnyksen:

Ps.

Ja ehkä hieman tiukemmat rajamuodollisuudet:

5 tykkäystä

Tartuntamäärillä ei enää ole juurikaan merkitystä alueellisten rajoitusten kannalta. Rajoitukset pidetään ennallaan tai pikemminkin tiukennetaan, koska aina voi tilanne mennä huonommaksi. Jos rokotukset saadaan syksyyn mennessä hoidettua, rajoituksia saatetaan purkaa. Toisaalta silloinkin on aina mahdollisuus uudelle variantille, johon rokote ei tehoa.

1 tykkäys

Tässä ollaan kyllä nyt ajautumassa melkoiseen umpikujaan näiden rajoitusten ja yleisen viestinnän kanssa. Olemme hyvin lähellä tilannetta jossa rajoitukset jäävät pysyviksi, koska emme tule ikinä saavuttamaan sitä, että 100 % ihmisistä voitaisiin, tai ylipäätään suostuisi ottamaan, rokottaa. Samaan aikaan huudetaan kuinka kaikkia suojellaan ja siksi rajoitetaan, joten rajoituksia jatketaan kunnes kaikki on rokotettu ja tauti poistettu maailmasta, eli todennäköisesti siis ikuisesti. Tuskin näin, mutta siltä se kuulostaa. @peterra :n vaade siitä, että joku kertoisi mikä riittää, mihin tyydytään, alkaa olemaan jo oman mielenterveytenikin kannalta perusteltu. En todellakaan jaksa enää kauaa pinnistellä, ellei joku jo kerro mitä maaliviivaa kohti pinnistelen. Jopa ultrajuoksulla on maaliviiva mihin se piina päättyy, ei siinäkään vaan juosta silmät ummessa eteenpäin…

15 tykkäystä

Yhdysvalloissa NYC:in Columbian yliopiston tuore ennustemalli antaa Suomen tilannetta selkeämpää suuntaa maan koronaepidemian kululle ja aikatauluille. Tosin siellä koronarokotukset rullaavat rokotteen saatavuuden osalta paremmin kunhan ne saadaan jakoon osavaltioihin:

”Laajamittaisten koronavirusrokotusten arvioidaan tukahduttavan Yhdysvaltain epidemian viimeistään kesään mennessä.”

”Uusien infektioiden määrän ennustetaan kääntyvän jyrkkään laskuun helmi–maaliskuun aikana. Huhtikuussa tapauksia olisi ehkä alle kymmenesosa nykyisestä ja kesään mennessä lähes nolla.”

”Yhdysvalloissa osavaltiokohtaiset erot ovat olleet rajuja. Columbian yliopiston epidemiologi Jeffrey Shaman arvioi, että Pohjois-Dakotan osavaltiossa 60 prosenttia väestöstä on jo sairastunut koronavirukseen pandemian aikana.”

”Epidemia olisi näin ollen kuihtumassa tietyissä osissa maata jo ilman rokotteiden vaikutusta. ”

1 tykkäys

Tiedotustilaisuus menossa :smiley:
112 ihmistä sairaalasta, 24 ihmistä koronasta kärsien tehohoidossa, taas kerran ollaan huolissaan sairaaloiden kantokyvystä…voi äiti tätä maata :smiley:

Ihmiset ei käy riittävästi testeissä ja siksi ei riitä evidenssi. Määrätkää ihmiset testeihin, jos toi testimäärä noin huolettaa.

9 tykkäystä

Kunhan tuo Kiurun vuodatus saadaan Suomennettua niin uskoisin että tuosta saadaan irti niitä kriteereitä. Nyt tulleet päätökset on tehty varmvuuden vuoksi eikä ole otettu käyttöön kuin rajojen tiukennuksena.

1 tykkäys

Ei o ku haittaa testissä käymisestä, sillä varmaan ei paljo käydä. Jos testissä kävis paljo väkeä ja löytyis koronaa enemmän niin ne perkele sulkis vaan lisää.

Ei kai monikaan huvikseen käy niissä. Jos rajoitukset on vähentäneet kaikkea flunssaa, on testitapauksia ja oireisia siis vähemmän. Vai?

1 tykkäys

Mielenkiintonen näkökulma… Eikös noita testata juurikin sen takia että saadaan tautia näkyväks jolloinko sen kanssa on helpompi toimia.

Tämä juurikin… Jos ei ole flunssaakaan niin paljoa liikkeellä niin tarviiko siellä tikutettavana käydäkkään. Ymmärtäisin jos olisi selkeästi flunssaa liikkeellä testien määrä pysyisi pienenä.

1 tykkäys

Oireettomia ei testata, mutta esim. TAYS jaksaa joka päivä muistuttaa omassa Twitteristään, että testejä ei ole riittävästi. Halutaan enemmän testattavaa, mutta ihmisillä ei ole mitään testattavaa. Testausstrategiaa tulisi siis ehdottomasti päivittää nyt nopeasti siihen, että testataan voimakkaasti määräten, jos halutaan lisää testattavaa. Nyt epidemiasta tehdään “päätelmiä” ilman tietoa, joilla tehdään lisää johtopäätöksiä ilman tietoa. Tämä ei ole kestävää tekemistä.

Suomen epidemia on tilanteessa, että paine on purkaa rajoituksia, ei lisätä niitä. Sinänsä tässä kohtaa tuo on herttaisen yhdentekevää, koska alueellisia nyrkkejä ei tarvita, kun hallitus teki tämän päivän päätökseltä heistä täysin turhia.

3 tykkäystä

Muistan vielä kevään; silloin oli jämäkkää touhua, konkreettinen uhkakuva ja uskottava viesti. Siitä pisteitä. Koko ajan uhkakuvissa on ajauduttu abstraktimpaan suuntaan, viesti on käynyt varoittelevammaksi ja spekulatiivisemmaksi jos-jos-ja jos sekä epävarmuuden vaikutelma asian kustannuksella kasvanut. Ymmärrän hyvin, jos tuohon alkaa pikku hiljaa väsyä.

Selkeämpää olisi seurata lukuja ja uskoa niihin, kuten vielä keväällä tehtiinkin.

4 tykkäystä

Nyt rakennellaan hyvää pohjaa salaliittoteorioille siitä, että tää koko tauti on keksitty ja meidät pidetään vain kotitoimistoilla, jotta maailma pelastuu ja ilmanstonmuutos pysähtyy… En kyllä tajua myöskään tätä argumenttia, että testeissä ei käydä riittävästi. Jos ei ole oireita eikä tiedä olevansa altistunut niin tuskimpa sinne pääsee. Vai onnistuuko, jos sanoo puhelimessa, että kaupassa käydessä joku selkeesti yskäisi käytävän toisessa päässä??

3 tykkäystä

Luvut ei enää kelpaa. Nollatoleranssin tiellä ollaan ja siihen ei käsittääkseni ole vielä kukaan lähtenyt missään. Jokainen ymmärtää kyllä aikuisena ihmisenä, että rajoituksia tarvitaan. Tässä ei missään nimessä olla normaalissa, mutta nykyisen virustilanteen pitämiseksi riittää loistavasti etäisyys, maskit sekä massatapahtumien rajoittaminen ja ihmisten seurattavuus sekä aktiivinen testaus.

Suomen hallitus tehnyt kaikki samat virheet kuin Saksassa, jossa ihmiset ovat suoraan sanoen raivoissaan. Saksassa ihmisille luvattiin nopeat rokotteet vastineeksi rajoituksista, Suomessa on luvattu lyhyitä rajoituksia, kun noudatetaan niitä hyvin. Oikeustajua vastaan tuo kaikki taistelee ja ihmisten usko syödään joka kerta ja lyödään alavatsaan kovaa, kun kerrotaan, ettei riittänytkään sori.

Ilmeisesti hallituksia pitää kaataa koronasta huolimatta, että ymmärretään se vastuu. Jos luvatut asiat ei miellytä ja niitä ei toteuteta niin sitten laitetaan lupaajat vaihtoon.

Kyllä ainakin omat lapseni tuossa pari viikkoa sitten testattiin oireettomina, kun olivat altistuneet (ei ollut mikään massa-altistus vaan omassa kuplassa).