COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Negatiivinen oli. Hyvä näin. Vähän pelkäsin koronaa, koska oli/on oireita.

6 tykkäystä

Rokotteita olisi tulossa noin miljoona seuraavan kolmen viikon aikana.

6 tykkäystä

Tapausten määrä laskusuunnassa eli nykyiset rajoitukset tehonneet:

1 tykkäys

Nyt ollaan jännän äärellä – murtuvatko “jouluaallon” molemmin puolin olevat tukitasot?

Jos tuosta linjasta mennään läpi (alaspäin), niin olemme oman virallisen näkemykseni mukaan oikeasti laskussa. Ensimmäistä kertaa sitten viime kevään.

Ping @peterra

3 tykkäystä

TAYS avaa millaisia työkaluja käyttää koronanjäljitystyössä:

Toivottavasti suunta jatkuu alaspäin - varsinkin nyt kun rokotukset ovat saamassa vauhtia.

Jep, vasteet toki laahaavat sen 3 viikkoa perässä ja aktiivisimmat kansanosat ovat edelleen piikittämättä.

Toivotaan. Itse diktaattorina olisin muutaman viikon vielä kitkuttanut ennen avauksia (vapun yli), juuri siksi että lähiviikkojen pitäisi olla vaikuttavia rokotuksen kannalta.

1 tykkäys

Sen verran olin etuajassa että jouduin hetken odottamaan. Itse pistoksen sain just sillon kun pitikin :sweat_smile: Järjestelyt toimi hyvin joten niistä kaupungille kiitosta. Ei tullu myöskään mitään sivuoireita, ei edes rokotuskohtaa aristanut (Pfizerillä mentiin) :blush: Seuraavan kerran sitten heinäkuussa.

6 tykkäystä

Erittäin ikäviä juttuja nämä ja itsellänikin oli yhdellä ulkomailla asuvalla tutulla pitkittyneet oireet heti pandemian alussa (eivät olleet pahimmista päästä tosin).

Nähtävästi HUS on perustamassa Suomeen “Long Covid” -poliklinikkaa:

https://twitter.com/PirtaHotulainen/status/1384469428818022401?s=20

Toivottavasti myös tämä Akiko Iwasakin Yalen yliopistossa aloittama tutkimus toisi ratkaisua ongelmaan, mutta tämäkin vaatii varmasti oman aikansa:


Edit.

YLEllä samasta aiheesta lisää:

2 tykkäystä

Ja hyvä näin. Viiveet on melkoisia, joten johtopäätöksiä on vielä hyvin vaikea tehdä. Lasku on jatkunut vauhdilla ja toimenpiteet on ollut edelleen voimassa, joten oletus on, että lasku jatkuu edelleen. Vuodenaikavaihtelu on täysin sama kuin viime vuonna. Tänä vuonna “lockdown”, joka on suunnilleen identtinen viime vuoden vastaavan kanssa, aloitettiin hieman aikaisemmin kuin viime vuonna. @iceman korjatkoon, jos olen väärässä. Maaliskuun alun voimakkaat toimenpiteet näyttävät tehoavan, mutta ensiviive oli pitkä.

Mikäli kyse on juuri näistä toimista + vuodenaikavaihtelusta niin laskun pitäisi jatkua vielä samanlaisena seuraavat kolme viikkoa. Noudatamme mielestämme lähes järjestäen viime vuoden kaavaa. Tämä puolestaan osoittaa mielestäni selkeästi, että nopeat tiukat rajoitukset lyhyeksi aikaa riittävät hallitsemaan lukua, eivät korjaamaan tilannetta. Nyt on mahdollisuus, mutta pokan pitää kestää 31.5. asti. Silloin ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta rokotteet alkavat näkyä enemmän.

Mahdollisuus täysin normaaliin kesään on olemassa pl. massatapahtumat täyden katsomon edessä. Eli helvetin hienoa. Toivotaan, että aika käytetään tiukkaan rokottamiseen, joka mahdollistaa paluun täydelliseen normaaliin jo syksyllä.

1 tykkäys

Sen verran korjaan, että ihan täyteen normaaliin tuskin päästään syksylläkään johtuen siitä, että alaikäisiä tuskin on vielä rokotettu, kun ei ole vielä lupaa sellaiseen. Jonkinnäköisiä rajotuksia on todennäköisesti, mutta lievempiä.

Toiseen ketjuun kirjoitin tästä.

Henkilökohtaisesti tätä puolestaan ihmettelen kovasti, miksi näin tehtäisiin. En siis syytä sinua, voit olla ihan oikeassa, mutta rajoittaminen sen takia, ettei kukaan joudu sairaalaan ja kenellekään ei tule vakavaa tautia ei ole mielestäni mitenkään tarpeellista. Jos koronaviruksesta on rokottamisella tehty tavallisen influenssan kaltainen kiertävä ongelma niin eihän lasten tai alaikäisten rokottamattomuus voi olla syy rajoittaa yhtään mitään, vai onko? Jos he eivät voi tehdä epidemiasta ongelmaa niin sairastakoon pois? Vai enkö minä ymmärrä?

Epäilen kyllä, etten ymmärrä :slight_smile: Toki on hyvä madaltaa odotuksia. Jos nyt kuitenkin halliin pääsis suurin osa omista kavereista niin olisin iloinen :smiley:

5 tykkäystä

Euroopan lääkevirasto on löytänyt mahdollisen yhteyden amerikkalaisen Johnson & Johnsonin koronarokotteen ja veritulppien välillä.
Lääkeviraston mukaan kyse on hyvin harvinaisesta sivuvaikutuksesta, josta syytä mainita varoituksella rokotteen tiedoissa.

Uutistoimistot kertovat asiasta ennen Euroopan lääkeviraston tiedotustilaisuutta, jonka on määrä alkaa kello 18.

1 tykkäys

Ei toimi ihan näin helposti ja nopeasti. Vie todennäköisesti vielä pitkään ennenkuin pandemia muuttuu endemiaksi. Toki erittäin vaikea tämän kulkua on ennustaa - toivottavasti vuosi 2022 on parempi kuin kaksi edellistä.

Tästä jutusta kannattaa lukea lehtijuttu ja muuntovirukset voivat edelleen olla se musta hevonen, joka voi pahimmillaan nollata rokotukset.

Toinen juttu on pitkaiskaisvaikutukset - tautiin ei välttämättä kuole, mutta jälkioireita voi jäädä (esim. keuhkovaurioita, kuten Pekka Virralla tai muita pitkittyneitä oireita).

Kolmas juttu on, että rokotukset on todettu toimivan 6 kk tämän hetkisen tiedon perusteella (ei paljoa pidempää tutkimustietoa ole vielä). Tarvitaanko jo vuodenvaihteessa tehosteita (esim. muuntoviruksia vastaan). Uusia rokotteita on jo toki kehitteillä.

Esim.

Niin kauan kun maailmalla tartuntojen määrä kasvaa, niin ei Suomessakaan ihan täysin turvassa olla uusilta varianteilta - se tässä se isoin huoli on vaikka suomalaiset saataisiin rokotettua.

Toivottavasti kuitenkin loppuvuodesta päästään lähelle “normaalia” ja rajoituksia saadaan avattua - vaikka vain tässä omassa Suomi -kuplassa.

Pandemiaohjausryhmän tiedote:

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1384483934210244608?s=20

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1384482952659275778?s=20

https://www.tays.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri/Koronavirus_COVID19/Pirkanmaan_koronavirustilanne_ja_suositukset/Nuorten_ryhmaharrastukset_voidaan_kaynni(127817)

Pirkanmaa on edelleen leviämisvaiheessa. Kahden viikon ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 63 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Fimlabin tekemistä koronatutkimuksista positiivisten tulosten osuus oli 1,9 prosenttia.

Sairaalahoitoa tarvitsevien osuus ei ole pääsiäisestä merkittävästi laskenut. Taysin osastoilla on edelleen toistakymmentä koronapotilasta. Koska tartuntojen määrä yli 50-vuotiailla on ollut ennallaan, sairaalahoidon tarpeen ennustetaan pysyvän lähiajankin nykytasolla.

Tänään kävin piikillä. Ihan ok meni. 3 tunnin päästä piikistä kipeytyi olkapää oikein kunnolla. Ei tällaista muissa rokotuksissa ole tapahtunut. :grinning:

Taitaa olla tavallisin sivuvaikutus. Voi kestää useamman päivän ja kipu laajentuakin. Pfizerin kakkospiikki aiheuttaa toisinaan lyhyen muutaman tunnin kuumepiikin.

2 tykkäystä

Hyvä tietää tuo etukäteen. Kiitokset vastauksesta!

Yksityisessä liikuntaketjussa Tampereella pelätään tapahtuneen laaja korona-altistuminen. Noin 200 eri ryhmäliikuntatunneille osallistunutta seulotaan koronavirustartuntojen varalta.

Asiasta uutisoi Aamulehti.

Tamperelainen liikuntakeskus Gogo tiedotti tiistaina, että sen Hämeenpuistossa sijaitsevan Gogo Park -toimipisteen joillakin ryhmäliikuntatunneilla on tapahtunut altistumisia, ja altistumiset ovat myös johtaneet muutamaan tartuntaan.

Varotoimena Gogo Parkin ryhmäliikunta on keskeytyksissä tämän viikon ajan 25. huhtikuuta saakka. Toimipisteen kuntosali, squashkentät ja muut tilat ovat kuitenkin käytössä normaalisti. Muissa liikuntakeskuksen toimipisteissä ryhmäliikuntaa ei keskeytetä.