COVID-19: Pandemian vaikutukset jääkiekkokauteen 2020-21

Suurin osa väestöstä pitäisi olla rokotettu tulevaksi syksyksi (kunhan vain rokotteita on), mutta joitakin rajoituksia voi olla vielä syksyllä ja talvella 2021-2022 ennusteiden mukaan.

Rajoitukset johtuvat siitä, että esimerkiksi nuorempaa väestönosaa (mm. alaikäiset koululaiset) ei kuitenkaan olisi vielä tämän hetkisen arvion mukaan rokotettu tulevaksi talveksi, koska myyntilupaa ei vielä ole (esim. Israel pyrkii rokottamaan nuoremman ikäluokan heti kun lupa heltiää eli Israelin tilannetta kannattaa seurata tässäkin mielessä).

On mielenkiintoista nähdä, että päästäänkö kausi aloittamaan ilman rajoituksia vai lähdetäänkö tulevaan kauteen samantyylisillä (tai lievemmillä) koronasäännöillä, kuin kuluneen kauden alku alkoi? Kuten mm. @ljpp on pohtinut tässä ketjussa, niin kannattaisiko kausi aloittaa tällä kertaa aikaisemmin (ei myöhästettyyn aikatauluun) vaikka alussa olisi rajoituksia? Näin jäisi enemmän “pelivaraa” otteluiden järjestämiseen, mikäli ongelmia syntyy?

Nämä ylläolevat mietteet ovat siis Iltalehden jutun pohjalta, jossa arvioitu valtion julkaisemaa rajoitusten purkuaikataulua ja tehty ennusteita tulevista rajoitteiden puruista - lisää tietoa alla olevan linkin takaa:

Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2. rokoteannoksen (heinä-elokuu).

Alle 16-vuotiaissa koronavirustartuntoja voi edelleen esiintyä kohtuullisen paljon syksyllä 2021 ja talvella 2022. Heille ei ole ainakaan vielä koronarokotetta, koska nykyisissä koronarokotteissa ei ole myyntilupaa alaikäisille.

– Jos väestön immuniteetin taso on riittävä, epidemia voi jäädä lyhyeksi tai vähäiseksi. Sairaalahoidon kuormitukseen voidaan olettaa jäävän pieneksi, pääministeri Sanna Marininin (sd) valtiosihteeri Henrik Haapajärvi kertoi esityksessään perjantaina.

Todennäköisimmin arki talvella 2021–2022 on jotain sellaista, millaista arkea Suomessa elettiin elokuussa 2020: korona on olemassa, mutta elämää pyritään elämään kohtuullisen normaalisti.

Asiantuntijoiden mukaan vielä ei ole tiedossa, katoaako korona maailmasta. Todennäköisesti elämä alkaa normalisoitua pikkuhiljaa syksyn ja talven 2021–2022 aikana. Suomen rokoteaikataulun lisäksi vaikutuksia on muun muassa sillä, miten maailmassa saadaan rokotettua ihmisiä.

Toki täytyy toivoa, että muuntovirukset saataisiin myös rokotusten myötä kuriin (B117 varianttiin rokotteet tehoavat, mutta vieläkin huolena on ainakin P1 ja B.1.351 -variantit).