COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Täysin samaa mieltä, olisivat saaneet olla niin kauan siellä ku tautikin kun sinne väkisin täyty päästä, tyhmyyden huippu. Jotenki näitäki pitäs rangaista.

1 tykkäys

Älä nyt kun ei saa syyllistää, voi jossain mennä vintti jumiin ja tulla long CoVid oireisiin lähes suoraan verrannollinen masennus päälle, jolloin ylikuormittuu taas sairaanhoito…

Kärsitään nyt vaan nätisti nämä mitä arjen sankarit tötöilee.

2 tykkäystä

Niin juuri! Saateri taas menee esim taitelijoilta esiintymispaikat kiinni. Ja palkkatulot saamatta. No saimme tänäkin kesänä yhden keikan tehdä! Vaikkei tää mun talouteen vaikuta kun ei oo päätyö.

3 tykkäystä

Jälkimmäinen Delta-muunnoksen saanut henkilö sen sijaan ei noudattanut omaehtoista karanteenia.

– Hän kävi Kymi Grand Prix’ssä ja The Bankissa pian palattuaan ennen kuin sai oireita, mutta tartuttavana. Laajahko The Bankin tartuntaketju ilmeisesti lähti tästä, Pietikäinen kertoo.

1 tykkäys

20-30vuotiaat huutelee että ei koske meitä…

Totuus on toista

Ranskassa tartuntaluvut ovat tuplaantuneet kesäkuun pohjalukemista, deltavariantin myötä. Yökerhot kuitenkin avataan suunnitellusti huomenna eli mennään reippaasti eteenpäin.

Maassa on käytössä terveyspassi eri paikkoihin sisäänpääsyyn, tätähän ehdotettiin Suomeenkin, sulkemisten vaihtoehdoksi.

”Tavallisissa ravintoloissa meno on kuin ennen pandemiaa eikä turvaväli­suosituksista juuri välitetä.

Tämän viikon perjantaina avataan jopa yökerhot ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden maaliskuun.

Terveyspassi tarvitaan myös yökerho­käyntiin, mutta maskipakkoa yökerhojen sisällä ei ole, toisin kuin esimerkiksi kulttuuri­tapahtumissa.”

1 tykkäys

Kyllä tämä taas siltä näyttää, että rakkaat potkupallon seuraajat ryssi tämän kesän taas oikein kunnolla. Toiset kärvistelee toista vuotta menemättä mihinkään tai korkeintaan töihin ja kauppaan ja nämä “fanit” tekee mitä huvittaa ajattelematta seurauksista.
KIITOS!!

5 tykkäystä

Delta leviää Euroopassa:

Esim.

Herää ajatus, että kun delta on saatu tehokkaasti levitettyä kisaturistien mukana maailmalle, Pietarissa onkin aika ryhtyä rajoituksiin. Ihan vähän talous edellä…

1 tykkäys

Pfizer on todennut itse, että rokotteen teho hiipuu puolen vuoden jälkeen ja tämä on syynä mm. Israelin väestödatan pettymykseksi osoittautuneisiin tuloksiin:

”Pfizer on ilmaissut huolensa koronarokotteensa tehosta erilaisia virusvariantteja kohtaan puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Yhtiö kertoi torstaina aikovansa nyt satsata toden teolla kolmanteen tehosterokotteeseen, joka suojaisi ihmisiä mahdollisimman hyvin myös deltavariantilta.”

1 tykkäys

Torille.

Tutkimuksessa maita tarkasteltiin neljässä eri luokassa, joiden perusteella ne pisteytettiin ja pantiin paremmuusjärjestykseen. Tarkasteltavat osa-alueet olivat kuolleisuus, toteutetut rajoitustoimenpiteet, kansantalouden kehitys ja rokotuskattavuus.

Suomi oli ainoa maa, joka pääsi saksalaislehden tutkimuksessa alle kahteen pisteeseen.

Ensimmäisellä sijalla oleva Suomi sai 1,75 kokonaispistettä. Toiseksi tuli Luxemburg kahdella pisteellä ja kolmanneksi Norja 2,5 pisteellä. Listauksen häntäpäätä pitää Peru 5,47:llä pisteellä. Suomen länsinaapuri Ruotsi sijoittui pisteytyksessä sijalle 20.

7 tykkäystä

Aika paljon on viime aikoina ollut altistumispaikkoja, tässä tämän päiväiset.

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1413492839070126088

https://twitter.com/Tays_sairaala/status/1413493231950598145

Edit. Helsingissä vikan kahden viikon aikana tartuntoja 25 anniskelupaikassa.

– Laskujemme mukaan noin 25 anniskelupaikassa on todettu yksi tai useampi tartunta viime viikon maanantaista lähtien.

Tartuntaketjut ovat Heinäsmäen mukaan vielä selvitystyön alla, mutta on mahdollista, että jokaisesta 25 anniskelupaikasta on saattanut muodostua tartuntaketju tartunnan saaneiden muun sosiaalisen toiminnan kautta.

Esimerkiksi Kaivohuoneella on eiliseen mennessä todettu 20 tartuntaa, joista on tullut 9 jatkotartuntaa.

1 tykkäys

Kauan testituloksissa on kestänyt viime aikoina?

Keskimäärin 11h.

2 tykkäystä

Itselläni meni viime viikolla n. 13 tuntia.

2 tykkäystä
2 tykkäystä

Onkohan näissä viikon päivillä mitään eroja? Maanantai ehkä vilkkain testeissä käynti päivä viikonlopun jälkeen.

Ei mitään käsitystä, mutta nimenomaan tuo päivän testimäärähän sen ratkaisee.

Kaikki tutut ovat viime aikoina saaneet tuloksen n. 12 tunnin hujakoilla.

1 tykkäys

Poika lähtee takaisin sotimaan huomenna, mutta nyt vaan kuusi päivää kiinni ja sitten viikonlopuksi lomille, kun saavat piikin ja intissä kolmeen päivään piikin jälkeen ei saa tehdä mitään.

Itsekästä käytöstä altistuneilta: koronajäljittäjien työtä vaikeutetaan.