COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Ei mikään positiivinen lukema Tays alueelle…
26 uutta tapausta

2 tykkäystä

Oleellinen juttu on tämä:

Huolestuttavampi asia on tämä eli joka kolmas tapaus jäi maanantain ryppäästä tuntemattoksi → myös siksi TAYS suosittelee maskien käyttöä.

16.11.2020: 22

Tapausmäärät ei ole vielä huolestuttavia, niin kauan kun ne pystytään jäljittämään. Sitten on huonompi juttu, jos tartunnan lähteitä jää selvittämättä (on yhteisöleviämistä) ja altistuneille ei mene tietoa altistumisesta. Nyt jäi 16.11 joka kolmannes tartunnan lähteistä tuntemattomaksi.

5 tykkäystä

Suomessa saldo 288 uutta tartuntaa:

Suomessa on todettu 288 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahdessa viikossa on raportoitu 3 005 tartuntaa, mikä on 146 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Yhteensä tartuntoja on raportoitu 19 935. Eilen uusia tartuntoja raportoitiin 228.

Noniin ensimmäinen kolmosvaiheen testaus on saatu onnistuneesti päätökseen. Seuraavaksi vertaisarviointi tutkimuksesta ja eri maiden lääkeviranomaisten lupa prosessit. Veikkaisin että piikitykset alkavat hätäisimmillä mailla joulukuun alusta ja euroopassa joulun tienoilla.

Ei kuitenkaan tarkoita että epidemiasta pääsisimme eroon vielä vähään aikaan. Suomeen asti rokotetta saadaan tänä vuonna varmaankin luokkaa tuhansia joten sairaanhoito ja osa riskiryhmistä tuota voi saada tammikuussa. Tuo rokote tarvi boosterin muutama viikon päästä ensimmäisestä niin rokoteilla tehoa vasta josku helmikuulla.

Toki myös muita rokotteita on valmistumassa lähi aikoina joista saadaan myös lisää annoksia jakeluun meillekkin. En kuitenkaan usko että saadaan niin paljoa alkuvuodesta että täydelle hakamettälle pleijareita vielä pelattaisiin.

4 tykkäystä

IL:ssä on juttu maahanmuuttajataustaisten koronakeskittymistä Uudellamaalla:

”Valtioneuvostolähde kertoo Iltalehdelle toisen esimerkin. Maahanmuuttajayhteisöissä on järjestetty esimerkiksi isoja häitä. Kun viranomaiset ovat yrittäneet jäljittää sieltä lähteneitä altistumisketjuja, eivät paikalla olleet ole välttämättä halunneet nimetä ketään muita vieraita.”

”Terveysviranomaislähteet kertovat Iltalehdelle, että tämä tiedottaminen johti tilanteisiin, joissa maahanmuuttajayhteisöissä käperryttiin sisäänpäin. Nyt viranomaiset välttelevät kertomasta tartuntojen korkeasta tasosta tietyissä maahanmuuttajayhteisöissä, jotta sama tilanne ei toistuisi uudelleen.”

1 tykkäys

Torstaina Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä tiedottaa, että onko Uusimaa siirtynyt leviämisvaiheeseen ja onko tarvetta kiristää rajoituksia:

UUDELLAMAALLA odotetaan torstaina virallista ilmoitusta siitä, onko koronapandemian leviämisessä saavutettu niin sanottu leviämisvaihe. Leviämisvaiheeseen siirtyminen voi pahimmillaan tarkoittaa yhä kovempia rajoituksia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtajaylilääkärin Markku Mäkijärven mukaan Uudellamaalla ollaan hyvin lähellä leviämisvaihetta.

”Jos ajatellaan tartuntojen ilmaantuvuutta, syyskuun alussa Uudellamaalla todettiin 100 tartuntaa viikossa ja viime viikolla niitä oli jo 960. Lisäksi positiivisten näytteiden prosenttimäärä on noussut.”

”Jäljitys on hyvin tärkeä lisämittari, ja tähän saakka olemme hyvin pysyneet [tartuntaketjujen] perässä. Viime päivinä altistuneiden tavoittamisessa on kuitenkin syntynyt viiveitä. Keväällähän kävi niin, ettei tartuntaketjuja saatu kiinni eikä niitä saatu katkaistua. Nyt ollaan hyvin lähellä sitä tilannetta”, Mäkijärvi sanoo.


Suomessa tartuntojen määrä jatkaa vielä kasvuaan:

Tilanne ei kuitenkaan vielä yhtä paha kuin naapurimaissa:

Koronarajoitukset Euroopassa ovat alkaneet vaikuttaa uusien tartuntojen määrään laskevasti:

Tilanne sairaaloissa:

Pääkaupunkiseudun tilanne:

2 tykkäystä

Kolmas rokote tulossa loppuvuodesta.
Tämän mukaan on tosi isot erot rokotteiden hinnassa

Biggest difference is cost

Astra: $3 per dose.
Pfizer: $19.50
Moderna: >$30

4 tykkäystä

Hankala tilanne, koska kriteerit eivät selkeästi kuitenkaan täyty Uudenmaan alueella mutta niiden kyllä halutaan nähdä siellä täyttyvän. Ne ovat lähellä täyttymistä mutta täyttyvät yleisesti paljon rajallisemmalla pk-seudulla ja selkeästikin osissa Helsinkiä, parhaiten mm. Puotinharjussa, Etelä-Vuosaaressa ja Malmilla.

No huomenna se sitten nähdään, myös se, pelataanko pe ja loppuvuonna Nordiksella.

Koronarajotteiden ongelma nyt on se, ettei ole helppos löytää hyviä rajoitteita, koska tartuntamäärät ovat melko maltillisia ja esiintyvät ryppäinä. Kirjaston sulkeminen Töölössä ei paljoa auta, jos siellä ei ole tartuntoja vaan tartunnat ovat esim. jossain Puhoksen ostarilla.

6 tykkäystä

Jotenkin alkanut jo tottua tähän korona-arkeen. Maskit jne. Tuntuu oudolta joskus, jos maskia ei tarvitse esim. työtehtävissä pitää.

Itsellä ei ole koko korona-aikana ollut pieniäkään flunssan oireita.

1 tykkäys

Katselin tuosta niin itselläkin oikeasti viimeisestä flunssasta rupeaa olemaan se vuosi aikaa. Olin viimeksi flunssan (oli aika paha sellainen) takia poissa töistä keväällä 2019 (maaliskuu.) Kyllä tämä varovaisuus itselle sikäli toimii, että ei oo edes tullut sitä normiflunssaa.

1 tykkäys

Leviäminen on kuitenkin helpompi pysäyttää aikaisemmassa vaiheessa, kuin myöhäisessä vaiheessa. Tänään se kuullaan, kun Koronakoordinaatioryhmä julkaisee päätöksiä.

Halutaanko HUS-piirissä tilastot paremmaksi jouluksi vai odotellaanko tilanteen pahenemista?


HUS piirissä korona leviää oppilaitoksissa:

Lista kouluista ja päiväkodeista, joissa altistumisia:

https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/sote-palvelut/korona-tilanne/

1 tykkäys

Onko tilanne kääntynyt valitettavaan nousuun?
Vai onko vain piikki. Toivotaan että tapaukset taas tippuu alemmas

2 tykkäystä

Rumat lukemat tällepäivälle…
Uusia tapauksia noin 350

Koska saadaan tonni täyteen päivässä? Tammikuussa jo?

Aika vaikean kysymyksen heitit. @iceman on linkittänyt tänne laskelmieni mukaan n. 1500 linkkiä, josta pystyy laskemaan kaavan. Epidemia ei edelleenkään kasva eksponentaalisesti, toistaiseksi. Suunta on väärä, mutta nousu on hiljaista ja vaimeaa. Yksittäisenä päivänä tulee korkeita lukemia, mutta viikkotasolla tullaan siihen +100 tapausta lisää.

Ei oo helppo yhtälö. Kaikki pehmeät toimenpiteet on jo käytössä, joten ei tässä oikein jää jäljelle kuin kovempia sulkuja, jolla sitten rajataan ihmisten kontakteja. Tietysti suhteessa muuhun Eurooppaan meillä menee erinomaisesti, muttei siihen voi tuudittautua. Pirullinen epidemia ja vaikea kontrolloitava.

2 tykkäystä

Joulukuun puolen välin / jouluaaton viikolla, jos siis on tullakseen täyteen. Tammikuuhun tilanne rauhoittuu kun 75% ihmisistä pitää joululomia / vapaita ja koulut on kiinni. Jos STM ajattelisi asiaa järkevästi niin viikot 53 & 1 Oy Suomi Ab kiinni, kun pyhäpäivien sijainti ei tänä vuonna houkuttele pitämään vapaita. Sitten uuteen nousuun taas tipattomalla.

Ongelmahan tällä hetkellä on lähes pelkästään pk-seutu (vai onko sielläkin lähinnä mamu-osasto) Pitäisiköhän siellä rajoittaa vähän lisää ja muualla jatkaa ihan tavalliseen tapaan.

5 tykkäystä

Jossain olin näkevinäni, että tosi paljon olisi ulkomaalaistaustaisten tartuntoja, olisko ollut 40%? Täällä PK-seudulla siis.

6 tykkäystä

Siinä on ainakin selkeä toimenpidekohde. Testausta ja resurssien kohdentamista perustekijöihin.

@peterra riittääkö 1500 linkkiä :thinking:

Täytyy kuitenkin muistaa, että ennustemallit on ennusteita ja lopputulemaan voidaan vaikuttaa oikein ajoitetuilla ja riittävillä toimilla (testaaminen, tehokas jäljitys ja muut perussäännöt koronaa vastaan).

Mittareista nähdään mihin suuntaan ollaan menossa ja mitä pahemmaksi tilanteen päästää - sitä vaikeampi on suuntaa kääntää, kuten nyt nähdään Euroopassa (vain järeät toimet vaikuttavat).

Eksponentiaalinen kasvu alkaa, kun jäljitystoimet pettävät ja altistuneita ei enää saada jäljitettyä - tartuntoja alkaa tällöin tulla yhä lisääntyvästi tuntemattomista lähteistä.

Tämä Ilmosen kommentti aiheesta on mielestäni osuva - vieläkään ei tiedetä kauanko pandemia kestää (globaalisti tartuntojen määrän kasvu on edelleen kiihtyvä):

Toivottavasti Suomessa pystytään jatkamaan tällä pehmeällä linjalla näinkin hyvin jatkossa, miten tähän saakka on suoriuduttu.

Maailmallakin on alettu ihmettelemään mitä Suomessa on oikein tehty ja miten?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-koronaonnistumista-hehkutetaan-ympari-maailmaa-intialainen-tv-kanava-selvittaa-menestyksen-salaisuutta-jopa-mielenterveyden-asiantuntijan-avulla/7987090#gs.lb012l

Ps. Tietääkö kukaan lopulta juurisyytä miksi tilanne on tällainen Suomessa verrattuna muuhun Eurooppaan…


Edit.

Suomessakin voidaan ihmetellä Australian tilannetta - miten maassa käännettiin Lock Down nollaputkeksi?

3 tykkäystä