COVID-19: Koronavirusepidemia (-pandemia), 2. erä

Itse olen sellaisen eron kevääseen pannut merkille, että silloin kaupoissa ei ollut mitään kauhoilla otettavia tuotteita (irtokarkit, karjanlanpiirakat jne) saatavilla, vaan piirakat ja muut vastaavat oli esipakattu henkilökunnan toimesta valmiiksi pusseihin. Ja irtokarkkiseinät oli kiinni.

Nyt taas en ole tällaista huomannut missään. Tässä pieni keino mitä kaupat vielä säästelevät takataskussa :thinking:

1 tykkäys

Ilmonen ei osunut ennustemallissaan keväällä eikä kesällä erityisen hyvin. Hän oli äänekäs ja erittäin paljon julkisuudessa. Hän piti katastrofiskenaariota yllä hyvinkin vahvasti eli korosti uhkakuvia. Toisin sitten meni.

1 tykkäys

Pääkaupunkiseutu leviämisvaiheessa, tiedotustilaisuus mahdollisista uusista rajoituksista huomenna klo 11:00.

Kuten yllä sanottiin, niin ennusteet ovat suuntaviivoja - maailmalla muutamassa maassa ennusteet eivät enää ole kovin hyviä ja rankkoja toimia on jo jouduttu tekemään ja joudutaan tekemään.

Esimerkkejä tältä päivältä Yhdysvalloista:

2 tykkäystä

Sama koskee myös Suomeen. Rankkoja toimia on jouduttu tekemään ja myös jatkossa joudutaan.

Mitä viruksen leviämiseen tulee niin sen leviämisen nopeutta/laajuutta on vaikea ennustaa. Monen asian summa. Nykyisellä tilanteella mikä Suomessa nyt just on niin kehitys on nouseva.
Nousun vauhdista ei tiedä kukaan mitään varmaksi. Muutama isompi rypäs ja huono tuuri päälle niin vauhti nousikin rajusti.

Sen arvaa sanoa että ei tämä sormia napsauttamalla katoa.

Täytyy vaan jaksaa itse keskittyä tekemään asioita vielä kuukausia “varovasti” kyllä se palkinto sieltä vielä tulee

61 päivää hengityskoneessa ja 12 tunnin päässä kuolemasta

2 tykkäystä

Eilen täällä muistaakseni joku kirjoitti ettei noista kriteereistä täyty kuin yksi selkeästi…

Tälläinen lausunto linkistä

Koronan leviämisvaiheen kriteereistä täyttyvät nyt neljä eli ilmaantuvuusluku, positiivisten testien osuus, tartunnanjäljityksen osuus ja ajoittain päivittäisten tartuntojen kasvu.

– Ainoa kriteeri joka ei vielä täyty ja toivottavasti ei koskaan, on tämä sairaalapotilaiden voimakas lisääntyminen. Sitähän me pyrimme estämään.

Tuo tilanne on tuolla kyllä aika paha jo.

Tässä vaiheessa esimerkiksi alle puolet tartuntojen lähteistä on enää tiedossa.

Rehellisesti toivon että huomenna tulisi kovempia rajoituksia tuonne ettei tilanne karkaisi käsistä.

Pk-seudulla täyttyy 3/4 (sairaalahoitotarpeen kasvu ei täyty, kapasiteetti ei ole lähelläkään rajaa), koko Uudellamaalla täyttyy 1/4. Kaksi aika erinäköistä asiaa.

Mielestäni tässä tullaan siihen, mitä ne kovemmat ratkaisut enää voivat olla?

@iceman on mielestäni kuvannut aika tarkasti lähteisiinsä nojautuen tämän kokonaisuuden ongelmia. Vaikka meillä sinänsä olisikin riittävät toimenpiteet tartuntojen kukistamiseen olemassa jo valmiina niin tästä huolimatta muuttujia on yksinkertaisesti liikaa eikä niistä pienin ole ihminen. Koronaa puolestaan on Euroopassa ympäriinsä niin paljon tarjulla, ettei sitä oikein enää pysty tukahduttamaan. Alueellinen malli Suomessa on ollut menestys ja tämä Uudenmaan tilanne tietysti on nyt vaikea ja sen mallin mukaisesti tulevat seuraavan kategorian kiellot päälle.

Seuraavan kategorian kiellot puolestaan ovat oikeasti sellaista tasoa jo, että siinä lyödään lekalla vähän sinne ja tänne + tuonne. Tässä kohtaa puhutaan jo nollatoleranssista eli tartuntoja ei kerta kaikkiaan saa tulla mistään. Kun katsotaan sitä, paljon Uudellamaalla on ihmisiä niin on selvää, että siinä on monenlaista kerrostumaa jo olemassa. Kun tässä lyödään kaikki kiinni samalla meingille kuin keväällä niin on selvää, että ne tartunnat johonkin aikaväliin saadaan painettua tosi matalalle tasolle, mutta heti kun niitä toimenpiteitä muutetaan niin sitten niitä rupeaa tulemaan lisää.

Positiivisen puolella on se, että rokote on matkalla, mutta kyllä tässä on jonkinlainen talvisota nyt edessä itse kullakin. Yhteiskunta moukaroi ihmisiä ja oikeastaan sillä, mitä itse teemme tai emme tee, ei sillä ole paljoakaan väliä. Jos katsoo vaikka omaa elämääni korkeammalta: olen jo etätöissä, ainoat oman kodin ulkopuoliset paikat, joissa käyn ovat kavereiden luona ja perheen luona. En käy baarissa ja käyn Tapparan pelissä maski päällä. Vietän 90 % viikosta yksin. Kevyesti.

Yritän ymmärtää tilannetta sellaisena kuin se on. Niin varmaan kaikki muutkin. Meillä on vaan iso ongelma yhteiskunnassa, kun harva viranomainen suostuu sanomaan, että tartunnat saadaan laskuun ainoastaan sillä, ettei kukaan käy missään. Ja siihen käytännössä yhteiskuntaa nyt patistetaan. Jos Suomi ei muuta keksi ja ollaan näin huolissaan tilanteesta niin olisi parempi laittaa se koko kansan lockdown päälle kolmeksi tai neljäksi viikoksi ja jatkaa sen jälkeen. Tällainen hitaasti tappaminen on haitallisempaa.

1 tykkäys

Viesti siirrettiin ketjuun: Influenssarokotus

Jatkoa edelliseen:

Uusia valitettavia ennätyksiä tulee jatkuvasti Yhdysvaltojen suunnalta ja tautiin menehtyneiden määrä jatkaa kasvusuunnassa ja päiväkohtaisten tartuntojen määrässä tullut uusi maailmanennätys.

Erityisesti Etelä- ja Pohjois-Dakotassa tilanne on heikko (nyt seudulla kärsitään todennäköisesti viimekesän satoja tuhansia ihmisiä eripuolilta Yhdysvalloista keränneen Sturgisin moottoripyörätapahtuman jälkilaskusta… aiheesta lisää edellä :point_up: ):

Näkyykö tältä kartalta mm. Sturgisin vaikutus?

Hoivakodeissa menehtyneiden määrät kasvussa:

https://covidtracking.com/blog/cases-race-past-previous-highs-long-term-care-data-november-17

Sairaalat alkavat olla pulassa potilaiden määrän kasvun lisäksi myös sairastumisten vuoksi harventuneesta hoitohenkilökunnasta:

Yhdysvalloissa 250000 Covid-19 menehtyneestä 20% menehtyi viimeisen 7 viikon aikana:

https://covidtracking.com/blog/cases-race-past-previous-highs-long-term-care-data-november-17

Ennustemallit ovat synkkiä alkuvuoteen - mikäli taudin annetaan levitä rajoituksetta (mm. rajoitukset, rokotukset jne):


Edit.
Yhdysvaltojen tilannetta havainnollistaa hyvin tämä twiitti altistumisten todennäköisyydestä Yhdysvalloissa eri osavaltiossa:

Edit. Sturgis moottoripyörätapahtiman vaikutuksia tutkittu (vaatii VPN:Yhdysvallat):

1 tykkäys

Tays alueelle 17 uutta tapausta.

Tuohon twiittiin on tainnut lipsahtaa väärä päivä. Ei keskiviikko vaan torstai pitäisi olla…

Twiitissä hyvä ohje

1 tykkäys

Voi kuluvalle viikolle tulla aika korkeat luvut tätä menoa verrattuna historiaan - kovimmat viikkokohtaiset luvut koko pandemian aikana TAYS -piiriin?


Tässä vertailuna kuluva viikko ja viime viikko:


VKO 47

22.11.2020 XX
21.11.2020 XX
20.11.2020 17
19.11.2020 17
18.11.2020 26
17.11.2020 3
16.11.2020 22

Tartuntoja: +85 tartuntaa (meneekö sata tartuntaa/viikko rikki?)


VKO 46

15.11.2020 13
14.11.2020 8
13.11.2020 9
12.11.2020 5
11.11.2020 7
10.11.2020 4
9.11.2020 4

Tartuntoja: 37 tartuntaa viikossa


Lähde:

(Edit. Mm. seitsemän päivän jakso loka- marraskuun vaihteesta löytyy historiasta, jolloin yli 100 tartuntaa)

2 tykkäystä

Ihmeellistä on kyllä pomppiminen näissä luvuissa. Varsinkin kun tätä ennen tultiin monta viikkoa alaspäin.

Testaus ainakin toimii. Mehiläisen drive-innissa viiden minuutin homma. Tuloksia lupailivat huomiselle.

4 tykkäystä

Kyl sitä jarrua tarttis nyt käyttää vielä kun jäljityksestä saadaan hieman apua. Mikäli jäljityksen apu menetetään lukujen kasvaessa tarvitaan lisää rajoituksia korvaamaan ne.

1 tykkäys

Miksi meidän yhteiskunta tapetaan hitaasti? Kaikki kiinni kolmeksi viikoksi niin saadaan taas paikkoja avattua. Laskekaa nyt kumpi on yrityksille helpompaa: laittaa kolmeksi viikoksi ovet säppiin ja jatkaa toimintaa vai se, ettei voi ennakoida edes viikkoa tulevaisuuten, mitä sitten tapahtuu.

3 tykkäystä

Laitetaan tämäkin esille:

Puumalaisen mukaan uusista tartunnoista 180 on takautuvia tartuntoja, jotka ovat tulleet muutamien viime päivien aikana.

2 tykkäystä

Varmasti laittaa ovet kiinni kolmeksi viikoksi, jos on varmuus, että se riittää. Kyllä siinäki moni pk-yrittäjä lyö hanskat tiskiin. Tilanne vaan taitaa olla se, että kolme viikkoa ei anna mitään varmuutta tulevaisuuden koronatilanteeseen. Tai varmasti helpottaa jokski aikaa, mutta ei välttämättä pitkäks. Mulla on jokunen yrittäjäkaveri ja kyllä niillä tuntuu pisnes pyörivän aika normaaliin tapaan. Lauantai kuulemma vähä hiljasempi ku ennen, mutta muut päivät aika normaalia. Riittäiskö Pirkanmaalla viikon täyssulku? Kukaan tietenkään ei voi vastausta tietää. Mutta kyllä mää melkeen itken, jos kiekkotouhut ja säbä laitetaan jäähylle…

Alkaa kyllä yhä vahvemmin näyttää siltä, että ei tämä koronapandemia hiivu ennen kuin vasta ensi kesänä, paitsi jos rokote saadaan käyttöön ennen sitä. Henkisesti täytyy ainakin valmistautua elämään rajoitteiden ja jonkinlaisen epävarmuuden kanssa vähintään sinne saakka. Pienen hetken ehdin jo elätellä toiveita, että pandemia olisi alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä, mutta nyt jälleen mennään päinvastaiseen suuntaan Suomessakin.

Aamulehdessä oli mielenkiintoista tilastotietoa testatuista. 58% koronatestiin hakeutuneista on ollut naisia, mutta silti 52% positiivisen tuloksen antaneista on tullut miehiltä. Tästä voi päätellä suoraan sen, että naiset hakeutuvat testeihin matalammalla kynnyksellä kuin miehet. Meillä miehillä olisi siten skarppaamisen varaa. Toisaalta korona vaikuttaa edelleen olevan enemmän miestentauti. Jutussa syyksi epäiltiin miesten elintapoja, mutta varmuutta asiasta ei ole.