Olen tästä hieman eri mieltä - johtuen siitä, että humalaisia kuskeja, itsemurhaa yrittäineitä tai poliisin kiinniotoissa loukkaantuneita väkivaltaisia kriminaalejakin yritetään pelastaa. Ja niin pitääkin - koska terveydenhuollon ammattilaisten tuleekin olla humaaneja/ neutraaleja.
Mielestäni koronapassi on toimena ihan riittävä, kunhan se vain ponnistettaisiin nyt käyttöön mahdollisimman laajasti “ei-välttämättömissä” palveluissa. Se rajaa riskiä jo riittävästi rokotettujen osalta. Hoitoa tulisi kaikissa sairauksissa saada kaikkien - se on henkilökohtainen näkemykseni. Jopa ihminen, joka ilman parempaa tietoa rokotteesta kieltäytyy - on ihmisarvoinen.
Samalla kuitenkin muistutan, että toistaiseksi lähes kaikki rokote- ja korona-kriittisten väittämistä taudin vakavuuteen, testauksen luotettavuuteen, rajoitusten hyötyyn, tautiin yleensä, rokotteeseen ja nyt viimeisimpänä jopa ihmisoikeuksiin ovat enempi vähempi “muunneltua” totuutta. Tällä tarkoitan sitä, että useinkaan argumentaatioon asti riittävää faktapohjaa ei ole, mutta sellaisia yksittäisiä heittoja, joita sitten itsekkään ei osata perustella on. Tätä samaa saagaa on seurattu jo pandemian alusta asti ja ihaltavan uppiniskaista porukkaa osa kieltämättä on väitteinensä.
Uppiniskaista siis sikäli, että useinkaan heillä ei ole (valitettavasti) edes ammatillista kyvykkyyttä arvioida asioiden laajoja seurauksia/ syitä ja tästä huomauttamallakin suututaan. Samaten suututaan, jos ammatilaisten esittämät paremmin perustellut argumentit resonoi enemmän, kuin youtube- videot jne.
Kriittinen saa/ pitää olla. Tässä vaan on aika paljon näyttöä jo koronan vaarallisuudesta, rokotteen vaarattomuudesta vs. korona ja taudista itsestään. Silti meillä edelleen ylläpidetään (tahallisesti) legendoja testien luotettavuuksista, rajoitusten hyödyttömyydestä tai koronakuolemien tilastoinnin epäselvyyksistä tai rokotteen haittavaikutuksien peittelyistä, vaikka nämä asiat selviää yksillä googletuksilla aivan kaikki.
Ja mitä tulee vihan purkamiseen sitten koronapassilllisia yrityksiä/ työntekijöitä kohtaan: aivan naurettavaa. Aikuiset kiukuttelee, kun omat vainoharhat eivät saa siipiä alleen ja muu maailma adaptoituu elämään koronasta huolimatta. On ihan ok, jos vastustetaan sitten himassaan passia (joka muuten ei edelleenkään edellytä rokotetta!). Mutta kenenkään koskemattomuutta tms. ei missään nimessä pidä loukata, varsinkin jos itse kieltäytyy “avaamasta silmiään”, kuten vastapuoli usein kehotttaa tekemään.