Minä kuulun siihen ryhmään kenellä on piikkiä lihassa ihan riittävästi. Ymmärrän sen, että näin toimiessani vältän tiettyjä asioita. Mutta. Koska on riittävää?
En kyllä ite keksi rokotepassille oikein muuta syytä kuin että pyritään jotenkin hallitsemaan vakavia tauteja ja siten sairaanhoidon kuormitusta. Ja varmaan halutaan näin myös “kiristää” ihmisiä ottamaan ne rokotteet, joka edesauttaa tuota edellä mainittua tavoitetta. Näin voitaisiin palata normaalimpaan tilanteeseen ja ihmiset saisivat hoitoa muihinkin sairauksiin / pääsisivät leikkauksiin.
Enpä tiedä, korona leviää muutenkin todella herkästi. Vaikea sanoa, olisiko rokotepassissa oikein hyötyä enää. Mutta enpä olekaan asiantuntija.
Kunhan nyt jotenkin saataisiin yhteiskuntaa auki. Olisi se sitten passilla tai ei. Oikeudenmukaisempaa olisi varmasti ilman passia.
Tätä olen useasti foliohattuillut - ääneenhän tätä ei kukaan uskalla sanoa, koska se olisi poliittinen itsemurha. Ruotsihan yritti laumasuojaa heti alussa.
Kotisohvan johtavana virologina tälle voisi jopa löyttää loogisia perusteita. Nopea ja voimakas aalto siinä vaiheessa kun kansan rokotesuoja on tuore voisi ehkä olla kokonaistilanteen kannalta hyödyllistä.
Pitkään kytevässä “lohikäärmeen hännässä” on se huono puoli että rokotesuoja hiipuu pikkuhiljaa. Olen ymmärtänyt että sairastaminen boostaa suojaa luomulla tavalla.
Kun THL ei rokotepassia kannata niin sen mahdollinen käyttö perustuu enää mihinkään koronan hallintaan vaan kyseessä on pelkästään poliittinen projekti.
THL ei enää kannata koronapassia eikä myöskään sen muuttamista rokotepassiksi: ”Vakava haittavaikutus”
Rokottamattomien sulkeminen palveluiden ulkopuolelle voisi lisätä polarisaatiota ja lisätä rokotevastaisuutta, katsoo THL sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa.
Minulla on vähän sellainen käsitys, että Tanska ei joulukuussa pystynyt hillitsemään BA.1 -variantin aaltoa Lock Downilla ja nyt BA.2 -variantti on liilkkeellä, niin tartuttavuus on sellaisella tasolla, että sitä on vielä vaikeampi kitkeä pois… Tämä siis ihan omana “mutuna”…
Tanska pystyy avaamaan, koska 3,5 miljoonaa ihmistä eli 60% kansasta on saanut kolmannen piikin. Ottavat riskin sairaalahoidontarpeen kasvusta (rokottamattomat)
Minulle on sinänsä aivan sama, tuleeko koronapassi uudelleen käyttöön vai ei. Sen arvioi viime kädessä perustuslakivaliokunta.
Noihin tässä keskustelussa tänään esiin tuotuihin seikkoihin sen käyttö kuitenkin perustuisi, jos se päädytään ottamaan käyttöön. Eli muun muassa siihen, että kolmosrokote puolittaa nykytiedon valossa (THL:n arvio myös) koronan ilmaantuvuuden joidenkin kuukausien ajaksi. Koronapassin vaatiminen myös suojaa rokotettuja itseään tartunnalta. Tässä tilanteessa se muutama kuukausi riittää.
Onneksi luultavasti meitä kaikkia viisaammat ovat asiaa arvioimassa.
Meidän firma toimii alalla, johon koronarajoitukset ja kiireettömän terveydenhuollon siirtäminen purevat aika paljon, mutta silti olen sitä mieltä, että koronarajoitukset pois järkevästi, ei kerralla.
Liikevaihto kasvaa väh. 50% kun rajoitukset poistuvat niin saadaan varmaan kirittyä nämä pari vuotta, toistaiseksi ollaan pärjätty eikä ketään ole tarvinnut edes lomauttaa, mutta ilman rajoitteita oltaisiin ehkä palkattu lisää työntekijöitä.
En vain ymmärrä tämän hetkisessä tilanteessa Koronapassiin hinkujia. Onko nyt ihan täysi ymmärrys päällä, että tuo rikkoo ihmisten perusoikeuksia? Siis todellakin pitäisi olla erittäin painava näyttö, että tuota voisi käyttää. Virus kiertää nyt lähes kaikki läpi ja sairaaloissa ei ole painetta. Tartuntoja on niin paljon, että kukaan ei edes laske. Silti sairaalamäärät pienenevät. Mikäs se syy perusoikeuksien tallomiselle olikaan? T: kolmasti rokotettu.
Se on totta, että Omikron muutti tilannetta täysin toiseksi ja varsinkin tämän BA.2 -variantti helpommin leviävänä ei ainakaan helpota tilannetta.
Kotimaisista asiantuntijoista Ville Holmberg on muuttanut linjaansa ja tämä lausuma todennäköisesti pitää tällä hetkellä kutinsa:
https://twitter.com/VilleHolmberg/status/1486442367762812936?s=20&t=gHk72-llm2uLSZbaw43Tew
Eric Topolin hyvä tiivistelmä ja tietopaketti Omikron -varianteista: onko BA.1 -variantti on häviämässä taistelun elintilasta nopeammin leviävälle BA 2 -variantille:
https://twitter.com/EricTopol/status/1487094831444729861?s=20&t=uAJf7dEJy6vufZhXVCzUUA
Where did Omicron come from? Three key theories
The Nature - The highly transmissible variant emerged with a host of unusual mutations. Now scientists are trying to work out how it evolved.
https://twitter.com/EricTopol/status/1487094836398215170?s=20&t=hByUysQ3I3JWkzpk3OrCfA
https://twitter.com/EricTopol/status/1487094840533798913?s=20&t=uAJf7dEJy6vufZhXVCzUUA
https://twitter.com/EricTopol/status/1487107609895211009?s=20&t=hByUysQ3I3JWkzpk3OrCfA
https://twitter.com/EricTopol/status/1487108562392215557?s=20&t=hByUysQ3I3JWkzpk3OrCfA
https://twitter.com/EricTopol/status/1487129936515067904?s=20&t=hByUysQ3I3JWkzpk3OrCfA
https://www.science.org/content/blog-post/omicron-its-mutations-and-antibody-response
Mikä tässä olisi poliittinen hyötynäkökulma? (ns. upside)
Jutussa on myös mielenkiintoinen lisäperustelu.
”THL ei pidä tätä kansanterveydellisesti hyvänä vaihtoehtona, sillä se sulkisi rokottamattomat täysin palveluiden ulkopuolelle ja voisi vaikuttaa merkittävästi ja pysyvästi yleiseen rokotusmyönteisyyteen Suomessa. Tämä olisi vakava haittavaikutus, jonka pitkäaikaiset vaikutukset olisivat merkittäviä”, laitos perustelee.
THL toteaa, että rokotemyönteisyys on ollut Suomessa kansainvälisesti vertaillen korkeaa. Rokotemyönteisyyden heikentäminen ”polarisoimalla rokottamattomien tilannetta entisestään” olisi laitoksen mielestä haitallista.
@Iceman Holmberg sanoo tuossa ennemmin tai myöhemmin. Siitähän tässä lienee on kysymys että pyritäänkö aikaikkunaa venyttämään niiden osalta joilla on korkeampi riski joutua osastolle. Joka tapauksessa passi olisi lyhytaikainen työkalu.
Mutta, tulee mitä tulee. Leimat löytyy, joten itse ei tarvitse tästä stressata.
Mun mielestä vois tuulettaa koko STM porukan. Ummehtunut ministeriö. Elää jossain 80-luvulla. Mikähän mahtaa olla porukan keski-ikä?
E: Ei pitänyt sulle vastata @ljpp
Holmberg on myös twiitti -ketjussa huolissaan eriarvoistumisen tunteesta, mitä passilla voidaan saada aikaan - tämä voi luoda ongelmia tulevaisuudessa.
Ihan aiheellisia huomiota nämäkin, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että toimia ja toimenpiteitä tarvitaan pandemiaa vastaan - tämä virus ei häviä vain “unohtamalla” sen olemassaolo…
https://twitter.com/VilleHolmberg/status/1486442356610146315?s=20&t=Kum7Dnfl1NHbxP-wBRGN4w
https://twitter.com/VilleHolmberg/status/1486442358552018945?s=20&t=Kum7Dnfl1NHbxP-wBRGN4w
Pieni sivuhuomiona sairaalahoidontarpeesta ja tautiin menehtyneistä - viiveiden merkitys näkyy tällä hetkellä tilastoissa.
Sairaalahoidontarve on pienoisesessa laskussa edelleen (hyvä uutinen), mutta tautiin menehtyneiden määrä jatkaa yhä kasvuaan (viimeisen viikon aikana 127 tautiin menehtynyttä).
Tautiin menehtyneiden tilasto ei ole täysin reaaliaikainen vaan viive on tilaston mukaan 15 -päivää…
https://twitter.com/bot_fi/status/1486998505717735426?s=20&t=7dpxes_0uG5xA97JkgNZlg
Liaää tilastoja sairaalahoidontarpeesta Suomessa eri alueilla (korkeat tartuntamäärät näkyvät näissäkin tilastoissa eri tavoilla, mm. koronavirusta sairaatavat, jotka sairaalassa hoidossa muun syyn takia):
https://twitter.com/MarkkuPeltonen/status/1486999434097528834?s=20&t=6EK71b7MVZy5T882iw7O_Q
https://twitter.com/markkuhanninen/status/1486377404151042048?s=20&t=Pr0dLSPAPhxbJCIsCH2Xcw
https://twitter.com/markkuhanninen/status/1486377412204105728?s=20&t=Pr0dLSPAPhxbJCIsCH2Xcw
https://twitter.com/markkuhanninen/status/1486377412204105728?s=20&t=Pr0dLSPAPhxbJCIsCH2Xcw
Täällä on moneen kertaan kirottu tiedotuksen, viestinnän ja päätöksenteon sekavuutta. Onhan tässä tavallisen tallaajan vaikea välillä pysyä perässä, että missä mennään. Toisaalta on kuitenkin hyvä ymmärtää, että tilanne koronan suhteen on muuttunut moneen kertaan, itse virus ja sen aiheuttama tautikin on muuttunut ja lisäksi meillä on Suomessa tietynlainen monitoimijainen järjestelmä, jossa toimitaan sekä valtiollisella että alueellisella tasolla (ollut jo ennen tätä hallituskautta). Poikkeuslailla voidaan sitten tarvittaessa muuttaa järjestelmän toimintaa. Kaikki tämä tekee tilanteeseen sekavuutta. Varmasti tuleviin vastaaviin epidemioihin / pandemioihin on tästä paljon opittavaa, koska kyllähän tämän ns. perussysteemin tulisi olla oleellisilta osiltaan toimiva myös tämänkaltaisissa tilanteissa. Kokonaisuudessaan suomalainen systeemi on toiminutkin kohtuullisen hyvin, mikä näkyy esim. tänne linkitetyistä kansainvälisistä vertailuista.
Vanhat ihmiset kaipaavat tiukkoja rajoituksia ja demareille eläkeläisten äänet ovat elinehto.
Onneksi Oulun Avi oli hereillä ja poisti kaikki rajoitukset. Hitaan läpilaskun taktiikka on kestämätön, kun korona on tällä hetkellä lähes kaikille pelkkä flunssa. Tiedän kymmeniä joulun jälkeen sairastaneita ja vain yhdellä rokottamattomalla on ollut perusflunssaa pahemmat oireet viikon kuumeilulla. Suurimmalla osalla rokotetuista oireet ovat olleet nuhaa, pientä köhää ja nekin ohi parissa päivässä.
Kyllähän koronapassin poliittinen upside on kannatuksen kalastelu laajalla rintamalla. Koronapassi helpottaisi yrittäjiä joiden tekemistä on kuritettu hallituspuolueiden puolesta kolme vuotta. Nuoriso pääsisi pois koronakurimuksesta juhlimaan ja kokemaan. Lisäksi työväen puolue demarit voisi elinkeinoelämää passilla avittamalla saada takaisin röi ukko kannattajiaan persuilta. Psykologinen vaikutus taas kattaisi isoa osaa kansalaisista kun olisi jotenkin edes normaalimpaa.
Downsidenä olisi sitten foliohattuporukan äänten “menettäminen” mutta taitaa tämä porukka olla enemmänkin tuota Ano kannattajaa.
Itseänikin harmittaa suunnattomasti nämä koronarajoitukset, mutta toisaalta ymmärrän tämän tilanteen. Omikronin ilmaantuessa ei ollut tietoa kuinka vakava tautimuunnos oli kyseessä ja kun Suomessa on rajallinen määrä hoito- ja varsinkaan tehohoito paikkoja niin ei tässä kauheasti ole ollut hyviä vaihtoehtoja.
Jokainen taho tietysti rummuttaa omien etujensa puolesta, kun ei tarvi kantaa vastuuta ihmisten terveydestä. Viikolla tuli Turun tehohoito-osastolta ohjelma missä haastateltiin hoitajia, niin hattu pois päästä ja kumarrus heidän suuntaan.
Itseäni vielä suorastaan vit…aa nämä jälkiviisastelijat kuinka olisi pitänyt toimia heidän mielestään.
Mistä tällainen tieto tai oletus, siis että vanhat ihmiset kaipaavat tiukkoja rajoituksia? Lähtökohtaisesti veikkaisin, että vanhat ihmiset eivät niinkään kaipaa (paino merkityksellä ”tarvitse”) rajoituksia kuin nuoret ihmiset. Lisäksi osa rajoituksista on suuresti kohdentunut myös nimenomaan vanhoihin ihmisiin, ja heidän joskus rajattuun elinpiiriin (esim. palvelutalot).
Kyllä esimerkiksi omat vanhempani, varsinkin äitini, ovat vahvasti rajoituksien kannalla. Heitä on kuitenkin peloteltu kohta kaksi vuotta.
Toki äitini saattaisi olla esim yökerhojen rajoittamisen kannalla ilman koko koronaakin.
70 ikävuoden kieppeillä olevat oma äitini ja appivanhemmat eivät ole mitenkään erityisesti ilmaisseet rajoituksia kannattavansa tai vastustavansa eivätkä toisaalta ole vaikuttaneet mitenkään ”pelotelluilta”. Toki moni vanhempi ihminen ihan vaan saattaa pelätä koronaa, koska ovat todistetusti alttiimpia taudin vakavalle muodolle. Kuitenkin tällaisella henkilökohtaisen kokemuspiirin tasolla kun liikutaan, niin ei varmaan mitään suuria yleistyksiä kannata tehdä. Siinä mielessä joku data tällaisen tiedon tueksi olisi ihan hyvä, jos tällaisen ajatellaan olevan se kaiken tämän taustalla vaikuttava poliittinen motiivi (iso asia siis). Hieman olen skeptinen siitä, että voiko tällaisilla rajoituksilla tai pelottelulla varsinaisesti saada poliittista kannatusta. Uskon, että se mahdollinen kannatus tulee sitten siitä, jos ihmiset kokee, että asiat on hoidettu hyvin, oli se sitten rajoittamista, vapauttamista tai mitä ikinä.
Paljon on rajoitettu asioita jotka eivät vaikuta kovinkaan monen ihmisen elämää ja ovat sikäli hyvin helposti hyväksyttävissä:
Lasten harrastukset
Koulunkäynti
Liikuntaharrastukset
Ravintoloiden toiminta
Jne.
Mutta ne hoita se koskettaa niin koskettaa aika kovasti. Eipä ihme että tulee erimielisyyksiä varsinkin kun kovin vähän ymmärrystä tulee niille jotka haluaisivat elää normaalisti.
Mielestäni rokotepassilta lähtee pohja omikronin myötä 100%. Tässä tulee niin paljon ongelmia monelta kannalta, itselläni ei ainakaan kovin suurta halua kolmanteen ole, varsinkin jos onnistun taudin tässä välissä saamaan. Nyt kun ei testata virallisesti niin voit olla oireeton ja mennä hakemaan piikin, ja saat siitä lisäkuormaa(terv. Nohynek) ja voit sairastua pahemmin. Aiemmin oli 6kk väli sairastetusta taudista piikkiin. Kuinka tämä meinataan nyt toteuttaa? Tämäkin varmasti turvallisuustekijä.