Ennemmin tai myöhemmin maailmanlaajuisen kaaoksen aiheuttanut covid-19 muuntuu samanlaiseksi lievää nuhakuumetta aiheuttavaksi pöpöksi kuin muutkin maapalloa kiertävät koronavirukset, ennakoi virologi Olli Vapalahti.
Sellainen virus tarttuu erittäin helposti, ja sen aiheuttama tauti sairastetaan yleensä jo lapsena.
–Ellei yllätyksiä tule, todennäköinen skenaario on, että lähestytään muita koronaviruksia. Eli tartunta saadaan ensin lapsena, ja infektioita tulee lievinä läpi elämän, jolloin sitä ei välttämättä edes huomaa, Vapalahti sanoo.
Covid-19-pandemiasta teki Vapalahden mukaan kohtalokkaan juuri se, että suuri osa ihmisistä sai ensitartunnan vasta aikuisina tai vanhuksina, eikä immuniteettia ollut.
– Näin on käynyt ennenkin. Koronavirus siirtyi noin 130 vuotta sitten jyrsijöistä lehmien kautta ensimmäisen kerran ihmiskuntaan. Nykyään sen sairastavat käytännössä kaikki ihmiset.
Vielä ei tiedetä, milloin covid-19 muuntuu erittäin lieväksi, ja onko sen nimi silloin kenties myy tai psii. Vai ehtivätkö kreikkalaiset aakkoset loppua kesken koronamuunnosten runsauden takia.
Tässä mielenkiintoinen kuvaaja aiheeseen liittyen: onko pidemmällä rokotusvälillä näin iso merkitys (vai onko AZ rokotteella merkitystä vai vain EM -kisamatsien piikki UK -tilastossa ):
Rapakon takana on tehty tutkimusta koronan vaikutuksesta lasten äo:n.
Children born during the coronavirus pandemic have significantly reduced verbal, motor and overall cognitive performance compared with children born before, a US study suggests.
The first few years of a child’s life are critical to their cognitive development. But with Covid-19 triggering the closure of businesses, nurseries, schools and playgrounds, life for infants changed considerably, with parents stressed and stretched as they tried to balance work and childcare.
With limited stimulation at home and less interaction with the world outside, pandemic-era children appear to have scored shockingly low on tests designed to assess cognitive development, said lead study author Sean Deoni, associate professor of paediatrics (research) at Brown University.
In the decade preceding the pandemic, the mean IQ score on standardised tests for children aged between three months and three years of age hovered around 100, but for children born during the pandemic that number tumbled to 78, according to the analysis, which is yet to be peer-reviewed.
Tässä twiittiketjussa Andy Slavitt -ennustaa tulevaa pandemian suhteen (20 -twiittiä) ja ohessa muutama twiitti ketjusta (…ei välttämättä ihan sellainen ennustus, jota olisi halunnut kuulla):
Olen itseasiassa miettinyt tuota piikitysväliä omalta kohdaltani.
Ensi torstaina tulee täyteen kahdeksan viikkoa eli jos on walk-init vielä käytössä niin voisin hakea toisen piikin, mutta olisiko kuitenkin järkevämpää odottaa vielä se neljä viikkoa lisää.
Britanniaa seurattiin 12 viikon rokotusvälissä ja ilmeisesti nyt myös 8 viikon minimivälissä
Tämä juttu oli linkattu aikaisemminkin - pidempi väli parantaa immuniteettia, mutta brittien mukaan ihannepiste on 8 viikkoa tässä tilanteessa, kun Deltaa liikkeellä.
Oikeaa vastausta tuskin on - oman harkinnan mukaan ja omasta tilanteesta riippuen.
Tämä on yksi taudin hoidossa luultavasti eniten lääketieteen asiantuntijoita (sori iltapulu termi) rassaava piirre taudin kuvassa, etenemisessä, hoidoissa, kaikessa mikä covid19 liittyy, sitä ainoaa oikeaa tietä ei vain ole, tai ainakaan sitä polkua ei ole vielä löydetty joka sinne tielle veisi!
Tässä olet harvinaisen oikeassa. Oikeastaan aika yleistä on se, että monivivahteisissa asioissa on harvoin aivan eksaktia tiukkaa tapaa tehdä oikein.
Kun monimutkaista asiaa koittaa yksinkertiastaa, se ei aina aja asiaansa. Tottakai lehdistö ja kuluttaja ahluaa, että joku kertoi ratkaisun “syö D-vitamiinia, niin ei tartu” , mutta sellaista ei ole.c Kaiken lisäksi virus tässä muodossaa oli uusi- tietoa piti ensin saada. Eikä juuri kenellääkään maalla ollut oikeasti validia suunnitelmaa valmiina pandemioiden varalle. Tai saattoi olla, mutta ei kokemusta siitä miten ihmisiä saadaan toimimaan niiden mukaan.
Tässä rytäkässä on saanut siis siipensä rokotteiden tehon uskottavuus, rajoitusten tehokkuus sekä ne kuuluisat kasvomaskit. Nykyään ajateellaan ilmeisiimmin, että hyötyä joko on 100% tai ei ollenkaan. Mitään tällä välillä ei ole. Ja se on sitten syy olla astumatta omalta mukavuusalueelta “talkoisiin” , kun joku suositus/ säädös ei osu omaan pirtaan. Kuvitellaan, että ne jotka ovat oimineet viranomaisten toiveiden mukaan olisi nauttinut matkasta koko ajan. Mitäs jos he ovat yhtä kyllästyneitä ja v*****ntuneita kun kapinoatkin, sillä erotuksella vain, että he ymmärtävät etteivät ole asiantuntijoita.
Sitten kun ollaan saavutettu rokottein/ muutoin piste, missä COVID-19 on pääsoin muuttunut merkittysettömäksi yhdyskunnalle, voidaan varmaan kaikki katsoa peiliin. Kyllä korjattavaa on virnaomaisilla, yrityksillä ,mutta myös kuluttajilla. Vaikein asia kuluttajille tulee olemaan se vastuunkanto omasta käytöksestään.
Sinulle tuolla jo hyvin vastattiinkin, mutta totean tähän kysymykseen vielä seuraavaa:
Kymmenisen vuotta takaperin Suomessa osallistui nuoria teinejä lintuinfluenssarokotteen testausohjelmaan. Rokotetta oli tuolloin kehitelty ja testattu jo ainakin yli viisi vuotta. Tästä huolimatta 13-vuotiailta tytöiltä vaadittiin negatiivinen raskaustesti ennen rokotteannosten saamista, ja heitä myös painostettiin (joskaan ei pakotettu) hormonaalisen ehkäisyn käyttämiseen. Siis 13-vuotiaita. Ja tämä siis rokotteella, jota oltiin testattu monia vuosia pidempään kuin koronarokotteita.
Huom! Yllä oleva ei sisällä mitään lääketieteellistä neuvoa tai kehotusta, vaan ainoastaan kertoo, miten erään toisen virusta vastaan kehitettävän rokotteen (ei mitä ilmeisimmin mRNA-rokote) tutkimuksissa on toimittu. Jokainen tekee omat johtopäätöksensä tästä asiasta itsensä ja tarvittaessa toivottavasti lääkärin kanssa.
Mukavasti olikin tällä palstalla tuolla jossakin ylempänä tätäkin twiittiä edellä Puolustuksekseni pitää sanoa, että laskemani 0,06% johtui siitä, että pyöristin varmuudeksi rokotteelle epäedulliseen suuntaan (olen joskus täällä saanut palautetta lukujen pyöristelystä omaan agendaan sopivaksi).
Ja tähän kun vielä tosiaan lisää sen, että kuka tahansa saa ilman suodatinta luokitella omat oireensa vakaviksi / ei vakaviksi ja ilmoittaa ne ihan itse ilman suodatintinta FIMEA:lle - on nämä luvut kyllä todella pieniä. Todella.
Ja tämä ei ole edelleenkään rienausta niille, jotka aidosti vakavia haittavaikutuksia ovat saaneet. Vaan täydentää sitä, että niin kauan kuin rokottee hyödyt ovat suuremmat kuin riski haitoista, se kannattaa ottaa.
Tämän hetken datalla matemaattinen riski kuolla viruksen saatuaan on 0,85%. Jos tuota lukua pitää pienenä, miten edes haittavaikutuksien riskiä voisi pitää millään muotoa isona? Varsinkin, kun isoin osa niistä on todella “flunssaoireiden” kaltaisia.
Kuolemanriski helposti leviävässä virustaudissa ei ole pieni eikä merkityksetön vaan todella varteenotettava. Rokotuksia on annettu erittäin paljon ja selkeitä, vakavia, haittavaikutuksia on hyvin vähän. Aikaa on lisäksi kulunut jo kohta 9kk kun massarokotukset maailmalla alkoivat, joten aikaperspektiiviä arvioida rokotetta suuressa kuvassa alkaa jo olla. Hyödyt >>>haitat.
Tämä oli juurikin se minun viestini pointti. Vittasin viimeisessä kappaleessa nimenomaan rokotteen haittavaikutuksiin ja lisäsin sanan “rokote” siihen.
Eli siis pointtini oli ilmaista edelleen sitä paradoksia, missä korona olisi muka “vaaraton” ja rokote “se vaarallinen” vaikka riski kuolla koronaan on isompi, kuin saada rokotteesta edes haittavaikutus (lievä).
Yhdysvalloissa tartuntamäärien noustua korkeiksi on myös lapsia joutunut sairaalaan tavallista enemmän:
Vaikka normaalisti lapsia joutuu koronan vuoksi harvemmin sairaalaan on sairaalahoidontarve noussut, koska sairastuneiden määrä ollut tavallista suurempi:
Jätän tän vaan tähän. Mun mielestä kumman vähän uutisoidaan siitä, että on noita kulkutauteja vuosittain muitakin, eikä niistä pidetä tämmöstä meteliä. Normaalisti suomessa kuolee vuosittain 500-2000 ihmistä influenssaan.
Valtaosa kuolleista vanhoja tai sairaita, ihan kuten koronaviruksenkin aiheuttamat kuolemat.
Tästä voi vetää johtopäätöksiä tai olla vetämättä.
En metelistä tiedä, kunhan nostan vähän muitakin uutisia esille. Valtamedia ja Twitter on täynnä aika yksitoikkoista uutisointia aiheen ympärillä. Kriittistä uutisointia ei kauheesti näy.
Mulla edelleen neutraali suhtautuminen rokoteasiaan. En ole erityisen kiivaasti puolesta tai vastaan, mutta tykkään selvittää asioita useammalta kantilta, enkä ihan kaikkea purematta niele.