Kiihkeimmin tähän asiaan ottavat kantaa ne joilla ei ole koululaisia kotona.
Skin in the game
Kiihkeimmin tähän asiaan ottavat kantaa ne joilla ei ole koululaisia kotona.
Skin in the game
Immunologian professori Seppo Meren hyvä haastattelu Helsingin Sanomissa, missä hän avaa asioita immuniteetin näkökulmasta:
Toistaiseksi taudin on virallisten tietojen mukaan sairastanut kuitenkin vasta yksi tuhannesta suomalaisesta. Siksi tauti voi edelleen lähteä leviämään hallitsemattomasti.
”Jos ihmiset kokoontuvat yhteen vaikka vappuna, virus voi ryöpsähtää joukossa ja kulkeutua sitten laajemmalle”, Meri sanoo.
YKSI selittävä tekijä lievälle taudille tai oireettomalle infektiolle voisi Meren mukaan olla se, että ihminen on sairastanut aikaisemmin jonkin muun koronaviruksen aiheuttaman taudin, joka on jättänyt hänelle vastustuskykyä myös uutta koronavirusta vastaan.
Oireeton tauti ei Meren mukaan välttämättä ole ollut tauti ollenkaan, jolloin siitä ei jää immuniteettia.
”Henkilö on voinut toimia vain viruksen kantajana tilapäisesti ja siirtää esimerkiksi käsissään tai nielussaan olevan viruksen eteenpäin”, hän toteaa.
Tosin tästä ei ole hänen mukaansa tutkimustietoa.
Paras tapa immuniteetin selvittämiseen on Meren mukaan juuri sellainen kaksivaiheinen vasta-ainetesti, jollaista THL:kin käyttää tutkimuksessaan. Testi tehdään verikokeesta.
Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään, onko verestä erotetussa seerumissa koronaviruksen vasta-aineita. Tulos selviää yhden päivän aikana. Toisessa vaiheessa seerumiin sekoitetaan elävää koronavirusta. Sitten katsotaan, säilyykö virus elävänä seerumissa. Jos ei säily, se viittaa siihen, että ihminen voi olla immuuni virukselle. Tämä vaihe kestää 2–3 vuorokautta.
Koronassa riittää arvioiden mukaan, jos 60–90 prosentilla väestöstä on immuniteetti. Siihen on Suomessa liian pitkä matka, jos taudin sairastaneita on vasta yksi promille suomalaisista.
”Pitkässä juoksussa immuniteetti voittaa. Mutta me haluamme sen rokotteen kautta, sillä muutoin hinta tulee olemaan liian suuri”, Meri sanoo.
Pisti kanssa korvaan, että kaikki tilat otetaan hyötykäyttöön, eli karrikoiden siivoojan koppiin lukemaan ympäristöoppia. Tässä on kyllä ison mietinnän paikka jossain kouluissa joissa ei tilaa ole. Ei sekään ole mistään kotoisin, että käytävillä puolet, luokassa puolet, ja mahdollisesti kolmaskin ulkona. Miten opettaja tätä sitten valvoo ja antaa tukea? Jos matemaattisesti laskettuna 20 oppilaan, ryhmässä jokainen oppilas saa 2min ja risat opettajan aikaa. Nyt saa enää vain sen 1.20min kun opettaja juoksee eri ryhmissä.
Tulee mol.fi sivuille nyt kahden vk työnhakuja, lisää ohjaajia? Ja tuokin, että pienemmän aamupv ja isommat iltapv. Hetkinen. Eikös sekin luo osaltaan huolta, jos lapsi herää 10-11, kukkuu yöt.
Katsotaan toki nyt miten avi linjaa.
Ei pitäisi tähän provoon ottaa kantaa, mutta turha on liputella. Ei se kuitenkaan mihinkään etene.
On totta, että minulla ei ole lapsia. Kiitos, kun muistutit. Totta on se, että minulla on ihan loistavat “lapset” sukulaissuhteiden kautta ja ymmärrän asioita.
En voi tähän enää mitään muuta sanoa kuin HV @ljpp
Itse ajattelin myös aivan samaa asiaa koska tiedän miten täysiä osa Tampereen kouluista on ja ylimääräisiä tiloja ei kertakaikkiaan ole.
Tuntuu myös hullulta jos koulussa pyritään säilyttämään jotain etäisyyksiä lasten välillä kun koulut alkavat. Aivan yhtä tyhjän kanssa.
Sen verran otan kiinni, että on tää uskomatonta touhua. Ensin tuntuu, että se tietty porukka vastusti tätä kaikkea alun perin ja nyt kun yritetään palata asteittain normaaliin niin se sama porukka ulvoo taas. Mun mielestä on hyvin järkevä päätös, ettei hallitus anna nyt mahdollisuutta vanhempien täysin itsenäisesti lähteä päättämään lapsensa puolesta. Ja vähän hassulta vaikuttaa, että kouluun ei saa lapset mennä, mutta tänäänkin oli kenttä täynnä lapsia pelaamassa. Vanhemmat päästää ulos muttei kouluun?
Minä ainakin olen muuttanut mielipidettäni sitä mukaan, kun tieto lisääntyy. Olenko ainoa? Tuskin…
Sinä olet yksi loogisesti täällä asiaan suhtautuvista. Mielipidettä saa muuttaa totta kai, mutta kyllä terveysviranomaiset on varmasti tehnyt oikeat päätökset tuloksista päätellen. Tämäkään ei tunnu mitenkään väärältä päätökseltä.
Niin, kai se on jonkinlaista, no paniikkia sanotaan vaikka nuin toki tietysti, kun on rajoituksia edelleen käytössä, ja millainen sääntölinjaus sieltä tulee (thl, avi) - niin kyllähän se luo sellaista kuraaniskaa efektiä, jos on monta liikkuvaa osaa.
Onneksi meillä on jakotiloja, mutta toista se jo isossa koulussa. Itkua ja parkua tulee.
Ja kyllä, korvanappiini tuli muutamalta vanhemmalta ettei aio laittaa kouluun. Noh, poissaoloa, kädet pestään vaiko poliisi ja sossu paikalle.
Et ole ainoa. Itse katsoin ministereiden tiedotustilaisuuden ja kas, käsitykseni muuttui.
Kaikki asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin itse olen.
Älähän nyt ala haistattelemaan. Ihmettelen vain miksi juuri tämä asia on juuri sinulle niin tärkeä? Löytyykö kokemus- tai muuta asiantuntijuutta koulutuksen eriarvoisuuteen tai siihen miten asiat nyt toimivat?
Tunnen muuten erään hyvin toimeentulevan perheen jossa on kaksi merkittävän riskiryhmän edustajaa ja kaksi koukuikäistä lasta. Onko tämä tasa-arvoista nyt heille - tuskin laittavat vekaroita kouluun. Toivottavasti tarjotaan myös etävaihtoehto riskiryhmille.
Ja kuten sanottua, tämä “kausi” on jo käytännössä taputeltu. Suunnilleen vastaava päätös kuin että pelattaisiin Liigan viimeinen kierros, joka jäi osalta väliin.
Mutta näillä mennään. Onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa käyrien nousta tai laskea. Todetut tapaukset ovat vähäisiä, mutta hoitopotilaiden määrä orastavalla nousutrendillä - näkyykö pääsiäinen tässä vai mikä?
Ja olisihan siinä etunsa sairastaa nyt eikä keskellä kesää, olettaen ettei tule komplikaatioita.
Nämä kaksiviikkoa voivat olla tärkeitä ajatellen ensi syksyä ja uutta lukukautta ajatellen.
En tiedä miksi linkkaat tänne uutisia ja arvostelet päätöksiä, jos et itse lue mitä linkkaamissasi uutisissa sanotaan. On ihan hyvä, että otetaan asioita huomioon ja edetään varovaisemmin.
Siellä koulussa on muitakin ihmisiä kuin lapsia, eivät onneksi ainakaan vielä keskenään siellä toisia opeta tai työskentele, sekin täytyy ottaa huomioon. Vuoroissa on tosiaan se osa tuossa uutisessa, joka on hyvä sisäistää.
Emmeköhän kuule aiheesta vielä lisää.
Tästä koko kriisistä on tehty eräiden tahojen pätemisen ja ulisemisen keppihevonen. On aivan sama mitä päätöksiä tehdään, ja millaisessa statuksessa olemme, on aina kaikki tehty päin sitä.
Nyt tehty päätös on järkevä, mutta tämä(kin) oli tiettyjen tahojen mielestä täysin väärä. Vaikkakin, tulevassa mallissa selvästi astutaan varovasti jäälle.
Asiat eivät ole mustavalkoisia, vaikka jotkut näkevät ainoastaan mustan tai valkoisen. Joidenkin tappiomielialasta päätellen pelkän mustan. Sillä tilanne on yhä hyvä.
Menen vastavirtaan ,mutta huono päätös. Samaan aikaan mm. uutisoitu yli 160:sta uudesta tartunnasta Suomessa, Kiinassa tutkittu, että lapset saavat tartunnan yhtä helposti kuin aikuiset, Britanniassa todettu outoja korkeita tulehdusarvoja lapsilla koronaan liittyen ja immuniteettia ei välttämättä saa vaikka taudin olisi sairastanut. Virus on siis edelleen yhtä vaarallinen kuin ennenkin ja siitä tiedetään edelleen hämmentävän vähän. Lisäksi oletan, että lukuisat vanhemmat jättävät jälkikasvunsa kotiin kahden viikon ajaksi, koska pyrkivät turvaamaan lasten hyvinvoinnin ja terveyden. Tämä lisää lasten epätasa-arvoa entisestään, sillä etäopetusta ei järjestetä kotiin jääville lapsille.
Kyse ei ole pelkästään tästä kaudesta. Kuten Miksa tuolla aiemmin kirjoitti niin osalle tällä voi olla
tulevaisuuden kannalta todella suuri merkitys.
THL:n johtaja kertoi, että lapset eivät tautia levitä, tai siitä ei ainakaan ole kunnon näyttöä, joten ei tästä avaamisesta pitäisi mitään haittaa olla. Ja onhan tämä lasten sosiaalisille suhteille iso pelastus. Meillä 4-luokkalainen tuuletti päätöstä, vaikka on etäkoulun vetänyt hyvin ja siitäkin tykännyt.
Eihän nämä lapset ole nytkään olleet neljän seinän sisällä. Jos me odotetaan sitä, että ei tule yhtään tartuntaa, niin enää ei kannata kouluun mennäkkään, koska mitä varten opiskella kun koko maa on konkursissa. Vähän meni mutkat suoriksi, mutta pakko on avata yhteiskuntaa.
Ainoa asia mikä tässä vitut…aa suuresti on nämä saata…n jälkiviisaat. Nämä " viisaat" piti epidemian alussa visusti turpansa kiinni, koska hekää eivät tienneet mitään koko asiasta, eikä ollut mitään järkevää sanottavaa.
Eikös näytöt ole aika hyvät? Tautitilanne yksi parhaiten hoidetuista.
Vaikka en hallituspuolueiden ihailija olekaan niin pakko myöntää että asiat on hoidettu hienosti (olosuhteisiin nähden) hallituksessa. Aina ei tarvi ”naukua”.
Yhteiskunta tarjoaa tasavertaiset mahdollisuudet. Harmi jos vanhemmat aiheuttavat epätasa-arvoa pitämällä lasta kotona. Luvattomaan poissaoloon tullaan varmaan puuttumaan, jotta lapsi saisi opetusta.