COVID-19: Tapparan korona-positiiviset juniorit harjoittelemassa 22.03.2021

Totanoin, eiks toi maailmankaikkeuskin syntyny aika tyhjästä? Ei tää nyt kumminkaan aivan niin iso pamaus ole.

No jutut on juttuja.

Muistutus:

Olkaa hyvin tarkkoja syytösten kanssa, kun kyseessä on työpaikat ja kumppanuussopimukset. Eli sadat tuhannet eurot.

Ettei käy niinn että olette itse rosiksessa kunnianloukkauksesta.

31 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 45 minuutin kuluttua.

– Kaikki ymmärtävät, että iso virhe on tapahtunut. Olemme keskustelleet Tapparan johdon kanssa, ja he myös hyvin ymmärtävät, että on toimittu väärin, kommentoi Kallioniemi.

ÄSSIEN KEHITYSJOHTAJA Tommi Kerttula sai SM-liigalta 10 000 euron sakon, kun hän kritisoi tammikuussa IS:n haastattelussa SM-liigan viestintää ja seurojen maalaamaa kuvaa konkurssiaallosta.

SM-liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen mielestä Kerttulan puheet olivat vääristelyä ja vastuutonta viestintää, joka on ollut haitallista SM-liigaseuroille.

Miten Rautakorven ja Tapparan toiminta ja mahdolliset sakot vertautuvat tähän Kerttulan sanktioon?

– Meillä on sisäisesti yhteisesti sovittu järjestelyistä, millä sanktiot käsitellään. Emme avaa tätä tarkemmin julkisuuteen, Kallioniemi totesi.

Rautakorpi (Tappara) järjesti pelaajille luistelumahdollisuuden hallissa. Onhan se kai silloin seuran järjestämää toimintaa. Mahdollisessa luokkaantumistilanteessa tällä asialla taitaisi vakuutusten suhteen olla merkitystä.

1 tykkäys

Rantanen ottaa nyt kaiken irti.

1 tykkäys

Tämäpä juuri itseänikin ottaa nykyajassa päähän. Jokainen joka ei ole koskaan elämässään tehnyt virhettä nostakoon käden ylös. Tämän typerän ajojahdin on loputtava.

9 tykkäystä

Rautakorpi on kyllä kussut Rantasen muroihin, ei tuota enää muuten ymmärrä.

11 tykkäystä

Taitaa tosiaan potkuja huudella se porukka, joka on aina ollut Rautakorpea vastaan. Tämä on hyvin hoidettu Arolta, kenellekään ei tarvitse potkuja jakaa. Rauhoittukaa nyt jo vaahtoamisessa potkujen suhteen.

Terveystalo saa mennä, kun soppari päättyy muutenkin. Siellä on varmasti Mehiläinen ja Pihlajalinna jonossa tarjoamassa palvelujaan. Rahaa tällaiset heille tuo ja mainehaitta unohtuu aika nopeasti, kun ei tämä mikään iso rikos ole.

17 tykkäystä

Virheitä tulee aina kun ihminen on luonnostaan syntynyt virheitä tekemään.

1 tykkäys

Kaikki tekevät virheitä , mutta se että yritettiin laittaa poikien innostuksen piikkiin
on jo tyhmyyttä ja tyhmyydestä joutuu usein maksamaan

3 tykkäystä

Näin se menee. Ja tämä tässä tökkii itselläni eniten.

En pidä Rantasen kirjoitustyylistä, mutta kuvaus viikon etenemisestä pitää ilmeisen hyvin paikkansa. Valitettavasti.

Onneksi tänään on peli.

1 tykkäys

No voin nostaa itseni esille. En ole huutanut aiemmin Rautakorvelle potkuja. Nytkään en niitä toivo, mutta kyselyyn vastasin kyllä. Tämä on eriasia, kun tökkivä peli.

1 tykkäys

Aika lähellä ollaan tässäkin haarhaanjohtavaa viestintää. Mahdollisuus, juu, mutta itse toiminnassa ei oltu mukana. Täytyisi pitää nyt kirkkaana mielessä se mikä on ollut tuo todellinen tilanne ja todellinen uhka ihmiskunnalle, eikä antaa väärien mielikuvien viedä.

Terveystalo sopimus loppuu mutta mistä ihmiset päättelee että sitä ei olisi jatkettu ilman tätä saagaa? Ja kovasti Jukkaa myös puolustellaan, Jukka ja jossain määrin toimisto on vetänyt tämän asian todella vihkoon.

3 tykkäystä

Rantanen ei kaikessa kiihkossaan huomaa, että jutussa on kuva Haka kakkosesta ja alla teksti kolmonen. :smiley: No se siitä!

9 tykkäystä

Joskus asiat vaan menee vihkoon, siitä jatketaan eteenpäin, sitten joskus taas menee vihkoon. Se on vain siedettävä.

Ihan Terveystalon tiedoitteesta.

Sitähän ei tiedä oliko ensi kaudelle myös neuvotteluja Terveystalon kanssa ja tarkoitus sopia jatkoa. Vai onko Tapparalla sopimus jonkun toisen kanssa?

3 tykkäystä

Nythän on niin, että Tappara ry:n alaisuudessa olevan juniorijoukkueen pelaajat ovat rikkoneet koronakarenteeni määräyksiä. Tamhockey Oy:n palkkalistoilla oleva UTJ on järjestönyt asiat niin, että nämä pelaajat ovat tämän rikkomuksen päässeet tekemään. Kun asiaa alkaa tarkastella tarkemmin niin huomataan, että todelliset vastuuhenkilöt siis joukkueen toiminnan osalta ovat aivan muita henkilöitä kuin tämä ikäänkuin alihankijan ominaisuuudessa paikalla pyörivä kaksoisroolin omaava UTJ. Toiminnasta vastaavat ovat syystä tai toisesta antaneet vahingon tapahtua varmastikin siksi, että UTJ:lla on luontaista auktoriteettia koko seuran sisällä. Kysymys on nyt lähinnä siitä, että onko tämä apumies tässä nyt syyllinen eivätkä ne tahot, jotka tosiasiassa vastaavat kyseisen joukkueen toiminnasta. Joukkueen päävastuullinen henkilö on kuitenkin kaiketi päävalmentaja. Onko meillä oikea henkilö tässä tikun nokassa ja toisekseen miten Terveystalon ja Tamhockeyn yhteistyö edes mitenkään liittyy tähän tapaukseen, kun hölmöily ei ole tapahtunut Liiga-joukkueessa.
Edit: Voihan toki olla, että UTJ on nimetty ns. junioripäällikkö ja siten joukkueiden valmennuksen esimies. Tämä toki muuttaa kuvion aivan toiseksi. Mutta edelleen se virhe on kuitenkin tehty ry:n toiminnassa eikä Liigan puolella.

6 tykkäystä