Ei ole siis mitään syytä lopettaa käsidesin jakelua missään. Harmittavan monessa paikassa luovuttu jo.
Ehkä myös se, että kipeänä pysytään ja podetaan kotona ja riskiryhmien kannattaa harkita rokotetta, kun se tulee saataville.
Jokatapauksessa vaikea tuota influenssakautta on ennustaa, mutta Australia/Uusi-Seelanti on usein ne maat joita käytetään ennusmerkkeinä (talvikausi).
Jatkoa edelliseen eli kahdeksan ihmistä hakee nyt oikeudesta korvauksia vuoden 2009 sikainfluenssa -rokotteen aiheuttamasta narkolepsiasta - alkuvuodesta 2023 kuullaan päätöksiä (yht. 474 on hakenut korvauksia, joista osa hylätty).
Kahdeksan suomalaista hakee nyt oikeudessa korvauksia sairastuttuaan narkolepsiaan syksyn 2009 laajojen sikainfluenssarokotusten jälkeen.
…
Myöhemmin tehdyn suomalaistutkimuksen mukaan narkolepsian syntyyn tarvittiin perinnöllinen alttius ja Pandemrixin erityinen rakenne, jota ei ole nykyisissä influenssarokotteissa.
Influenssarokotteita on ollut ainakin pari viikkoa saatavilla, joten kävinpä sellaisenkin hakemassa firman piikkiin. Vähän olkapäätä jomottaa.
Mä sain piiiin torstaina ja myös punkkipiikin. Molemmat kädet kipeenä.
Sama, olkapää hellänä jo 4 päivää.
Miesflunssa ei ole naurun aihe – professori: “Ei miehiäkään saa perusteettomasti parjata”
Otin viime vuonna ensimmäisen kerran työpaikalla influenssarokotteen ja odotan innolla, koska sinne taas tullaan piikittämään.
Tänäkin vuonna kävin hakemassa. Toivotaan jälleen rokotteen osumista kulkevaan viruskantaan
Paras pistäjä mitä on koskaan ollut, olkapäässä ei tuntunut mitääm injektion aikana, eikä vieläkään. Laastarin poisottaminen tuntui enemmän
Influenssapiikki on otettuna myös - toivottavasti osuu tällä kaudella liilkeellä olevia influenssakantoja vastaan.
Ilmeisesti lähitulevaisuudessa saattaa olla niin, että yksi ja sama rokote tehoaa kaikkia influenssakantoja vastaan - rokotetutkimuksessa on tullut läpimurto, mutta tutkimusta vaatii vielä:
Pitkanmaalla influenssa-aalto hiipumassa (rs- ja norovirusta liikkeellä myös):
A-tyypin influenssa-aalto nousi vuodenvaihteen jälkeen ja on tällä hetkellä laskusuunnassa. Tyypillisesti keväisin leviävästä B-tyypin influenssasta ei ole vielä merkkejä. ”Rokotteellahan saa suojaa sekä a- että b-tyypin influenssaa vastaan”, Syrjänen muistuttaa.
On muuten todella kettumaista flunssaa liikkeellä ja meidän perheestä nyt 2/3 on sairastunut.
Alkaa huonovointisuudella, väsymyksellä ja “krapulaisella” ololla, sisältää närästävää tai oksettavaa tunnetta, kestää yli viikon ja vasta lopussa päästään perinteisempään räkätautiin. Vekaralla oli ihan kunnon kuume, itsellä vain hitusen lämpöä. Juniorille tuli vielä joku jälkitulehdus, joka vaati antibiootit. Junnulla kesti 9 päivää, itsellä viides menossa…
Toi on just samaa kun meillä…hitto kun olisi joku oikein kunnon kuume päällä ja hoituisi sillä, niinkuin ennenvanhaan. Perhanan ärsyttävää.
Sama tauti käytynä itsellä läpi. Venähtänyt parin viikon hommaksi. Alkoi hyvin miedolla kuumeella 27.4. ja juuri tuollaisella krapulaisella ololla. Itselläni kuume laski jo seuraavana päivänä ja olo oli melko normaali. Tuosta alkoi vasta kehittyä se normaali räkätauti eli jokainen rööri aivan hiton tukossa. Tämä tukkoisuus kesti reilusti yli viikon ja vasta nyt kaksi viikkoa ja rapiat päälle on alkanut olo tuntua normaalilta. Toivottavasti tästä saisi vastustuskykyä taas pitkälle tulevaisuuteen.
Joo, luulin 4. päivänä, että alkaako tämä olemaan ohi, kun lämpöily loppui, mutta paskat - lauantaina oikein kunnon räkä ja roiskis.
Tuolla saattaa olla pitkäkin itämisaika. Itseäni ei närästä koskaan, mutta sellaisia tuntemuksia oli jo hyvän aikaa ennen kuin lämpö nousi. Närästely puolestaan loppui, kun päästiin räkävaiheeseen.
Saattoi olla samantyyppinen itselläkin viime ja tällä viikolla.
Oli ennen kuumetta vilunväristyksiä ja kauhea väsy monta päivää. Tämän jälkeen kuumetta nelisen päivää ja räkä tuli loppuvaiheessa.
Hallihuhujen mukaan tällä hetkellä tämän vuoden influenssarokote osuisi heikosti kiertävään viruskantaan. Seurataan tilannetta, koska se voi muuttua. Kuitenkin tämän perusteella ei ole järkeä jättää influenssarokote ottamatta, koska rokote antaa ristisuojaa, vaikka ennuste ei osuisi aivan maaliin.
Influenssakausi alkamassa:
(Maksumuuri)
Influenssa on nyt nousussa, samoin rs-virus, mutta tautimäärät ovat Laineen mukaan vielä pieniä. ”
Edit.
Pirkanmaan seutu punaisena kartalla:
Tänään oli tarkoitus mennä pitkästä aikaa peliin. Mutta yöllä nousi kuume. Aamulla vasta mittasin. Mittari näytti 40,5. Lienee influenssaa kun kuumeen lisäksi ei ole muita oireita kun lihas särky.
Jos tuosta vielä vähääkään nousee, niin päivystykseen.