Hauskoja juttuja ja tarinoita

Joulutorttuohje raskaamman musiikin ystäville…

8 tykkäystä

8 tykkäystä

Heräsin juur painajaiseen, jossa olin saanut 2 kuukautta banaania tälle palstalle melko hämärissä olosuhteissa. Piti oikeen tulla varmistaan että unta oli.

8 tykkäystä

Joulupukki: “Liikenneturvavirasto Trafista tuli juuri kirje, jonka mukaan lastimme on laiton. Porojen reessä on kuulemma pahasti ylikuormaa, jos kyydissä on lahjat maailman kaikille kilteille lapsille. Lisäksi meillä pitäisi olla joku ammattiliikenteen liikennelupa.”
Tonttu: ”Mistä me nyt sellaisen luvan tähän hätään saamme?”
J: ”Emme mistään. Meidän pitäisi pestata joku kuljetusfirma. Mutta ei siinä kaikki. Urakka on niin iso, että hankintalain mukaan meidän on kilpailutettava se koko EU:n alueella.”
T: ”Me tontut emme kai sitten juuri nyt voi tehdä mitään muuta kuin lähteä tarkkailemaan, ovatko lapset kilttejä.”
J: ”Valitettavasti se ei käy. Minulla on tässä oikeuden ennakkopäätös, jonka mukaan ikkunoiden takana kurkkiminen on laitonta. Siitä saa vähintään lähestymiskieltoa.”
T: ”Miten me sitten pystymme merkitsemään Joulupukin suureen kirjaan, kuka ansaitsee lahjan ja kuka ei?”
J: ”Se minun suuri kirjanikin on hävitettävä. Tietosuojavaltuutetun mielestä kyseessä on laiton henkilörekisteri.”
T: ”Mutta Joulupukki, mihin sitten joutuvat kaikki nämä lelut, joita me tontut olemme nikkaroineet koko vuoden?”
J: ”Tekniikan turvakeskus Tukes määrää, että ne on hävitettävä, sillä niistä puuttuvat alkuperämerkinnät, tuoteselosteet sekä käyttö- ja turvaohjeet.”
T: ”Hävitettävä! Tuonne Korvatunturin isoon takkaanko meidän on lahjat heitettävä?”
J: ”Ei niitä saa polttaa. Osa on vietävä ongelmajätelaitokselle Riihimäelle ja loput lajiteltava jäteasemille.”
T: ”Silloinhan lahjoista ei ole kenellekään mitään iloa.”
J: ”Kyllä on. Nimittäin verottajalle. Sain juuri verotuspäätöksen, jonka mukaan toimintamme on arvonlisäverollista. Lahjoista on maksettava 24 prosentin alvi.”
T: ”Voiko joulumieltä musertaa enää tätä enempää?”
J: ”Kyllä voi. Minä en nimittäin enää ole Joulupukki.”
T: ”Mitä ihmettä?! Kuka sinä sitten olet?”
J: ”Sain juuri ely-keskukselta uudet ohjeet sukupuolineutraalista jouluperinteestä. Olen tästä lähtien viralliselta nimeltäni Jouluhenkilö.”

28 tykkäystä

Tästä @iceman nin jutusta tuli mieleen, että viime jouluna otin kanssa yhden hauskan pukkijutun talteen omiin arkistoihini ja tässä se tulee:

Reki kulkee siis n. 1040km/sekunti eli 12 500 kertaisella äänennopeudella. Jos jokainen lapsi saa 500g painavan paketin, niin reki painaa 189 000 000kg. Tarvitaan 135 000 poroa vetämään rekeä. Ilmanvastuskerroin on niin suuri, että porot syttyvät ketjureaktiona tuleen 1/4260 sekunnissa. Pukkiin kohdistuu 17 500 kertainen G-voima ja 120 kiloa painava pukki paiskautuu reen takaosaan 1 959 016kg voimalla. Jos pukille tarjotaan isännän pullosta menovettä joka kolmannella ovella, vaikka 4cl, niin 1,44 miljoonaa litraa alkoholia selventää sitä seikkaa, miksi pukki yrittää lenkin lopussa sisään savupiipusta. Joulupukki on kovempi jätkä kuin Supermies!

21 tykkäystä

Tamperelaiset teekkarithan ovat jo vuosia käyneet kaivamassa Turkua irti mantereesta tai käyneet pomppimassa siellä torilla, jotta Turku vajoaisi mereen.

7 tykkäystä

Manun älykkökerhon puheenjohtajalla kiire.

Auts :face_with_head_bandage:

3 tykkäystä

Tänään ilveshenkisessä pukukopissa kuultua:

Mitähän Tappara meinaa jatkossa, kun tulee älykiekot ja maalit pitää oikeasti tehdä?

:ghost: -maali on kirpaissut oletettua syvemmältä. :laughing:

29 tykkäystä

Ei mitään hajua.
Mietitäämpä tuota :thinking:

Ehkä nostaa viiri kattoon?

5 tykkäystä

Ettei vaan vastaus olisi Iines :drooling_face:

13 tykkäystä

Sopisi kenties paremmin Autot -ketjuun. Tässä vinkkiä uutta autoa pohtiville.

1 tykkäys

Kuva number 5 :joy: #OntuvaJuntunen

8 tykkäystä

Sille ei vaan voi mitään, että Juntunen on Man of the Year 2017.

1 tykkäys
2 tykkäystä
3 tykkäystä

Fingerporiin voi luottaa :rofl::rofl::rofl:

11 tykkäystä

Käykääpä kattomassa, mikä elokuva menee juuri Subilla :smiley:

1 tykkäys

Juu katoin kans. Tuli ihan viime kausi mieleen :joy: