Ilkka Heikkisen päähän kohdistunut taklaus Filip Krivosikiin 29.03.2019

Kyllähän tuon Heikkisen rotan on jo korkea aika laittaa luikkarit naulaan. Vastustajan kunnioitus sillä on ollut nollassa sen ajan mitä minä olen häntä joutunut näkemään, eli kauan, ja sepä tässäkin viimeisimmässä tapauksessa tuli taas hyvin ilmi. Luulisi puupään tajuavan edes ratkaisupelissä, että jos lähtee puun takaa hakemaan vastapalloa, niin pitäisi ainakin huolen siitä että varmuudella osuu kunnolla eikä liippaa päätä YHTÄÄN. Sepä kun ei olekaan niin helppoa enää nykyvauhdeissa. Sitten pelin jälkeen muistelee mennyttä aikaa, miten silloin sai tööttäillä.

Jos noita kolmannen osapuolen takleja sallitaan, kukaan, ei taklattava eikä taklaaja pysty koventuneissa vaihdeissa pelaamaan tilanteita niin että päävammoilta vältytään. Ja ne osumat on sitten kovia. Hei hei Heikkinen.

6 tykkäystä

ihan hyvä tuomio oli. Heikkisen pitäisi katsoa peiliin.
Kirjoittamaton sääntö vissiin kun tulee tilanteen ulkopuolelta ja vielä isolla vauhdilla vastapalloon. Loukkaantumisriski on todella suuri.

Tps-Tappara 2-4 pelissä ajoi muistaakseni Utusta päin päätylautaan mielestäni jäähyn arvoisesti, mutta kun meidän pelaaja ei jäänyt itkemään jäähän niin peli sai jatkua… Rotta mikä rotta.

Still-kuvat on still-kuvia, mut kyllä tuosta alotuspostauksen videosta näkee sen verran että kyllä siinä päähänkin tulee osumaa.Toki ensimmäinen kontakti osuu kroppaan, mutta nykysääntöjen mukaan se voidaan silti tulkita päähän kohdistuvaks taklaukseks. 2+10 tai jopa 5+20 olis siis sen linjauksen mukaan ihan OK tuomio, mutta pelikielto olis jo liikaa ja tuskin semmosta tuleekaan.
heikkinen

5 tykkäystä

“Kolmantena pyöränä” tilanteeseen tuleminen on pakko olla joku Heikkisen bravuuri. Eli kovaa peliä haavoittuvaista kohtaan. Mikä tietenkin on osa horjuttamista ja pelotepeliä, mutta samalla myös semisti paskahousuhommaa.

17 tykkäystä

Näitä on ollut tällä kaudella useampia - taklaus menee hieman etupuolelta ohi, josta seuraa pääosuma ensikontaktin jälkeen, molempien pelaajien jatkaessa omalla liikeradallaan.

Jääkö muuten TPS pelaajan nro. 5 käsi tuonne väliin?

3 tykkäystä