Ilvesfoorumi

No johan oli myrsky vesilasissa tämä somekohu. Kuvaajan olisi pitänyt sanoa “Ilves voittaa mestaruuden!” ja koko jengi olisi ollut pelkkää naurua korvasta korvaan.

33 tykkäystä

Tuon hedelmällisen keskustelun luettuani pointti ei ilmeisesti ollut se Tapparan sanominen, vaan se että valokuvaaja pyytää/käskee tekemään jotain epämielekästä. Mietin vaan miten kasvatus toteutetaan kotona, ja miten esim. armeijassa tai työpaikalla pärjää tulevaisuudessa. Onneksi ei ole oma murhe, Luojan kiitos.

7 tykkäystä

Näin minäkin sen tulkkaan. Voisin kokeilla työpaikalla tuossa ensi viikolla, kun jouduin mm. tällä viikolla tekemään kasan asioita, joita en halunnut tehdä ja ne tuntuivat epämiellyttäviltä. Pidän tätä kuitenkin nykyään enemmän poikkeuksena kuin sääntönä, kun huomioi nämä reaktiot asioihin. Joskus aikanaan (“ennen oli kaikki paremmin”) asioista sanottiin ja sen jälkeen odotettiin, että käsittelet asian ja muutat toimiasi. Nykyään tuntuu enemmänkin olevan niin, että nyt esim. koulussa ennemmin pyydetään sitä, joka opettaa muuttamaan tyyliään kuin pyydetään lasta muuttamaan hänen tyyliään.

2 tykkäystä

Keneltäköhän se perspektiivi on nyt kateissa? 6-vuotiasta lasta verrataan aikuiseen/intti-ikäiseen…

1 tykkäys

Lapsuudessa on se aihio, oletko tästä eri mieltä? Tuossahan on paikka opettaa ja oppia - tosi hyvä paikka.Jos joudut tekemään jotain, joka on epämiellyttävää ja pahoitat siitä mielesi niin se on hyvä paikka - oli sitten aikuinen tai lapsi - pysähtyä ja käydä asia läpi lapsen kanssa. Kerrotaan elämän tosiasioista kuten siitä, että täällä on monenlaisia ihmisiä ja kaikki eivät ajattele samalla tavalla. On olemassa paikkoja, joissa joutuu tekemään asioita, joita ei halua tehdä ja se saattaa tuntua epämiellyttävältä.

Miten ihmeessä minä esim. voisin olla nykyisessä duunissani, jos pelkäisin epämiellyttäviä tilanteita? Minulle tulee päivittäin puheluita, joissa minulle huudetaan *ittu, *aatana, perkele" ja se, että netti ei toimi on vielä kaiken hyvän päälle minun vika, kun asiakas ei osaa laittaa koneeseen johtoa kiinni. Sanonko pomolle, että minusta on epämiellyttää kuunnella tätä? Kenestä se ei olisi epämiellyttävää? Sanooko pomoni minulle, että älä tule huomenna, kun on niin epämiellyttävää. Tätähän se elämä on. :smiley:

Mutta sen verran voin tässä asiassa tulla vastaan, että ilman mitään todistusaineistoa asiasta minun on hyvin vaikea uskoa, että kuvaaja olisi pakottanut lapsen sanomaan Tappara. Ja silloin, jos oikeasti on totta, että on tapahtunut painostusta ja pakotusta sanoa se niin siinä on luonnollisesti paikka kertoa myös kuvaajalle. En vaan jaksa uskoa, että ammattikuvaaja voi pakottaa lasta sanomaan yhtään mitään.

2 tykkäystä

Hyvähän se olisi valaista asioista ennen aikuisikää ettei tule yllätyksenä. Vaikea sitten sanoa missä iässä on soveliasta tutustuttaa erilaisiin auktoriteetteihin ja elämiseen muullakin kuin omallatahdolla. 10v? 15v? Itse aloittaisin syntymästä lähtien, mutta minullahan ei lapsia ole eli mistään en mitään tiedä, ja jos olisi, päätyisin ilmeisesti netin keskustelupalstoille huonona isänä.

1 tykkäys

Kyllä kaikesta toiminnasta palautetta saa ja pitääkin antaa, se on ainoa konsti millä saa asiat muuttumaan. Ihminen saattaa tiedostamattaan tehdä jotakin ’väärin’ vaikkapa vuosien ajan, ellei joku kehota tekemään asiaa toisin.

Mutta oletko lukenut tuon palautteen? Onko se mielestäsi sisällöllisesti hyvä ja asiallinen? Kirosanoja siinä ei ole, mutta muuten se onkin omaan makuun aika tyylitön tekele.

Ilmeisesti iPad oli heittänyt heikkotasoisen erikseen ja kukkahattutäteilyn kirjoitin tarkoituksella yhteen. Pyrin oikeakielisyyteen, mutta myönnän että minulle sattuu joskus (useinkin) virheitä. Kiitos kuitenkin kritiikistäsi, pyrin parantamaan kirjoituksiani.

3 tykkäystä

Kun luin tästä, tuli mieleen että mun pitäs varmaan lähettää paskapostia Seppälän koulukuvien suuntaan. Heidän kuvaajansa haukkui kaikkia koulun oppilaita vuodesta toiseen muumeiksi, tarzaneiksi, janeiksi ja miksi milloinkin. Mutta pahinta oli se että hän kutsui mua toistuvasti Ilveksen mieheksi vaikka mulla oli Tapparaa yllä!!

Kyä se sillo vähä nauratti mutta nyt tajusin että sehän oli ihan selvää rankimmista päästä olevaa ■■■■■■■■■■ Kyä mä ny mieleni pahoitin! :angry:

26 tykkäystä

@Treppu muista, koskaan ei ole liian myöhäistä purkaa traumaa. Nyt, kun sait asiasi viimein kuuluviin niin uskon, että pystyt asian kanssa elämään jatkossa jo huomattavasti helpommin. :wink:

5 tykkäystä

Ajattelin jo lähettää asiakaspalautetta mutta tuo viesti sai jo yli kymmenen vuotta sisälläni velloneen tuskan irtautumaan kehostani. Nyt on hyvä olla. :slight_smile:

7 tykkäystä

Itse ainakin otin tästä kaikesta taas sen irti, että nykyään ihmiset pahastuvat kaikesta. Ei minun lapsuudessani oltaisi tällaisesta asiasta alettu jauhamaan ja miettimään, että kuinka epäkorrektisti joku on taas käyttäytynyt.

Jokainen pieni lapsi on vanhempiensa maailman tärkein ja ymmärrän hyvin, että hän on erityinen vanhempiensa silmissä. Mutta rehellisesti sanoen 90% (ellei ylikin) on täysin keskivertoja lapsia. Lasten tie silotellaan päiväkodista teini-ikään, ja sen ylikin, ja ihmetellään, että minkä takia lapsi ei pärjää ja kuinka lapsella on huono pettymyksen sietokyky. Aina jos päiväkodissa tai koulussa sattuu jotain, niin vanhemmat hyökkäävät opettajien kimppuun ja vika on yksiselitteisesti siellä.

Tästä johtuen opetan ainakin oman lapseni pienestä pitäen pettymyksiin ja vastoinkäymisiin. Se tarkoittaa häviöitä lautapeleissä ja lähtöä ulos vaikka kuinka leikit on vielä kesken. Ja myös jos joku sanoo jotain, mistä lapsi pahoittaa mielensä, niin koitan selittää asian ja saada lapsen ymmärtämään. Tietenkin kiusaaminen on eri asia, mutta tässä koulukuvauksessakaan ei ole ollut kyseessä missään mielessä kiusaamisesta.

Ilvesfoorumi on lähtenyt nyt tuohon valokuvaajan pätevyyden kyseenalaistamisen kelkkaan ja itse pidän sitä vääränä toimintatapana. Käyttäjistä näköjään Brooks ja Carabasin Markiisi ovat ottaneet lähimpänä omaa kantaani olevan kannan.

8 tykkäystä

Tämä on parasta - ja vielä suurin rakkauden osoitus lapselle - mitä voi antaa. Haluaa, että oma lapsi pärjää itse myös maailmassa.

Minun äitini opetti lapsena, että pettymyksen suhteen tärkeää ei ole se, mitä tapahtuu ennen pettymystä vaan se, miten toimii pettymyksen jälkeen. Se on ollut oppi, joka on kantanut aika pitkälle elämässä. Pettymykseen on kaksi tapaa reagoida: luovuttaa ja antaa olla tai sitten harjoitella tekemään entistä paremmin ja haastaa itsensä. Siitä vasta oppiikin

4 tykkäystä

Nyt tuntuu sekoittuvan aika pahasti vertaukset, yleistykset ja itse kyseessä ollut keissi. Tottakai lapsen kanssa pitää käydä keskustelu ja reaktion aiheuttanut tilanne läpi aivan omaan tapaansa asiaa suurentelematta ja kuvaajaa syyllistämättä. Kyllä minä lapselleni myös sanoisin, että ei tuossa tilanteessa tarvitse sanoa mitään sellaista mitä ei halua. Minusta puolensa pitäminen ja kriittinen ajattelu on suurempi avu kuin aivoton tottelu ja auktoriteetin alle jääminen.

1 tykkäys

Olemme aika kaukana alkuperäisestä aiheesta, mutta vastaan nyt vielä kertaalleen.

Netissä voimme puhua ainoastaan yleistyksin, koska

  • emme tunne tämän tapauksen yksityiskohtia - tämä on nyt aiheuttanut voimakkaita reaktioita kahdella eri foorumilla → pieni asia ja yhden ihmisen kokemus on saanut netissä suhteettomat mittasuhteet
  • asian selvityksessä vastuu on yksinomaan ja ainoastaan osallistuneilla osapuolilla eli tässä tapauksessa kuvaajalla ja lapsella. Asian ratkaisu ja käsittely on koulun ja perheen välinen asia, tämä foorumilla kohiseminen kummallakin puolella on lähinnä yleistävää keskustelua periaatteista
  • tuntematta tapauksen yksityiskohtia on täysin mahdotonta tehdä oikea ratkaisu; tässä kohtaa asiassa tulee vastaan tilanne, jossa näkökulmasta riippuen joko asetutaan lapsen puolelle tai sitten kuvaajan puolelle, mutta asian selvittemisen kannalta se ei ole relevanttia, koska me emme ole osa ratkaisua.

Tässäkin tapauksessa asian selvittämisen kannalta olisi ollut keskeistä lähestyä palautteella ainoastaan kuvaajaa / yritystä + koulua. Isä, joka jakoi toimintaa koskevan palautteen foorumilla on itse asiassa se taho, joka on tehnyt kaikista suurimman virheen, koska me emme tunne asian yksityiskohtia on täysin idioottimaista olettaa, että voimme olla osa ratkaisua. Tässä tapauksessa ylimääräinen haloo on haitaksi kaikille; jos on tapahtunut virhe niin parhaiten tuo olisi selvitetty koulun + yrityksen + perheen välillä. Meitä muita ei tähän edes tartteta.

1 tykkäys

Omiin silmiin tämä on ihan puhtaasti taas yksi Ilves-leirin pahanolonpurkauksista naapuria kohtaan. Kun vaan jostain löytyy asia, mihin Tapparan saa linkitettyä negatiivisessa valossa, siihen tartutaan. Jos Ilveksen ja Tapparan viime vuosien roolit olisivat olleet toisin päin, en usko, että tätäkään Tapparasta traumatisoitunutta lasta olisi ikinä foorumikeskusteluihin mukaan tuotu. :slight_smile:

Ja jos tämä 6-vuotias todella itkien tästä kertoi, niin hyvä. Matka pois pumpulimaailmasta on alkanut. Jossain vaiheessa on pakko ymmärtää, että kaikki ei mene aina oman mielen mukaan, ja elämässä tulee pettymyksiä.

Kärpäsestä härkänen.

16 tykkäystä

Pok ei ole selvästikään kuullut vanhaa viidakonsanontaa “ei kerta hompiksi tee”. Kotona tehty varmaan Ilveksestä himpun verran liian iso juttu ja Tapparaa demonisoitu oikein olan takaa, jos lapsi tuollain reagoi noinkin pieneen asiaan.

5 tykkäystä

Lapsilla on taipumus reagoida voimakkaasti. Heidän tunteiden käsittely on vasta muokkaantumisvaiheessa. Aikuisista jotkut reaktiot saattavat tuntua aivan päättömiltä.

Tästä päästään siihen, että aikuisen pitäis pystyä edes pieneen kanssakäymiseen lapsen kanssa, jossa näitä asioita piirrettäis järkeviin mittasuhteisiin.

Jos joku aikuinen näkee tällaisessä reaktiossa aiheen paheksua sitä kannattamansa joukkueen keskusteluforumille, kertoo se kyllä siitä, ettei kyseisen aikuisen omakaan tunne-elämä ole vielä kehittynyt aikuisen tasolle.

10 tykkäystä

Juuri tuosta syystä tytär on kilpaurheillut 5-vuotiaasta saakka ( telinevoimistelu ).
Sen jälkeen aina vaikka mitä kilpailemista.
Myös ala-asteella rehtori oli onneksi järjen mies ( ex maajpukkuetason koripalloilija ) ja koulussa annettiin rehelliset numerot kokeissa ja todistuksessa.

Vaikka kaikki tehty vastoin kasvatusneuvoja, neidistä kasvoi kunnon ihminen.

2 tykkäystä

32 vuotta tullut kokoajan vastapalloon niin katkeruus on järjettömissä mittasuhteissa, sitä ei voi käsittää tällä puolen kuinka niitä syö Tapparan hienot saavutukset!!! :grin:

http://mestaruudet.herokuapp.com/

2 tykkäystä

Käyttäjä Brooks kirjoittaa kyllä hienosti Ilvesfoorumilla, ei voi kuin hattua nostaa. Hänen kirjoituksissaan on todellista aikuisuutta ja ymmärrystä.