Ilta-Sanomat julkaisi kevään 2023 MM-kisojen alla osittain varmaan Lauri Markkasen (NBA-tähti) armeijan Cooper-tuloksen innoittamana Leijona-pelaajista juttusarjan, jossa kysyttiin vapaampia kysymyksiä joukkueesta, mutta myös Cooper- ja kyykky-tulosta.
Vastauksen pelaajilla oli hyvin usein linjalla ”en tiedä”, johtuen samasta asiasta kuin Markkasella (1. Cooper koskaan): palloilulajeissa tehdään hyvin paljon lajinomaista harjoittelua.
Tavan tallaajilla saattaa edelleen olla vanhoillinen ja varsin suppea käsitys siitä, mitä taito- & kontakti-lajin treenaaminen vaatii ja kuinka aitä tehdään. Samoin unohtuu myös lajinanalyysin mukaiset vaatimukset. Tämä saattaa siis konkreettisesti näkyä siinä, että usein irroitetaan vaikka yksi tulos (esim. penkkimaksimi/ Cooper) ja verrataan sitä omaan rakkaaseen harrastukseen (juoksu/ sali) ja todetaan perään: ”noh, eipä ole kummoinen tulos…” unohtaen, että esim. jääkiekossa pitää olla hyvä/ kohtuullinen myös muissa fyysisissä asioissa, kuten myös lajitaidossa, taktisessa osaamisessa ja pelin ymmärryksessä, mutta myös kovuudessa (taklausten antaminen ja vastaanottaminen).
Tämän otsikon alla voidaan vaihtaa ajatuksia/ kommentteja yleisesti jääkiekkoilijoiden fysiikka- ja muuhun harjoitteluun liittyvistä teemoista.
Alla vielä linkki IS:n juttusarjaan, jossa haastatteluvuorossa oli Mikael Seppälä.
Voimaominaisuuden tärkeydestä jääkiekossa konkreettisin keinoin ja vähän mutusteltuna mitä, miksi ja miten?
Lihastohtori (J. Hulmi) on saanut blogiinsa vieraakseen Yunus Barisikin, jonka kokemuspohjaiseen ja tutkimuksilla höystettyyn tietoon juttu perustuu.
Tämä juttu keskittyy lähinnä voimaharjoitteluun ja jääkiekossa toki muitakin ominaisuuksia tulee harjoittaa. Silti tämä juttu aika hyvin käsittelee mielestäni voimaharjoittelun suhdetta myös muihin ominaisuuksiin.
Blogi ei ole myöskään ”uunituore”, mutta riittävän tuore ollakseen varsin hyvin ajantasalla.
Juhassahan ei ole mitään muuta vikaa kuin että on henkeen ja vereen Ilveksen mies ja ja vaikuttaa myös siellä ravinto puolella. Ovat myös hyvää pataa tämän Tapparan rinkiin tulleen Haverisen kanssa.
Virran mukaan Suomen jääkiekkoilussa on taipumusta tehdä asiat aina samalla tavalla. Tämä koskee myös otteluihin valmistautumista – alkaen jo pelipäivän aamujäistä.
– Kun tullaan hallille, me tykätään verrytellä, syödä yhdessä, pitää palaverit, mennä kotiin ja tulla taas kaksi tuntia ennen peliä hallille, mennä juoksemaan, mennä jääverryttelyyn ja loppuverryttelyyn. Siinä jossain välissä pelataan vielä pelikin.
– Tuntimäärät ovat ihan valtavia, Virta päivittelee.
– Peliuran aikana sitä mietti, että tässä verrytellään verryttelyn jälkeen verryttelyn verryttely. Se oli jatkuvaa verryttelyä.
Virta luottaisi pelaajiin enemmän.
– He voivat jäädä aamulla kotiin ja tehdä vaikka aamukävelyn vaimon kanssa, tai lasten tai koiran kanssa. Tai jotain tällaisia erityyppisiä ajatusmalleja, hän ehdottaa rutiinien rikkomista.
Mielenkiintoinen nosto, koska ainakin Tapparassa (ja uskoakseni muissa) seuroissa sitä palautumista ja vireystilaa mitataan juuri siksi, että voidaan reagoida. Ja taisi ainakin mm. Monni sekä Kuuselakin useita vuosia sitten nostaa esille sen, että välillä lasten kanssa leikkiminen ajaa palauttavan aerobisen asian. En siis teidä mihin Virta referoi, kun valtaosalla halutessaan olisi mahdollisuus träkätä omaa harjoitteluaan vaikka se ei tapahdu hallilla.
Olen siinä virran kanssa eri mieltä, että vaikka meillä kiekkoilijat ovat menneet paljon urheilullisempaan suuntaan, tarvitsee moni edelleen joukkueentai valmennuksen tuen tehdä asioita vs. yksilöurheilija, joka joutuu välillä treenin hetkellä muokkaamaan treeniään itse ja ottamaan vastuun tekemisestä.
Ja kyllä, ammattiurheilijoiden vastuu on valmistaa kroppaa tulevaa koitokseen. Siinä on monia eri vaiheita ja se vie aikaa ja alkaa isommasta kuvasta, kuin pelipäivä. Siksi urheiljan duuni on jokaisessa ammattiliigassa kova duuni vaikka iso yleisö ei näe kuin sen H-hetken. Varsinkin jos pelaajalla on pikku loukki. tuohon tulee vielä ekstraa, että pystyy pelaamaan.
Näen, että 3v3 pelin tai rankkarien erikoisosaamiseen panostaminen voisi kannattaa lähinnä häntäpään porukoille. Näitä taitoja yhdistää se, että kumpaakaan ei tarvita silloin kun mestaruuksia jaetaan. Oma mielipiteeni on myös se, että kumpaakaan ei kaivata jääkiekko-nimisessä lajissa.
Näihin käytetty harjoitusaika on aina pois jostain muusta hyödyllisestä. Vaikkapa ylivoiman tai alivoiman treenaamisesta. Niillä sen sijaan on valtava merkitys menestykseen.
HIFK:n ketjussa käytiin keskustelua kyykky-tuloksista ja testituloksista Pakariseen liittyen.
Liikaa ei kannata tulosta analysoida/ spekuloida, kun emme tiedä testitapaa. Kuitenkin, kyllä tuo toistomäärä yksittäisille urheilijoille aivan realistinen on - ei kuitenkaan mikään itseksarvo.
Valitettavan harva kiekkoilija (tai muukaan urheilija) saa aina ulosmitattua mitään yksittäistä punttitulosta sellaisenaan. Esim. valitettavasti vaikkapa Oskar Osala/ Jani Rita ei aivan päässyt järkyttävällä urheilullisuudellaan sitten kuitenkaan siihen primeen. Loogista, koska tapoja pelata on niin monia.
Mutta suotta sitä dissaa yksittäistä sinänsä kovaa tulosta vähättelemällä tekniikkaa tms.
Kesän 2023 Seppälä harjoitteli ensimmäistä kertaa omatoimisesti. Hän otti pohjaksi JYPissä käytetyn harjoittelurungon ja muokkasi sen näköisekseen. Nykyisin ohjelmaan kuuluu painonnostoa, pyörä- ja juoksuintervalleja, mäkivetoja, painiharjoittelua ja laukomista.
Jaloista pitää tehdä ”jouset”, eikä niihin tarvitse lihasta määräänsä enempää. Jatkuva luistelu pitää siitä huolen. Jalkoihin tarvitsee enemmän hermotusta hypyillä ja muulla. Ylävartalosta pitää tehdä luodinkestävä haarniska. Yläkropassa saa olla kunnolla pattia.
