Jääkiekkokeskustelu on viimeisten vuosien aikana muuttanut merkittävästi muotoaan siitä, mitä se aikanaan oli ja keskustelu on avautunut ihan uudelle käyttäjäkunnalle digitalisaatioon ja mediakentän ansiosta. Olen toisinaan yrittänyt lukea hieman erilaisiakin näkemyksiä jääkiekosta - lähinnä ruotsin- ja saksankielisiä - mutta laiskuuteni on rajoittanut toimintaa ja tältä osin keskustelun erilaisuudesta en ole päässyt kovin suureen selvyyteen.
Saksassa uutisointi on luonnollisesti marginaalissa, sillä useimmat verkkolehdet eivät kesken jalkapallohuuman edes jaksa huomata, että jossain jääkiekkoa pelataan. Ruotsissa taas keskustelu tuntuu pintapuolisesti objektiivisemmalta ja kaikkia seuroja ruoskitaan aivan yhtä paljon, mutta Suomen keskustelu on mielestäni perustellusti kahden valtamedian välillä:
-
Iltasanomat - ovat soluttautuneet jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja esikuvina koko keskustelulle häärivät Rantanen & Nyholm - heihin on syytä palata vielä myöhemmin tarkasti
-
Urheilulehti - maksulliseksi mediaksi suoltavat yllättävän paljon ilmaista sisältöä, joka osin raivostuttaa ja osin osuu ihan kohteeseen. Palomäen analyysit ovat ihan hyviä ja hän selvästi ymmärtää pelistä, mutta urheilulehden sisäinen logiikka ontuu jonkin verran, koska Savolaisella & Palomäellä ei selvästi natsat riitä oikeasti edes haastamaan omaa asiantuntijaansa (Ismo Lehkosta), jolloin koko keskustelu muuttuu yleisesti sellaiseksi yksipuoliseksi örinäksi ja toinen vaan komppaa toista
Jatkoaika tuottaa oman pienen pränttinsä tähän kaikkeen, mutta Jatkoajan ongelma on mielestäni nykypäivänä jo liiallinen sisältö. Sisältöä tuotetaan niin monesta eri sarjasta, tasosta ja asiasta, että laiskat lukijat kuten minä - eivät jaksa erikseen etsiä kiinnostavia uutisia. Nelonen Pro:n kehityksen ja tarjonnan myötä otteluennakot & ottelun jälkipuinnit verkkolehdessä ovat menettäneet merkitystään, joten jatkoajalla päädyn yleensä suoraan keskusteluosioon, jossa edes on värilasillista keskustelua. Kiekkoareena on paljon rajatumpi, joten heidän uutisiensa kohdistaminen ja kohdistuminen onnistuu paremmin ja siellä tulee usein vierailtua nykyään.
Nyt viimein itse aiheeseen: suosittelen kaikkia kiinnostuneita seuraamaan jääkiekkokeskustelun kehitystä, koska viime aikoina digitalisaatio & tarjonta ovat menneet niin paljon eteenpäin, että pelkästään yksinkertainen uutisoiminen ei enää riitä. Todelliset kannattajat haluavatkin yhä moninaisempia sisältöjä, joiden tuottaminen tuntuu olevan suomalaiselle lätkäskenelle todella vaikeaa. Sellaisia oikeasti peliä syvemmin analysoivia juttuja on kovin vähän ja lukikuntaakin olisi, mutta tällaiset monipuoliset artikkelit loistavat poissaolollaan ja niitä jaksetaan tehdä erittäin harvoin. Kaipaisin yksinkertaisesti sisällöllisesti enemmän.
Kun seuraat lätkämediaa suosittelenkin kaikkia seuraamaan ainakin seuraavia asioita:
-
Miten eri joukkueista saa kirjoittaa ja miten pelistä saa puhua?
-
Huomaatko studiohenkilökunnalla, kirjoittajalla selviä agendoja?
-
Miten saa puhua tuomareista ja kenestä saa puhua?
-
Millaista peliä mainostetaan ja millaista peliä sorsitaan?
Ensimmäiseksi oma lyhyt analyysini aiheesta:
Vesa Rantanen & Tuomas Nyholm
Piilotettu agenda:
Lanseeraavat itsensä hyvän jääkiekon lähettiläiksi ja nostavat jatkuvasti pelistä yksipuolista käsitystä viihteellisyydestä. Korostavat pelin fyysisiä lainalaisuuksia, mutta jättävät yleensä kiekollisuuden käsittelemättä. Puolustavat julkisesti kovaa peliä ja yrittävät esim. IFK:n kohdistuvaa kritiikkiä tietoisesti hiljentää, jos eivät pääse esittämään asiaansa itse. Ohjaavat jääkiekkokeskustelua takaisin kohti “nostalgisempia” aikoja eli luovat jatkuvasti keskustelussa kuvaa, että jokin tietty pelaamisen tapa olisi parempi kuin jokin toinen ja korostavat, että ennen asiat olivat paremmin. Eivät koskaan konkretisoi nostalgia-harhaansa vaan ainoastaan jumputtavat samaa levyä uusilla mausteilla.
Suosivat selkeästi isompia joukkueita, jonka huomaa jokaisessa asetelmassa, jonka joko keskustelevat ääneen tai kirjoittavat. Käytännössä ovat aina ennakkosuosikin puolella ja pyrkivät tätä kautta pääsemään “viimeiselle sanalle.” Kummatkin tuntuvat sympatisoivan IFK:ta ja silottelevat IFK:ta julkisuudessa ja omistavat kritiikkioikeuden ainoastaan itselleen. Tapparasta puhuttaessa korostetaan aina trappia ja hitaita lähtöjä, koska ne ovat leimallisia, mutta samalla myös ylipaisutellaan Tapparan hyvyyttä näissä asioissa. Yrittävät tuottaa keskusteluun eroja, vaikka tosiasiassa suomalaiset joukkueet pelaavat kovin samanlaista kiekkoa paikasta riippumatta. Sama “bias” isommalle tulee esille myös keskustelussa KalPa-JYP -sarjassa, jossa avoimesti liputetaan JYPille. KalPa on edelleen tuntematon, koska KalPa ei edusta mitään sellaisesta kiekosta, josta nämä kaksi jotain rakentaisivat.
Kommentaattorit ovat toisinaan ihan pihalla, kun eivät tiedä, mihin heidän tulisi asemoitua. Nokelainen on hyvä asiantuntija ja sopivan objektiivinen ja ymmärtää peliä, mutta jää paitsioon, kun Rantanen & Nyholm varastavat shown. Lehterä peesaa, mutta jää usein vaille oikeita puheenvuoroja.
Urheilulehti
Piilotettu agenda:
Meidän peli ja kaikki sen ulottuvuudet. Puhuvat poikkeuksetta äärimmäisen hyvään sävyyn joukkueista, jotka vannovat vahvan kiekollisuuden nimiin. Lempilapset ovat HPK, KalPa, Tappara ja Kärpät. Kaikki muut jäävät usein kritiikin alle ja muille ei paljoakaan palstatilaa tipu. Urheilulehden asetelma on mielenkiintoinen, koska Lehkonen ei ole ikinä profiloitunut “meidän pelin” -voimana Suomessa. Hän on periaatteessa perinteinen lätkäjätkä, joka kaipaa sitä ikuista ylös kohkaamista ja nopeaa peliä, jossa taistellaan jokaisella kentän osa-alueella.
Erikoisinta Lehkosen valinnasta tekee se, että hän on periaatteessa näkökulman puolesta huonoin mahdollinen aisapari Palomäelle, jolla ei selvästi ns. natsat riitä haastamaan. Kun mitään oikeaa haastetta ei ole tarjolla, keskustelusta tulee hyminää, jossa Lehkonen kertoo itsevarmasti ja hieman hurskilla huumorilla, että näin se kuulkaas on ja olkaa hiljaa. Yleensä Palomäki osoittaa olevansa eri mieltä kierolla hymyllä ja tämän jälkeen keskustelu loppuu.
