OT, mutta eikös Jatkoaika etsi henkilöitä joilla runosuoni pukkaa ja analyysiä ulostu? Uskoisin, että Suomesta löytyy tämän palstan ulkopuolelta niitä joita @peterra n analyysit kiinnostaisivat
@Mickel jos tuollaisia paikkoja hakisi, olisi hyvä, jos olisi hieman monipuolisempi kirjoittaja. Pitäisi pystyä kirjoittamaan vähän suuremmalla valikoimalla. Mun tekstit on aika samanlaisia aina, en oo hirveän hyvä muuttamaan omien tekstieni rakennetta. Pitäisi pystyä kirjoittamaan kiinnovastavasti sellaisista asioista, joista itse ei hirveästi ymmärrän ja se ei ihan mun ykkösvahvuus ole.
Oli pahasti OT tosiaan Rautakorven ketjussa. Ja kun ei hämmästyksekseni ollut Jatkoajan verkkolehteä käsittelevää ketjua, oli aika tehdä viesteistänne sellainen.
Johonkin ketjuun, oletettavasti Kiekkoareenaa käsittelevään, avauduin joskus Jatkoajan verkkolehden ongelmista. Perusongelma on, että se on siirtynyt lestistään iltapäivälehtien kilpailijaksi. Se tuottaa paljon pieniä tosi vähän oikeaa asiaa sisältäviä juttuja, joilla se yrittää kalastella klikkejä Amppareista. Jutut vieläpä klikkiotsikoidaan, mikä tekee verkkolehden selailusta raastavaa hommaa. Nykyisen päätoimittaja Wennströmin aikakaudella sen lukeminen onkin jäänyt kokonaan pois. Jos joku otsikko hyppää silmille keskustelupalstan puolella, saatan sen käydä lukemassa.
Vaihtoehto olisi tuottaa vähemmän juttuja, mutta enemmän sisältöä. Täyttää sitä osaa, mitä kaupallisen median ei taloudellisesti kannata tehdä. Vapaaehtoisvoimin, intohimosta lajiin tuotettu verkkolehti pystyisi tähän, kun rahaa se ei juuri tarvitse. Välillä sellaisia juttuja tuolla julkaistaankin, mutta sen kaivaminen kaiken pakosta tuotetun nollajournalismin seasta on liian vastenmielistä.
@rizka samoilla linjoilla, mutta kyllähän tuo sama tuntuu olevan joka paikassa jutun juju. Toisaalta artikkeleja kun ajattelee ylipäätään niin valitettavasti media on “kaupallista” sellaisella tavalla, että lukijamäärät ratkaisevat paljon. Jatkoaika voisi todellakin hommata kilpailuetua ilmaisella työvoimalla, koska heidän ei tarvitse “klikkihuorata”, mutta tällä hetkellä tuntuu mediassa sekin, että kukaan ei jaksa lukea mietittyjä juttuja enää nykyaikana.
Perusteltua kirjoitusta ei enää arvosteta samoissa mitoissa kuin aikaisemmin ja internetin ilmaissisältö on osaltaan pilannut mediakentän. Kun rahoitus on mainosrahoitteista niin yllättäen juttujen määrä ratkaisee paljon enemmän kuin laatu. Tosin on tuolla jatkoajassa päässyt kaikkia toimittajia lävitse ja osa kehittänyt uransa sieltä, mutta eivät nuo menestyjät kyllä ihan parhaasta päästä ole olleet, mitä tulee urheilujournalismiin. Esim. Aamulehden taso on laskenut kuin lehmän häntä, kun palkkasivat asiantuntijaksi Solmu Salmisen.
On helppo ymmärtää kaupallisia medioita, miksi toimivat kuinka niin kuin toimivat. Ei se kiva asia ole, mutta välttämätöntä. Sen sijaan juuri Jatkoajan verkkolehden toiminta ärsyttää, kun heidän motiivia toimia niin on vaikeaa ymmärtää. Jos olisin vapaaehtoinen tuollaisessa mediassa, mittaisin onnistumista tuotetulla laadulla enkä kaupallisilta medioilta kalastelluilla lukijoilla.
Tavallaan on arvostettava Wennströmiä, kun pitää päänsä ja toimii niin kuin parhaaksi näkee, vaikka palaute on voittopuolisesti negatiivista. Silti en arvosta, koska on väärässä ja tuhoaa siten hienoa perinteikästä instituutiota.
Poiminta päivän uutisvirrasta tai tarkemmin sanottuna uutisen puuttuminen.
Mahtaa Jatkoajan toimituksessa vi…aa oikein huolella kun ei Tapparan voitosta ole mitään mainintaa.
Alla linkki etusivulle josko joku löytäisi.
Mutta hei.
Hermes putosi Suomen Cupista.
Tähän on tultu. Vanhan sanonnan mukaan ei ole uutinen jos koira puree miestä, mutta se on jos mies puree koiraa. Pitää odottaa ensimmäistä tappiota että etusivulle päästään.
Ja myös että kateus on ansaittava.
Siirsin tänne verkkolehden omaan ketjuun, kun tällainen on.
Täältä löytyy CHL:n suomalaisten joukkueiden tulokset, jos osaa klikkailla itsensä oikeaan syöveriin verkkolehteä. Tosin ihan vielä ei ole ehditty päivittää sinne eilisiä tuloksia. On myös tehty 10 suomalaisottelusta kaksi otteluraporttia, yksi kuvakooste ja nolla ennakkoa tietenkin. Samalla tuntuu, että jokaisesta mitättömästä harjoitushöntsästä, jonka suomalaisjoukkueet pelaavat, tulee kattava raportti.
Kaivetaas tämäkin keskustelu esiin, kun yksi jääkiekkokeskustelun monista ulottuvuuksista muuttuu. Jatkoajan päätoimittajana pitkään toiminut Antti Wennström astuu sivuun kesäkuun puolivälissä ja jatkajakin on nyt valittu. Tehtävään astuu mm. IS/US:n toimittajana sekä Liigan PR-johtajana tutuksi tullut Antti Pärnänen.
Ei sillä, että Wennströminkään kaikista ulostuloista olisin aina samaa mieltä. Ei sillä, että pitäisin Wennströmiä jotenkin korvaamattomana, sillä ei tuo Jatkoajan laatu nyt mitenkään päätä huimaava ole noine melko kiistanalaisine kolumneineen. En kuitenkaan varsinaisesti odota tason nousevan Pärnäsen myötä. Ei ole Pärnänen päässyt itseäni vakuuttamaan silloin IS/US aikoinaan, mutta vielä vähemmän tuo vakuutti Liigan PR-vastaavana. Liigan tiedotuspolitiikka ei Pärnäsen aikana ainakaan merkittävästi parantunut.
Annetaan kuitenkin Pärnäsellekin mahdollisuus. Ehkä Jatkoajan päätoimittaja on se pesti, missä Pärnänen pääsee esittelemään loistavasti piilotettuja journalistisia kykyjään. Oletettavissa kuitenkin lienee Jatkoajan kääntyminen vielä nykyistäkin enemmän klikkihuoraus-medioiden suuntaan, mitä en itse pidä kovin positiivisena. Toki onhan Pärnänen voinut oppia jotain siitä Liiga seikkailustaan ja tajunnut, että klikkihuoraus ei ole kaikki kaikessa.
Jatkoajan jutut aiheesta:
Jatkoaika siirtyy uuteen aikaan, kun viisi vuotta päätoimittajana hyörinyt Antti Wennström siirtyy sivuun ja tilalle nousee uusi Antti, Antti Pärnänen. Kyllä, juuri se Pärnänen. Se Pärnänen joka vaikutti mm. Liigan viestintä- ja PR-päällikkönä kunnes sai kenkää.
En koskaan välittänyt Wennströmin kirjoituksista, mutta Pärnäsellä on kaikki aihiot viedä Jatkoaika aivan uusiin ulottuvuuksiin – enkä tarkoita hyvässä.
Repesin Mutta tosiaan, katsellaan. Valitettavasti “lätkäjournalismi” on Suomessa hyvin harvan tekijän harteilla ja piiri pieni pyörii joka paikassa. Tekijöitä tarvittaisiin paljon enemmän - ja olisi tietysti hyvä, jos tekijät eivät olisi jatkuvasti samojen tahojen palveluksessa. Yllättäen tässäkin valittiin taas kohulehden toimittaja: miksi Suomen lätkäkeskustelu on oikeasti näiden iltalehtien ja iltasanomien hallinnassa? Aamulehti on mennyt samaan sysi*askaan urheilujournalismiin mukaan.
Ihmisten maksuhalu laadusta on nolla? If it’s free - its free.
Siirtelin pari viestiä tänne, kun oltiin @rinne kanssa samaan aikaan liikkeellä. @peterra viesti on ehkä paremmin sinne ketjuun sopiva, mistä sen tänne repäisin. Vetäisin liipaisimesta ennen ku ehdin edes tajuta. Mutta jatketaan tästä.
Kyllä se Hpk:n mafia edelleen johtaa jatkoaikaa. Esimerkiksi Ifk:sta ei juuri positiivisia juttuja ole. Tänäänkin kaikki mediat ovat julkaisseet Hifkin uusia sopimuksia jotka nyt ainakin liigan tasolla on ihan merkittäviä hankintoja. Viisi kappaletta avauskokoonpanon miehiä eikä jatkoajassa minkäälaista juttua. Kun talvella Shane O’brien tuli Hämeenlinnaan niin samana päivänä hänestä väsättiin kolme eri juttua. En tiedä kuinka siellä käsitellään esimerkiksi Tampereen joukkueeita mutta Ifk on jäänyt aika vähälle. Aika pitkä matka on valtakunnallisesti merkittäväksi sivustoksi joka olis suhteellisen tasapuolinen kaikille joukkueille.
Ainakin ennevvanhaan siellä oli paikallisia kirjoittajia, jotka kirjoittivat oman kaupunkinsa seurasta tai seuroista juttuja ja julkaisivat niitä. Ja jos ei jollain seuralla ole kirjoittajia, ei niitä juttukaan sitten ole julkaistavaksi. Että syy voisi yksinkertaisesti löytyä tuosta siihen, miksi HIFK-juttuja ei ilmesty. Palkkaahan tuosta ei varmaan saa edelleenkään, joten kirjoittaa saa ihan kirjoittamisen ilosta, eikä se välttämättä kirjoittajia houkuttele. Toki eduksi voi laskea, että pressikortilla taitaa päästä pelejä katsomaan. Toisaalta, jos miettii toimittajan uraa, voi Jatkoajasta nousta ahkerasti ja / tai hyvin kirjoittamalla ihan valtakunnallisiin medioihinkin, esimerkkinä Lauri Lehtinen.
Onhan tuo Jatkis tosiaan aika HPK ja Ilves merkkisesti miehitetty. Onko panostus nyt sitten MM-jääkiekolla, mutta ajankohtaisista kiekkouutisista aiemmin Jatkoaikakin painanut juttua. Onhan siellä päätoimittajaa ja uutispäällikköä.
No nyt 20.53 oli laitettu juttu.Mulle tällä ei ole mitään merkitystä mutta jotenkin erikoista se on että mestis-seuratkin saa enemmän julkisuutta.
Onkohan tämänpäiväinen Pärnäsen floppijuttu herran ensimmäinen jatkoajassa. Toivottavasti ja tuskin moni suree vaikka olisi viimeinen.
Seksikäs vilahtelee jutussa monta kertaa, Pärnäsen mielestä tuplafloppi varmaan on seksikästä. Ihan muutaman yksityiskohdan poimin.
Floppeja:
Patrik Laine, 13 ottelua, keskimääräinen jääaika 16:58, 8 tehopistettä, teholukema -1
Sebastian Aho, 12 ottelua, keskimääräinen jääaika 18:31, 7 tehopistettä, teholukema +1
Pärnäsen mukaan suomalaisia floppeja tulisi verrata uusiin uljaisiin NHL-staroihin kuten
Mitch Marner 15 ottelua 1+6 pisteet -8
Mathew Tkachuk 14 ottelua 3 +6 pisteet +1
Noah hanifin 12 ottelua 1+4 pisteet -8
No lienee Pärnäsellä tullut kiire twiitata jotain kivaa ja nuo kolme ova Mathewsin lisäksi ainoat nuoret NHL-tähdet jotka muisti. Tehoja ei ehtinyt tarkistaa.
Ei ole ensimmäinen, ehti jo dumata ainakin Stamkosin riittämättömyyden Stanley Cupiin. Päätoimittajan mielipiteen jatkoajassa muuttuivat entistä pöllömmiksi miehen vaihduttua, se vaatii jo paljon.
Luin tuon Stamkos jutun. Kuuluis mieluummin hauskoja tarinoita ketjuun. Tampa taitaa johtaa koko sarjaa ja Stamkos pistepörssiä. Tavallaan nyt ymmärrän miksi jatkoajassa provotaan niin älyttömästi, päätoimittaja näyttää esimerkkiä.