Veskua häiritsevät suhtautumisvaivat alkoivat kun hän palasi Suomeen. NHL jäi siis miehellä päälle eivätk¨ä kangastukset ole haihtuneet vieläkään. Toisaalta hän tietää, että pelataan eri peliä eri asetelmissa mutta se tietohan ei tähän ’tasovaivaan’ vaikuta.
Lisäksi Tikua ei olisi ilman Takua. Miehet ovat ikäänkuin ensisijassa toisilleen, vähemmän katsojille. Katsojille enemmän siis showta kuin asiaa.
Vähän samaa ratkaisua voitaisiin kokeilla joidenkin jääkiekkotoimittajien kanssa. Siis vaihtamista.
Vesa Rantanen on keksinyt ikiliikkujan.
Taku käsittelee jälleen kieltäytymisaaltoa ja saanut haastateltavaksi aina relevantin Pentti Matikaisen. Lainaan alle artikkelin helmen:
Julkisuudessa on spekuloitu sillä, etteivät nykyiset NHL-pelaajat halua lähteä nimenomaan Lauri Marjamäen valmentaman joukkueen matkaan.
Kuka ja mikähän lehti tätä asiaa on julkisuudessa spekuloinut? 
Tuo omaan spekulaatioon viittaaminen on kyllä aika lahjakasta. Tapahtuu muissakin lehdissä, muissakin aiheissa. Somekohu-uutiset toimivat joskus vähän samalla tavalla. Nostetaan jutulla möly parista twiitistä, siihen tulee vastareaktio, kommentoidaan sitä. Toisinsanoen kaupallisista syistä tehdään melkoista false balancea.
Onkohan Lasse sanonut Veskulle pahasti joskus, kun ei ihan ensimmäinen kommetti missä Rantanen Kukkosta dissaa.
Silti mukava nähdä että jossain muuallakin asiasta nostetaan meteliä kuin pelkästään täällä, kummallisen hiljaa asiasta joka taho. Ja Santtu tapansa mukaan iltalööpissä paasaa pää punaisena kuinka tuomarit oli Tapparan puolella. Raivostuttavaa toimintaa.
Rantasen pää nyt on muutenkin pehmenemään päin. Tuohon on taas kevään mittaan Tapparaakin kehunut välillä. Kuten jo parina keväänä sivulauseissa muutenkin. Ei Rantanen ennen…
Noin yleisesti en täysin osta kritiikkiä, mitä täällä annetaan. Ei Suomen lätkäjournalismissa ihan kaikki huonosti ole. Toki tuo vaatii hiukan rivienvälistä lukemista ja yleensä pitää lukea vähintään paria tyyppiä, että löytyy balanssi.
Ehkä selkein ero on edelleen tuolla Sihvonen vs. IS -linjalla. Väitän, että osaamista niin kirjoittajana kuin lajiymmärryksen puoleltakin on molemmilla puolilla. Mutta kun omat poterot on kerran valittu, niin niiden mukaan mennään yhä, vaikka Sihvosen “Johtava” kai onkin jo haudattu. Vähän ikävä sinänsä, kuinka esim. Rantanen & co. ovat lukkiutuneet siihen “peliä nopeammaksi”, “sahataan pelikirja” tematiikkaan. Olisi tuolla annettavaa enemmänkin. Hoffren on hyvä esimerkki, että tuolla puolella on hyviäkin toimittajia. Samalla pidin esim. Nyholmia jopa loistavana studioisäntänä viime kaudella. Yhdessä Rantasella ja Nyholmilla on taipumusta vetää vähän vihkoon liiankin suuren insideläpän määrän vuoksi. Toisaalta tavallaan ymmärrettävää, kun herrat ovat yhdessä töitä tehneet jo aika kauan eri alustoilla.
Sihvosella on samaa ongelmaa, mutta eri näkökulma. Sihvonen osaa argumentoida ja analysoida peliä. Mutta koska tuo on viimeksi hypännyt valitsemansa näkökulman ulkopuolelle? Siihen päälle jatkuvat piikit median, erityisesti tuonne Sanoman henkilöstön suuntaan…
Näistä IL:n tehoketjun jäsenistä ei tässä edes oikein kannata puhua. En aidosti tiedä, ovatko nämä Santut ja Solmut tosissaan. Melkein taipuisin veikkaamaan, että nuo provosoivat tahallaan. Eivät he voi olla noin tyhmiä. Eihän?
Jääkiekkotoimittajien ongelma Suomessa on pieni piiri. Nyt yksittäiset toimittajat saavat aivan suhteettoman paljon huomiota. Kun tekijöitä ei ole, niin keskitytään niihin vähiin tekijöihin. …ja aika helposti tulee kritisoitua, Näissäkin keskusteluissa huomaa, että kritiikin antaminen on ihmisille huomattavasti luonnollisempaa.
Jääkiekkotoimittajien tasoa pohtiessa on kuitenkin hyvä muistaa yksi asia. Lajiin fanaattisesti suhtautuvia, oman pelaajataustan omaavia lajiniiloja, joilla on päälle akateemiset opinnot journalismista on aika vähän. Optimaalinen jääkiekkotoimittaja olisi kai kuitenkin lajiniilo, jolla on riittävä osaaminen myös median puolella toimimisesta. Nyt pitää medioiden toimittajia valitessa tehdä kompromissejä muun osaamisen ja toisaalta lajiymmärryksen välillä. Pitää osata “kirjoittaa”, mutta kuitenkin tietää riittävästi lajista. Asiat toki helpottuisivat paljon jo siinä vaiheessa, jos keskustelussa päästäisiin näistä typeristä poteroista eroon. Ei ole mitään yhtä “pelitavallista” totuutta. Toisaalta aika vahvasti fanitkin jakautuvat “pelikirjauskovaisiin” ja “viihdyttävän lätkän airuisiin”, joten kai tuolle kahtiajaolle kysyntänsä on…
…ja sori @Luppakorva. Piti vain lyhyesti vastata sulle, mutta karkasinkin viestissä ihan muualle. Ei liity enää mitenkään viestiisi…
Sellainen huomio vielä hyvään kirjoitukseen, että tämä digitaalinen aika on tuonut entistä isomman tarpeen nostaa toimittaja esille. Siis jutun kirjoittaja eikä itse asia. Ennen toimittaja oli vain nimi artikkelin kulmassa ja kova ottamaan napanderia VIPissä, mutta nyt kynämiehistä leivotaan TV-kasvoja ja erilaisia brändejä. Joku on analyytikko, jotkut esiintyvät show-miehinä.
Santtu ja Solmu pääasiassa kerjää niitä klikkejään, mutta eilen tuntui Santulla jo keittävän pettymys yli ja jutut oli jopa Santulle käsittämättömän ala-arvoisia. Tuli kuin katkeroituneen Kärppä fanin sydämestä. En ymmärrä mikä tuossa on taustalla, tarkoitus kai luoda painetta liigan suuntaan?
Sihvosen tietyissä analyyseissä se ei siinä mielessä ole haitannut, että myös teksteillä on oma, vahvasti erilainen tyylinsä. Eli sen roolin rinnalla on koko ajan kulkenut sisältö. Siinäpä se kynnys onkin, luoda omaa tyyliä itse sisältöön.
Olkoonkin, että tämmöiset arvostelut voivat kolahtaa myös omaan nilkkaan, mutta Ylellä suoritetaan nyt aika vahvasti. Markus Nutivaara kertoo itse Ylen haastattelussa, että on loukkaantunut eikä pääse MM-kisoihin. Sitten pääseekin, jolloin toinen saman lafkan kaveri kirjoittaa kuinka Nutivaaran osallistumattomuus oli “huhupuheita” ja “ankka”. Älä lähre jne.
En nyt jaksa kaivaa linkkejä, mutta eikös YLE myös tarttunut Otso-gateen, jonka alkuperä oli siis jonkun nobodyn twiitti. Verorahoilla odottaisi enemmän vastuullisuutta.
Kyllä tarttui ja nopeasti.
En olisi Yleltä uskonut, mutta #klikkienmetsästys… valitettavasti tarttuu näköjään ihan ylös asti.
Ei nykyään taida kovin montaa isompaa lehteä/sivustoa olla joka ei tähän syyllistyisi.
Katsoin kanssa tuota aika tarkasti. Ylen jutussa ei suoraan mainittu mitä Rantakaro huuteli, eikä tuota twiitti. Mutta paheksuntasn lähdettiin mukaan ja vihjailuun ettei ihan normaalka tekstiä olisi tullut.
Kipeistäkin asioista pitää voida kysyä. Mutta hienotunteisuudenkin unohtaen nettihuhun perusteella ei lähtökohtaisesti ole perusteita julkaista tuollaista spekulointia.
Disclaimer: monessa muussa asiassa nyt on se ja sama mistä kysymyksiä tai jutunaiheita keksii.
Palailen tänne pienellä sivuhuomiolla, joka ollut mielessä pitempään:
Tunteeseen keskittyvät tai sitä sisältävät jutut todellakin kuulunevat urheilukirjoittamiseen (antiikista alkaen, jne.), eikä niistä todellakaan voi eikä pidä pyrkiä mihinkään eroon. Hienointahan sen sijaan olisi, jos myös “tunnelmakirjoittaminen” nousisi pelin totuuteen pyrkivästä ja näkemyksellisestä ymmärtämisestä. Eikä esim. latteasta, lähinnä kulttuuria ja yhteisöjä rappeuttavasta kertakäyttöklikkiroskasta.
Ei varmasti kannata luulla, että pelitapa-analyysit olisivat koskaan tulevaisuudessakaan urheilupuheen ydin (helvetillisen tylsä sellainen skenaario ainakin olisi…: ). Mutta jos tunnelmointi sen sijaan nousisi pelin ymmärtämisestä ja arvostamisesta, olisi sopusoinnussa näiden kanssa, niin silloinhan voitaisiin jonkunlaisessa lajipuhekulttuurin rakentamisessa olla jo aika pitkällä…
Lainauksen otin siis siksi, koska siinä aihe puolineen oli niin hyvin esitetty. Ja henkilökohtaisesti luen rajallisesti mutta varsin mielelläni analyyttisia kirjoituksia ja pohdintoja jääkiekosta taktisena joukkuepelinä, toisaalta lähestyn koko lajia olennaisesti tarinoina, tunnelmina ja kulttuurina, joita ilman sitä ei myöskään olisi nykyisenään olemassa…
Apusen Matti pari päivää sitten TeeVeessä totesi, että päätoimittajaksi pääsee, jos on täyttänyt 15 vuotta ja sitten oli jokin toinen kriteeri, jota en muista, mutta joka ei kovin iso vaatimus ollut sekään.
Tuskinpa urheilutoimittajilta sen enempää vaaditaan kuin päätoimittajalta. Riittänee, että on urheilusta kiinnostunut, rippikouluikäinen pojankloppi? 
Toimittajan ja jääkiekkotoimittajan ammatti on vaativa mutta vastuullinen - eli elämässä niin kuin elinkeinoelämässäkin. Lisäksi näissä molemmissa tulee kuulemma tietää vähän kustakin, eli olla monialainen.
Laitetaan vielä tännekin.