Jääkiekkotoimittajien taso Suomessa

Tyytyväisyys tappaa kehityksen ja draama myy paremmin kuin kehuminen. Ovathan nuo periaatteessa olleet oikeassa pelin nopeutuksen kanssa ja trappi pelin muutoksen suhteen. Mutta kun tarpeeks huutelee niin välillä osuukin.

Rantasella on kova hinku olla iso tekijä suomalaisessa jääkiekossa. Tai näin se ulospäin näkyy. Mutta kun taso ei vaan riitä sen pelillisen puolen arviointiin lähellekkään esim. Sihvosta. Nyt siihen on tuotu Ika avuksi, mutta ei sekään hyvältä näytä.

Edit: tai onhan se periaatteessa iso tekijä, kun isolla lehdellä on töissä.

Toisaalta. Alkusarjan Usa pelissä tapahtui odottamattomia asioita, joita muistaakseni THF:ssä ei otettu lainkaan esille.

Erien aluthan Usa tuli kovaa kiinni päätyplankkiin.

Kun Suomi sai virtauksen ja pelinhallinnan itselleen, alkoi oman alueen sumputtaminen Usalta.

Lisäksi käytössä oli sellainen passiivinen "koulupoika"karvaus (yksi ukko tyyliin maalinkulmalla). Näitä tekijöitä Suomi ei pystynyt selvittämään.

Se mitä THF:n puheista aikoinaan olisi ollut kuunneltavissa , meni osat täysin päinvastaisesti. Jenkit voitti passiivisemmalla pelillä tuon pelin, iskien toki vaarallisesti aina vastaan.

Tarkoitan vain, että kys.ohjelmassa on nimenomaan varattu tuo passiivisempi rooli Suomelle odotusarvona.

Sen verran otan kiinni @cace6969 kommenttiin ja komppaan sitä, että Rantanen & Nyholm ovat vähän turhan usein kovia keskustelemaan, mutta heillä ei oikein ole lihaa noiden kommenttien ympärillä. Olen ymmärtänyt, että Nyholm & Rantanen kuitenkin ovat lähellä pelaajia eli pelaajilta he saavat aika paljon irti dataa. Näkemys on enemmän sieltä pelaajista lähtöisin kuin valmentajista, kun taas Sihvonen puhuu lähes järjestäen sieltä valmentajalasien kautta.

Nyholm & Rantanen eivät vakuuta perusteluillaan, koska he eivät tunnu ymmärtävän pelistä niin syvällisesti, että kommentit olisivat vakuuttavia. Vaikka miten perustelevat niin heidän oma preferenssinsä siihen pystysuunnan koohotukseen paistaa aivan liian vahvasti jutuista lävitse. Erityisen surkeaa työskentelystä tekee se, että esim. Kärppien pelaamisen ydintä ei ymmärretä. Kärpät on pelinopea pitkälti siksi, mitä se tekee kiekon kanssa ja miten se syöttää. Nämä ovat meidän pelin perusasioita, jotka jäävät pystysuunnan koohotuksessa lähes järjestäen paitsioon.

Rantanen & Nyholm ovat myös huutaneet näistä samoista asioista jo niin kauan, että vakuuttavuus on karissut melko vähäiseksi. Se on brutaali tosiasia, että sieltä pelistä pystyt asioita perustelemaan, jos osaat sen videolta ja kuvalta näyttää, mitä meinaat. Juuri tämä puoli jää pahasti vajaaksi tällä kaksikolla. On paljon puhetta, mutta ohuet perustelut.

6 tykkäystä

Ika tuntuu puhuvan sitä mitä työnantaja tilaa. Telialla ei ole esiintynyt agendajournalismia, vaikka isäntänä usein Nyholm —> vouhotus on Rantasen mediapeliä?

Ika myös usein symppaa Tapparaa jos paikka tulee.

2 tykkäystä

Enemmän kuitenkin pelitavallisesti tuntui kelpaavan Tapola kuin Rautakorpi, vai horisenko omiani?

Ainakin kerran veti Tapparan pöntöstä alas jonkun Ässät-pelin perusteella Liigalivessä, kun Tapparalla ei ollut peliä.

2 tykkäystä

Juuri jouluanalyysissa kehaisi Tapparaa. Sanoi että ei tarvitse olla huolissaan, kun on vahva perusta, laadukas puolustus ja Jukka on tuonut paljon pelitavallisia uusia asioita. Peli löytyy kyllä.

Tämä ulkomuistista ja sivukorvalla kuultua.

2 tykkäystä

Ja se oli kyllä käsittämätön veto. Kys. peli oli täyttä Tapparan dominointia, Bernard ja huono viimeistely sekä huono onni esti ison voiton.
Se Ikan arvostelu oli hyvä esimerkki siitä, että jotain puhetta täytyy keksiä sisällöksi.
Siitä pelistä jäi varmaan iso osa vain näkemättä Ikalta

1 tykkäys

Kaukoranta, Ässien valmentaja, on Ikan kavereita. Näitä sidonnaisuuksia on silloin tällöin hyvä muistella kun asiantuntijat laukovat mielipiteitään. Ässien kohdalla yht’äkkiä viivelähdöt ja träpit onkin okei kun kaveri on koutsaamassa.

4 tykkäystä

Yksi median suurimmista ongelmista on se, että joukkueilla on erilaisia moraalisia velvollisuuksia. Moraalisia velvollisuuksiahan ei huippu-urheilussa oikeasti ole, mutta aika usein tähän keskusteluun on mediassa hiipinyt tuo ns. menestyslogiikka mukaan.

Yksi mielestäni rasittavimmista asioista koko mediakentällä on se, että yhdelle heikkous on toiselle nerokkuutta. Esimerkiksi Ässien mediapeli hyväksyttiin laajasti vuonna 2013, koska se oli pelillisesti järkevää. Vastaavia mediapelejä ei pääsääntöisesti hyväksytä yhtään niin helposti Liigan isommilta organisaatioilta kuten IFK:lta, Tapparalta tai Kärpiltä. Näille organisaatioille se luetaan heikkoudeksi ja mediassa jopa tuomiotaan “turhaksi itkemiseksi.”

Trappaaminen jollakin Ässien vajaalla rosterilla on nerokasta, mutta Tapparan supermiehistöllä se on säälittävää. Medialukutaito myös fanien keskuudessa on tippunut alemmas (mielestäni) menneisyydestä ja esimerkiksi tällaisia asioita ei huomata teksteistä.

7 tykkäystä

Melkoisen väännön saanut Nyholm ja Petteri Twitterissä aikaan. :smiley:

1 tykkäys

Onhan siellä menoa ollut. Jatkuu varmaan huomenna. :slight_smile:

Olisi kyllä tietyllä tavalla hauska seurata Jos Sihvone tulis tänne meille heittään näkemyksiä ihan omalla nimellä silloin tällöin. Vaikka juuri jostain Maju touhuista. Vaikka itse välttämättä osaisi haastaa/vastata tarpeeksi viisaalla tavalla, olisi kyllä ihan mielenkiintoista seurattavaa varmasti. Ja varmasti uusia nimimerkkejä liittyisi keskusteluihin myös. Tuohon Twitter-keskustelu juttuun pitää kyllä todeta että Lehkosta en meinaa nykyään meinaa jaksaa kuunnella, tuntuu että pakoitettu liikaa vetämään jotain suuri yleisö diibadaabaa, kunhan suu käy.

1 tykkäys

Eipä mahdoton ajatus ole, kun Jatkoajan keskusteluissa on pyörinyt. Tai on ainakin joskus pyörinyt.

“Sahan” ongelmia pelitapakeskustelussa on mielestäni kaksi:

a) Se, että Meidän pelissä yksilöä kehitetään parempaan reagointiin ja valintoihin, ja korostetaan sitä että yksilö tekee oikeita valintoja, tulkitaan (tahallaan tai ymmärtämättä) siten, että taustalla ja tukena ei ole toisteisuutta ja pelitapaa.
b) Ainakin Rantanen on osittain tähän viitaten erittäin kova johdattelemaan kysymyksiä ja vastaamaan asiantuntijoiden puolesta.

Minun näkemykseni mukaan, osittain tämän johdattelun ja osittain yleisesti pelitapakeskustelun poleemisuuden takia, samat koutsit saadaan painottamaan eri asioista haastattelusta riippuen. Ja esim. Jukka Jalonen kaihtaa jossain määrin kiekkokontrollista, viivelähdöistä jne. puhumista, vaikka ne kuinka ovat siellä työkalupakissa olennaisena osana.

Laitan osittain jatkona pari videota jossain vaiheessa pelitapaketjuun.

EDIT: ja sieltä Pelikirja- ja pelitapakeskustelu - #257 käyttäjältä AWennstrm

4 tykkäystä

Aika menoa.

10 tykkäystä

Just olin tulossa laittamaan tuon. Kovaa menoa ja tykitystä.

1 tykkäys

Olisi ehkä THF-kaksikon kannattanut vain myöntää, että viihteellisyys ja morkkaus meni ohjelmassa överiksi.

1 tykkäys

Pärnäsen kannattaisi olla vaan hiljaa. Itse laukoo tälläisiä heti kun tilaisuus:

3 tykkäystä