Jääkiekkotoimittajien taso Suomessa


#122

Tilanne eskaloituu. Rivien välistä on ollut ajoittain kovaakin kuittia Nyholmilta Pärnäsen suuntaan. Etenkin, kun Pärnänen työskenteli Liigalle.


(Kolonia) #123

Taannoinen gonzosuuntaus, jossa jääkiekkotoimittajat pyrkivät olemaan lajin tähtiä pelaajien sijasta, on selvästi osittain vaihtunut aktivistisuuntaukseen, jossa toimittajat pyrkivät olemaan lajin kehittäjiä valmentajien ja tutkijoiden sijasta. Ilmeisesti aktivistit ovat nyt ajautuneet syyttelemään toisiaan, tms.(?)

Toivottavana ideaalina jossain määräämättömässä tulevaisuudessa on kehitysvaihe, jossa toimittajat pyrkivät olemaan lähinnä hyviä toimittajia. Näitä aikaansa edellä olevia muinaisjäänteitä on kai toki nykyäänkin olemassa huomaamattomina marginaaleina jossain suuremman metelin katveissa ja lomissa.


#124

Mun mielestä tuo on viihdyttävä porina, joka on saatu aikaan P. Sihvosen ja Nyholmin välille. Toki popparijutut voi jättää omaan arvoonsa. Minun täytyy myöntää, että löydän todella vähän sympatiaa Nyholmille näistä. Nyholm on niin julmasti haukkunut ja spekuloinut eri valmentajien ammattitaidolla ilman mitään omaa näyttöä valmentamisesta, että ei missää nimessä voi antaa tällaisia kommentteja:

Nyholmin twiitti siis oli vastaus:

Tosiasia mielestäni on, että Sihvonen on peliasioissa sekä argumentein että meriitein mitattuna enemmän hajulla kuin esim. Nyholm & Rantanen. Jotenkin tekopyhää, että Nyholm näyttelee kuin hänellä ei olisi mitään agendaa, vaikka jokainen agendan tuntee ja tietää.


#125

Juu, pata kattilaa soimaa tässä keississä vahvasti.

On sinällään mielenkiintoista, että tässä kohtaa Sihvonen saa co:ssa enemmän sympatiaa kuin veljet Nyholm&Rantanen. Kun vertaa tätä ketjua esim. Jatkoajan Sihvos-ketjuun, niin siellä viestien/leirien vaakakuppi on aika tasoissa. Toki Sihvonen on saanut täälläkin lokaa niskaansa, mutta juuri nyt ei niinkään.

Yksi syy on varmasti se, että co:ssa on niin paljon peliä syvällisesti ymmärtäviä, että he näkevät Sihvosen olevan pelitapa-asiassa, oikeutetusti, enemmän oikeassa. Toki lätkätietäjiä on Jatkoajassakin, joten ehkä kysymys onkin vain satunnaisvaihtelusta tms. En ainakaan muista, että Tappara-fanit noin muuten olisivat, syystä tai toisesta, keskimääräistä Sihvos-myönteisempää väkeä.

Taisi olla nimimerkki gatecrasher, joka moitti Nyholmia ja Rantasta koulukiusaajiksi. Näinhän se on mennyt, mutta on syytä muistaa, että samanlainen koulukiusaaja on myös Sihvonen. Jollain tavalla Sihvosen kirjoitussävy on kenties vieläkin henkilökohtaisempi, ja hän menee kommenteissaan useammin vyön alle (esim. puhuu tyyliin Sahan Veli Pontevasta). Rohkenisin väittää, että asiassa Sihvonen on enemmän oikeassa, mutta ihmisenä tai inhimillisessä vuorovaikutuksessa hän on sittenkin enemmän hakoteilla kuin Nyholm&Rantanen.


#126

Niin, Nyholmilla & Rantasella on inhimillisempi tulokulma, koska molemmilla on ihan valtava verkosto. Se, missä Nyholm & Rantanen saavat selvästi enemmän irti on tuo pelaajapuoli. Jokaisesta joukkueesta löytyy Nyholmin & Rantasen luottoratsuja, jotka aina sen kommentin antavat. Toki Nyholm - noin esimerkkinä - menetti sen luottamuksen jo vuosia sitten, kun vetää niin törkeästi IFK:n suuntaan noita juttuja.

Argumentoinnissa kumpikaan ei pärjää ollenkaan Sihvoselle, koska Sihvonen vie argumenteilla näitä kavereita kuin litran mittaa. Sitä ei pääse mihinkään pakoon ja toisaalta Nyholmin ja Rantasen touhuilu on ollut jopa vahingollista Liigalle. Petteri Sihvonen on tuossa tilanteessa kuitenkin yksin, kun taas Rantanen & Nyholm aina parivaljakkona, vaikkakin Rantanen pitäytyy tämän keskustelun ulkopuolella.

Rantasen & Nyholmin analyysien ehdottomasti negatiivisin puoli on se, kun ne ei perustu oikeasti siihen peliin tai seurattuun dataan. Huomiot perustuvat mielikuviin ja ihmisten puheisiin, joka kyllä voi upotakin tiettyyn porukkaan hyvin. Toinen on se, että kumpikaan ei suostu ottamaan näkemyksestään yhtään askelta taaksepäin. Automaattinen seuraus tästä on se, että Rantanen & Nyholm epäonnistuvat toistuvat ennustamaan pelitapahtumia oikein, kun eivät peliin huomioitaan perusta. Analyysista tulee tuloksen analyysia, joka on mielestäni sinänsä arvotonta.


#127

Voisiko joku laittaa pienen tiivistelmän, missä tässä kinastellaan, kuka puolustaa ketä ja kenen hiekkalaatikkoon ei pääse (träppi)?


#128

Sihvonen hakee Tikusta ja Takusta lopullista voittoa, kun nuoret Leijonat voittivat kapeassa kaukalossa Meidän Pelin perusperiaatteista luopumatta.


#129

Kiitos. Vaikka tiivistyksessä näen hieman tendenssiä🙂


(Antti Wennström) #130

Tilanne olisi toinen, jos Sami Hoffren olisi jatkanut ja nostettu keskiöön liigalähetyksissä ja Liigasta tuotetussa tekstissä. Veti tovin sitä rekeä. Hoffren on ollut selkeästi ko. lafkan paras pelitapojen analysoija, mutta “joutui” perkele Pohjois-Amerikkaan. Siitä kiitoksena on tuottanut ainakin aiemmin (en tilaa tällä hetkellä) erittäin hyvää analyysiä NHL-joukkueiden pelitavoista (esimerkiksi minulle aukeni vasta Hoffrenin avulla se Ducksin päätypelin juju), mutta Liiga-puoli koki inflaation. Varmasti ollut Ilkka Palomäen tavoin paras aukaisemaan NHL-jengien pelitapoja.

Sai kokonaistyöstään myöhemmin tunnustuksena meiltä Jääkiekkojournalistit ry:ssä valinnan vuoden jääkiekkojournalistiksi, olikohan 2017.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #131

Jännä, kuinka vahvasti polarisoitunut keskusteluilmapiiri pelitavan ympärillä on. Monessa tilanteessa “kuka sanoo” vaikuttaa oleva “mitä sanoo” tärkeämpää.

En näe mitään järkeä verrata suoraan sihvoslaista analyysiä Nyholm& Rantanen -leirin tuotoksiin. Ero jo lähtökohtaisessa filosofiassa on järkyttävä. Toiselle kyse on pelaajien pelistä. Toinen lähestyy puhtaasti taktiikan kautta. Esitystapa on erilainen, mutta silti monessa samanlainen. Sihvonen vain loistavana kielenkäyttäjänä osaa paremmin naamioida provoaan asiallisen argumentaation sekaan…

Mielestäni molempien tekemisiä liioitellaan. Ei Sihvonen esitä kaipaavansa pelkkää jätönjätönjättöä. Ei Nyholm & Rantanen tahdo pelikirjaa unohtaa, saha oli vain vertauskuva. Muistaakseni Nyholm ja Rantanen esittivät visionsa tulevaisuuden pelistä viitisen vuotta sitten. He puhuivat “modernista Kanadasta” (vrt. Sotshi) tulevaisuuden pelitapana. Tikulla ja Takulla keitti yli aikanaan sen Marjamäki-Kärpät vs Tappara sarjan aikoihin, kun toistuvasti saatettiin parikymmentä sekuntia seistä maalin takana. Sen tilalle haluttiin eteenpäin menoa. Vaikka sitten organisoidusti kuten Kanada Sotshissa. Kun katsoo peliä nyt, on vaikea väittää herrojen ainakaan täysin erehtyneen. Toki herrojen puheita pitää silti filtterin läpi tulkita. Kärjistys ja show kuuluvat pakettiin. Sama koskee Johtavaa, mutta tapa on eri.

Jos puhtaasti laatua mietitään, niin ei Nyholmia ja kumppaneita lytätä voi. Ei täysin. Nyholm on heittämällä parhaita studioisäntiä tässä maassa. Eikä se johdu vain vaatimattomasta tasosta. Ihan eri mies studiossa yksin vs videotuomarit-Nyholm. Rantasen ansiot liittyvät vahvemmin yksittäisen pelaajan käsittelyyn, mutta ansionsa on sielläkin. Sihvosen heikkoudet ja vahvuudet ovat täysin päinvastaiset. Yksittäiset fiilistelyjutut puuttuvat, kylmän asiallinen analyysi on usein loistavaa.

Hoffren on omassa sarjassaan lätkätoimittajana Suomessa. Loistava paketti, jossa yhdistyy kyky kuvata yksittäistä pelaajaa ja toisaalta analysoida peliä. Välillä hassuttelee Sanoman tapaan, mutta pääosin pysyy asiassa.


#132

Mitä ehtinyt hieman Nyholmin ja Rantasen ohjelmaa seurata, on taso ollut oikeasti järkyttävää kuraa. Alkukaudesta puhuivat Tapparan pelistä, kun Tappara oli aloittanut kauden heikosti. Olivat sitä mieltä, että Tapparan peli on tuulahdus menneisyydestä ja analyysit pelistä kertoi suoraan, ettei pelejä ole tullut nähtyä. Erikoista sinänsä, että puhutaan asiasta, mihin kumpikaan ei ole perehtynyt ja toinen vieläpä Telian studioisäntä.


#134

#135

Sihvosella on jäänyt huomaamatta että Jets menestys ei kiinnosta Suomessa niin paljoa kuin Laineen maalit


#136

No joku tykkää tuostakin