Jari Halme

Aika noileesti Ipaleirissäkin Kolppasen Ville on muuttunut sylkykupiksi. Aikaa kovaa kommenttia saa. Vaikkei lopulta montaa ihan umpisurkeeta peliä ole tällä kaudella pelannut (2 kpl).

Ilta Sanomissa juttua Halmeesta.

9 tykkäystä

Muistan nuorena poikana tällaisen ostaneeni Hakametsästä. Tais lähtee mukaan myös Pekka Laksola ja Janne Ojasen vastaavat. Niissä ei muistaakseni lukenut kuin nimi ja numero. :slightly_smiling_face:

1 tykkäys

Pekka Laksola oli Made in Tappara ja Janne Ojanen tietysti 8th Wonder!

E. Mielestäni kiekkokorteista voisi tehdä oman ketjunsa.

3 tykkäystä

Yllättäen lähes sama juttu kuin urheilulehdessä, ovathan “samaa” lehteä. Hyvä että löytyi jutusta linkki. Urheilulehdessä ei mainittu että kova kalamies eli sen verta ainakin pikakatselmuksella eroavaisuuksia :smile:

Tässä paikallinen kirjotelma aiheesta:

Jari ”Hilppa” Halmeelle onnittelut 60v syntymäpäivästään 13.6.2025.

Hilppa oli aikansa legenda ja pääsi vitseihinkin aiheeksi. Kovin suoritus taisi olla kuitenkin se, että Kokkolan Hermeksestä kutsuttiin Jaromir Sindellin tilalle takaisin Tapparan ykköstorjujaksi ja veipä tie ihan pronssiotteluun asti keväällä -94. Jotkut muistavat 90-luvun tuskien vuosikymmeneksi, mutta mahtui sinne ”Hilpan ihme” ja 1990 saatu pronssi.

Pieni historia nyanssi, vaikka Tapparasta paljon muistetaan myös Hopea-joukkueena, niin tilastot painottavat toisin:
:1st_place_medal: = 20
:2nd_place_medal: = 13
:3rd_place_medal: = 12

Harvinaisemman jalometallin osalta ollaan selvästi lainattu kirkkaampien tieltä kavereille.

20 tykkäystä

Taitaa olla tänään 13.6. syntymäpäivä

9 tykkäystä

Hyvä korjaus. Näille typoille on harvinaisen usein sokea :sweat_smile:

1 tykkäys

Olipas mukava nosto aiheesta. Itsekin varmaan heitin joskus puolihuolimattomasti Halme-vitsejä, mutta kun käynyt ohessa liiton mv-koulutuksia, niin on oma suhtautuminen muuttunut täysin tuohon maalivahdin rooliin.

Iso kunnioitus Jari Halmeen uralle nykyään ja hienoa lukea että kävi edistyksellisesti asioita läpi psykologin kanssa jo kauan ennen, kuin näistä asioista edes puhuttiin.

10 tykkäystä