Iltalehti tehnyt tämmöisen jutun tuon ylemmän pohjalta, 26.7. 14.32 tullut ulos.
"Urama kertoo myös, että joukkueessa on 14 pelaajaa, jotka ovat saaneet kiekko-oppinsa Turussa tai Turun seudulla.
– Ja jos käännetään se vielä niin, että nyt kun on vielä paljon hyviä suomalaispelaajia kaupan, niin samalla rahalla, millä hankimme 10 ulkomaalaista, olisimme saaneet kolme suomalaista emmekä yhtään enempää. Se on vaan näin tyly asia, eli joukkue pitää kasaan saada."
Tänään, 26.7, klo10.00 Oinonen sitten vetää pihalle tämmöisen mielipiteen/kolumnin.
“Tällainen lyhytjännitteisyys viittaisi niin sanottuun välikauteen, ellei kokoonpanoa olisi tungettu täyteen ulkomaalaisväriä. Ylivertaisilla taloudellisilla resursseilla operoivan TPS:n välikaudenkin tavoitteet ovat muita ylempänä − runsailla panostuksilla varmasti odotetaan paluuta pudotuspeleihin.”
Jotenkin mua *ituttaa nämä uutisiksi sekoittuvat mielipiteet, mikkä asioita seuraavat osaa laittaa omaan arvoonsa.
En tiedä varmaksi, mutta joku saattaa olla nyt sitä mieltä että Turussa, lyödään miljoonia joukkueeseen, kustaan omien junnujen päälle ja hommataan vaan ulkomaalaisia. Vai oliko se aikuisten oikeasti ihan niinkään
Mielestäni tuo otsikko on hirveä, vaikka huomioitaisiin se AVIn antama virheellinen luku. Hieman tuollaista suotta lietsovaa hyperventilointia. Ei se 50 (ts. 500) ole mikään ehdoton raja yleisömäärälle. Enemmän sopii ottaa katsojia sisään, jos turvavälit ja hygienia voidaan taata THL:n suositusten mukaisesti. Niin siinä AVIn tiedotteessa luki alusta asti. Rajaahan se yleisökapasiteettia merkittävästi, mutta… Käytännössä eroa ei siis esim nykyhetkeen ole. Veikkausliigaa on heinäkuusta lähtien pyöritetty näillä rajauksilla, harjoituspelit on Liigassakin suunniteltu näiden rajoitusten mukaan.
Tehdään nyt tällainen “posia kun on posin aika” -nosto, ettei aina mene pelkäksi kritiikiksi. @ljpp:n toisaalle linkkaama juttu Nykoppin haastattelusta lopettamiseensa liittyen:
Ei ehdotonta klikkien kalastelua. Ei väkisin väännettyä draamailua. Laajahko haastattelu, jonka pohjalta käydään läpi 27-vuotiaana lopettamaan päätyneen Nykoppin vaiheita. C-junnut, loukkaantumishuolet, tulevaisuuden suunnitelmia ja kaikenlaista muuta on juttuun mahtunut. Asia edellä mennään ilman laajempaa värikynää. En minä ainakaan kaipaa jutuilta mitään muuta. Yksinkertainen asiallisuus on kaunista.
Näiden juttujen takia Jatkoaikaa tulee edelleen luettua, siellä on näitä helmiä seassa edelleen. Siellä on potentiaalia hyvään, asialliseenkin kiekkojournalismiin. Tämä juttu Nykoppista on mielestäni varsin hyvä esimerkki siitä laadukkuudesta. Näitä toivoisi näkevän enemmänkin.
Jiri Smejkal tehot 2+1 ja Jatkoajan otteluraportissa kirjotetaan:
“Jiří Smejkal sai oman hetkensä tapahtumien keskipisteessä iskiessään tasoitusosuman maanmiehensä Dostálin selän taakse. Smejkal ei maaliaan lukuun ottamatta päässyt esittämään sen kummempia taikatemppuja Tampere Cupin avauspäivänä”
Luin tuon jutun, ja kyllä siellä oli asioita, joista ollaan eri mieltä, täysinkin. Muuten ihan kunnon juttu, eikä mikään referaatti. Toimittaja saa olla sitä mieltä, kuin haluaa ja hänellä on siihen täysi oikeus. Annan arvosanan 8 ja päästän jatkoon.
Siis tossahan puhutaan Smjekalin tehneen maalin. Eikös se ollu 2+1? Jos teet ottelussa eniten pisteitä, niin kai sitä vähän edes loistaa? Muuten ei esittäny mitään kun sen yhen maalin?? Oikeesti? Mitäköhän pitäs pelaajan pelissä tehdä, että olis jotain mainittavaa tehny😁
Jotenkin tuntuu että nyt on väkisin haettu negaa, tai ainakin yritetty hakee Tapparasta tässä jutussa, esim. heittämällä kommentti 8 ulkomaalasta pelaajaa. Kannattas laskee monta niistä on kärki/ykkös-senttereitä? Niin yksi, joka on omasta mielestä aivan looginen vaihtoehto Kontiolalle.
Sekin on ehkä hiukan yliarvioitu, et kuinka monta kausaria tai fanituotetta Konnalla myytäisiin? Olisko myynti sen arvonen mitä Kontiolan hinta vs Spacekin hinta. Summiahan en toki tiedä, mut siitähän oli tässä taannoin juttu, että kotimaisen ja vastaavan tason ulkomaalaisen pelaajan hintaero on järjestäen huomattava ulkomaalaisten eduksi. Yritin ettiä sitä juttua, mut enpä löytäny hätäseen.
Tässä jutussa kirjotetaan myös:
“Niin tai näin, tällaiset spekulaatiot ovat kuitenkin isossa kuvassa turhia”
eli toimittaja kumoo kirjotuksen pointin jo itsekkin.
Onhan sitä täälä palstallakin ollu keskustelua puolesta ja vastaan Kontiolasta Tapparassa, mutta tää Jatkoajan juttu on jotenkin turha. Ja olishan se hienoo ollu jos Nieminenkin olis lopettanu uransa Tapparassa, mut sen olis pitäny tapahtua tällöin vuotta aiemmin, eli kun ura Tapparassa loppui. Ei liigajengeillä pitäs olla käsittääksen järkee roikottaa joukkueessa pelaajaa joka ei kuulu, sovi ja mahdu valmentajan sapluunaan, olkoonkin vaikka V. Nieminen.
Tapparan pakki Ben Blood pelasi viime kaudella 56 ottelua ja kulutti jäähypenkkiä 22 minuutin edestä. Hän otti siis kakkosen keskimäärin joka kymmenennessä pelissä. Pelicansissa ja Ässissä jäähymäärät olivat kolminumeroisia, yhdellä kaudella jopa yli kahden sadan. Tuntuukohan Bloodista pelaaminen ja voittaminen mukavammalta kuin katsomossa istuskelu? Niin hän ainakin itse vakuutti Ari Vallin Shownkahdeksannen jakson loppupuolella. Pelicansissa häntä pyydettiin nujakoimaan, Tapparassa pelaamaan. Tulokset puhukoot puolestaan.
Kaksipiippuinen juttu, ymmärrän miksi Jukurit tuollaisen sivuillaan julkaisi. En kuitenkaan ikinä haluaisi nähdä Tapparan ottavan kantaa, ja antavan huomiota, sivuillaan mihinkään Jatkoaikaan liittyvään. Mikäli oikeasti virheellisiä uutisia tulee, ne voi hoitaa ottamalla suoraan yhteyttä. Nuo mielipidekirjoitukset ovat usein väsyneitä, kärjistettyjä ja huomionhakuisia mielipiteitä. Ei Jukurien tarvitse Jatkoajalle todistella olevansa Liigapaikan arvoinen.
Ei siinä siitä puhuttu, eikä sanallisesti vain mielikuvatasolla, vaan käytiin läpi Jukurien kannalta suotuisalta näyttäviä numeroita alustalla, jota Jukurien omat sidosryhmät seuraavat, ja jossa Jukurit määrittelee täysin sanoman sisällön ja muodon.
“Katsojamäärät laskevat joka vuosi”
“Ei, katsokaa näitä prosentteja”
-sidosryhmä kääntää katseensa pois laskevan yleisömäärän taulukosta-
Jukurien omaa sivua ei käytännössä ulkopuolella lueta kuin tiedotteiden kautta. Tästä ei lähetetty edes tiedotetta esim. lehdille.
Jatkoaika oli ihan nimellä mainittu, joten eiköhän se sinne ole suunnattu kuitenkin. Ja miksi lähettää lehdille, mitä esimerkiksi Jatkoaika tekisi tuolla? Ne on mielipidekirjoituksia, missä Jukurit ei Liigaan kuulu, faktahan on vain se, että kuuluu.