Jatkoajan verkkolehti

Onhan tuo Isokosken kolumni hieman provosoiva, mutta on siinä pointtejakin. Ihan vastaavanlaisia tekstejä tuli muutamia vuosia takaperin Ilvekseen liittyen ovista ja ikkunoista.

Jos halutaan, ettei vastaavia juttuja tulisi enää jatkossa, siihen on yksi neuvo. Tehkää omat juttunne paremmin. Eipä ole Ilveksestäkään juurikaan kirjoiteltu enää uusien omistajien jälkeen verrattuna siihen vanhaan aikaan.

1 tykkäys

Juttu oli tosiaan mielipide ja voimakkain sanankääntein kirjoitettu. Ei siinä ole mitään vikaa, eikä Jukureiden vastineessa.

Kolumnin “synti” on siinä, että asiasisältö mahtuisi oikeestaan yhteen virkkeeseen. Sitä oli sitten yritetty anonyymeillä kommenteilla vähän höystää.

7 tykkäystä

Noniin, Jatkoaika on päässyt taas paskan ytimeen. Julkaisu joka sanoo olevansa jääkiekon asialla.

  • Raflaava otsikko, jossa kärkenä markkinointiosaaminen.
  • Itse jutussa ei sitten olekaan mitään asiaa. Bloggari kirjoittaa, että yksi twiitti olisi riittänyt ja kellonaikakin väärä.
  • Ei taida kirjoittajakaan mikään Seth Godin olla…

Toisaalta on ihan väärin juttua tänne linkittää, koska se ei ansaitse kenenkään ruutuaikaa.

:poop: :-1:

17 tykkäystä

Ei olis pitänyt antaa klikkiä, koska toi juttu oli jo oikeesti tosi, tosi huono! :smiley: Kampanja tuottanut 14 tunnissa melkein 13K€, ei se nyt ihan poskelleen mennyt. Olisi kiva nähdä Jatkoajan näkemys, paljonko olisi tuottoa, jos julkaisu ajankohta olisi eri! :smiley:

11 tykkäystä

Jatkoaika ja muut hömppäkulutusmediat menevät aina negaation kautta asioihin. Se myy paremmin. Toivottavasti maailma ja ihmiset muuttuu joskus edes vähän pois tuosta tavasta. Mulla menossa jo aika mones vuosi ilman Jatkoaikaa ja hyvin on pärjätty.

1 tykkäys

Mediaa ketuttaa kun eivät päässeet mässäilemään Barkovilla sun muilla.

1 tykkäys

Lopputulos jätti Tapparan kannattajat pettyneiksi. Näin ei pitäisi ison Liiga-organisaation toimia, mikäli se haluaa nostattaa yhteishenkeä.

Ei ihan osunut tämä päätelmä kirjoittajalta. Ei tarvitse kuin lukea tätä palstaa niin yhteishenkeä löytyy yli seurarajojen ja kassakin sen kuin kilisee.

On pirun vaikea nähdä kuinka “Liiga-organisaatio” eli Tappara olisi tässä epäonnistunut, tai edes kolistellut rimoja. Tässä nyt jo uskaltaa sanoa että lanseeraus oli napakymppi.

8 tykkäystä

Jatkoaikacom osoittaa jälleen kerran “suuruutensa”.

1 tykkäys

Kiitos kuitenkin jatkoaika.com siitä, että kirjoittivat tuon näkemyksen. Yhteinen vihollinen nostaa hienosti yhteishenkeä. Taidanpa laittaa 40 € Tapparalle. Jatkoaika haukkuu Tapparan markkinointia ja Tapparan markkinointi tienaa entistä enemmän :smiley:

4 tykkäystä

Olipa paska juttu. No, tuo lienee lisää tukea.

7 tykkäystä

Ei pelkstään Jatkoajan ilmiö, mutta aivan hanurista tuo, kun marginaalisen ryhmän harmistus yritetään saada näyttämään siltä, että se harmistus koskisi enemmistöä.

Ihan hyvin tuo tukihimmeli tuo rahaa kirstuun, vaikka paska julkaisu ja kaikkea muuta kivaa.

2 tykkäystä

Tappara alkoi puskea sosiaalisessa mediassaan nostatusta ennen varsinaisen keskiyön tiedotteen julkaisemista.

Oliko siellä jotain nostatustakin Meidän seura -postauksen lisäksi? Siinäkin kuvassa käytännössä kerrottiin, mistä on kyse tai mistä 00:00 kerrotaan. Koko Barkov-harha on ihan lasten päästä keksitty juttu.

9 tykkäystä

Kaljalaatikko vetoa niin Krisse syöttää tuolle Oinoselle tuon mielipiteen korkoineen takaisin ennen kevättä.

Tämä oli Juha Oinosen mielipide, mulla on omani.

11 tykkäystä

Kyllä itse ainakin allekirjoitan (kerrankin) tuon Oinosen tekstin. Varsinkin kun puhutaan miten tähän asti on Kuuselan pelit menneet. Ei tuo varsinainen kritiikki ollut, päinvastoin.

Se muuttuuko Kuuselan peli tulokselliseksi kauden edetessä jää nähtäväksi.

1 tykkäys

Onhan Oinosella pointtinsa, mutta vetää taas vaihteeksi aika rankasti provosoiden, niin se periaatteessa pätevä pointti hukkuu jonnekin taustalle. Olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että Kuusela alkaa näinä aikoina hiljalleen valumaan tavallisen kuolevaisen tasolle siltä tutulta tasolta, jolla mies on Liigaa dominoinut. Onko se lopulta tämä vai joku kausi lähitulevaisuudessa, jää nähtäväksi. Mutta ei herraa kannata ehdoin tahdoin ylipeluuttaa, mentorina miehellä on varmasti annettavaa näille nuoremmille sankareille. Estradia voi hiljalleen alkaa jakaa, Kuuselan ei enää tarvitse yksin kantaa.

Mutta kahden pelin otannalla moinen näkemys? …ja että nähdyllä otannalla ollaan valmiita nostamaan Tanus Tapparan ykköshyökkääjäksi? Tanus on oikealla polulla kehityksessään, mutta joukkueessa on aika monta hyökkääjää, joilta vielä tällä kaudella voidaan odottaa Tanusta enemmän. Kuusela on yksi niistä hyökkääjistä edelleen, vaikka kauden alku ei erityisen loistelias ole Kuuselan standardeilla ollut.

11 tykkäystä

Ei ollutkaan, se oli mielipide.
Meillä kaikilla on varmasti joku mielipide Krissestä ja hänen pelaamisestaan.

On kyllä loistava kirjotus. Kuuselaa voisi hyvin hyödyntää 3-4 kentässä. Yvltä myös pois ja nuoria äijiä tilalle.

En oikein pidä tavasta, ettei artikkelin kuvaksi löydy tällaisessa tilanteessa herran omaa kuvaa.

1 tykkäys

Ihan hyvä kolumni Oinoselta mielestäni. Kolmikon Bertrand, Virta ja Kuusela pitää parantaa peliesityksiään. Tietävät varmasti tämän itsekin. Nyt on tosin poikkeuksellisesti vielä 2/3 runkosarjasta jäljellä, joten aikaakin on.

Toisaalta Tapparassa on ollut tapana, että vastuu on ansaittava. Kun on esittänyt hyviä otteita pienemmällä peliajalla alaketjuissa, saa yleensä myös näyttää isommalla vastuulla.

3 tykkäystä