Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Voisikohan mitenkään olla ihan tällä palstalla hartaasti ylläpidetyllä treenijumi-oletuksella?

Toki tällä oletuksella ja sen esillä pitämiselle on ihan relevantteja, mm. mielenterveyteen ja -rauhaan liittyviä syitä.

Mutta miksi antaa vastustajalle 15p kauden alussa eteen, kun kaikki sen tietää millaista tuskaa tuo ero on kuroa kiinni.
Palataan asiaan kevväämmällä…

Mutta mieti, kuinka paljon niitä valmentajia maailmaan mahtuu, jotka antavat kauden alkuun 30 pinnan etumatkan. Ja lopulta pudotuspelitkin vaan kaukainen haave. Eli on kova ukko.

2 tykkäystä

Eikös niitä monenlaisia olettamuksia oikean- ja vääränlaisesta harjoittelusta ym. toiminnasta pidetä “hartaasti” esillä ihan mielen ja tilanteiden mukaan?

Mitkä kaikki mediat noista muuten kyselivät?

Melko typerää nostaa esiin ”vääränlaista harjoittelua”, koska Tapparalla on vuosi toisensa jälkeen vähiten loukkaantumisia. Menestystäkin on tullut.

5 tykkäystä

Rautakorven Tapparassa haetaan kovaa kuntoa kevättä kohden ja se on näkynyt alkukaudesta pelin ‘tukkoisuutena’. Olettaisin että harjoituksissa on jätetty pelilliset harjoitteet vähemmälle ja nyt kun niitä on lisätty, niin aletaan olla vähintään samalla tasolla kuin muut joukkueet. Tätä menoa on taas Kärpät-Tappara loppuottelussa. (Kärppiä ei saada enää kiinni, mutta väliäkö sillä) Saa ottaa talteen.

3 tykkäystä

Välillä jotakin positiivista Jukasta.

15 tykkäystä

Todella kehno kolumni. Sillä, että Ben Blood on pelannut niin hyvin ja ”kiltisti” Tapparassa ei ole mitään tekemistä Jukka Rautakorven ihmisjohtamistaitojen kanssa.

Ben on todellisuudessa ihan fiksu äijjä, jolle vaan Pelicansin äijjäkiekko loi tietynlaisen leiman. Nyt on tullut seuraan, jossa arvostetaan oikeanlaista kurinalaisuutta ja laadukasta harjoittelua. Tätä kulttuuria fiksu pelaaja osaa arvostaa. Rautakorpi toki on ollut tuomassa tätä kulttuuria Tapparaan, mutta edelleenkään asialla ei ole mitään yhteyttä ihmisjohtamistaitoihin.

Kyseinen kolumni luo sen kuvan, että puolihullu kaveri on vihdoin laitettu aisoihin ja opetettu yhtäkkiä pelaamaan jääkiekkoa. Tämä mielikuva saattaa tietysti olla useammallakin ihmisellä, mutta toimittajalta odottaisi vähän laajempaa tietotaitoa. Toisaalta ei tuo Jatkoaika taida palkkahommaa ollakkaan.

11 tykkäystä

Täytyy olla nyt vain iloinen ja vetää pirunmoinen rasti seinään, kun joku media kirjoittaa Tapparasta positiiviseen sävyyn. Viikon päästä joku kuitenkin kirjoittaa, että Jimmy Hoffan ruumis on Kissanmaankadun toimiston kivijalassa ja Rautakorpi oli se joka pudotti Hiroshiman ja Nagasakin pommit.

9 tykkäystä

Osin samaa mieltä. Positiivinen juttu, joka sinänsä ihme, muttei tuossa faktoja ole nimeksikään.

1 tykkäys

Uutisarvo perustuu lähinnä siihen, miten yksipuolisia ja virheellisiä yleisesti suositut käsitykset sekä pelaajasta että valmentajasta ovat? Onhan se vähän ankeaa - toisaalta hyvä, että yleisiä käsityksiä oikovia juttuja edes välillä tehdään.

Marraskuu meni pelillisesti tälleen. Ne tietyt nimimerkit, jotka ovat olleet hiljaa jo jonkin aikaa voisivat kertoa, miten tämä on mahdollista Rautakorvesta huolimatta.

Mielestäni peli on ollut nopeata ja viihdyttävää, mutta lukuisista maalipaikoista ei ole kylläkään Rautakorven opeilla saatu kiekkoa kovinkaan usein pussiin. Jukalla on siis vielä petrattavaa.

Kuinkahan monta minuuttia Pelikans-pakki seisoi kiekon kanssa maalin takana. Ei meillä enää tätä.
Siitä iso kiitos!

16 tykkäystä

@Tonni ketjussa Tapparan peliesitykset

Jukka :muscle:

Tiukkaa settiä :slight_smile:

7 tykkäystä

Otetaanpa tähän @tonni :n toiseen ketjuun postaamasta MTV:n Rautakorven haastattattelusta muutama Rautakorven kommentti talteen:

– Emme ajattele niin, että ostamme joukkueen tuohon noin, olemme valmiita elokuussa pelaamaan ja katsomme miten käy. Joka kausi pyrimme luomaan uuden projektin, ja tehdä sitä kautta kasvua. Tällä hetkellä olemme vasta matkalla.

– Pelaamisen taso joulukuun alussa ei riitä mihinkään maaliskuussa, Rautakorpi paaluttaa.

– Tapparan organisaatio on siitä hyvä, että mölyt pysyvät aika hyvin sisäkehällä, eikä ulkokehä onneksi kovinkaan paljoa tiedä, mitä Tapparassa tehdään. Luottamus ihmisten välillä vahva, eikä pelaajat retostele somessa meidän jutuillamme.

Tämä on hyvä muistutus siitä, että muutama “ostomies” ei välttämättä paranna joukkuetta vaan perustukset on pistettävä ensin kuntoon.

19 tykkäystä

Hyvää settiä! Varsinkin tämä :” ulkokehällä ei juurikaan tiedetä mitä Tapparan sisällä tapahtuu”.

Tämä urheilullisuus on myös juuri tätä, että pyritään kehittään myös vanhempia pelaajia, ei pelkästään junioreita. Se on kovaa valuuttaa.

1 tykkäys

On se onni, että on syntynyt Tapparalaiseksi. Hienoa puhetta. Toivottavasti nega laitakin kuuntelee tämän.
Vaikka kai tästäkin joku löytää shittiä.

17 tykkäystä

Jukka Rautakorpi. Rautakorven Jukka. En minä tiedä. Jotenkin tämä mies on edelleen täysi mysteeri minulle. Tai ei niinkään Rautakorpi, vaan ihmisten suhtautuminen Rautakorpeen. Puhutaan sitten Tappara-fanien tai muiden kiekkofanien suhtautumisesta Rautakorpeen, niin siinä ei oikein tunnu olevan järjen tai loogisuuden hiventäkään. Puhutaan kuitenkin henkilöstä, joka on ollut hemmetin iso osa Tapparaa tai laajemminkin Liigan valmentajakuntaa koko sen ajan, kun tällainen 90-luvun alussa syntynyt nuorimies on jotain edes jääkiekosta ymmärtänyt.

“Tukka-Jukka”. “Anti-jääkiekko”, ei se mitään pelikirjaansa päivittää osaa. Karismaton jääkiekon tunteen tappaja. “Kahvakorpi”. “Varo, ettei talos pala”.

Kuluva kausi on Rautakorven viidestoista Liiga-joukkueen päävalmentajana. Lisäksi päävalmentajana on kokemusta junnumaajoukkueista, Leksandista ja KHL:ssäkin mies ehtinyt käymään. A-maajoukkueessakin on apuvalmentajana ollut. Palkintokaappiin on kertynyt kaikenlaista. Liigan vuoden valmentaja, SM-mestaruus, SM-hopeaa (x 6) ja A-maajoukkueessakin Rautakorpi oli hopealle yltäneen joukkueen valmennuksessa. Liigassa kuluneiden neljäntoista kauden aikana Rautakorven joukkue on aina edennyt pudotuspeleihin. Näistä puolet (7 kertaa) Rautakorven joukkueen kausi on päättänyt finaaleihin. Joku voisi pitää saldoa kovana, vaikka finaalisaldo 1-6 kieltämättä hieman kauniimpikin voisi olla. En tiedä, paljonko tuossa vaiheessa voi enää valmentajaa syyttää. Mutta kun finaalisaldo on noin heikko, niin ei se enää pelkkää sattumaakaan ole, vaan jotain parannettavaa olisi Rautakorvellakin.

Menestystä on kertynyt varsin hyvin, mutta mies ollaan aina puheissa valmiina heittämään suoraan bussin alle. Pienimmästäkin syystä. Jopa Tappara-fanien keskuudessa on osa varsin helposti miestä bussin alle heittämässä. Tappara on kuitenkin seura, jonka suuntaa Rautakorpi on jo useampaan otteeseen käynyt radikaalisti kääntämässä parempaan viimeisen vajaan 30-vuoden aikana. Eihän Rautakorpi mitään osaa. Jonkinlainen muinaismuisto. Jotakin kiekkofanien suhtautumisesta Rautakorpeen pystyy päättelemään Ahokkaan ja Rautakorven fiaskoon päättyneiden U20-kisojen jälkipuinnista. Rautakorpea lyötiin verbaalisesti paljon suruttomammin, vaikka Ahokas epäonnistui huomattavasti lahjakkaamman ikäluokan kanssa. Jotenkin Rautakorpi onnistutaan näkemään menneisyyden reliikkinä, joka ei osaa mitään. Jotenkin näin on ollut jo vuosia. Kovin monien puheissa esim. viime kauden finaaleihin eteneminen oli täysin “Rautakorvesta huolimatta”.

Tavallaan mielenkiintoista on, kuinka vahvasti ihmiset kieltäytyvät näkemästä tiettyjä asioita, kun on kyse Rautakorvesta. “Rautakorpi ei pelitavallisesti muutu”. “Rautakorpi ei osaa kehittää pelaajia, vaan tarvitsee valmiit pelaajat”. Onhan siinä jonkin verran perää, että Rautakorpi on toki aina vaatinut kovan rosterin, kovia pelimiehiä. Mutta voiko joku Tapparaa 2000-luvun aikana seurannut vakavalla naamalla väittää, että kumpikaan edellä mainituista pitää paikkaansa? Ainakin omaan silmään Rautakorven joukkueet ovat muuttuneet jatkuvasti, jopa Rautakorven eri stinttien aikana, puhumattakaan Rautakorven pelikirjan muutoksista näiden valmennuspestien välillä. Toki tietynlainen puolustusvarmuus on ollut leimallista (pl. Tappara 2017–>), mutta hyökkäys ja hyökkäyksiinlähdöt ovat eläneet vuosien varrella tarpeen mukaan. “Kahvakorpi” maine ei ollut perusteltua enää varmaan pariinkymmeneen vuoteen. Haastatteluista välittyy kuva, että Rautakorpi on “pehmennyt” (=ihmisläheistynyt?) ja samalla pysynyt mukana pelitapojen evoluutiossa. Pelaajien kehittymisestäkään lienee turhaa hakea esimerkkejä kovin kaukaa. Vai joko Rautakorven kaudet 2012-2014 Tapparan peräsimessä on unohdettu omienkin keskuudessa?

Noh ehkä Rautakorven joukkueet ovat pelanneet liian hyvin. Tai ehkä jonkun talo oikeasti paloi. Kai näille antipatioille joku syy on. Lieneehän se tylsää katsoa, jos oma suosikki ottaa säännöllisesti pataan saman valmentajan jengiltä. Vuodesta toiseen… Varsinkin, kun ko. valmentajan joukkueet eivät mitään kaikista “viihdyttävintä” lätkää ole aina pelanneet. Ehkä se omanlaisensa kaavamaisuus pelissä on ollut liikaa omillekin, vaikka ne kaavat pelissä ovat kaudesta toiseen muuttuneet? Toisaalta pelitapa on hieman huono perustelu Rautakorpi-antipatioihin, kun miettii ihmisten suhtautumista esim. Tapolaan. Ei Tapolan kiekko niin kaukana Rautakorvesta ole, että pelitavallisilla seikoilla ainoastaan voisi Rautakorpi-antipatioita perustella. Ei nykyisessä mittakaavassaan.

…ja jotenkin. Kaiken jälkeen. Vuosia on mennyt, tulosta on tullut. Edelleen tämä reliikki seisoo penkin takana. Eihän se mitään osaa. Ei tiedä pelistä mitään, ei pärjää nuorten kanssa, eikä kukaan pelaaja oikeastaan pidä Tukka-Jukasta. Jotenkin sattumalta herran luotsaama joukkue jälleen kerran vaikean alkukauden jälkeen alkoi takomaan tulosta, voittamaan pelejä. Joku vahinko varmaan päässyt käymään, kun Tapparan pelejä katsellessa on jopa viihtynyt tälläkin kaudella…

Eikä tälläkään novellilla mitään annettavaa ollut kenellekään. En runoilunkaan jälkeen ymmärrä, että miten noin harmaana pidetty mies on päässyt niin tiukasti ihmisten ihon alle, että kaikki järki ja logiikka ollaan valmiita hylkäämään, kun jotain kritiikkiä pitää päästä antamaan. Vaikka ihan perusteltujakin syitä olisi sille kritiikille, ei olisi mitään tarvetta lähteä täydelle laukalle.

Henk. koht. olen taipuvainen nostamaan hattua Rautakorvelle. Aivan huikeaa tekemistä halki uransa Liigassa päävalmentajana. Keskimäärin joka toinen kausi finaaliin on jumalattoman kova saldo nykyaikana, kun miettii että herra valmentaa jo 15. kauttaan Liigassa. Ei mene enää pienen otannan piikkiin tämä. Ehkä.

49 tykkäystä

Nostellaan ketjua varmuuden vuoksi vähän ylöspäin. Kuitenkin tänne varmasti taas väellä lauantai-illan kunniaksi on asiaa. Minulla ei silleen hirveesti, ei Jukka oikein voi itsekään mennä lapioimaan kiekkoa uuniin.

10 tykkäystä

No en tiedä. Kyllähän se kakkosdivarissa taisi tehdä kovia tehoja. :grin: Ja tuollaisena 190-senttisenä olisi kova seppä maalin edessä.

5 tykkäystä

Niin kuin Jukka mulle juhannuksena kertoi nuorille annetaan oikeesti mahdollisuus. Nuorten pitää vaan näyttää että he voivat vastuuta kantaa. Ja elimenhän se nähtiin Levtchi yv vastuuta. Avlla vastuuta Luodolle ja Utuselle. Ja pelaamassa myös Puistola ja Moilanen. Monesta muussa joukkueessa heidän tilalla ois ollut kokeneita “mestis jyriä”.

8 tykkäystä