Haluaisin aloittaa keskustelua mielipiteistä liittyen jääkiekkoliiton alaisten juniorisarjojen järjestämisestä sekä seurasateenvarjojen merkityksestä junioreiden pelaajapolkuihin, sarjapaikkoihin sekä sitä myöden laajemmin koko lajin harrastamiseen.
Tarkoitus ei ole itsellä lytätä ketään toimijaa, eikä liittoa vaan yleisesti kertoa omia havaintoja sekä ajatuksia liittyen.
Tällä hetkellähän tilanne on niin, että pääasiallisesti kaikki varteenotettavat pienemmät seurat kuuluvat jonkun, pääasiallisesti liigaorganisaation junioripuolen nk. seurasateenvarjoon jossa se pääseura enemmän tai vähemmän säätelee sateenvarjon alla olevien seurojen pelaajapolkua ja myöhemmin vanhempien junioreiden (lue U16 ylöspäin) sarjapaikkoja.
Alkuperäisesti tässä on ollut hyvänä ajatuksena se, että isomman seuran alla voidaan hyödyntää sen resursseja myös alueen muissa seuroissa. Lisäksi pelaajaliikennettä voidaan näin koordinoida sen sateenvarjon pääseuran toimesta. Esimerkiksi estää pienemmässä päässä pikkuseurojen kuppaamista jne. Samalla pelaajien varttuessa tarjota niille lahjakkaimmille pelaajapolkua siellä sateenvarjon pääseurassa - ei tietenkään kuitenkaan niin, että lapsia mikään seura omistaa. Mutta tietylle polulle ohjataan. Lahjakkaimmat siinä 12-13vuotiaina sinne isoon seuraan ja muilla laadukas polku jatkuu seurasateenvarjon pienemmässä kasvattajaseurassa. Tämä kaiketi toimii ihan kohtuullisesti pienemmässä päässä.
Mutta sitten tullaan kohtaan, jossa siirrytään SM-sarja ja Mestis ikään, elI U16 eteenpäin, tässä kohtaa tilanne muuttuu siten, että käytännössä nämä emoseurat valitsevat itselleen joko jonkun seuran sateenvarjostaan tuottamaan Mestistason toiminnan, tai perustavat itse akatemiajoukkueen. Tämäkin vielä menee alkuun jotenkuten järkeen. Se mikä ei taas tunnu järkevältä on, että U18 ja U20 edes mestikseen ei ole mahdollista päästä pelaamalla, vaan liiton luoman pisteytys järjestelmän kautta. Jossa pisteet koostuvat seuran omasta pelaajapolusta sekä emoseuran mahdollisista nimeämisistä yhteistyöjoukkueeksi johonkin ikäluokkaan. Eli kilpailullisesti ei ole enää mahdollista pienen seuran saada edes U19 tai U20 Mestikseen paikkaa. Joissain tapauksissa se on jopa otettu pois kauden päätteeksi, vaikka urheilullisesti sitä ei olisikaan menetetty.
Tästä olen hieman huolissani, että miten käy pienempien seurojen elinvoiman kun vanhempiin ikäluokkiin ei ole saatavilla muuta kun alueellista toimintaa, jossa valitettavasti sarjojen taso on hyvin kirjavaa. Onko meillä lajina varaa tällä tavalla luoda tilanne, jossa kilpailemalla ei voi ansaita paikkaa auringossa.
2016 kevään jälkeen ollut hiljaista Ilveksen U20 joukkueella.
ESPOON areenan Ilves-päädyssä alkavat villit juhlat huhtikuussa 2016. Hetkeä aiemmin on tapahtunut jotain täysin merkillistä. Olli Vainion siniviivakuti muuttaa suuntaa ja kiekko kimpoaa Otto Koivulan kypärästä maaliin.
Ilves menee ylivoimaosumalla Bluesia vastaan 2–1-johtoon vain 20 sekuntia ennen täyttä aikaa. Kaikki tietävät, että se on siinä. Ilves voittaa jääkiekon alle 20-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuden.
”Pukkasin kiekon sisään”, Koivula paljastaa Aamulehdelle.
Mestaruusjuhliin pelaajina osallistuvat Koivulan ja Vainion kanssa muiden muassa Eemeli Suomi, Joona Koppanen, Ville Meskanen, Juho Liuksiala, Julius ja Jesper Mattila, Jarkko Parikka sekä Aleksi Heponiemi. Tuttuja nimiä Ilveksen nykyisestä liigajoukkueesta, muista liigaseuroista ja Pohjois-Amerikasta.
Mitä hel…sinkiä mää luin? Saat luvan lainata nuoremman ikäluokan pelaajan, voitat pelin, vastustaja tekee vastalauseen ja liitto pesee kätensä ja antaa rankkua HUH HUH…
Ei hyvää päivää, U13 sarjassa aletaan tekemään protesteja. Kyseinen LLuja on käynyt pelaamassa viime kaudella meidän kotiturnauksessakin, oli muistaakseni silloin useampi pari vuotta vanhempi kokoonpanossa ja ollut tuossakin pelissä. Ja nyt protestoivat kaksi vuotta nuoremman käyttöä.
Näköjään ovat pelanneet U13 A sarjaa tällä kaudella…
Seuran eri joukkueiden väliset pelaajasiirrot on jollain tavalla rajoitettu(en tarkkaan tunne) ja ilmeisesti tässä on nyt jotenkin tähän tartuttu. Ja ilmeisesti SJL on sitten noihin pykäliin kompuroinut koska mitään muuta järkiperustetta ei protestin hyväksymiseen ole.
On ihan arkipäivää että nuoremmista lainaillaan pelaajia.
On niitä rajoitettu eri tavoilla eri sarjatasoilla ja ikäluokissa. Tiedä sitten mikä tässä on mennyt vikaan, onko lainattu poika sitten pelannut alemmassa ikäluokassa ylempää sarjatasoa tai ei ollut tarpeeksi pelejä runkosarjassa U13:ssa.
Mutta sekavat on kilpailusäännöt noilta osin ja muuttuvat käytännössä joka vuosi.
Niin ovat, jäin pohtimaan että onko peruste ollut kilpailuedun hakeminen mutta mun mielestä noita on sovellettu lähinnä ikäluokkaa vanhempaa/korkeampaa sarjatasoa pelaaviin, ei nuorempiin. Mutta eipä tuo nuorempi pelaaja ko. pelissä näytä tehneen ainakaan pisteiden valossa mitään erityistä
Oli pakko tätä penkoa ja veikkaisin että tähän perustuu eli ovat peluuttaneet edustuskelvotonta pelaajaa. Yhtä kaikki, surullista että joku on viitsinyt lähteä tällaista penkomaan.
SJL kilpailusäännöt 5.4.2.3
”Lopputurnaukset / pudotuspelit
• Osallistuakseen joukkueen lopputurnauksiin kenttäpelaajalla tulee olla pelattuna
yli 50 % 1.1. jälkeisistä omista kenttäpelaajana pelaamistaan sarjaotteluista
kyseisessä joukkueessa (kaikki kevään runko- ja jatkosarjat lasketaan, myös
vanhemmat ja nuoremmat kuin tässä mainitut, ei kuitenkaan U18-U16 SM-
sarjojen pudotuspelejä).
….
• Kenttäpelaaja saa osallistua vain yhden joukkueen lopputurnaukseen näissä
ikäluokissa.”
Tän ymmärtäis jos se tuuraaja olis ratkaissut koko pelin käytännössä yksin tyyliin 5+2 tehoin tms. Nyt kun kuitenkin kysytty liitolta ja selvitetty ennakkoon ja yritetty selkeästi toimia oikein niin ihan älytöntä. Aikuisilla vaan ei pää kestä kun oma Ville Petteri ei pärjää.
Toistan myös tässä ketjussa; jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta tekee vastalausepäätöksestä ratkaisunsa kilpailusääntöjen mukaan. Jos peluuttaa kilpailusääntöjen vastaisesti, ottaa aina riskin siitä, että pikkumainen (kuten tässä tapauksessa) vastustaja tekee asiasta sääntöjen mukaisen vastalauseen.