Keskustelua verkkoselaimista (Chrome, Firefox, Safari, Edge...)

Joo, Chromiumiin siirtyminen tuo varmasti säästöjä, mutta vielä enemmän olisi säästänyt pistämällä koko selaimen multiin.

2 tykkäystä

Android Chrome on nyt hetken ollut jotenkin buginen (varsinkin jumittuu) ja sitä kautta huono.

2 tykkäystä

@iceman

Selain on tärkeä datan keräämisen kannalta. Siksi sitä tekohengitetään. Microsoftin ongelma on ollut jostain 90-luvulta asti (Hetken IE oli parempi kuin Netscape) että heidän selain on teknisesti huonompi kuin muut.

Nyt, heti 20+ vuoden jälkeen, he pääsevät samalle viivalle muiden kanssa. Enää pitäisi keksiä joku houkutteleva innovaatio niin että Edgen ainoa käyttötapaus ei olisi Chromen lataaminen.

2 tykkäystä

Google teki kevyen kämmin Android-Chromen päivityksessä:

Kantsii toistaiseksi välttää Chromen päivittämistä.

4 tykkäystä

Chromen pitäisi taas toimia ja mitään tietoja ei menetetty lopullisesti.

Google on nyt ratkaissut ongelman ja julkaissut korjaavan päivityksen. Chrome-päivitysblogin mukaan tietoja ei prosessissa menetetty, joten uuden selainpäivityksen myötä sovellusten tulisi jälleen toimia tavanomaisesti.

4 tykkäystä

Avausviestin kyselyssä Mozilla Firefox oli toiseksi suosituin verkkoselain.

Google Chrome 65%
Mozilla Firefox 26%
Safari 4%
Opera 3%
Internet Explorer 2%
Jokin muu (onkohan niitä?) 0%

Nyt Mozilla irtisanoo väkeä, koska Firefoxin markkinaosuus selaimista on pudonnut vain neljään prosenttiin. Palstalaiset ovat poikkeusyksilöitä tai eivät ole päivittäneet vastaustaan vaihtaessaan Edgeen tai Braveen.

Firefox maksoi aikanaan paljon hintaa päätöksestään karsia selaimesta ominaisuuksia ja poistaa käyttäjiltä valinnanvaraa. Tosi monet haistatti Mozillalle pitkät ja siirtyi varmaan pääasiassa Chromen käyttäjiksi ja jäivät sille tielleen.

Käyttäjiä on paljon helpompi menettää kuin hankkia takaisin.

Firefoxin engine (Gecko) oli myös pitkään suoraan sanoen sysipaska, joskin on parantunut Quantumin myötä.

Kyllä mää Firefoxia Geckon aikanakin käytin, enkä kokenut sitä sysipaskaksi. Mainosten blokkaus ja kustomoitavuus meni sivujen latausnopeuden edelle tärkeysjärjestyksessä.

Microsoft on julkaissut Chromium-pohjaisen Edge-selaimensa.

Googlen tietoturvatutkijat ovat löytäneet useita tietoturva-aukkoja Applen Safari-selaimesta.

Päivittynyt Google Chrome on hieman hienovaraisempi ja turvallisempi.

1 tykkäys

Firefox ottaa käyttöön Yhdysvalloissa DNS over HTTPS ( DoH ) -protokollan:

2 tykkäystä

Uudehko tietoturvaa ja yksityisyydensuojaa painottava Brave-selain etsii automaattisesti arkistoidun version kadonneesta verkkosivusta.

1 tykkäys

Chrome päivittyi tuossa muutama päivä sitten (ainakin minun koneellani). Ennen nuo kirjanmerkit näkyivät aina välilehtien alla, nyt ne näkyvät vain kun menee aloitustilaan. Se tuo vähäsen enemmän tilaa sivustoille. :slight_smile:

Microsoftin Edge ohitti Firefoxin käyttäjien määrässä, mutta Googlen Chrome jatkaa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Selain Osuus
Chrome 68.50%
Edge 7.59%
Firefox 7.19%
Internet Explorer 11 5.60%
Safari 3.62%
QQ 2.41%
Sogou Explorer 1.88%
Opera 1.14%
Yandex 1.01%
UC Browser 0.42%
1 tykkäys

Chrome suitsii ponnahdusikkunoita. :+1:

1 tykkäys

Ei oo näkyny mitään ponnahdusikkunoita vuosiin, vakka Chrome käytössä onkin. Lienneekö uBlock Origin mainoksenesto syynä?

1 tykkäys

Pian Chromessa voi muokata pdf-tiedostoja ja ladata niistä kopiot koneelle. Ominaisuus tulee käyttöönj muutaman kuukauden päästä.
En tiedä onko tämä hyvä juttu, pdf-formaatti on ainakin itselle edustanut jokseenkin samanlaista luottoa alkuperään kuin valokopio eli että se on kopio alkuperäisestä. Ei satavarmaa, mutta lähes.

1 tykkäys

Chrome alkanu kaatuileen. " STATUS_ACCESS_VIOLATION". Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Mistä voisi johtua?

E: Tietyillä sivuilla tämä tapahtuu useammin esim. Facebook.

UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!