Kuinka fanin suosikkijoukkue määräytyy?

Meikä siitä naapurista Perniöstä. Ollaan saatettu törmäilläkin.

1 tykkäys

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

3 tykkäystä

Tässä kohtaan kysyisin, kuinka kauan sitten fanius syntyi?

6 tykkäystä

Kyllikki harvoja yhä elossaolevia jotka muistaa aikuisena nähneensä Ilveksen viimeisimmän mestaruuden.
Kunnioitettavaa

9 tykkäystä

Vaarin veli äidin puolelta pelasi Ilveksessä ja maajoukkueessakin, mutta niin vain lähdin isäni kannustaman joukkueen kelkkaan ennen kouluikää. Onneksi en lähtenyt naapuruston kavereiden kelkkaan, ku oli vaan IFK ja Ilves muka.

1 tykkäys

Ihan hyvä juttu mutta se kuva oli mielestäni ruma.Kai sitä siksi kannattaa Tapparaa kun perheessä on yksi ipan kannattaja eli mun veli mutta ei siitä tarvii sen enempää keskustella.Tai sitten pidin pelistä.Olen ollut jo aika pitkään Tappara fani myös silloin tuli käytyä peleissä tosin aika harvakseltaan kun oli niitä vaikeita kausia.

Kaikki alkoi tällä tavalla.
Äitimuori oli töissä tarjoilijana Tiiliholvissa, jossa Tapparan pelaajat kävivät vakituiseen yleensä matsien jälkeen syömässä. Päivisin palolaitos tarjosi useimmille safkat.
Se oli aikaa Marjamäen ja kumppanien.
Mamma sai sitten yhtenä Jouluna Tapparan palokuntalaisilta Joululahjaksi lahjakortin Stockalle.
Lahjakortti käytettiin sitten valkohiaisen ( nahka ) Tappara-takin ostamiseen.
Taisin olla 5v. tai jotain. Siinä 60- 70-luvun taitteessa ennen ala-asteelle menoa.

Eli äidin ja 60-luvun lopun tapparalaisten vika.

5 tykkäystä

Hienoa, tuollaiset tarinat eivät lähde kulumallakaan! Onko muuten takki tallella? Ainakin muistoissa vahvasti.

Takki ei ole enää tallessa mutta mainitun Marjamäen Montreal, jossa maalivahdinmailaakin suurempi lapa, nimmarilla tähtivuodelta -75 löytyy.

2 tykkäystä

Tätä on mietitty perheen ja kavereidenkin osalta jokusen kerran.Itse olen syntynyt Kuusankoskella ja niin kauas kuin muistan niin minä olen ollut Tapparan miäs.Vaimoni taasen savosta ja hänkin Tapparalainen.Vanhempani eivät varsinaisesti olleet jääkiekko ihmisiä.Sain jo lapsena paitoja ja pipoja ym…tavaraa tietysti Tappara aiheisia ja maila millä itse pelasin piti olla Montreal koska me pelattiin kyseisellä merkillä.
Muissakin lajeissa minun suosikkini ovat pysyneet koska miksi suosikkia(omaa seuraa) pitäisi vaihtaa.
Kyllähän matka meidän upean joukkueen Tapparan kanssa on sisältänyt ylä ja alamäkiä,suunnatonta vit…harmitusta ja kuten viime keväänä onnen kyyneleitä riemua…
Mutta kuinka se määräytyy…emme ole päässeet ratkaisuun tästä,kai se on taivaankappaleiden määräämää?

Ajatelkaapa, kun fanius monesti määräytyy asuinpaikan mukaan. Jos asuisï jossain tuossa Lahden ja Helsingin puolessa välissä. Kannattaisiko Pelicansia vai HIFK:ta?

Hyi helevetti…mikä kohtalo

4 tykkäystä

Tuossa tapauksessa kannattaisi kääntää katse vähintään Hämeenlinnaan, jos Tampereen valot eivät näy. :slight_smile:

“Uutena” palstalaisena pakko kommentoida tähän aiheeseen : muutama vuotta vanhempi isoveli oli kova Tapparan kannattaja 1980-luvulla, ja hän sanoi vain tomerasti, tuolloin n. 7-vuotiaalle pikkuveljelleen, että " Tappara on paras joukkue". Pohojammaalla kun ei liigajengejä tuohon aikaan ollut, niin se oli sitten sillä selvä, ja Tapparafani ollut tuosta alkaen. Enpä tosin arvannut millainen kiirastuli oli edessä.

Ensimmäinen selkeä muistikuva on kyllä vuoden 1988-mestaruus, mutta jääkiekon seuraamiseni oli kiihkeintä juuri surullisella 1990-luvulla, jolloin Jokerit ja TPS olivat omassa kastissaan. Paljon oli kaveripiirissä näidenkin joukkueiden kannattajia, joten puolustuskannalla oltiin koko lapsuus- ja nuoruusvuodet jääkiekon saralla.:smiley: Vaikka mitaleja ei ropissut, suosikkijoukkueen vaihtaminen ei edes käynyt mielessä. Aina ollut sellainen mielikuva, että Tapparalaiset olivat aina vähän fiksumpia ja asiallisempia, eikä tämä mielikuva ole mihinkään kadonnut viime vuosinakaan.:innocent:

Eka liigapelinkin näin vasta yläasteikäisenä, jossa Tappara tais ottaa merkityksettömässä runkosarjapelissä pataan Jokereilta oikein kunnolla, muuan Sindelin ollessa maalivahtina. Tappio ei tuolloin haitannut, olinhan nähnyt suosikkijoukkueeni pelaajan livenä!:heart_eyes: Pihapeleissä olin aina Laksola tai Jutila.:grin:

Helsingissä asuessani 1990-2000-luvun taitteessa tuolloinkin tuli yleensä aina pataan vieraspeleissä Ilmalassa ja Nordiksella. Viime vuosina on tullut käytyä muutaman kerran kaudessa Hakametsässä, ja joka kerta on palattu kotimatkalle voitto taskussa😍. Nyt on vaimokin (HPK) ja kaikki lapset Tapparalaisia, joten kannatus säilyy perheessä jatkossakin vahvasti tässä maailman parhaassa joukkueessa.

Korjattu: Ei sentään Svoboda, vaan Sindel.:smiley:

23 tykkäystä

Tämmöinenkin ketju. En ole itseasiassa ikinä asiaa miettinyt tarkemmin, mutta itselläni on oikeastaan kaksi vaihtoehtoista syytä, jotka voi nähdä Tappara-faniuden perusteena.

  1. 2000-luvun vaihteen tienoilla -92 syntynyt poika alkoi katsella jääkiekkoa. Noihin aikoihin taloudessa isosiskolla oli pari tyylikkään näköistä paitaa, joista toisen selkää koristi numero 7 ja joku outo nimi “Jutila”, kun toisen selkää koristi numero 8. Ei tainnut poikaparalla ikinä olla edes todellista vaihtoehtoa sini-oranssille värimaailmalle ja Tappara-logolle. Hyvä niin. Sinänsä “hyvään aikaan” pääsin mukaan liigakiekkoon, kun eräs Pirneksen maali on niitä ensimmäisiä oikeasti kirkkaita muistoja peleistä…

  2. Toinen vaihtoehtoteoria Tappara-faniudelleni piileekin sitten geeneissä. “Mouhijärveläisyys” on näin Vammalassa syntyneelle jo synnyinlahjana annettu… :wink:

8 tykkäystä

Joukkueen valintaan vaikutti koulun pihan isompien poikien suosittelu. Ja ihan hyvässä hengessä. Tosiaan ne vanhemman ja fiksumman oloiset kannattivat Tapparaa ja vielä perustelivatkin sen. Olihan se 80-luvulla tietysti helppoa perustella. Kotona ei mitään joukkuetta kannatettu niin, että se olisi vaikuttanut valintaan.

Alussa kannattaminen oli vain sitä, että osasi vastata oikein kun joku kysyi. En varmaan edes tiennyt mitään pelaajia.

Mutta kun pääsin ekan kerran Hakametsään niin sitten alkoi kiinnostaa. Kiekko oli vaan niin paljon hienompaa ja kiinnostavampaa paikan päällä. Olin etukäteen ajatellut että siellä seistään jonkun äijälauman takana 100m päässä jäästä, eikä kuitenkaan näe mitään. Mitä vielä, päädyn puupenkiltä näki koko pelin ihan eri lailla kuin telkarista. Siitä lähtien onkin sitten seurattu ja tarkkaan. Täristy radion tai hätätapauksessa teksti-tv:n äärellä. Ja pari kertaa huudettu mestaruutta paikan päällä.

7 tykkäystä

Tää on se triviaalein kysymys, johon monetkin ovat yrittäneet saada vastausta. Jokainen voi käyttää vaikka hetkisen aikaa itseensä, mutta kysymys on ns.

Kumpi tuli ensin?

  • muna
  • kana

0 äänestäjää

Tuosta varmaan saadaan paljon mielenkiintoista dataa, mutta kysymyksessä on edelleen ikuisuuskysymys. Tälläkin palstalla löytyy esim. @Donizimo, joka selkeästi kasvattaa Tapparafaneja. Ei kuitenkaan pidä yliarvioida sitä, että faneja varsinaisesti kasvatetaan - kysymys on lopulta varsin aktiivisista toimenpiteistä, jotka kaikki lähtevät identiteetistä.

Tapparalla on erittäin vahva identiteetti, joka todistetaan parhaiten todeksi, kun ymmärretään joukkueet, jotka uhkaavat meidän identiteettiä eniten. JYP on rakentanut oman identiteettinsä pitkälti samojen prinsiippien varaan kuin Tappara - ei ole vahinko, että JYPistä tupataan kulkemaan Tapparaan ja Tapparasta JYPiin. Pelaajien vekslaus näiden kahden välillä on kaikkea muuta kuin vahinko.

Jokainen luo itselleen oman identiteetin joukkueen kanssa - ja kyseessä on erittäin vahvasti alitajuinen prosessi. Omia valintoja on vaikea selittää. Itselleni tuo on helppoa, koska olen aloittanut aktiivisen jääkiekon seuraamisen 22-vuotiaana. En ole kasvanut mihinkään joukkueen identiteettiin.

Voin puhua vain siitä, miksi minä fanitan, rakastan ja arvostan Tapparaa ja miten minusta tuli Tapparafani.

Ensin puhutaan vaikuttimista:
Tätini on ns. Tapparaan kasvanut kannattaja. Hän on puhunut minulle Tapparasta vuodesta 2000, kun olin ihan kakara. Hän raahasi minut peleihin 22-vuotiaana. Peleihin, jotka eivät kiinnosta minua - peleihin, joita en arvostanut - peleihin, joissa minä haukottelin. Mutta olennaista oli se, että sinne pakotettiin ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Toisaalta tuohon saumaan satuin olemaan jonkinlaisessa aikuisiän varhaisessa kriisissä ja voin rehellisesti kertoa, ettei minulla ollut helppoa. Opiskelu ei sujunut, työ ei sujunut ja olin ns. kompassi hukassa.

Se, mikä vetosi minuun Tapparassa silloin oli taistelu. Ei Tappara ollut silloin hyvä, se oli surkea. Mutta se taisteli surkeudestaan huolimatta ja pelaajat näyttivät uskovan siihen, että joskus tämä tuottaa tulosta. Se auttoi minua kasvattamaan omaa identiteettiäni, ymmärtämään oman identiteettini rajat. Mitä minä en ollut, mutta halusin olla. Tapparassa minuun vetosivat vahvat persoonat pelaajissa jo silloin, mutta ennen kaikkea valmennus. Risto Dufva, Jukka Rautakorpi jne. He olivat määrätietoisia ja vahvoja - kaikkea sitä, mitä minä en ollut, mutta mitä minä olisin halunnut olla.

Jääkiekkoon kasvetaan hallissa. Istumalla penkissä ja seuraamalla. Jäällä tehdään paljon hienoja asioita, jotka vastaavat jotakuinkin sitä, mitä sinun pitää tehdä ihan arjessa. Joskus pitää laittaa itsensä likoon ja laittaa jalka kipeästi eteen, kun joku lyö siihen kiven aivan täysiä. Joskus pitää uskaltaa laukoa, kun on itse hyvässä paikassa. Tuo vetoaa - ja se on Tapparan identiteetti, johon minä rakastuin. Ei se tapahtunut päivässä tai kahdessa, mutta 20 pelin jälkeen hallissa ymmärsi, kuinka helkkarin monet asiat tässä maailmassa on kiinni pienistä asioista.

Minä valitsin Tapparan tuon identiteetin takia - se oli kaikkea sitä, mitä minä halusin olla. Monet rakastavat Tapparaa samasta syystä, koska se vetoaa myös heidän identiteettiinsä. Siksi kannattaa kyllästymiseen asti jaksaa raahata ihmisiä halliin. Olen nähnyt läheltä, kun mm. tällä kaudella yksi ystäväni on rakastunut Tapparan identiteettiin.

5 tykkäystä

Oma tieni Tapparan faniksi alkoi joskus 70-80 luvun taitteessa Tampereen lähikunnassa. Rivareiden pihapiirissä oli isompia poikia, jotka toivat vahvasti esiin Tapparaa peleissään ja vaatteissaan. Eikä aikaakaan, kun itselläni oli jo Tapparan pipo ja takki, vaikken ollut koskaan hallilla käynyt. Teininä sitten aloin käydä Hakametsässä ja se 80-luvun loppu olikin sellaista aikaa että faniksi kasvoi helposti Tapparan menestyksen siivittämänä. Myöhemmin, elämän viedessä muualle, fanius Tapparaan on säilynyt asuinpaikkakunnasta riippumatta.

1 tykkäys

Jatketaan faniuskeskustelua täällä. Siirsin pari viestiä ja piilotin pari viestiä.

Tiedoksi @Rasse.

2 tykkäystä

Tavallaan, pitää kuitenkin muistaa etten pakota lasta halliin tai Tapparaan, enemmänkin seuraa isän jalanjälkiä :slight_smile:

Olisiko kuitenkin jotain tekemistä sen asian kanssa, että isän identiteetti saattaa olla jonkinlainen matkimisen arvoinen identiteetti myös pojan näkökulmasta? :slight_smile:

2 tykkäystä