Tässä kohtaan kysyisin, kuinka kauan sitten fanius syntyi?
7 tykkäystä
Kyllikki harvoja yhä elossaolevia jotka muistaa aikuisena nähneensä Ilveksen viimeisimmän mestaruuden.
Kunnioitettavaa
11 tykkäystä
Vaarin veli äidin puolelta pelasi Ilveksessä ja maajoukkueessakin, mutta niin vain lähdin isäni kannustaman joukkueen kelkkaan ennen kouluikää. Onneksi en lähtenyt naapuruston kavereiden kelkkaan, ku oli vaan IFK ja Ilves muka.
1 tykkäys
Kaikki alkoi tällä tavalla.
Äitimuori oli töissä tarjoilijana Tiiliholvissa, jossa Tapparan pelaajat kävivät vakituiseen yleensä matsien jälkeen syömässä. Päivisin palolaitos tarjosi useimmille safkat.
Se oli aikaa Marjamäen ja kumppanien.
Mamma sai sitten yhtenä Jouluna Tapparan palokuntalaisilta Joululahjaksi lahjakortin Stockalle.
Lahjakortti käytettiin sitten valkohiaisen ( nahka ) Tappara-takin ostamiseen.
Taisin olla 5v. tai jotain. Siinä 60- 70-luvun taitteessa ennen ala-asteelle menoa.
Eli äidin ja 60-luvun lopun tapparalaisten vika.
5 tykkäystä
Hienoa, tuollaiset tarinat eivät lähde kulumallakaan! Onko muuten takki tallella? Ainakin muistoissa vahvasti.
Takki ei ole enää tallessa mutta mainitun Marjamäen Montreal, jossa maalivahdinmailaakin suurempi lapa, nimmarilla tähtivuodelta -75 löytyy.
2 tykkäystä
Tätä on mietitty perheen ja kavereidenkin osalta jokusen kerran.Itse olen syntynyt Kuusankoskella ja niin kauas kuin muistan niin minä olen ollut Tapparan miäs.Vaimoni taasen savosta ja hänkin Tapparalainen.Vanhempani eivät varsinaisesti olleet jääkiekko ihmisiä.Sain jo lapsena paitoja ja pipoja ym…tavaraa tietysti Tappara aiheisia ja maila millä itse pelasin piti olla Montreal koska me pelattiin kyseisellä merkillä.
Muissakin lajeissa minun suosikkini ovat pysyneet koska miksi suosikkia(omaa seuraa) pitäisi vaihtaa.
Kyllähän matka meidän upean joukkueen Tapparan kanssa on sisältänyt ylä ja alamäkiä,suunnatonta vit…harmitusta ja kuten viime keväänä onnen kyyneleitä riemua…
Mutta kuinka se määräytyy…emme ole päässeet ratkaisuun tästä,kai se on taivaankappaleiden määräämää?
Ajatelkaapa, kun fanius monesti määräytyy asuinpaikan mukaan. Jos asuisï jossain tuossa Lahden ja Helsingin puolessa välissä. Kannattaisiko Pelicansia vai HIFK:ta?
Hyi helevetti…mikä kohtalo
4 tykkäystä
Tuossa tapauksessa kannattaisi kääntää katse vähintään Hämeenlinnaan, jos Tampereen valot eivät näy. 
Tämmöinenkin ketju. En ole itseasiassa ikinä asiaa miettinyt tarkemmin, mutta itselläni on oikeastaan kaksi vaihtoehtoista syytä, jotka voi nähdä Tappara-faniuden perusteena.
-
2000-luvun vaihteen tienoilla -92 syntynyt poika alkoi katsella jääkiekkoa. Noihin aikoihin taloudessa isosiskolla oli pari tyylikkään näköistä paitaa, joista toisen selkää koristi numero 7 ja joku outo nimi “Jutila”, kun toisen selkää koristi numero 8. Ei tainnut poikaparalla ikinä olla edes todellista vaihtoehtoa sini-oranssille värimaailmalle ja Tappara-logolle. Hyvä niin. Sinänsä “hyvään aikaan” pääsin mukaan liigakiekkoon, kun eräs Pirneksen maali on niitä ensimmäisiä oikeasti kirkkaita muistoja peleistä…
-
Toinen vaihtoehtoteoria Tappara-faniudelleni piileekin sitten geeneissä. “Mouhijärveläisyys” on näin Vammalassa syntyneelle jo synnyinlahjana annettu…
8 tykkäystä
Joukkueen valintaan vaikutti koulun pihan isompien poikien suosittelu. Ja ihan hyvässä hengessä. Tosiaan ne vanhemman ja fiksumman oloiset kannattivat Tapparaa ja vielä perustelivatkin sen. Olihan se 80-luvulla tietysti helppoa perustella. Kotona ei mitään joukkuetta kannatettu niin, että se olisi vaikuttanut valintaan.
Alussa kannattaminen oli vain sitä, että osasi vastata oikein kun joku kysyi. En varmaan edes tiennyt mitään pelaajia.
Mutta kun pääsin ekan kerran Hakametsään niin sitten alkoi kiinnostaa. Kiekko oli vaan niin paljon hienompaa ja kiinnostavampaa paikan päällä. Olin etukäteen ajatellut että siellä seistään jonkun äijälauman takana 100m päässä jäästä, eikä kuitenkaan näe mitään. Mitä vielä, päädyn puupenkiltä näki koko pelin ihan eri lailla kuin telkarista. Siitä lähtien onkin sitten seurattu ja tarkkaan. Täristy radion tai hätätapauksessa teksti-tv:n äärellä. Ja pari kertaa huudettu mestaruutta paikan päällä.
7 tykkäystä
Tää on se triviaalein kysymys, johon monetkin ovat yrittäneet saada vastausta. Jokainen voi käyttää vaikka hetkisen aikaa itseensä, mutta kysymys on ns.
Kumpi tuli ensin?
- muna
- kana
0
äänestäjää
Tuosta varmaan saadaan paljon mielenkiintoista dataa, mutta kysymyksessä on edelleen ikuisuuskysymys. Tälläkin palstalla löytyy esim. @Donizimo, joka selkeästi kasvattaa Tapparafaneja. Ei kuitenkaan pidä yliarvioida sitä, että faneja varsinaisesti kasvatetaan - kysymys on lopulta varsin aktiivisista toimenpiteistä, jotka kaikki lähtevät identiteetistä.
Tapparalla on erittäin vahva identiteetti, joka todistetaan parhaiten todeksi, kun ymmärretään joukkueet, jotka uhkaavat meidän identiteettiä eniten. JYP on rakentanut oman identiteettinsä pitkälti samojen prinsiippien varaan kuin Tappara - ei ole vahinko, että JYPistä tupataan kulkemaan Tapparaan ja Tapparasta JYPiin. Pelaajien vekslaus näiden kahden välillä on kaikkea muuta kuin vahinko.
Jokainen luo itselleen oman identiteetin joukkueen kanssa - ja kyseessä on erittäin vahvasti alitajuinen prosessi. Omia valintoja on vaikea selittää. Itselleni tuo on helppoa, koska olen aloittanut aktiivisen jääkiekon seuraamisen 22-vuotiaana. En ole kasvanut mihinkään joukkueen identiteettiin.
Voin puhua vain siitä, miksi minä fanitan, rakastan ja arvostan Tapparaa ja miten minusta tuli Tapparafani.
Ensin puhutaan vaikuttimista:
Tätini on ns. Tapparaan kasvanut kannattaja. Hän on puhunut minulle Tapparasta vuodesta 2000, kun olin ihan kakara. Hän raahasi minut peleihin 22-vuotiaana. Peleihin, jotka eivät kiinnosta minua - peleihin, joita en arvostanut - peleihin, joissa minä haukottelin. Mutta olennaista oli se, että sinne pakotettiin ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Toisaalta tuohon saumaan satuin olemaan jonkinlaisessa aikuisiän varhaisessa kriisissä ja voin rehellisesti kertoa, ettei minulla ollut helppoa. Opiskelu ei sujunut, työ ei sujunut ja olin ns. kompassi hukassa.
Se, mikä vetosi minuun Tapparassa silloin oli taistelu. Ei Tappara ollut silloin hyvä, se oli surkea. Mutta se taisteli surkeudestaan huolimatta ja pelaajat näyttivät uskovan siihen, että joskus tämä tuottaa tulosta. Se auttoi minua kasvattamaan omaa identiteettiäni, ymmärtämään oman identiteettini rajat. Mitä minä en ollut, mutta halusin olla. Tapparassa minuun vetosivat vahvat persoonat pelaajissa jo silloin, mutta ennen kaikkea valmennus. Risto Dufva, Jukka Rautakorpi jne. He olivat määrätietoisia ja vahvoja - kaikkea sitä, mitä minä en ollut, mutta mitä minä olisin halunnut olla.
Jääkiekkoon kasvetaan hallissa. Istumalla penkissä ja seuraamalla. Jäällä tehdään paljon hienoja asioita, jotka vastaavat jotakuinkin sitä, mitä sinun pitää tehdä ihan arjessa. Joskus pitää laittaa itsensä likoon ja laittaa jalka kipeästi eteen, kun joku lyö siihen kiven aivan täysiä. Joskus pitää uskaltaa laukoa, kun on itse hyvässä paikassa. Tuo vetoaa - ja se on Tapparan identiteetti, johon minä rakastuin. Ei se tapahtunut päivässä tai kahdessa, mutta 20 pelin jälkeen hallissa ymmärsi, kuinka helkkarin monet asiat tässä maailmassa on kiinni pienistä asioista.
Minä valitsin Tapparan tuon identiteetin takia - se oli kaikkea sitä, mitä minä halusin olla. Monet rakastavat Tapparaa samasta syystä, koska se vetoaa myös heidän identiteettiinsä. Siksi kannattaa kyllästymiseen asti jaksaa raahata ihmisiä halliin. Olen nähnyt läheltä, kun mm. tällä kaudella yksi ystäväni on rakastunut Tapparan identiteettiin.
6 tykkäystä
Oma tieni Tapparan faniksi alkoi joskus 70-80 luvun taitteessa Tampereen lähikunnassa. Rivareiden pihapiirissä oli isompia poikia, jotka toivat vahvasti esiin Tapparaa peleissään ja vaatteissaan. Eikä aikaakaan, kun itselläni oli jo Tapparan pipo ja takki, vaikken ollut koskaan hallilla käynyt. Teininä sitten aloin käydä Hakametsässä ja se 80-luvun loppu olikin sellaista aikaa että faniksi kasvoi helposti Tapparan menestyksen siivittämänä. Myöhemmin, elämän viedessä muualle, fanius Tapparaan on säilynyt asuinpaikkakunnasta riippumatta.
1 tykkäys
Tavallaan, pitää kuitenkin muistaa etten pakota lasta halliin tai Tapparaan, enemmänkin seuraa isän jalanjälkiä
Olisiko kuitenkin jotain tekemistä sen asian kanssa, että isän identiteetti saattaa olla jonkinlainen matkimisen arvoinen identiteetti myös pojan näkökulmasta?
2 tykkäystä
No sillä musta tuli Tappara fani kun isänikin on vaikkei tuputtanu yhtään, veli kyllä yllytti narreihin 
2 tykkäystä
Isän ja isän veljen kanssa vuonna 75 Helsingin jäähalliin Hifk- Tappara pelissä rakastuin silmittömästi Tapparaan ja siitä asti suhteemme on kestänyt vankkana vaikka Joensuussa asunkin. Jo seuramme logo on maaginen ja kiehtova. Pelejä seuraan pääasiassa Ruutupalvelun kautta, mutta paikanpäälläkin 5-6 peliä kaudessa ja finaaleja on päästävä katsomaan paikanpäälle aina kun vaan mahdollista. Vieraspelit Kuopiossa ja Lappeenrannassa kuuluvat jokavuotiseen ohjelmaan . Hakametsään pari kertaa vuodessa vaimon, pojan ja kaveriporukan kanssa. Ensi perjantain Tps- peli on juurikin semmoinen. Muuten käydään pojan ja isäni kanssa Mehtimäellä Jokipoikien peleissä.
5 tykkäystä
Isä on vääräuskoinen, mutta selvisin kasvatuksesta huolimatta kannattamaan oikeaa joukkuetta. Isoin kiitos tästä McDonaldsin sponsoroinnille ja 90 luvun vaihteen lippujen jako junnuille. Tuli haettua muutama vuosi mäkkäristä liput melkein jokaiseen Tapparan peliin ja sille tielle tuli jäätyä. Ihme kyllä sinänsä, koska aloin hallissa käymään 89-90 kaudella ja aikamoista taaperrusta se 90 luku oli. Ipakin pärjäs paremmin ja luokassa oli oikeastaan kaikki muut Ipan “kannattajia”.
3 tykkäystä
Kyllä tää ihan verenperintönä on tullut. Hakametsään viety suurin piirtein jo lastenrattaissa. Ja ylpeänä voin sanoa että poikani on Tappara neljännessä polvessa, eli viestikapula on saatu jo eteenpäinkin.
1 tykkäys