Kyseenalaiset taklaukset Liigassa

En jaksa etsiä Ruudun klippiä.
Olen nähnyt vain yhden Twitterissä olevan pätkän ja sen mukaan nippanappa edes jäähyn paikka.
Koska menee kurinpitoon, ilmeisesti toisesta vinkkelistä nähtynä pahempi.

Vastaan itselleni.
Ei ollut pahempi mistään vinkkelistä.

" Kurinpitodelegaatio arvioi, että Korhonen oli tilanteessa kiekollinen pelaaja ja että Suurosen taklaus kohdistui vastustajan ylävartaloon. Korhonen ei loukkaantunut tilanteessa.
Suurosen olkapää kuitenkin osui “vähäisessä määrin” myös päähän.".

Peli kuitenkin napsahti hipaisusta penaltia. Väärin meni.

Yleistä aiheesta.
Eetu Koivistoinen Lukosta osoitti pelaajien pystyvän nopeasti oppivan hyödyntämään päähänkohdistuvien taklausten tuomarien yliherkkyyden.
Puhtaan taklauksen jälkeen vaan pitelemään päätä.
Kyllä sieltä ainakin jotain irtoaa.
Erityisesti jos tuomarina on joku täysi puusilmä. Esimerkiksi Fonsenius.

8 tykkäystä

En uskalla tuohon taklaukseen sanoa juuta enkä jaata. Minusta se ei tosiaan osunut päähän, mutten ole nähnyt kuin sen yhden tai kaksi hidastusta ruudun lähetyksessä, ja värilasitkin on otsalla.
En silti ihan suoraan osoittaisia Koivistoista ainakaan vielä. Virta kai sanoi, että mies kuitenkin oireilee kopissa, oli sitten totta tai ei.
Saattoi se pää johonkin osua. Pleksiin?

En itsekään mihinkään filmaamiseen usko, mutta ei se myöskään päähän kohdistunut taklaus ollut. Huonoa tuuria tilanteessa.

Edit: ja tuomarit / otteluvalvojatkin voisicat miehekkäästi myöntää virheensä (mikäli näin on ollut) eikä selitellä jotain tyhjänpäiväisiä itsestäänselvyyksiä

5 tykkäystä

Kuinka Salosen mitainen kaveri edes ylettää taklaamaan ketään päähän?
Ihan täysi farssituomiohan tuo oli. Taklaus ei osunut, eikä kohdistunut päähän.

Lehtosen tilanne ei ollut edes taklaus. Siellä näyttää raitapaidoilla menevän sekaisin poikittaisetmailat ja päähän kohdistuneet taklaukset.

3 tykkäystä

Lehtonenhan sai ainakin epäurheilijamaisesta käytöksestä kympin. Näin ainakin hallilla kuulutettiin. Kakkonen ois kyllä pitänyt tulla poikittaisesta mailasta, eikä päähän kohdistuneesta taklauksesta. Salosen tapauksesta en oo ihan varma, kun buuaus peitti kuulutuksen. :smiley:

Lehtonen sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10. Katsoin Liigan seurannasta.

#9 Aleksi Salonen 2 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus (#67 Tomas Záborský) 56:54
#4 Mikko Lehtonen 2 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus (#17 Teemu Nurmi) 56:54
#4 Mikko Lehtonen 10 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus - käytösrangaistus 56:54
#9 Aleksi Salonen 10 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus - käytösrangaistus

Siis jos tuo Lehtosen on 2+10 PÄÄHÄN KOHDISTUNEESTA TAKLAUKSESTA, tullee niitä jatkossa noin kymmenen pelissä maalinedustoilta.

4 tykkäystä

Jaha, no sit hallilla kuulutettiin väärin tai kuulin buuauksen seasta väärin. My bad! :thumbsup:

1 tykkäys

Tosta voi katella tota Salosen taklausta. En vaan näe sen osuvan päähän vaikka kuinka yrittäsin. Toisaalta en luota tohon kurinpitoon pätkääkään, niin en yhtään ihmettele vaikka tästäkin joku pelikielto arvottais koska Koivistoinen sai ilmeisesti aivotärähdyksen (tai ainakin Virran mukaan oksenteli pukukopissa).

3 tykkäystä

No tänäänhän tuo Virran heitto nähdään. Jos eilen on oksennellut kopissa niin tänään ei sitten pitäis olla mitään asiaa pelaamaan.

1 tykkäys

Finaaleissakaan ei oikein puheisiinsa ollut luottamista. Vielä kun hakis sen ontuvan Juntusen tai ainakin haamun paikalle. :smile:

2 tykkäystä

Miten ihmeessä kukaan voi enää taklata yhtään mitenkään, jos se Vittasmäen eilinen lonkka-lonkkaa -vasten kiekolliseen pelaajaan oli raitapaidan mielestä kampitus?

17 tykkäystä

Hallissa kuulutettiin väärin, koska kuulin samoin. Eilen Tapparalle annettii kolme jäähyä puhtaista taklauksista, joten kaipa ne olivat kyseenalaisia.

5 tykkäystä

Ja vielä ilman kontaktia.

Varmasti on saattanut tilanne näyttää kampilta tuomareille. Tästä annan synninpäästön.

Malli esimerkki tuomareilta vihellyksestä “siltä se näytti”, joten perinteisen liigatuomarin tapaan “varmuuden vuoksi pois”.

2 tykkäystä

Jalka on tietty kiinni perseessä että jos sillai miettii🤔

Tämän päivän Hesarissa oleva gallup eilisistä ratkaisuvaiheen taklauksista.

Hämmentävästi tällä hetkellä toisiks suosituin vastaus on “Molemmat oikein”, 34%. Onkohan siä edes katottu tilanteita vai äänestetty vaan Tapparaa vastaan? :smiley:

4 tykkäystä