Lähetti- ja kuljetuspalvelut (Posti, DHL, UPS, Matkahuolto, PostNord, Wolt ym.)

Tuommoinen palvelu oli ennen ihan normaali postin palvelu. Oli klo 9 paketteja ja klo 14 paketteja. Toimitus seuraavana päivänä ennen noita mainittuja kellonaikoja.
Mä haluaisin edelleen olla postille asiakas, en kaveri. Maksan kuitenkin palvelusta ja kaveruudesta en välitä maksaa.

2 tykkäystä

Juu niin oli ennen normaalia mutta ei enää. Meiltä siis kyllä posti ottaa aamulla paketit mukaansa. Mutta ne ei taatusti ole seuraavana päivänä asiakkaalla. Eikä tuollaista vanhan mallista toimivaa palvelua posti markkinoi enää missään. Sitä siis ihmettin että mitenkä Elisa on tuollaisen palvelun saanut sovittua?

Onhan noita edelleen tarjolla. Express-paketti -nimellä taitaa olla palvelu nykyisin. Toimittavat paketin seuraavana arkipäivänä ns. toimistoaikaan. Lisäpalveluna voi valita myös tuon toimitus viimeistään kello 9 tai jotain muuta pientä.

Ainakin oman kokemuksen mukaan toimii varsin hyvin. Kyllä iltapäivällä postin mukaan ehtivä paketti aika hyvällä varmuudella seuraavana päivänä on vastaanottajalla.

E. Yrityksille siis käytössä:
https://www.posti.fi/fi/yrityksille/laheta-ja-osta/lahetykset-kotimaahan/paketit/express-paketti

1 tykkäys

En tiedä mitä maksaa, mutta pääsääntöisesti jos tänään ennen klo xx:xx pyydetään paketti seuraavaksi päiväksi pakettiautomaattiin tai jonnekin noutopisteelle, niin suurin osa on seuraavana iltapäivänä perillä. Näin siis erään operaattorin palveluksessa olevana…

En nyt suoraan tyrmää, kun en tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, mutta hieman epäilyttää.

Kaveeraus tuntemattoman Postin työntekijän kanssa kuulostaa, noh… hieman oudolta. Todennäköisesti näitä työntekijöitä ei kaveeraus oikeasti kiinnosta pätkääkään. Mua ei ainakaan kiinnostaisi, kun tiedän olevani (99% varmuudella) yhteydessä henkilöön vain sen yhden kerran elämässäni.

Teeskentely on perseestä, varsinkin kun molemmat tietävät totuuden. Työntekijä haluaa hoitaa duuninsa ja mä haluan postini, simppeliä ja helppoa! :handshake:

1 tykkäys

Niin voi tietty toimia yritysmaailmassa jossa PostiPate käy päivittäin jossain firmassa, niin naamatutuksi voi tulla, jos ei muuten… Mutta samoilla linjoilla kuin veli Treppukin.

1 tykkäys

En nyt itse hirveästi jaksa pelihousuja repiä Postin viestinnän ja brändin muutosten osalta. Tuon viestinnän osalta tunne on vähän samanlainen varmaan kuin jollain teinillä kun vanhempi koittaa däbätä tai puhua teinien kieltä. Eli sellainen pieni myötähäpeä ja facepalm hiipii paidan alle.

Verottajan kohdalla homma ymmärtääkseni toimii palvelujen osalta sen verran hyvin, että viestinnän keventäminen on ainakin vaikuttanut onnistuneelta.

Postilla on niin paljon näitä ongelmia ihan perusasioiden kanssa, että viestinnän tyylin muuttaminen kohti jotain oletettua puhekieltä, heittää vain helposti bensaa liekkeihin. Omasta lähipiiristä voisi nopeasti kertoa useita tarinoita ihan käsittämättömistä perseilyistä viimeisen vuoden ajalta. Eipä siinä, voihan se olla, että siellä on kovat työt käynnissä tilanteen parantamiseksi tuollakin rintamalla.

2 tykkäystä

Mut Postihan on yritys eikä mikään virasto, ei varsinkaan verrattavissa verottajaan. Kaupallisena toimijana heidän tehtävänään on hakea myyvimmät lähestymistavat markkinoihin. Se, onko tuo nyt onnistunut kikka vai ei onkin sitten ihan toinen asia. Mutta mitään virastomaista korrektiutta on kaupalliselta toimijalta ihan mahdotonta edellyttää.

Njoo, olet tuossa oikeassa. Mutta itse ainakin miellän senkin “viralliseksi” palveluksi. Postin palvelut olvat sellasia, että haluan säilyttää myös niissä mahdollisimman asiallisen viestinnän.

Täällä maaseudulla saa postin työssä oikeasti kaveerata. Muutaman viikon tuuraajanakin ehtii tutustua jo moneen kyläläiseen. Mutta isoissa kaupungeissa posti on kyllä aika kasvoton. PR-ihmiset toki varmasti tietää, että tuollainen markkinointi on monen mielestä naurettavaa, mutta kai se huomion saaminen on tässäkin päällimmäisenä ideana.

T. Satunnainen jakaja

2 tykkäystä

Tässä mennään kyllä pitkälti linjalle “any publicity is good publicity” ja mielestäni siinä ei ole järkeä.

Jos tämänkin tempauksen keksineiden työn kohteena olisi ollu perustoiminnan parantaminen, niin eivät olisi nekään rahat menneet täysin hukkaan.

@Miksa ihmetteli postia harmitusketjussa. Sama ihmetyttää minuakin postin toiminnassa, tosin pakettien osalta. Tilasin itselleni uuden modeemin uuteen asuntoon viime viikolla eli todella hyvissä ajoin. Operaattori laittoi sen kotiinkuljetukseen. Minua yritettiin tavoitella kolmesti samana päivänä - 9.9.2020 noin kahden tunnin välein. Olin tuossa kohtaa töissä ja pidän aina töissä omaa puhelinta äänettömällä. Enpä sitten kuullut tätä soittoa. Tuli vielä Prepaid-numerosta.

Noh ei siinä. Ajattelin, että kai ne sitten laittaa edes tekstarin, mihin tuon paketin vievät. Nyt on 18.9.2020 ilta ja eipä tiedä vieläkään yhtään, missä paketti mahtaa olla. Operaattorin mukaan se ei ole heillä, postin mukaan se ei ole heillä eikä se ole minulla. Katsellaan taas maanantaina. Sen kerran, kun operaattori olis saanut netin toimimaan ajallaan niin eiköhän tämä päälle tähän. Jos ette saa kiinni niin laittakaa tekstiviestiä tai jotain perään, että hei yritettiin tavoitella, ei tavoitettu ja vietiin lähimpään postitoimipaikkaan. Olisin ihan mielellään sen sieltä hakenut. Surkeaa toimintaa.

1 tykkäys

Höpönlöpön, eiköhän tossa oo yhtä henkilöä koitettu palvella ihan tarpeeksi. Olisit vastannut puhelimeen.
Pakettisi on todennäköisesti lähipostissasi.

En tiedä, onko tämä sarkasmia vai totisinta totta, mutta vastaan silti.
Suosittelen: robotiikan käyttöä. Monet muut käyttävät sitä.
Ja ei, en vastaa työstäni henkilökohtaiseen puhelimeeni. En nyt enkä jatkossa.
Kannattaa luoda sellainen systeemi, jossa asiakasta lähestyy esimerkiksi tekstiviestillä, johon asiakas voi vastata. Esimerkiksi sellainen, joka on aika monella muulla kuin postilla. Laitetaan tekstari, että hei meillä on paketti, joka on matkalla sinulle. Milloin haluat, että toimitamme sen - vastaa viestiin 1, 2 tai 3 ja tässä eri ajankohtavaihtoehdot.

Kaikki edellytykset on. Yritys palvella asiakasta ja asiakkaan epätietoisuus ei ole höpölöpöä vaan epäonnistuminen postilta. Se, etten vastaa yhtenä päivänä kuuden tunnin sisällä virka-aikaan puhelimeen ei ole syy jättää asiaa leijumaan ilmaan. Enempää en tätä kommentoi.

1 tykkäys

Kyllähän postilta sellainen palvelu löytyy, että asiakas saa valita toimitusajankohdan. Mutta tapauksessasi lähettäjä on ilmeisesti valinnut edullisemman toimitustavan. Oudolta kyllä kuulostaa ettei nyt muka tiedetä missä pakettisi on🤔

Postinjakajana voisin mainita, että kotiinkuljetuspaketeissa virallinen ohje on että koitetaan soittaa kaksi kertaa. Jos ei tavoiteta, viedään paketti noutopisteeseen ja jätetään postiluukkuun kortti.

Tosin täällä maaseudulla laitetaan myös tekstareita epävirallisena lisäpalveluna. Ja aika moni asiakas on jättänyt valtakirjan, että saadaan jättää paketti esim autokatokseen. Kerrostalossa ei tietenkään toimi.

2 tykkäystä

Kiitos tästä! Koska selvästi olet asian oikealla puolella ja tiedät asiasta, toivon, että olet oikeassa ja pakettini löytyy pian.

Ei ole sinun vikasi, mutta sanon edelleen, että tuohon kannattaa miettiä vähän toisenlainen ratkaisu. Paperilla kuulostaa varsin helpolta prosessilta, mutta teknologian suosittelen postille ottamaan mukaan leikkiin.

Jos on mahdollista luoda seuranta paketille, missä se menee niin luulisi, että on ihan yhtä mahdollista luoda hieman vähemmän könttä systeemi.

1 tykkäys

Samaa mieltä, että posti on monessakin mielessä aika jäykkä liikkeissään. Jakajana saakin tehdä enemmänkin noiden tekstarien kaltaisia omia sovellutuksia, niin että jakelu sujuu kaikkien kannalta paremmin.

2 tykkäystä

No nyt ei ollut kankeaa. Soitto aspaan ja paketti tunnissa mulla. Tämä meni hienosti nyt :slight_smile:

3 tykkäystä

Ihan mielenkiinnosta, millä paketintoimittajalla on tuollainen systeemi käytössä? Postin jakoreittien aikataulut ei taida mahdollistaa kyseistä palvelua - luulisin.