Ai, ai… Kyllä pulla laskiaiseen kuuluu. Hillolla ja hieman mieluummin vadelma- kuin mansikkahillolla.
Hillo
Jos söisin,niin mantelimassalla. Jääkaapista löytyisi mut ei vaan maistu.
Itse kun on vallan perso makealle ja herkuille, niin molemmat versiot menee ja hyvää on. Jos olisi valinta, että toisen vaan saa syödä, valitsisin mantelimassan. Sen takia tulee yleensä ostettua molempia versioita niin ei jää harmittamaan kun ei saanut sitä toista mikä jäi kauppaan.
Molemmat menee, ennen tosin enemmän mantelimassalla, nykyään hillolla.
Alkuperältään ruotsalainen traditio, jossa muuten edelleen mantelimassa dominoi. Suomen lisäksi hilloa käytetään Norjassa ja Tanskassa.
Wikipedia: ”Laskiaispullat levisivät Suomeen vasta 1900-luvun alkupuoliskolla ja alun perin vain ruotsinkielisten rannikkoseuduille. Pulavuosina mantelimassa on korvattu usein hillolla mantelimassan vaikean saatavuuden ja korkean hinnan vuoksi, mutta ruotsinkielisissä suomalaisissa perheissä mantelimassa on edelleen tavallisempi. Alkuperämaassa Ruotsissa täytteenä on aina mantelimassaa, mutta hilloversioita löydetään Suomen lisäksi usein myös Norjasta ja Tanskasta.[1]”.
Suomen ruokakulttuurissa on monta asiaa, jotka ovat perua pula-ajoilta.
IS taas tärkeän asian selvittäjänä:
Viikon päästä on tiistai.
Miten musta tuntuu, että tämä sama asia selvitetään joka vuosi. Helppo homma toimittajalle, senkun julkaisee saman jutun joka vuosi!
Tuskin mitään tärkeämpää kirjoitettavaa onkaan, onhan tämä aihe, josta käydään kiivaita väittelyitä. Vielä kun otsikoitaisiin juttu asiana, joka jakaa kansakunnan kahtia ja synnyttää rintamalinjoja jopa perheiden sisällä. Miksei aina voi olla perjantai tiistai?
Tämä oli varmaan muuten tarkoituksellisen naseva tiivistys - ja osui ainakin meikäläiseen. Edit: Positiivisella ja lakonisella mausteellaan.
Laskiaistiistain idea on ihan muuta kuin pulla mantelimassalla tai hillolla. Tässä kohtaa meikäläisen silmissä siirrytään viikon väreissä vihreästä violettiin ja pääsiäisenä sitten mustan kautta valkoiseen juhlaväriin. Siinä noin tiivistetysti laskiaistiistain lähtökohta minun kontekstistani katsoen.
Tuosta pullakysymyksestä pitää sanoa, ettei se kai ole ongelma, jos suomalaisista toinen syö pullan hyvillä mielin mantelimassalla ja toinen hillolla - on ne silti edelleen samaa kansalaisuutta. Eikö se hyvä mieli tule siitä syödystä pullasta, vai voiko se ollakin se toisen syömän pullan sisältö, joka tekeekin meidät onnelliseksi.
Itse tykkään henkilökohtaisesti enemmän kermavaahto-hillo -kombosta, joten jos sellaisen joku tarjoaa minulle ensi viikon tiistaina, olen iloinen ja kiitollinen.
Kuinka uusavuttomina meitä pidetään? Nyt on jopa opetusvideo laskiaispullan syömisestä.
PS. Itse olen näköjään syönyt aina laskiaispullani väärin. Ällistyttävästi olen edelleen hengissä.
Toiset vaan on luotuja elämään veitsen terällä.
Eihän toi jannu osaa sitten yhtään. Laskiaispulla syödään kuin hampurilainen, mutta hieman kevyemmällä puristuksella ettei täytteet tursua ulos ennen aikojaan. Ei mitään tuollaista reunoista näykkimistä saati kannen irrottamista, vaan leukoja venyttäen kohde suuhun ja siitä kyljestä reilun kokoisia puraisuja.
Aamen. Kylläpä teki pahaa katsoa tuota järsimistä. Ihmisiä on poltettu roviolla vähemmästäkin.
Jos se kansi pitää aluksi syödä erikseen, jotta kermavaahdosta ja hillosta (tai mantelimassasta jos olet psykopaatti) tulee tarpeeksi makua, sinulla on jo lähtökohtaisesti epäonnistunut laskiaispulla edessäsi.
Hyvässä laskiaispullassa myös kansi ja pohja maistuvat hyvältä, kansi ja pohja ovat hiukan ilmavia ja täytteitä on runsaasti. Siksi se kuuluu syödä kokonaisena, kevyellä hampurilaisotteella. Leuat on tarkoituksella sellaiset, että ne saa myös reilusti auki.
Juustonaksuista kuuluu jäädä keltaista möhnää sormiin, hampurilaisesta kuuluu jäädä sooseja suupieliin ja laskiaispullasta pitää ensimmäisellä haukkaisulla jäädä kermavaahtoa nenänpäähän. Nämä ovat osa syömiskokemusta, ja niiden kuuluu toistua joka ikinen kerta. Laskiaispullan suhteen on noudatettava erityistä huolellisuutta, koska niillä on vain lyhyt vuosittainen sesonki. Pelleilyyn ei ole varaa.
Kotitekoinen pulla, mansikka tms hillo ja kermavaahto. Tuplana kiitos!
Jos pullan voi syödä hampurilaisena on täytettä aivan liian vähän. Ultimaattinen täyteresepti löytyy ketjun alkupäästä.