Mediapeli - Tappara mediassa 2018-19

Tapparasta negatiivisesti ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat, niin toimittajat kuin muutkin ihmiset, ovat puhtaasti kateellisia meille. Dynastia jauhaa ja vihamiehiä tulee kokoaja lisää

2 tykkäystä

Luulen että juuret johtaa Tapparan 70 ja 80-lukuun. Rauno Korpi totesi joskus : “Oikeastaan pilasimme jääkiekon”. Tuo viittaus liittyi ylivoimaiseen taktiseen osaamiseen ja harjoittelun määrään. Tämä loi kateutta ympäri Suomea, enää ei voitu höntsäillä ja ryypätä koko aikaa. Tappara asetti riman korkealle, sitä korkeutta lähti sitten Ilves,Hifk,Tps ja välillä Kärpätkin tavoittelemaan.

Antipatiat levisi, ja jäi lopulta vain kytemään Tapparalaisittain surullisena pidetyn
91 / 92 - 98 / 99 vuosien ajanjaksona.

Kun menestystä taas tuli, vanhat antipatiat nousi tuhkista taas kerran polvilta toiselle. Myös tietty leimallisuus, jonka kädestä lehdistö söi - Alkoi vahvistua.

Nämä Mouhijärvi läpät tulee kai siitä, että Tappara oli ja on suosittu myös muualla kuin Tampereella. Tai ei “suosittu”, mutta faneja riittää esim Pohjanmaalla aika paljon. Tuosta jatkumosta media ja fanit mielestäni ammentaa tekstinsä ja siten mielipiteensä, ikävä kyllä kun näitä leimautuneita kortteja käytetään, ottaa kansa sen totuutena. Näkemättä järjellisesti mitään totuuksia. Tietty aikakin on rajallinen, kaikkia joukkueita ei ehdi seuraamaan, joten on helppoa muodostaa “totuuksia” tusina kirjoitteluista

13 tykkäystä

Voin olla väärässäkin, mutta lieneehän täälläkin väkeä, joka enemmän tai vähemmän vakavissaan pitää HIFK:ta “ainoana oikeana stadilaisseurana” (vs. Jokerit, joka on kai jostain Itä-Vantaan Töölöstä lähtöisin puolestaan). Suunnilleen yhtä moukkamaistahan tuokin helposti on kuin se, jos joku paljasjalkainen porilainen selostelee, mikä on ainoa oikea tamperelaisseura, tietäväisen kuuliaisena jostain tahoilta omaksumilleen mainospuheille…

3 tykkäystä

Varmaan jokaisen seuran faneissa on tätä porukkaa, johon on kohdistettu samaa aivopesua. Kai sitä on vaan herkkä sillä tavalla, kun Tapparan pahuudesta on tullut mielestäni jo legendaarista.

1 tykkäys

Toki toki, ja oivia olivat huomiosi ja aiheen esiinnostosi edellä. Tuo vain jonkinlaisena oheisena lisäyksenä niihin, mahdollisesti myös mietittäväksi ja keskusteltavaksi.

E. Mutta ovatko uudet mediat todella se lääke, joka auttaa näihin vaivoihin vallitsevassa kotimaisessa jääkiekkopuheessa? Tai vaikuttaako sumutus toisaalta sittenkään tehokkaimmin laajimmissa joukoissa, vai sittenkin enemmän (suhteellisesti) aktiivisempien lajin seuraajien joukoissa?

Tapparan fanien ostamien kausikorttien sijaintia tutkittiin omassa ketjussaan jokunen vuosi sitten (Aamulehden uutisen perusteella) ja lopputulos oli varsin mielenkiintoinen urbaaniin legendaan nähden.

Tappara -faneja asuu myös muualla, kuin Mouhijärvellä ja Pohjanmaalla :smile:

2 tykkäystä

Aika hyvin YLE unohti Tapparan tänä iltana, ei kummassakaan uutislähetyksessä ollut kuvaa Lahdesta. Eikä ollut mikään “tekninen ongelma”, vaan toimituksellinen valinta.

Onko Tappara natsi, vai miksi 500 miljoonaa euroa verovaroja kuppaava YLE ei voi näyttää Tapparan VOITTOpeleistä koostetta, tappiopeleistä näytetään kyllä. :tired_face:

6 tykkäystä

Nyt vasta heräsit tähän todellisuuteen… ?

Me emme ole suosittuja koko maan mittakuvassa, siihen pitää tottua.

Monen vuoden kokemus asiasta, mutta nyt avauduin.

Ja siihen EI pidä tottua, YLE-veroa mekin maksamme.

1 tykkäys

No tätä vähän ajattelinkin. Sama täällä… ja aina se jaksaa harmittaa.

Veroa maksetaan joo…

2 tykkäystä

Jospa MTV3 olisi noteerannut!

1 tykkäys

Emmää maksa MTV:lle, ne näyttää, mitä mainostajat haluaa.

Hyvää pohdiskelua Peterralta, mutta alla olevaan oikeastaan kiteytyy koko juttu.

Tapparan ja Ässien välillään vaan on vihaa ja kaunaa. Tämä johtuu useammasta playoff-sarjasta 2000-luvulla ja myös ennemmin. Ässillä ei ole samallaista suhdetta Ilveksen kanssa, joten tottakai Ässäfani liputtaa sen “kivemman” Tamperelaisen puolesta.
Sen sijaan esim. Kuopiossa, Lappeenrannassa, Helsingissä ja Oulussa käydessä suuremman osan mukaan Tampereella on kaksi seuraa, joista toinen vaan on se menestyvä. :wink:

3 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Tapparan markkinointi

Kateus pitää ansaita :wink:

1 tykkäys

Tää on siis sun kokemus/käsitys asiasta. Tosta kirjoitetusta saa sen kuvan, että kyseessä on fakta/tieto. Oikeesti kyseessä on luulo tai uskomus. En ainakaan oo nähny mitään tutkimusta aiheesta. Mulla on hyvin pitkä historia monellakin tapaa Kangasalta ja tapaan niin paljo kangasalalaisia päivittäin, että en allekirjoita tota väitettä. Ne henkilöt, jotka mut tapaa, huomaa nopeesti mun kiinnostuksen kiekkoa ja Tapparaa kohtaan, joten asia tulee usein puheeksi. Mun otanta kattaa runsaan ihmismäärän Kuhmalahden Vehkajärveltä Ponsan ja Raikun kautta Vatialaan ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen sitä mieltä, että Kangasala on enemmän Tapparan fanimaastoa, mutta totuus lienee aika fifty fifty.

6 tykkäystä

Päivän painetussa Aamulehdessä mainostetaan tämänpäiväistä ottelua. Vahinko vain, että mainoksessa on Tappara-Ässät ja aloitusaika 18:30. Eipä siinä, nykyisellä informaatiotulvalla tuskin moni haksahtaa. Harmillisesti tuossa alalaidassa on myös kummilipputarjous otteluun.

Kummassakohan päässä rikkinäistä puhelinta virhe on tapahtunut ja onko näihin joku tietty menettelytapa seuran ja lehden välillä?

Aamulehden sivuilla sanovat että heidän moka.

2 tykkäystä

En löytänyt tunnustusta. Löysin vain oikaisun, jossa sanotaan, että lehteen päätyi väärä mainos.

2 tykkäystä

Odotan että Kiekkokiuas ja Johtava/Pohtiva ottaa kantaa Tapparan nousuun ja hyviin otteisiin Liigassa.

2 tykkäystä