Metsästys


#41

Avaa ihmeessa että mikä tuossa on roskaa.

Itse en ole vegaani. Syön viikossa 1,5kg 10% jauhettua nautaa ja saman verran kanaa. Ja rahkaa ja raejuustoakin menee pari kiloa. Lihan tehotuotanto ja maitotuotanto on eläinrääkkäystä ja joka väittää muuta, valehtelee itselleen. Itseäni ei aihe kiinnosta niin paljoa, että muuttaisin tapojani, mutta mielestäni kissat eivät ole sen kummempia eläimiä kuin lehmät, joten kuollut kissa ei kiihdytä pulssia yhtään.


(Aleksi) #42

Millään maitotilalla ei eläimiä rääkätä. Suurempi osa nykypäivän navetoista on pihatto-tyyppisiä, jolloin eläimet saavat tulla ja mennä mielensä mukaan. Parsinavetoissa eläimet ovat kiinni, mutta ainoastaan oman turvallisuutensa vuoksi, kun siellä on monesti kuitenkin sisätilat sen verran ahtaita, että herkästi toinen liikkuessaan sotkisi makuulla olevan.

Jotain eläinaktivistien juttuja jos lukee, niin niistä ei saa mitään todellista kuvaa tilanteesta, kun ne tunkeutuvat ilman lupaa kuvaamaan, ja kuvaavat vain sairaita ja todennäköisesti hoidettavana olevia yksilöitä, eivätkä tietenkään suurta massaa joka on kunnossa ja hyvin voivaa.

Tietysti yksittäisiä tapauksia aina joskus valitettavasti nousee esiin, kun hoitoa on laiminlyöty. Mutta ne ovat kuitenkin onneksi hyvin poikkeuksellisia.

Ja minun ei tarvitse valehdella muille eikä itselleni. Meillä oli lehmiä, kunnes puolen toista vuotta sitten niistä luovuttiin kannattamattomuuden takia. Ja voin taata että meillä ei yhtäkään eläintä ole rääkätty.


#43

Lehmille on kuitenkin jalostettu ylisuuret utareet, niitä pidetään alituisesti tiineenä jotta maidontuotanto olisi maksimaalista ja vasikat pidetään erossa lehmästä jottei ne imisi tuottoja pienemmäksi. Lisäksi lehmille syötetään niille sopimatonta rehua josta ne saavat tulehduksia, joita sitten hoidetaan antibiooteilla. Onko tuo eläinrääkkäystä? Sen voi jokainen määritellä itse. Vaikka eläimet olisivatkin kiinni vain oman turvallisuutensa vuoksi niin siinä on vain tehty valinta törkeän rääkkäyksen ja rääkkäyksen välillä. Rääkkäystä silti yhtäkaikki. Itseäni ei vain asia hirveästi hetkauta tuollaiset asiat ja siksi syön maitotuotteita.


#44

Kuka tahansahan ei saa laillisesti lopettaa eläintä. Eläinsuojeluasetuksessa on määritelty kuka sen voi tehdä ja miten sen voi tehdä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396


#45

Kyllähän tuossa on lakia rikottu ja tuo kyseinen törppö on sakkonsa ansainnut jos niitä saa. Yritin tuoda esille someraivoajien kaksinaismoralismin tässäKIN asiassa…


(Aleksi) #46

Väärin. Ei ole suoraan tekemisen tuotoksen kanssa. Ei anneta imeä suoraan, ettei imiessään samalla pure/nirhaise utareisiin haavoja, jotka voi taas tulehtua, ja sitten tarvittaisiin taas antibiootteja. Oman emän maitoa vasikoille juotetaan tuttiämpärin kautta. Ei ternimaitoa edes voi meijeriin lähettää, että kyllä siinä on vasikalle juomista hyvinkin reilusti vaikka ei sitä suoraan imeä saakkaan.

Samoin kuin on ihmisilläkin, yksi ruoka sopii toiselle ja toinen toiselle. Pääasiassa rehut sopivat, mutta osa vaatii joskus testaamista, että mikä rehu sopii ja ennen sopivan rehun löytymistä voi aiheuttaa jotain tulehdusreaktioita. Myöskään antibioottimaito ei kelpaa meijeriin, eikä antibioottiliha teurastamolle, joten on päivän selvää että antibioottien varmuuden vuoksi käyttöä vältetään.


#47

Aikas etäällä on keskustelu otsakkeen aiheesta.


#48

Totta kyllä. Piti jo itsekin huomauttaa, että eikö oikeita metsästysjuttuja ole ollenkaan!!


#49

Huomenna menen koittamaan kanalintuja eli keskustelu maidosta jatkunee… :joy:


#50

Olet lenkillä kaupissa ja näet kituvan rusakonpojan. Laki vaatii että ensisijaisesti eläintä on pyrittävä auttamaan. Menet lähelle ja huomaat että selässä on monta pisto jälkeä ja huuhkaja lennähtää oksalla lentoon. Tajuat että tätä eläintä ei pysty auttamaan. Tässä kohtaa laki vaatii että eläin lopetetaan tarkoitukseen soveltuvin välinein/tavoin. Nappaat pupua pillistä kiinni, pyöräytät ja rytkäytät, jolloin yhteys pään ja vartalon väliltä katkeaa. Kaikki tapahtui lain puitteissa.

Eli jos kohtaat rauhoitettu eläimen tilassa jossa sitä ei enään voi auttaa, on se lopetettava tarkoitukseen soveltuvin keinoin. Jos ei siihen itse pysty niin joku muu sen tekee.


#51

Täältä, madam : pykälä 14 tais olla


#52

Keskustelu lähti omalta osaltani pois aiheesta, joten palataampa taas metsästykseen. Tänään ensimmäistä kertaa koittamassa metsäkanalintuja ja päivän tapahtumat:

  • 1 ammuttu pyy
  • 2 nähtyä pyytä
  • 1 kuulohavainto pyystä (vastasi pilliin)
  • 1 nähty metso (naaras)

    Pitää varmaan pinnata ainakin yksi päivä koulusta että pääsee taas ensiviikolla. Sitten ehkä lauantaina ennen peliä.

#53

Ensi vkl useat metsästys seurat aloittavat hirvijahdin, eli olkaahan tavallista tarkkaavaisempia liikenteessä.


#54

Varsinkin jos autonne näyttää naapurin kissalta.
Vitsit sikseen. Hyvä huomautus, kun hirviä juoksee nyt teiden yli tavallista enemmän. Jahtia käydään yleensä lauantaisin ja sunnuntaisin.


#55

Hirviet liikkuvat tähän vuoden aikaan ilman metsästystäkin huomattavia matkoja johtuen niiden kiima-ajasta. Parhaiten kolarin voipi välttää tarkkaivaisuudella ja NOPEUSRAJOITUSTEN mukaan ajamalla…
Nimim. Kaksi kertaa ensimmäisenä hirvikolari paikalla… Molempien syy YLINOPEUS


(aka Henkke) #56

Ei ylinopeutta voi tosta syyttää, kyllä syypää on noissa aina hirvi!! :wink:

Mites muuten peurat, tarviiko niihinkin kaatoluvat?


#57

Tarvittee. Piti oikein lupapäätöksestä käydä tarkistamasta joko sen nimi on vaihtunut Valkohäntäkauriiksi, mutta luvassa kyllä vielä luki Valkohäntäpeura.Joku tällaisen nimikikkailunkin tuolla ministeriössä keksi. Vrt. SM-Liiga/Liiga…


(aka Henkke) #58

Ok, hyvähän niitä nimiä on välillä päivittää.

Noista peuroista sen verran, että yks seikkaili pari viikkoa sitten Parolannummen rampin kohdalla motarilla ja oli “hieman” lähellä päästä hengestään kun pomppas suoraan auton eteen jostain puskasta. Onneks oli tilaa väistää…


(Aleksi) #59

Minkä verran mahtaa hirvi- / peuralupia olla jaettu? Kun niitä tuntuu olevan ihan järjettömän paljon. Täällä mettämaassa, kun asuu niin lähes päivittäin näkee peuroja, ja käyvät pihassa syömässä omenapuista pudonneet omenat. Ei onneksi ollut paljon omenia, ja ei haittaa yhtään vaikka ne syövätkin pois, eipähän tarvitte itte niitä kerätä ja kantaa pois. Tai jos lähtee autolla oikeastaan mihin aikaan hyvänsä niin aina näkee peuroja jossain pelloilla.


#60

Hirviä 52 771kpl ja valkohäntäpeuroja 36 191kpl. 2 vasaa = yksi täysikasvuinen.