Miesten ja naisten tasoero urheilussa

Kuten sanoin. Pidän minkäänlaista absoluuttista tasovertailua idiotismina. Uskon Kupilan twiittinsä heittäneen tietoisena rapalana. Pidän silti typeränä lähteä Kupilaa tuosta liikaa maalittamaankaan. Provo on provo, mutta on siellä ajatusleikin takana pointti, joka kestää kriittisemmänkin tarkastelun.

Tietenkin Maradona olisi ylivertainen. Sama pätee Gretzkyihin ja kumppaneihin jos tahdotaan lähteä vertailua tekemään lajirajojen yli. Eivät nämä tämän päivän Messit, Ronaldot tai vaikka McDavidit ole ylivertaisia menneiden aikakausien legendoihin verrattuna. Parhaat ovat olleet rautaisia ammattilaisia jo vuosikymmeniä sittenkin. Varsinkin kilpaillussa futiksessa tämän luulisi olevan kaikille itsestään selvää. Ero näkyy siellä "nelosketjulaisissa". Absoluuttinen huippu on ollut rautainen jo vuosikaudet, vuosikymmenet. Nykyisin ero absoluuttisen parhaan ja huonompien välillä on kaventunut. Kovan tason ammattilaisia, korkeamman tason ammattilaisia on enemmän, jolloin näitä riittää joukkueisiin siellä täällä.

Kun katselee jotain ~80-luvun futista ja vertaa sitä tähän päivään, ei suurin ero näy yksilöissä. Se ero näkyy joukkueissa, joukkueiden pelaamisessa. Nykyisin aika nuoret juniorit puolustavat paremmin, tiiviimmin joukkueena kuin A-maajoukkueet aikoinaan. Nykyisin A-maatasolla aina se joukkueen heikoinkin on rautainen ammattilainen, huippu-urheilija. Harvassa ovat joukkueet, jotka enää yrittävät yksilötaidolla. Ne, jotka yrittävät, harvoin pääsevät pokaalia nostamaan (vrt, vaikka Argentiinan Messi-keskeisyys). Joukkuepeli on aivan eri maailmasta nykyisin, mikä asettaa luonnollisesti erilaiset haasteet pelaajille.


Mutta kaikki tuo vertailuun viittaaminen on silti edelleen nähdäkseni pelkkää provoa, pelkkää keskustelun herättämistä. Sääli sinänsä, että Kupila heitti noin vahvan provon. Maradona vs. naisfutaajat vertaus ei ikinä voinut päättyä hyvin. Ei voisi keskustelu Maradona vs. Veikkausliigapelaajatkaan. Kaikki tietävät, miten se keskustelu menee. Osittain, koska kaikki ovat oikeastaan samaa mieltä pohjimmiltaan, osa vain on valmiita leikkimään ajatuksella hieman pidempään. Kärkkäimmät vain tahtovat päästä provosta närkästymään, jolloin maltillista keskustelua ei synny. Sääli sinänsä.


Pidän silti sitä ainoaa suoraa väitettä Kupilan twiitissä vähintäänkin vahvasti oikean suuntaisena. Tai vähintään vahvasti argumentoitavissa olevana. Puhutaan sitten Morganista, Ronaldosta tai kenestä tahansa nykyajan lajinsa huipusta, niin kyseessä on todennäköisesti “enemmän huippu-urheilija” kuin mitä tämän 80-luvun vastine oli. Ei nykyisten huippujen elämäntapaan mahdu esim. alkoholi samaan tapaan kuin menneinä vuosikymmeninä, alkoholi antaisi liikaa tasoitusta verrattuna muihin ammattilaisiin. Urheilijan arjesta lienee tullut jollain tasolla “kokonaisvaltaisempaa”. Kaikenlaisiin juttuihin kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, niihin kaikista pienimpiinkiin muuttujiin. Mutta antaako sille “enemmän ammattiurheilija” mitään arvoa, riippuu toki kuulijasta.

Maradonan Argentiina vs. esim. Morganin USA on luokaton vertaus. Kuten aiemminkin totesin, niin valtaosa, todennäköisesti kaikki veikkaisivat Maradonan Argentiinaa voittajaksi. Mutta kummat ovat “enemmän huippu-urheilijoita”? Siinä vertailussa näkisin, että Morganin USA:lla on jopa mahdollisuudet. Tällä en luonnollisestikaan tarkoita sitä, että Morganin USA olisi lajitaidoiltaan tai fysiikaltaan Maradonan Argentiinan tasolla.

1 tykkäys

Pidän myös kysymyksenasettelua tyystin tarpeettomana. Mutta kun se esitetään sanon kyllä jyrkän mielipiteeni. Viimeksi se muuten esitettiin lauantaina kaveriporukan saunaillassa siinä muodossa, että Serena Williams voittaisi miesammattilaisia tenniksessä. Ei voittaisi eikä tarvitsekaan.

Minä arvostan naisten urheilua tuosta samasta näkökulmasta: nämä naiset ovat huippu-urheilijoita ja heidän pelinsä on viihdyttävää. Siksi tätä peliä katson. Sillä ei ole mitään merkitystä, että nämä häviäisivät pystyyn MYPA:lle. MYPA:n pelaajien huippu-urheilijuus voidaan kyseenalaistaa eivätkä he ole parhaista parhaita niin kuin nämä naiset.

5 tykkäystä

Mistä erottaa sen ettei MYPA:n pelaajat ole huippu-urheilijoita ja nämä nyt kesällä kirmaavat naiset ovat todellisia huippu-urheiljoita? Varmasti panostavat lajiinsa enemmän kuin MYPA:n pelaajat, mutta en näe sillä olevan merkitystä kun puhutaan tasoerosta.

Ennen kisoja oli puhetta kun jollain joukkueilla oli kiistaa rahoista liittonsa kanssa, niin bongasin FF2 mainintaa kuinka Saksan naisten maajoukkue oli ottanut Saksan seurajoukkuenuorilta kunnolla pataansa.

Tasoeroja kun ketju käsittelee niin se on järkyttävä miesten eduksi. Se ei poista sitä tosiasiaa että nämä pelit on ihan viihdyttävää katsottavaa näiden huippumaiden kesken.

Mielestäni sukupuolien välinen vertailu sellaisenaan on irrelevanttia : Molemmilla on omat sarjansa ja kilpailunsa eri lajeissa , joissa viihdyttävyys ja kilpailullisuus rakentuu eri tasojen mukaan suhteessa vastustajaan. Nämä vastustajat ovat suurimmilta osin samaa sukupuolta. Itse peli ja sen sisältö syntyy siis kahden joukkueen vuorovaikutuksista keskenään.

En oikein koskaan pidä vertailuista, sillä näiden erojen hakeminen vie huomiota pois olennaisimmasta asiasta, eli itse ottelutapahtumasta.

Naisilla ja miehillä on omat vahvuutensa urheilussa. Miesten urheilu on tottakai joukkue peleissä edellä fysiologisten ja tiettyjen luonne seikkojen takia. Naisten etu mielestäni on vilpitön me henki ja yleensäkin sellainen terve suhtautuminen.

Kävin muuten säbää pelatessani eräässä joukkueessa usein naisten reeneissä. Syy oli juuri naisten asennoituminen, itse reenitkin oli jopa aika raskaita. Ne ukkelit sitten vuorostaan eräässäkin turnauksessa kävi kaljalla pelien välissä - kapteenina tuolloin toimiessani häpesin silmät päästä, etenkin kun matsi oli menossa jo luovutukseen ja olin vippaskonstit jo käyttänyt. Meitä joita kiinnosti vähän reenatakkin käytiin naisten reeneissä. Tykkäsin kyllä pelatakkin heidän kanssa :slight_smile: aina tuli syöttöä viivaan kun oli paikka. Eli nöyrää pelisilmää joukkuepelin eteen löytyi.

Tämä esimerkkini on toki alemmasta laarista, eikä huippu-urheilusta. Vaikka kovia pelimiehiä ja naisia löytyi molemmista joukkueista.

6 tykkäystä

Tässä on kasa mielenkiintoisia esimerkkejä listattuna yllä, jotka liittyy ihan perinteisiin urheilulajeihin. Minulla ei ole noihin mitään lisättävää. Näköjään syystä tai toisesta vastaan nyt sinulle, vaikka ei tämä liity mitenkään sinuun.

Minua on kiinnostanut (en tiedä syytä tälle) jo kauan sukupuolen merkitys tasossa. Yksi, mikä itseäni on ihmetyttänyt, niin miesten ja naisten välillä näyttää olevan eroa myös sellaisilla lajeissa, joissa ei ole minkäänlaista fyysistä elementtiä. Tarkoitan tällä esimerkiksi e-sports pelejä, joissa esim. oma suosikkipelini Starcraft 2 on jo pitkään omistanut varsin rikkaan naispelaajien edustuksen.

Mielenkiintoa lisää se, että absoluuttisella huipputasolla tuossakin pelissä, jossa ei ole mitään fyysistä vastinetta, joka vaikuttaisi tasoon niin naisten keskuudessa on taso selvästi heikompi kuin miesten. E-sportsin osalta olen pitkään miettinyt, että johtuvatko erot sitten ihan vaan siitä, että miehiä on niin iso määrä suhteessa naisiin, että poolista yksinkertaisesti kuoriutuu enemmän lahjakkuuksia.

Starcraft 2:ssa oman mausteensa soppaan tuo Scarlett, joka siis on transsukupuolinen pelaaja. Hän on ainoa naispelaaja, joka on osallistunut myös naisten turnauksiin ja tämän lisäksi pärjännyt hyvällä tasolla miesten turnauksissa. On tietysti erittäin kornia edes tuoda sukupuolikeskustelua tähän, mutta transsukupuolisena hän on biologiselta sukupuoleltaan mies. Hän on selvästi paras naispuolinen pelaaja koko pelissä.

1 tykkäys

Naisleijonat leireili Kuortaneella ja pelasi kaksi harjoitusottelua U18-mestisjoukkueita vastaan. Naisleijonat voitti Ässät 3-2 rangaistuslaukauksien jälkeen ja hävisivät 6-1 JYP:in joukkueelle.

Kyseessä oli joukkueet, jotka pelaavat neljänneksi korkeimalla sarjatasolla Suomen juniorikilpaurheilussa. Edelle menevät U20-Liiga, U20-Mestis ja U18-Liiga.

Naisleijonat pelasivat ihan kilpailukykyisellä joukkueella ja mielestäni joukkueesta ei puuttunut kuin Räty, Tuominen, Hakala ja Nuutinen jotka varmasti mahtuisivat MM-joukkueeseen.

Korona-syksyn aikana olen huomannut artikkeleista, että maajoukkutason naiskiekkoilijat treenaavat ja pelaavat U18-mestisjoukkueiden mukana, koska tempo ja vauhtiero naisten Liigaan verrattuna merkittävä. Tästähän Suomen naisleijonat voisivat saada kilpailuetua arvokisoihin, jos löytyisi rahoitusta, niin 25 pelaajan ringillä pelaamaan syksystä-kevääseen poikien kanssa.

Kuortaneella leireilevä Naisleijonien joukkue kohtasi torstai-illan harjoitusottelussaan JYPin U18 Akatemiajoukkueen. Kyseessä oli Naisleijonien leirin toinen ottelu, keskiviikon pelissä Suomi kaatoi Ässien U18 Akatemian voittomaalikisan jälkeen 3–2.

Maalilla:
30 Anni Keisala

Varalla:
1 Eveliina Suonpää

1:
33 Michelle Karvinen – 77 Susanna Tapani – 16 Petra Nieminen
6 Jenni Hiirikoski – 88 Ronja Savolainen

2:
24 Viivi Vainikka – 40 Noora Tulus – 27 Julia Liikala
9 Nelli Laitinen – 5 Aino Karppinen

3:
34 Sofianna Sundelin – 61 Tanja Niskanen – 20 Matilda Nilsson
8 Ella Viitasuo – 4 Rosa LIndstedt

4:
11 Jenna Kaila – 19 Emmi Rakkolainen – 2 Kiira Yrjänen/32 Emilia Vesa
21 Sini Karjalainen – 25 Krista Parkkonen

1 tykkäys

Naisten MM-joukkue on kisoihin valittu ja mukaan mahtui Tapparan 15-vuotias Sanni Vanhanen.

Sanni pelasi 16 peliä Tapparan U15 AAA joukkueissa tehoilla 3+7, jonka jälkeen debytoi naisten Liigassa. Ilveksen paidassa Liigassa tuli 9 otteluun 3+3 tehot.

Maajoukkue mittasi tasoaa ilmeisesti KalPan U16 SM-sarjajoukkuetta vastaan. Peleistä en löytänyt mitään informaatiota liiton sivuilta.

Jos naisten Liigan taso on poikien U15-joukkueiden tasolla, niin en ihmettele, jos lipuista ei olla valmiita maksamaan, kun parempaakin jääkiekkoa saa katsottua livenä ilmaiseksi.

Leirillä MM-ehdokkaat pelasivat kaksi harjoitusottelua KalPan alle 16-vuotiaiden poikien joukkuetta vastaan. KalPa voitti molemmat ottelut: ensimmäisen 4–0 ja toisen 6–3.

Joukkueen kuopus on 15-vuotias Sanni Vanhanen, joka on pelannut Tapparan poikajoukkueessa.

2 tykkäystä

Se on sanottava että kyllä naiskiekkoilu on eteenpäin mennyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Joskus 90-luvun puolella silloinen naismaajoukkue pelasi Vierumäellä HeKin (Heinolan Kiekko) C-junioreita vastaan harjoitusottelun ja se päättyi 10-0 tjms. HeKille. Peli oli täysin yhtä päätyä. En muista mitä sarjaa HeKin junnut pelasivat, mutta SM-sarjaa se ei ollut.

2 tykkäystä

Vancouverin olympialaisiin Pekka Hämäläisen valmennuksessa tähtäävät mimmileijonat hävisivät TPS C-junioreille eli 14-15 -vuotiaille pojille harjoitusottelun peräti 11-0.

On se tuollaista ollut vielä 2009.

Edit. Tuo löytyi nopeasti, koitin etsiä HPK:n junioreita vastaan pelattua vastaavaa peliä, joka pelattiin myöhemmin.

Edit. Naisten maajoukkue | Jatkoajan keskustelupalsta
Tuolta löytyy lisämateriaalia samalta vuodelta. En olisi muistanut, että ottanut osaa ihan sarjaankin.

2 tykkäystä

Itse olen ollut 80-luvulla 12- vuotiaana D-junnuna pelaamassa Ilveksen naisia vastaan. Peli päättyi 3-3. Sekin jäi mieleen, että sain ekassa vaihdossa väkivaltaisuusjäähyn :man_shrugging:

4 tykkäystä