Pitkälti seurausta siitä, kun aikuiset ei ole enää aikuisia. Henkilökunnan kädet sidotut kouluissa. Vanhemmat ei puutu ja opeta tapoja. Usein huonot tavat vieläpä siirtyy kotoa lapsiin.
Opettaja kun nykypäivänä korottaa ääntä, niin saattaa olla somelynkkauksen kohteena.
Aikuisten auktoriteetin puuttuessa, tyhjiö täytyy jonkun muun tuottamalla auktoriteetillä. Pahimassa tapauksessa se on joku aikuinen jengijohtaja, joka täyttää tämän tyhjiön.
Ei ole sama asia aivan kuten itsepuolustus ja pahoinpitely ei ole sama asia.
Moni kiusattu ei uskalla puolustaa itseään koska pelkää jatkoseurauksia kuten jälki-istuntoja, erottamista koulusta jne…
Ikävä totuus se on mutta koulu on aina kiusaajan puolella. Mikäli paska osuu tuulettimeen ja sitä joutuu nyrkkihippasille niin sitten vähintä mitä kiusattu voi tehdä on piestä kiusaajansa ja piestä sitten sen verran kunnolla että viesti menee perille.
Nykypäivänä aikuiset ihmiset itkee sosiaalisessa mediassa, kun ei “saa” käyttää törkytermejä toisista ihmisistä.
Koita nyt sitten tässä yhtälössä opettaa lapsille hyviä tapoja ja toisen ihmisen kunnioitusta.
Hyvät tavat ei ole muodissa. Pitää saada sanoa.
Hohhoijaa, Mistäköhän koulusta on kyse, vai onko peräti niin, että kaikki koulut ja aina kiusaajan puolella. Kaikenlaista sitä saa lukeakin.
Kaikki koulut. Miksi kiusatut joutuvat aina vaihtamaan koulua mutta ei itse kiusaajat?
Niinpä.
Paljon puhetta liittyy kiusaamisen kitkemiseen kouluissa mutta pelkkää sananhelinää tuo on. Sanat eivät vastaa tekoja.
No mulla ei oo kokemusta ku alle kymmenestä koulusta, sulla kai sitte kaikista, joten en nää hedelmälliseksi jatkaa keskustelua. Tosin näissä kouluissa, missä mää oon ollu, toi väittämäsi tilanne ei oo todenmukainen, mutta ehkä nämä on sitte vaan niitä poikkeuksia, mitkä vahvistaa säännön.
No ei minulla ole kokemusta kuin neljästä koulusta mutta kiusaamisongelma oli selkeästi nähtävissä näissä kaikissa. Eipä sille kiusaamiselle silloin mitään ihmeitä tehty.
Tämä on todellakin kaksiteräinen miekka. Olen täysin samaa mieltä asiasta, mutta nykypäivänä näin “ei saa sanoa” saatika kannustaa tekemään.
Oma koulukiusaamiseni loppui kun nakkasin yhden verbaalisen kiusaajan pusikkoon. En tällä mitenkään ylpeile, mutta omalla osallani toimi ja pystyin käymään peruskoulun loppuun.
Niinhän sitä sanotaan, että väkivalta lopettaa ■■■■■■■■■■
Tämäpä. Vanhemmat eivät tosiaan puutu ja eivät halua uskoa omista lapsistaan mitään pahaa. Tämä nyt osittain sitä ”vapaan kasvatuksen” hedelmää siinä mielessä, että vanhemmat eivät ole kovin kiinnostuneita siitä mitä ne muksut tuolla touhuaa. Luotetaan sokeasti niihin teineihin, että kyllähän sillä meidän lapsella hyvin menee. En ymmärrä miten moni voi olla niin sinisilmäinen.
Aikoinaan olin vanhemman muksun vanhempainillassa tämän mentyä seiskalle ja siellä tuli sitten osittain puheeksi päihteet (alkoholi, nuuska, tupakka, ym). Siellä oikeasti suurin osa taivasteli asiaa, että ”eihän nyt nämä lapset edes tiedä tuollaisista”. Itsekseni mietin, että kuinka pihalla nämä tyypit on, kun tuolla ala-astelaiset vetelee jo sähkötupakkaa, nuuskaa, jne.
Itse olin väliin vähän liiankin tarkka lapsen menoista ja asetettiin rajoja. Eivät ne varmaan mukavalle tuntunut silloin, mutta eipä niitä ongelmiakaan pahemmin ollut. Lisäksi, jos koulusta tuli pienikin ilmoitus jostain negatiivisesta niin sitten keskusteluun asiasta aika pitkään keittiön pöydän ääressä. Kerran tuli yksi kiusaamistapauskin tietooni niin muksu autoon ja kyseisen kiusatun lapsen kotiin siitä sitten mentiin. Siellä sitten selvitettiin asiaa toista tuntia ja voin sanoa, että kiusaajalla oli aika paljon tukalampi olo, kun kiusatulla.
Jep. Eihän tuollaiseen haluaisi lähteä mutta ei nuo idiootit muuta kieltä ymmärrä.
Onkohan koulukuraattori valahtanut nykyään liiaksi sosiaalityönpuolelle. Mitä itse muistan, niin koulukuraattori oli koululla sellainen mystinen hahmo, jota kaikki kunniottivat ja vain harva oppilas rohkeni asettua poikkiteloin.
Lopella keskustellaan. Artikkelissa mainitaan ilmeisesti kaikki työkalut mitä on käytössä. Pikku nuorisorikollisenalut saavat julkista huomiota, kun eivät sitä ole ilmeisesti kotona saaneet.
Varmaan pitäisi olla koko aiheesta hiljaa, mutta tullut kyllä tähän ongelmaan aika erilainen näkökulma viimeisen muutaman kuukauden aikana.
Aikaisemmin suhtauduin jokseenkin positiivisesti digitaalisiin välineisiin, mutta tämän parin kuukauden kokemus on se, että perustason asioiden hallinnassa on niin paljon puutteita alakouluikäisillä, ettei pitäisi olla mitään asiaa mihinkään pikaviestimeen tai varsinkaan someen.
Kiusaamisesta on tullut niin voimakkaan henkistä, etten tiedä, onko se ollut aikaisemmin koskaan tällaista. Lapset eivät hahmota syy- ja seuraussuhteita pääsääntöisesti enää ollenkaan eli ajatuksia laitellaan matkaan ennen kuin ymmärretään yhtäkään niistä kaikista seurauksista. Kiusaaminen leviää nopeasti koko koulun asiaksi ja vanhemmat sekä opettajat ovat aika voimattomia sen kaiken edessä.
Ongelmia on ihan niinkin yksinkertaisten asioiden kanssa - ja valitettavasti monella - ettei osata edes ajatella, miltä mahtaa toisesta ihmisestä tuntua, kun joku sanoo vieressä, että ootpas sinä tyhmä. Sellaiset asiat, jotka itselleni oli omana kouluaikoina ihan itsestään selviä, eivät ole enää lainkaan selviä nuorelle.
Pahin myrkky tulee sitten kotoa päälle, jossa annetaan lapsen päättää itse kaikesta. Jaksatko tänään? Vai kokeillaanko huomenna? Minulla ei ole omia lapsia, mutta laittakaa nyt kaikki vanhemmat siellä kotona pelisäännöt reilaan ja antakaa lapsellenne sääntöjä ja opettakaa niitä asioita, joissa ei voi valita.
On varmaan. Lisäksi ennen oli myös uhka joutua tarkkailuluokalle eli tarkkikselle ja pahimmassa tapauksessa vaihtaan koulua. Nythän ilmeisesti näitä ”tarkkiksia” ei enää tasa-arvon nimissä ole vaan nämä erityislapset saavat perseillä ihan rauhassa ja häiritä myös koko luokkaa.
Tästä olen kanssasi hieman eri linjoilla. Mutta se ei haittaa, koska mielipiteesi on varmasti oikeutettu.
Koulun tehtävä on antaa yleissivistävää opetusta, joka kattaa melko laajan kirjon erilaisia asioita. Aikaisemmin olisin ehkä ollut sitä mieltä, että muutaman yksilön siirtäminen pois korjaisi tilanteen, mutta kun olen kokenut tätä koulun arkea niin harvoin on kyse oikeasti yhdestä yksilöstä, joka oireilee koko muulle luokalle.
Oppimisen avuksi voi järjestää ison nivaskan apukeinoja, jotka auttavat ihan kaikkia, ei ainoastaan pientä porukkaa. Esimerkiksi keskittymiskyvyn romahtaminen on niin kollektiivista, että pienessäkin luokassa useampi kuin yksi oppilas alkaa mennä aamun ruutuannoksen jälkeen jumiin. Keskittymiskyky on vangittu johonkin kännykän syöväreihin, syöminen ja nukkuminen on unohtunut ja sitten lapsella ei edes ole energiaa tehdä mitään.
Integraatiossa olevat oppilaat saattavat kärsiä selkeämmin jostakin oppimista vaikeuttamista taustaongelmasta, mutta heillä voi olla jossakin aineessa täysin ylivertainen osaaminen ja kyky. Jos lähdemme ajatuksesta, että oppilas siirretään pois kaikissa aineissa pienryhmään, jotta hän oppisi, niin silloin hän jää paitsi kaikista niistä oppiaineista, joissa osaaminen on erinomaista ja hän pystyy jopa viemään omalla taidollaan ryhmää eteenpäin ja näkemään itsensä onnistujana siinä. Kun oppilas on jatkuvasti pienryhmässä sen takia, että muut voivat opiskella niin tutkimusten mukaan hänen oma oppimisensa alkaa taantua, koska oppilaat oppivat paljon vertaisiltaan ja imevät esimerkkiä toisistaan.
Jos luokkakoot sinänsä ovat hallittavia niin integraatio auttaa oppilasta olemaan osa ryhmäänsä, mutta pienessä ryhmässä niissä oppiaineissa, joissa se on tarpeen, hän pystyy sitten oppimaan ja hallitsemaan tilannettaan. Ns. tarkkisluokat ovat olleet enemmänkin siivouspalvelua, jossa oppilaita siirretään pieneen ryhmään hajottamaan pienemmän porukan mahdollisuudet oppia. Opettajillakin on paljon kuormitusta, koska huonosti käyttäytyvän ja vallan ottaneet luokat eivät notkistu parissa viikossa. Ryhmä- ja parityötaitoja täytyy harjoitella jatkuvasti uudestaan ja uudestaan ja digitaaliset välineet upottavat oppilaan nopeasti yksikseen oppimaan ja vuorovaikuttamaan näyttöpäätteen kanssa.
Aikuiset muistavat usein mainita, että “lapsilta tämä työskentely ei onnistu”, mutta yleensä taustalla on vielä sellainen kotoa lähtevä ajatus, että ei yhteistyötä tarvitse tehdä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ns. napostele. Kun lapselle on annettu kerran se valta päättää kaikesta niin hän ei kovin hevin luovu tästä saamastaan vallasta ja sen purkaminen on pitkäaikainen työ.
Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus, joka sisältää paljon optimistista ajattelua.
Nyt kun olen vuosia päässyt seuraamaan perusopetuksen touhua Tampereella, niin tuo ‘häiriköiden’ integrointi ei nykyisillä tiloilla ja resursseilla toimi. Jos luokassa on 25 oppilasta, josta 1-2 on aktiivisia häiriköitä, niin he usein saavat sen 3-4 passiivista häirikköä innostumaan hölmöilystä. Sitten opettajalla onkin kädet täynnä töitä paimentaa näitä häiriköitä ja rauhalliset oppilaat jäävät ilman huomiota (ja apua opetuksessa).
Nämä eivät ole mitään yksittäisiä tapauksia, vaan pikemminkin arkea jokaisessa koulussa. Tästä keskustellaan niin koulujen sisällä kuin hallinnossa. Jossain vaiheessa täytyy alkaa laittamaan vaakaan, että onko häirikön parempi olla normaalissa luokassa, jolloin hän häiritsee kaikkien oppimista. Vai siirretäänkö hänet pois ja tämä saattaa hidastaa hänen oppimista ja leimata hänet yhteisössä.
Inkluusio on kaunis ajatus, mutta se vaatii myös riittävät resurssit ja tilat. Ei ole ihme, että opettajien työssäjaksaminen on lähtenyt syöksyyn.
Olen iloinen, että näet kommenttini optimistisena 
En tiedä itse, mielestäni olin kaikkea muuta kuin optimistinen. Rauhallinen oppilas ei ole synonyymi hyvälle oppilaalle, joka tarvitsee huomiota. Rauhallinen oppilas, joka tekee kiltisti tehtäviä, voi olla kaikkea muuta kuin hyvä: hän voi olla laiska, ylimielinen ja oppimishaluton. Jotkut ihmiset haluavat rauhaa, jotta heihin ei kohdistu huomiota. Vaikka opettajan huomio olisi rajattomasti ulkoisesti rauhallisissa oppilaissa niin heidän oppimisessaan voi olla täysin toisenlaiset ongelmat.
Mitkä olisivat riittävät tilat ja resurssit? Jos ryhmäkoko on hallinnassa niin tämä on vielä täysin tehtävissä oleva homma. Inkluusiossa olevat oppilaat saa usein myös lähettää kesken tunnin takaisin pienryhmään. Opettaja näkee luokkahuoneessa ns. päällisin puolin tapahtuvat asiat, mutta se toinen puoli on sitä, miten on yksilön oman oppimisen laita. Rauhallisuus ei ole synonyymi hyvälle oppilaalle.
Olen täysin samaa mieltä ensimmäisestä kappaleesta, rauhallinen ei tarkoita hyvää. Siksi kirjoitinkin, että jää ilman huomiota (tai apua). Nyt kun opettajan voimavarat menevät usein järjestyksen pitämiseen, niin siellä takapenkin-tauno istuu hiljaa ymmärtämättä tehtävästä mitään. Apua ei saa tai ei uskalla pyytää, koska se saattaa provosoida häiriköitä. Aina välillähän nousee otsikoihin oppilaita, jotka eivät käytännössä osaa lukea tai laskea yläkoulussa. Miten tällaisiin päästäisiin puuttumaan? (järjestelmän valuvika, johon nyt on onneksi alettu kiinnittää huomiota)
Nykyaikana vastuutetaan liian pieniä oppilaita omasta oppimisestaan. Lapsen, joka innostuu kaikesta, on todella vaikea ellei jopa mahdotonta ottaa vastuu oppimisesta.
Onko ryhmäkoot sitten hallinnassa? Ehkä määrällisesti ovat, mutta nyt häiriköiden määrä on lisääntynyt ja hallintakeinot vähentyneet. Tähän päälle vielä vanhemmat, jotka tulevat puhelinlankoja pitkin päälle kun Kake ja Nico eivät ole pärjänneet toivotulla tavalla.
Mistä johtuu opettajien lisääntyneet sairauspoissaolot? Työuupumus, masennus? Aktiivisempi hakeutuminen pois alalta? Opettajiin kohdistunut väkivalta on myös lisääntynyt (ja osittain raaistunut). Ja tämä tilanne on kaikissa suurissa kaupungeissa.
Edit. Enemmän avustavaa henkilöstöä, isommat tilat ja riittävät jakotilat. Siinä alkuun jotain toiveita.
Olen näköjään lipsahtanut ihan väärille raiteille tässä koulumaailmassa. Aika monet opinahjot ja koulutukset on käyty läpi, mutta tuo määrittely on minulle täysin käsittämätön. Nyt tuli hieman kuin märkä rätti päin pläsiä. Olen ymmälläni.
Omien kokemuksieni mukaan laiska, ylimielinen ja oppimishaluton oppilas ei kyllä tee eikä edes nöyrry tekemään kiltisti tehtäviä. Jos nykyaika on tällaisia “kameleontteja” kehittänyt, niin voi voi teitä opettajat. Todella vaikeaksi on mennyt, ei käy kateeksi! 