MM95 - Takaisin Leijonaksi seurantaketju

Tämä otsikon mukainen ohjelma on jo polveillut muutamaan eri ketjuun keskustelua, joten päätin perustaa ohjelmalle oman ketjunsa.

Alkuun, kun kuulin ensimmäisen kerran tästä ohjelmasta ajattelin, että ei saatana. Ei tällaista. Nyt kun katsoin ensimmäisen jakson. Tulin siihen tulokseen, että tämähän saattaa olla mielenkiintoinen. Tuosta ohjelmasta saattaa saada moni ihminen herätyksen omaan elämäänsä, vaikka ei ole koskaan mikään huippu-urheilija ollutkaan.

14 tykkäystä

Ekan jakson katsoneena, tuntuu että Ojanen ottaa ton eniten tosissaan. Tai sitten Ojanen on vaan niin totinen jätkä

Tammella oli hyvät kommentit kun “höntsy” porukka tuli jäälle. Odotin myös huonompaa kuin oli. Tulee varmaan katsottua loputkin

6 tykkäystä

Matikainen painosti Ojasta “höntsy-junnu” pelin jälkeen (3-0 takkiin) , että keskusta olisi pitänyt merkitä paremmin Veikon takia! Iso-Kasi valitti että maila oli ihan surkea :smiley:

On kyllä hienoja herroja kaikki. Ihan vallatonta juttua oli väliä, mutta vakavastikin siellä otettiin.
Esim Tammella oli ilmeisesti aika pahojakin ongelmia ? Muistaako joku mitä tarkalleen kertoi?

Odotusten vastaisesti aika huikea eka jakso.

7 tykkäystä

Tuosta käy Tammen asiat selville.
Oli erittäin hyvä että Tammi lähti mukaan ohjelmaan ja kävi kyseiset tutkimukset missä tuo selvisi

Täytyy kyllä sanoa että ohjelma yllätti ihan kunnolla.
Ja positiivisesti😊

5 tykkäystä

Positiivinen yllätys joo. Katsoja jätettiin lisäksi sopivasti koukkuun, että mitä sieltä seuraavaksi tulee, vähän kuten Kalle Kustaa Korkin seikkailut päivittäisessä radiokuunnelmasarjassa.

Ihan pakko katsoa seuraavakin jakso.

3 tykkäystä

Pelistä ei saanut mitään käsitystä, mutta ~50v ex-huipun pitäisi olla vielä varsin pätevä höntsääjä. Pirkanmaan höntsyvuoroillahan noita pyörii ja parhaat ovat säilyttäneet pelikykynsä melkoisen hyvin.

Pointtina siis se että.höntsytasolla odottaisin vielä aika vahvaa tekemistä ainakin Strömbergilta ja Ojaselta.

4 tykkäystä

Eiköhän tuossa ollut käsikirjoitettu nuo hitaammiksi mitä todelisuudessa oltiin. Saadaan sitten ohjelman aikana “kehitystä”.

2 tykkäystä

Itse näen tämän formaatin ennemmin niin, että tässä halutaan tuoda esille inhimillistä puolta näistä mestareista. Halutaan näyttää ihmisille, että myös nämä mestarit ovat haavoittuvaisia elämälle.
Koskee tietyllä tapaa jokaista meistä, jos et huolehdi itsestäsi, niin matka saattaa olla lyhyempi kuin luuletkaan.

20 tykkäystä

Kyllä Jukka Tammi olisi edelleen kova sana pukukoppiin. Arvostan nyt entistä enemmän, huikea esiintyjä vieläkin!

2 tykkäystä

Jaat ajatukseni tästä formaatista. :+1:

Ruudusta näkee kaksi jaksoa jo (jotka katsoin), mutta tässä varmaan tarkoitus mennä Nelosen aikataulun mukaisesti? Ettei mene spoilaamiseksi.

Ja Taistohan on pukukopissa ja kentällä juuri tuollainen, myös silloin kun kamerat eivät käy. Ei siis ole roolin vetämistä, vaan suu käy koko ajan.

Erittäin hauska tyyppi

8 tykkäystä

Olipas yllättävän väsynyt ja teennäinen formaatti. Aineksia olisi, mutta varsinkin muutama muukin ”elämänmuutos” - formaatti on antanut aika väkinäisen kuvan :smirk:

1 tykkäys

On todella hauska ja juttuja riittää. Jokusen kerran olen päässyt samaan koppiin Tammen kanssa ja on todella sellainen kaveri, että ei tunnu olevan huonoa päivää hänellä. Tuossa ensimmäisessä jaksossa taisin nähdä hänet ensimmäistä kertaa vakavana.

1 tykkäys

Omastakin mielestä avausjaksossa jäi kyllä lämäri pahemman kerran piippuun. Toivottavasti meno paranee loppua kohden.

Jutila homman päätähtenä on sikäli haastavassa paikassa, että mediapuheissa niitä elämäntapojen skarppaamisia on muistaakseni ollut jo useampi, mutta hän on ulkoisesti selkeästi porukan heikoimmassa kunnossa. Muut näyttävät vallan normaaleilta ikäryhmänsä edustajilta.

Hassua oli miten kolesterolit eivät vastanneet näköhavaintoja.

2 tykkäystä

Odotin vähän enemmän ekalta jaksolta, en edes jaksanut katsoa sitä aivan loppuun asti. Täytyy kattoo annanko vielä toisen mahdollisuuden.

Ehkä isoin syy oli mielestä onnettomat välispiikit. Spiikeissä yritettiin ajoittain todella teennäisesti glorifioida ohjelmaan osallistujia, enkä nyt väitä etteikö heille kuuluisi kaikki kunnia esim. vuoden -95 tapahtumista, mutta ei sitä tartte kokoajan hehkuttaa.

Lisäksi, castaus ei omasta mielestäni ole mennyt ihan nappiin. Ojanen vaikuttaisi olevan vielä ihan hyvässä tikissä, uran päättymisestäkin on aikalailla se kymmenen vuotta. Pahimmaksi paheeksikin paljasti hyvät pihvit ja sen kylkeen vähän punaviiniä.

Sitten otetaan viereen verrokiksi Juti, josta näkee heti, missä merkeissä peliuran jälkeinen aika on mennyt.

Lähtötasoissa on siis aivan valtava ero. Mielenkiintoa syö myös se, että joukkueen kapteenin polvi ei valitettavasti kestä pelaamista ja täysipainoista harjoittelua.

Mutta jos tää ohjelma innostaa edes yhden ihmisen liikkumaan, on se ehdottomasti valtava plussa.

3 tykkäystä

Onneton oli tosiaan enkä varmaan jaksa katsoo enempää. Jäähallia näytettiin ulkoo en edes jaksanu laskee kuinka monta kertaa. Samaa jankkausta.

Mitä tuohon kolesteroliasiaan tulee, niin ulkonäkö harvoin sitä tosiaan korreloi. Työpaikallani melkeinpä kaikki hoikimmat kovat suorittajat saa isoja arvoja, kun tukevammilla leppoisilla kavereilla matalat. Omalla kohdalla ruokavalio kyllä tiputtaa, mutta suurimmat arvot on aina tullut stressaavana aikana.

Perintötekijät on suurin syy. Niin Jutin kiloille kuin kolesterolillekin.

2 tykkäystä

Perintötekijät kyllä. Itselläkin kun lopetin lentopallon peluun, niin kymmenen kiloa tuli hetkessä lisää toimistotyöläiselle. Elintavat ei muuttuneet. Sitten tein välillä ihan fyysistä työtä muutaman vuoden ja kilot häipyi. Kunhes sitten taas istumahommiin ja kilot takas… näin se ainakin mulla menee.

3 tykkäystä

On toi hauska nähdä noita entisiä huippupelaajien jumppaamista tuolla ohjelmassa. Ei oikee enää suju, ei siinä paljoa auta enää vaikka on olluki kunnossa. Janne Ojanen taitaa olla noista parhaimmassa tikissä, vaikkei vielä jumpannu noitten kanssa, oli vasta lekurin jutuilla, mutta puheista päätellen ei ole toivoton tapaus.

4 tykkäystä