MTV Rikospaikka 26.09.2018: Poliisi epäilee Jori Lehterän sekaantuneen kokaiinivyyhtiin

Ei tarvi kenenkään mennä vaikka olisit tavallinen pulliainen jos haastetta ei ole toimitettu.

1 tykkäys

Niinhän tuossa mielestäni kirjoitinkin, että ei ole haastettu ei, eikä tiedetä mitä siinä haasteessa lukisi. Mutta se tästä.

Ihme jankkaamista kun et tiedä mitä olet kirjoittanut. Itse vastasit minun viestiin jossa totesin että ilman haastetta ei tarvi mennä johon sinä vastaat että tarvii mennä.

Tämä juorulehti laittanu oikein Jorin kuvan.

Epäillyn naisystävän kertomaa;

Jo ennen kuin aloitimme suhteemme (nimi poistettu) kanssa, olin tietoinen, että hän myy huumeita ja muun muassa kokaiinia. Olin kuullut tämän lukuisilta kavereiltani ja monilta tutuilta. Tämä on ja oli yleisesti tiedossa jo silloin. Kaikki tiesi siitä, naisystävä kertoi.

Olin (paikan nimi poistettu) töissä ja sielläkin kaikki tiesi siitä. Muistan kuulleni huhuja, että jotkut työntekijät käyttivät kokaiinia työaikana ja kysyin joltain, että mistä he saavat sitä. Vastaus oli, että (nimi poistettu) tietenkin. Nämä siis tapahtuivat ennen kuin aloitimme suhteen, hän lisäsi.

"Lykkäytyykö koko jutun käsittely hamaan tulevaisuuteen, vai erotetaanko Lehterän osuus omaksi jutukseen?

– Siitäkin aamulla porukalla keskustellaan. Meillä on silloin Lehterän avustajalta enemmän tietoa. Hän ehtii olla tänäänkin (maanantaina) päämiehensä kanssa yhteydessä.

Kososen mukaan koko jutun ratkaisu voisi jäädä odottamaan, jos Lehterä saataisiin nopeasti käräjille vastaamaan syytteeseen.

– Jos se kestää pitempään, sitten täytyy miettiä muita keinoja, Kosonen sanoo.

Nuo muut keinot ovat siis ne, että 21:n vastaajan osalta juttu ratkaistaan pikaisesti, ja Lehterän osuus ratkaistaan sitten, kun mies saadaan paikalle."

"Kun vastaaja on Yhdysvalloissa, oikeuteen haastaminen on monimutkaista. Haastetta ei voi lähettää tekstiviestillä.

– Me lähetämme ensin tiedon Suomen oikeusministeriölle. Sitten oikeusministeriö ottaa yhteyttä kollegoihin Amerikan mantereella, ja siellä pikku hiljaa asia etenee. Varovaisesti arvioiden tällaiselle toimenpiteelle on varattava kuusi kuukautta aikaa. Me emme ole sitä vielä edes aloittaneet. Olemme luottaneet siihen, että asia saataisiin muilla keinoilla hoidettua, sanoo käräjätuomari Petteri Kosonen.

Lehterän kannalta saattaa olla edullista, että hänen juttunsa käsittely lykkäytyy mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Mahdollista tuomiota ei voida käyttää esimerkiksi perusteena palkanmaksun keskeyttämiseen. Lehterä on syytön niin kauan kuin toisin todistetaan."

Ihan vähän meinaa nyt mennä maku mieheen ja sen toimintaan. Jos on kerran jotain selitettävää käräjillä niin kyllä sen verran munaa pitäis olla että tulee paikalle, jostainhan se selitettävä on tullutkin.
En todellakaan pysty arvostamaan milläänlailla.
Edit. Hakekoot vaikka vilkkuautolla Tampereelle jos ei muuten pääse paikalle.

7 tykkäystä

Puolen kauden palkka vielä tulossa tältä kaudelta. Eli 2,25 miljoonaa taalaa. Miksi helvetissä riskeerata, kun ei ole mikään pakko? Mainepuoleen tällä nähdäkseni on hyvin vähän vaikutusta, jos sellaisesta välittää. Siihen vaikuttaa tuomio sitten aikanaan.

23 tykkäystä

Niin. Riskeerata. Jos tietää ettei ole ostanut tai käyttänyt ja pääsyytetty oli mökillä pihatalkoissa, niin homma olisi nopeasti taputeltu ja maine kunnossa.

En mitään syytä enkä väitä, mutta mikä on se riski “aion puhdistaa nimeni”-skenaariossa?

3 tykkäystä

OBJECTION! Miksi huippu-urheilija Lehterä lähtisi kesken kauden toiselle mantereelle riskeeraamaan aikaerorasituksen, mediapaineen, sekä ylimääräisen stressin mahdollisilla haittavaikutuksilla hänen ja hänen joukkueensa suorituksiin?

6 tykkäystä

Olkoon totuus mitä tahansa.

Lehterää vastaan ainoat todisteet on nuo toisen pääsyytetyn sanat. Eiköhän ole aika nopeasti valmis muuttamaan lausuntoaan, kun tajuaa että Suomessa laulamalla ei oma kakku lyhene, mutta linnassa rotille tulee aika ikävät olot.

2 tykkäystä

Mistä tiedät tämän? Oletko nähnyt tutkintapaperit?

1 tykkäys

En ole nähnyt tutkintapapereita, mutta tunnen jotain tähän liittyviä henkilöitä.

Toisaalta aihetta on aika laajasti käytä läpi myös lehdistössä. Myöskin nämä toisen pääsyytetyn lausunnot ovat olleet lehdissä. Syyttäjä hakee tuomiota juuri siitä määrästä, mitä toinen pääsyytetyistä on kuulusteluissa sanonut Jorille myyneensä.

Eikös poliisilla ollut myös jokin puhelutallenne?

1 tykkäys

Useita puheluita on nauhoitettu, mutta niissä ei ole puhuttu mitään aineista tms.

Tiedetty siis mistä ei saa puhua puhelimessa. Tai sitten ovat oikeasti liittyneet baarikyyteihin ja pihahommiin.

Oiekusvaltion periaatteisiin kuuluu ehdottomasti se, ettei syytetyllä ole velvollisuutta selitellä yhtään mitään. Syyttäjän tehtävä on kasata riittävä näyttö syytettyä vastaaan.

Ehdottomasti ei haeta. Veronmaksajana en suostu siihen, että näin mitättömän pienestä rikoksesta syytettyä alettaisiin halemaan toiselta pjolelta maapalloa. Lehterähän ei edes pakoile oikeutta. Oikeus ei vain ole edes kyennyt toimittamaan haastetta Lehterälle.

On syyttäjän asia näyttää toteen että on huumetta hankittu. Todisteissa ei saa jäädä järkevää epäilyä millekkään muulle tarkoitukselle puheluista.

Itse pidän hyvinkin mahdollisena, että Lehterä on voivan tai kaksi vetänyt. Lehterällä ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta selitellä tekoja mitenkään. Lisäksi on syytä muistaa, että rikos, josta Lehterää syytetään on pääsääntöisesti sakkotuomion tai pienen ehdollisen rikos. Ei Lehterän kannata pilata kautta tuollaisen takia

12 tykkäystä

Ilta-Sanomien uutisessa on aika suoraan kerrottu prosessin eteneminen ja miksi haastekirje ei ole mennyt perille.

Ensimmäisessä vaiheessa ilmeisesti vain avustaja on saapumassa paikalle oikeuteen.

– Häntä ei ole haastettu, ja ei ole tietoa, että hän olisi tulossa. Hänen avustajansa saapuu, ja sitten keskustellaan siitä, miten jatkossa toimitaan, sanoo käräjätuomari Petteri Kosonen.

– Me lähetämme ensin tiedon Suomen oikeusministeriölle. Sitten oikeusministeriö ottaa yhteyttä kollegoihin Amerikan mantereella, ja siellä pikku hiljaa asia etenee. Varovaisesti arvioiden tällaiselle toimenpiteelle on varattava kuusi kuukautta aikaa. Me emme ole sitä vielä edes aloittaneet. Olemme luottaneet siihen, että asia saataisiin muilla keinoilla hoidettua, sanoo käräjätuomari Petteri Kosonen.

1 tykkäys

Siellähän on ratsia tapahtunut Lehterän huvilalle? Ei ole mahdollista ettei Lehterä olisi tiennyt siitä mitä siellä on meneillään. Eli tuskin on vain parin viivan vetämisestä kyse.

Kyseisessä ratsiassa tosin ei löytynyt mitään.

Oli totuus sitten mitä tahansa, mutta tuo ratsia ainakin puhuu syyttömyyden puolesta.

3 tykkäystä

Paha sanoa juuta tai jaata, kun ei asiaa ja yleensäkään näitä kuvioita tunne. Mutta jokin epäilys mieleen hiipii tässä "riskien välttelykuviossa.

Jos nyt ehtimiseen lentelee mantereen reunalta toiselle ja jaksaa vielä siellä pelatakin, niin ei luulisi tämmöisen Euroopassa piipahtamisen älyttömästi rasittavan. Eikä uskoisi pelikunnonkaan suuremmin kärsivän, kun ei Lehterä tällä kaudella ole ihmeempiä edes esittänyt. Eikä taida edes olla joukkueen todellisia avainpelaajia tällä hetkellä, joten ei visiitti Suomeen joukkuetta kaada.

Voi olla, että olis vaan piristysruiske, kun saa turhan painolastin pois ajatuksista. Siis edellyttäen, että on puhdas ja syytön. Mutta jos ei ihan putipuhdas olekaan, niin onhan siinä riskinsä. Parempi silloin pelata aikaa niin pitkälle kuin mahdollista. Haaste kouraan ja asia selväks.

Edit. Nyt kun katsoin tuota lehtiuutista, niin siinähän sanotaan ettei haastamisprosessia ole edes vielä aloitettu. Jos näin on, niin annetaan Jorin pelata. Ihmeellistä tempoilua. Vissiin paras unohtaa asia toistaiseksi. Aikanaan se selviää.

On Jori sitten syytön tai syyllinen,niin aika moni muistaa miehen: ai niin sehän oli se huumemies.

1 tykkäys