Naiset jääkiekossa - studiossa, selostamassa & pelaamassa

Huomautan jo tässä vaiheessa, että mielestäni teema kuuluu ihan julkiselle puolelle ja koko jääkiekkofanikannan keskusteluun. Keskustelulla on tasa-arvoon & muuhun politiikkaan liittyviä ulottuvuuksia ja voitte olla varmoja, että jos tämä keskustelu alkaa livetä sinne puolelle niin meidän valvojat siirtävät sen pois julkisesta keskustelusta. Eli keskustellaan viisaasti.

Huomautan myös, että naispuolisille faneille on oma ketjunsa, joten se ei kuulu tänne:

Joka tapauksessa Telia päätyi joko olosuhteiden pakosta tai jostakin muusta syystä lyömään studiosta ja tiimistään 66,6 % naisista ulos. Se on toisen ketjun aihe, mutta mielestäni melkoisen takaperoinen kehityssuunta.

Sen verran noihin otan kantaa tässä, että Tarkilla kyse oli ilmeisesti ainakin osittain tuottamuksellisuudesta, koska hän ei hirveästi jaksanut panostaa tuohon hommaan ja siirtyä Oulua kauemmas, jolloin hänestä jäi asiantuntijana aika pinttynyt yhden joukkueen asiantuntija kuva.

Yleisellä tasolla kuitenkin pidän edelleen kehitystä sillä tavalla hauskana, että naiset kyllä siirretään aika herkästi muualle, mutta miehiä ei juurikaan. Tässäkin tapauksessa käsitykseni mukaan Bergenheim poistui omasta tahdostaan ja korvattiin välittömästi.

Missä naiset menevät tällä hetkellä jääkiekossa? Kuinka paljon parempi naisen pitää olla, että hän on parempi kuin mies tehtävässään? Ja kuinka monta kautta hänen täytyy saada aikaa, että miehet hyväksyvät hänet kuten surkeimmat miespuoliset kommentaattorit sekä selostajat? Sana on vapaa. Yritetään olla liikaa politisoimatta ketjua.

1 tykkäys

Koska en Telian touhuja seuraa juuri lainkaan (en ole heidän asiakas tällä hetkellä) niin kysyn että onko tiimissä nyt ainutakaan naista, jos on niin ketä & mikä on heidän tehtävä / rooli?

Ylellähän selostaa Sari Sirkkiä-Jarva joka mielestäni on loistava haastattelija ja asiantuntija mutta kehno jääkiekon liveselostaja. Onko Ylellä jääkiekossa muita naisselostajia?

1 tykkäys

Itse sanoisin, että kysymys sisältää jo ongelman. Verrokki asetetaan mies-mittaristossa etenemiseen. Itse sukupuoli ja sen määrittely ammattiasioissa luo jotenkin sellaisen epäterveen vastakkainasettelun, jota ei välttämättä heti bongata. Jos puhutaan naisen eurosta ja vertaillaan sitä esim. miehen euroon, on kyseessä tietenkin vakava ongelma, mutta vertailu osuu akselille mies ja nainen, kun sen pitäisi olla työtehtäviin sidottu euro => paljonko palkkaa tulisi tietystä työstä saada ja kuinka paljon hyvin hoidetusta työstä pitäisi saada palkkaa.

Jos otan esimerkiksi työelämän, on mielestäni kaikkein isoin tekijä kokemuksen ja suoritustason yhdistelmä. Koulutus on vain avain elämään, mutta kuinka niitä avaimia käytetään erottaa jyvät akanoista => joillain on paljon enemmän kykyä käyttää avaimiaan kuin esimerkiksi minulla samojen avainten kera - ja se on hyvä, jos sellainen ihminen menestyy (ei silloin ole ainakaan avaimissa vikaa :wink:). Kun otetaan sitten jääkiekon työelämä, on tässä vaiheessa maailman kovin sarja NHL - ja sieltä kokemusta keränneiden näkökulmia osaan itse katsojana arvostaa. Tempo, mentaliteetti, kilpailu jne. hiovat kyseisistä kavereista alansa huippuja, jotka osaavat käyttää tuota kokemusta myös studiomaailmassakin. Esimerkiksi taisi olla MM-kisoja kommentoinut Olli Jokinen, joka toi esimerkkinä omasta peliurastaan tapaus Patrik Kanen - ja kertoi Kanen olleen vähän unessa eräässä pelissä, jossa OJ meni sitten tökkimään ja psyykkaamaan Kanea. Seurauksena oli Kanen hattutemppu ja OJ:n joukkueelle häviö, mutta ottelun jälkeen OJ oli saanut kokeneen puolustajan tarttumaan itseään nk. pillistä kiinni sanoen:“Älä enää ikinä herätä unessa olevaa staraa…”.
Tuo kokemuksen jakaminen toi ihan uuden ulottuvuuden pelin seuraamiseen ja siihen mitä lainalaisuuksia jääkiekon maailmaan kuuluu.

Toivottavasti sain riittävästi perusteltua sen, että en itse välitä siitä, onko kommentaattori mies tai nainen, vaan kuuntelen hänen kokemuksesta nousevaa studiokommentointia - ja sen pohjalta sitten päätän onko kommentaattorista apua tuomaan pelin sisältä nousevia asioita katsojille vai ei. Jotkut mieskommentaattorit eivät kokemuksestaan huolimatta pysty tuomaan katsojalle juurikaan lisää - esim. Janne Niinimaa, joka tuntui enemmän FanBoy:lta kuin esim. Bergenheim, jolta tuli hyviä näkökulmia pelin eri tasoilta - tämä vain minun näkemykseni esimerkkitapauksesta, joka tosin ei ole päässyt testaamaan taitojaan niin laadukkaassa studiossa kuin nykytuotanto tarjoaa.

Selostajana ei pahemmin naisselostajia ole tullut kuultua, mutta naisten kisoja kommentoinut naiskiekkoilija (en muista nimeä) oli taas hyvinkin sisällä kyseisestä pelistä ja suoriutui todella hyvin tehtävästään.
EDIT: Sari Sirkkiä-Jarva on tosiaan tullut Ylen Puheelta tutuksi ja esiintyy hyvin selostamon ulkopuolella ja hoitaa silloin tehtävänsä mallikkaasti, mutta selostukseen tarvittavat työkalut valitettavasti puuttuvat.

Offtopic: Peterralta hyvä keskustelun avaus…

3 tykkäystä

Yllä olevan uutisen mukaan Puukangas on toinen lähetyksen juontajista. Se, että kuinka kaun Suvi on Telian tiimissä on sitten toinen juttu…

1 tykkäys

Kaski muuttanut miehensä perässä Luxemburgiin eli Kaski ja Tarkki aika todennäköisesti siirtyneet omasta tahdostaan pois.

Kaski oli omasta mielestäni todella huono studioemäntä. Heitti aina jonkun tusinakysymyksen ilmoille ja sitten alkoi se studiopöytään nojaileminen ja nyökyttely. Mc Puhuva Pää olisi suoriutunut työstä varmasti paremmin. Toki Telialla ei tuo analyyttisyys ole varmasti siellä prioriteettien kärkipäässä, vaan viihdettä he ovat tekemässä, mutta sitten pitäisi olla enemmän persoonaa mukana touhussa.

2 tykkäystä

Joo Kaskesta jäi kuva, että ei ollut minkäänlaista kompetenssia toimia jääkiekon parissa millään sektorilla. Mutta sukupuoli oli Telian tasa-arvopolitikointiin mieluinen.

3 tykkäystä

En halua tyrmätä - vaan haluan ehkä keskustella tässä ketjussa semmosesta suunnasta, että on tuolla oikeasti aika paljon miehiä selostajissa, joilla ei ihan hirveästi jääkiekkokompetenssia ole, mutta syystä tai toisesta tällainen seikka ei yleensä nouse keskusteluun ollenkaan. Juuri sen takia avasin tämän ketjun, että havahduttaisiin siihen, että meillä on aika vahva “man-bias” läsnä jo lähtökohdissa.

Ja jonkin verran foorumeilla törmää vieläkin tuohon vähättelevään puheeseen - juurikin puhutaan “kiintiönaisista.” En ymmärrä sitä keskustelua itse ollenkaan, että miten joku nainen näissä hommissa voi olla “kiintiönainen”, kun siellä on naisia max. 10 % eli ei puhuta lähellekään tasa-arvoisesta tilanteesta. Mitäs ne miehet on, joilla ei ole sitä kompetenssia, mutta ei haittaa ketään? Ja juuri siitä mun mielestä pitää keskustella.

4 tykkäystä

Sellainen tarkennus kait kuitenkin tähän on paikallaan, että ei taida olla maailmassa toista yhtä haukuttua ammattiryhmää kuin (mies)selostajat/kommentaattorit.

1 tykkäys

Haukuttua - kyllä. Ja kaikilla on asiaan varmasti mielipide. Keskustelu vaan naisten kohdalla suuntautuu usein silleen, että naisten täytyy maksaa työpaikallaan se, että he eivät ole hyviä (jonkun mielestä.) Miehillä puolestaan on elämää kuin kissoilla, että kritiikin pitää olla aivan valtavaa, ennen kuin tulee lähtö. Olen itse edelleen sitä mieltä, että naisen pitää olla ihan härskisti ja suoraan paljon parempi kuin miehen omassa hommassaan, että hän saa a) pitää paikkansa ja b) saa hyväksynnän.

En nyt jää Kaskea enkä Tarkkia kaipaamaan. Puukangas on ollut hyvä joten on myös hyvä että jatkaa. TV-työ Liigan parissa vaatii kuitenkin sen ulkoisen olemuksen lisäksi auttavan tietämyksen lajista ja sujuvan ulosannin. ja vaikka tietämys olisi vain auttavaa niin sitten “fake it till ya make it” käyttöön. Ei siihen ketä tahansa voi laittaa vain jonkun kiintiön verukkeella.

Tottakai toivon että löytyisi joku naisasiantuntijakin mukaan remmiin, mutta onko kuinka paljon “päteviä” (kukin saa tahollaan päättää mikä pätevyyden taso on riittävä) tarjolla kun tietämyksen lisäksi pitäisi myös osata esiintyä tai ainakin nopeasti oppia. Ehkä joku uransa lopettanut naisjääkiekkoilija tai valmentaja voisi olla mahdollinen vaihtoehto tulevaisuudessa.

1 tykkäys

Onhan pooli naisissa aika paljon pienempi, mutta ei noita hyviä miehiäkään ihan hirveästi ole. En halua kiintiön perusteella laittaa naisia studioon vaan heitä pitää oikeasti sinne lähteä etsimään ja mieluusti löytää myös. Sitten kun löydetään niin aikaa täytyy antaa vähän enemmän kuin se yksi kausi, kun ihmiset ei ihan heti tuohon hyväksy kuitenkaan. Ruotsissa ollaan (yllätys) tässä asiassa valovuoden edellä - SHL:n vakkariselostajissa on oikeasti hyviä naisia hommissa ja studiossa noi naiset pyyhkii miehillä lattiaa mennen tullen. Sieltä siis mallia. Ruotsalaisten pooli tuskin on naisienkaan kohdalla niin paljoa suurempi.

Oon nähny paljo hyviä naisia haastattelemassa, studiossa ym. Myös hyviä selostajia on ja vaikka nyt yhtään naispuoleista hyvää kiekkoselostajaa ei tuu mieleen, niitä varmasti löytyy. Hyväks selostajaks vaan on aika pitkä tie. Mutta hyvää naisasiantuntijaa miesten peleihin tuskin löytyy. Naiset pelaa eri pelejä ku miehet. Harva mies tuntee naiskiekon kuvioita tarpeeksi hyvin, toimiakseen asiantuntijana sielä, vielä harvempi nainen miesten kiekkoa. Ihan sama muuten, mikä sukupuoli on, parhailla saatavilla olevilla mennään.

Aika kiinnostava huomio tuo, että saako mies jatkaa herkemmin löysiä puheita. Tuota kannattaisi joltain tuottajalta kysyä joskus. Noin yleisesti kotiläksyjen puute on mielestäni yleensä jopa osaamista suurempi puute kaiken kaikkiaan. Aika monta asiaa oppii ymmärtämään paremmin kun ehtii perehtyä ja ajatella.

Odotan noin yleisesti että joku entinen tai nykyinen Jatkoajan naistoimittaja pamahtaa vielä isoon rooliin myös televisioon. Naistoimittajien osuus on kasvanut alan keskivertoa suuremmaksi viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana ja sieltä tulee vielä lisääkin. Toki lätkätoimittajien täyspäiväismäärä on yleensäkin aika vähäinen.

3 tykkäystä

“Harmi”, että Noora Rädyllä on vielä pelivuosia jäljellä, sillä hän oli kevään MM-studiossa mainio kommentaattori. Toi pelaajan näkökulmaa hyvin esiin ja ulosanti oli selkeää. Ei myöskään sortunut hokijargoniin.
Kun pattarit menee naulaan niin Rädyllä voisi olla vielä toinen ura edessä kommentaattorina/asiantuntijana.

3 tykkäystä

Jalkapallostudioihin on löydetty todella asiaatuntevia naisia. Mutta käsittääkseni heillä on aina ollut taustaa lajissa. Hyvin ymmärrettävää, sillä ei se tieto sormia napsauttamalla kartu.

Sitten on nämä Hosio-Kaski (ns. osaaminen avioliiton kautta), Mervi Kallio, Joanna Kuvaja jne. Viimeksimainittuja ei ole kai pahemmin jääkiekkostudioissa nähty, mutta ovat hyviä esimerkkejä siitä miten asiantuntemuksella ei ole juurikaan merkitystä. Heitä kyllä ollaan laittamassa melkein mihin tahansa. Minusta kyllä yleisön aliarviointia, kun oikein aletaan asiaa puhumaan. Kiintiöajattelu tai pelkkä viehätysvoima ei voi aina syrjäyttää todellista osaamista.

1 tykkäys

Olisitpa (olet saattanut lukeakin) futisforumia viime jalkapallon mm-kisojen aikaan. Studiossa Marianne Miettinen asiantuntijana. Siellä ff:n puolella vasta paskamyrsky nousikin naisasiantuntijasta. Maailma ei näköjään ollut valmis tähän, itse tunsin aikamoista myötähäpeää joitain juntteja kohtaan.

Miettinen oli muuten aivan huikean loistava roolissaan. Tiesi ammattilaisena ja hyvin artikuloivana enemmän futiksesta taktisesti kuin suurinosa forumin tyypeistä. Kun naisten mm-kisat koitti, studioon löydettiin lisää naisia - anti oli mielestäni jälleen loistavaa. Nämä leidit tiesivät ja hengittivät omaa lajiaan - Artikulointi oli myös hyvää.

Jääkiekko kaipaa yhä oikeasti hyviä naisasiantuntijoita, ehkä näitä on saatavissa entisistä pelaajista? Studioemäntiä on ollut monenlaisia historiassa - suurinosa kovia ammattilaisia, mutta löytyykö Suomesta koodinimi Kathryn Tapperia (NHL networkin emäntä), jolla on todella viiltävä kyky reagoida studiossa- Ottaa jopa kantaa tilanteisiin ennen ex-pelaaja-asiantuntijoita.

Onko naisista jalostumassa hyviä asiantuntijoita (Futis koodinimi Miettinen)? Saija Tarkki ei oikein onnistunut tehtävässään - tämä ei tarkoita etteikö hänestä siihen tulevaisuudessa olisi.

3 tykkäystä