Oletko maistanut elämää suurempaa olutta?

Missasin ekan erän :grinning:

Oppivan oluen reseptin Melander kehitti syöttämällä tekemäänsä koneoppivaan algoritmiin 150 erilaista hyvän arvosanan saanutta American IPA -tyyppisen oluen valmistusohjetta.
– Halusin luoda olutreseptin, joka saa mahdollisimman hyvän arvosanan. Annoin algoritmille myös tietyt raja-arvot, jotta olut pysyisi American IPA -oluttyypin sisällä, eikä alkaisi muuntua liikaa.
Näin syntyi Suomen ensimmäisen tekoälyoluen versio 1.0: American session IPA -tyyppinen AI Brew eli Oppiva olut.

Tekoälyoluttölkin ostaja antaa palautetta skannaamalla tölkin kyljessä olevan QR-koodin matkapuhelimellaan. Avautuvalta kotisivulta palautelomake aukeaa yhdellä klikkauksella.
Tekoäly ottaa palautteet huomioon oluen seuraavaa versiota kehittäessään. Oppivan oluen jokainen erä on erilainen.
Versiosta 1.0 saatu palaute on ylittänyt kaikki Melanderin odotukset. Palautteita on tullun niin paljon, että version 2.0 valmistamista on päätetty nopeuttaa.
– Palautteissa yllätti myös, että ilmeisesti tuli tehtyä aika hyvä olut. Alkuperäisestä reseptistä on löytynyt niitä ominaisuuksia, jotka ihmisille eniten maistuvat. Arvosanat ovat asettuneet paljolti asteikon yläpäähän.
1.0-versio on humaloinniltaan aika kevyt. Palautteen perusteella moni näyttäisi pitävän hieman aromihumalaisemmasta, mutta ei välttämättä liian karvaasta oluesta.
– Tästä lähtee helposti parikin uutta kehityssuuntaa. Valitsen algoritmin tarjoamista vaihtoehdoista seuraavan version. Jatkossa pyrimme vastaamaan myös muiden kuin enemmistössä olevien makumieltymyksiin.
Palautteessa kerätään tietoa myös siitä, millaisessa tilanteessa tekoälyolut nautitaan.
– On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten erilaiset olutreseptit sopivat erilaisiin tilanteisiin.

Maksumuuri!

1 tykkäys

Täytyy sanoa että kun on parin vuoden ajan totuttanut makuhermojaan Keski-Eurooppalaisiin oluisiin, niin perinteinen Karhu III maistuu koko lailla pahalta.

9 tykkäystä

Ei maistu Karhu lll pahalta, itse valitsen oluen tilanteen mukaan. Edelleen saunaoluena ja vaikka nyt pihatöiden jälkeen pikkuisen hikisenä maistuu parhaiten kotomainen lager janojuomana, ei tulis mieleenkään avata Imperial Stouttia.
Ymmärrän kuitenkin hyvin ajatuksen, itselleni vehnäoluet tuplapukkia(aivan huippua) lukuunottamatta jäävät muille, mahkuja olen antanut, mutta kissanpissaa mun makunystyrät kertovat aivoille.

4 tykkäystä

Tää on todella mielenkiintoinen projekti juuri tuon takia, että toi kaveri saattaa saada annetun palautteen pohjalta luotua useamman erilaisen IPAn joita yleisölle valmistaa. Lisäksi kun saman tempun toistaa muutamalle muulle eri oluttyypille, voi olla äkkiä asiakkaiden mieltymysten pohjalta kasassa pienpanimon tarjonta ja tapa elättää itsensä. Eikä tuollaisen projektin tarvitse päättyä siihen, vaan pieneriä voi työstää eri painotuksilla miltei loputtomiin.

1 tykkäys

Sama tullut huomattua. Ennen piti Sandelsia ja Karhua arvossaan, mutta nykyään ne menee alas irvistämättä lähinnä jääkylmänä.

Nauratti Sinebrychoffin taannoinen IPA-mainos jossa koittivat vakuutella, että suurpanimon tasalaatuisuudella saadaan paras IPA. Joopa joo.

3 tykkäystä

Lidlin saksalaiset perusoluet ovat erittäin hyviä. Pidän silti Karhua suomalaisista “bulkkilagereista” parhaana.

Se on kyllä niin, että kun totuttaa itsensä juomaan ipoja ja muita erikoisoluita, niin peruslager ei oikein enää maistu muutoin kuin saunassa ja terassilla.

Fat Lizardit ovat omia suosikkeja nykyään. Haze Oddity erityisesti.

2 tykkäystä

@juujuujep

Itse juon lähinnä eurooppalaista bulkkia, en niinkään oikeasti erikoisempia oluita. Erityisesti Saksa on tullut suuhun sopivaksi, alkaen siitä kun on ollut sinne suuntaan reissua ja kytköstä.

Krombacher on omaan makuun pils-lagereiden ykkönen. Löytyy marketeista. Maku on kotimaisia voimakkaampi, täyteläisempi ja pehmeämpi.

Kotimaiset lagerit vertaantuu lähinnä halvimpiin rappakaljoihin mitä tuolta suunnalta saa. On testattu.

2 tykkäystä

Samoilla linjoilla. Ikävä vaan, että valmistavat kauppavahvuuksia eivätkä miehekkäitä Dipoja. (saako edes muualta kuin k-kaupasta?)Repäisypurkki on näissä erinomainen bonus-melkein tuoppi- ja tuo Haze Oddity minunkin mielestäni kylmänä ehkäpä paras: pystyy juomaan sujuvasti kerta toisensa jälkeen. Toisaalta suolainen Salty Beach jäi muutaman purkin jälkeen ja Marxist ei mennyt ensimmäisen purkin jälkeen.

Meikäläinen, joka en ole synnynnäinen ohrasieppo, oluenjuonti on sivubisnestä mutta kyllä niissä melkein yhtä suuret erot on kuin viineissä vaikka idea on erilainen näissä. Väkevillä on tietty sitten oma käyttötarkoituksensa.

2 tykkäystä

Pilssit kuuluu minunkin ykkössuosikkeja rikkaassa olutmaailmassa, enkä lähde nostamaan kotimaisien bulkki-lagereiden makua verrattuna oikeesti hyviin bisseihin, mutta siltikin niillä on paikkansa tilanteissa, joista mainitsin ja ihan ykkösvaihtoehtona.

1 tykkäys

Joo’o. Mä olen tyhjennellyt muutaman korillisen vehnäoluita tässä talven mittaan. Maksaa täällä Germaaniassa 10€/20plo:n kori. Onhan se haikeaa palata parin viikon päästä Suomeen :disappointed_relieved:

3 tykkäystä

Onhan se niin, että täällä pohjolan raukoilla rajoilla oluen kuuluukin maistua aavistuksen verran paskalta, jotta nöyrä kansa muistaa siinä latkiessaan, että syntiähän tässä tehdään.

Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että Karhu on Suomi-bulkeista se paras. Värikin on vähän kuparinen, siinä on sellaista luonnetta, mitä vaikka Olvista ei löydy kuuna päivänä.

Heh, mokomat eurooppalaiset. Tsekissä sai 100 Korunalla eli noin neljällä Eurolla sikspäkin 2 litran Braník-ölppöä - siis 12 litraa tavaraa. Jo sen nimikin kuulostaa brenkulta. Siinä oli sellainen myrkky, että edes paikalliset rantojen miehet eivät siihen alentuneet. Muistelen kuitenkin joskus nähneeni sitä Suomessa ruokakaupan hyllyssä - hienoa importtia, hinta 3,79 €/butelka.

11 tykkäystä

Edellisessä firmassa meillä oli toimisto Oxfordissa ja meillä oli siellä vuokrakämppä meille suomalaisille, kun käytiin siellä niin paljon että oli halvempaa noin.

Tavattiin ostaa illaksi Stella Artois:ta, kun siinä oli paras hinta/voltti-suhde. Toimiston väki sitten joskus kertoi, että paikallisesti sitä kutsutaan wife-beateriksi, kun aika usein uutisista oli käynyt ilmi, että isäntä oli kiskonut illan Stellaa ja sitten suhtautunut hieman nuivasti parempaan puoliskoonsa.

4 tykkäystä

Englannissahan lagerinjuojat ovat jo itsessään käsite, ja juurikin tuonsuuntainen. Sinänsä hassua, että Stellahan on oikein laadukas belgiölmö. Ihme ennakkoluuloja.

2 tykkäystä

Oon aika paljon reissannut Englannissa sekä työ- että vapaa-ajan-reissuja ja pääsääntöisesti käymissäni pubeissa (niitä on paljon) hana-lager on ollut Foster’s.

Mutta paljon siellä on erilaisia tullut maisteltua. Yksi kollega toi tätä aina reissuilta Suomeen, en tiedä saako nykyään Suomestakin:

2 tykkäystä

Haze Oddityä ei ollut melkein vuoteen saatavilla lainkaan, vaikka kyseessä on Fat Lizardin paras IPA. Ylipäätään kaikki, missä käytetään Mosaic-humalaa, miellyttää itseä (myös Pyyninkin Mosaic lager). Kyseistä tuotetta ei tosiaan ole kuin nelosoluen vahvuisena.

Pidin kyllä myös tuosta uutuustuotteesta eli Marxist Red IPAsta, joka on nettisivujen mukaan "Fat Lizardin vuosittain uudistuva vappuolut. "

1 tykkäys

Tämä on kyllä vahva taikasana oluen valmistusaineissa. Punk IPA ja Pistonhead (lager/APA) maistuvat itselle erinomaisesti ja moni muukin hyvin missä tuo lajike on mukana. Muistaakseni myös Pyynikin parempaa päätä tuo tuote.

Edit:

Jatkoin eilen kotimaisten lagereiden tutkimusta. Karhu ei siis maistunut ollenkaan, vaikka se oli ennen minunkin suosikki. Tosi oudosti Karjalan makeampi aromi maistui paremmin. Vertaantuu ehkä tanskalaiseen tyyliin. Tätähän pidin ennen huonona. Sandels porukan paras, mutta vetinen sekin.

Taas yritän antaa vehnälle mahkun, Maku Brewingin Musta- Vehnä ja Savu- Vehnä testiin, ennakko-odotukset selkeesti korkeammalla näistä kuin perinteisten vehnisten.

Duckstein vehnäolut on nyt ollut aika useasti saunaoluenani. Ainoa vehnäolut, jota löytyy tuosta lähellä olevasta pienestä K-marketista.

1 tykkäys

Suuri Suomi-lager turkimukseni jatkuu. Kukko lager (vihreä tölkki) osoittautui hyväksi tavaraksi. Sopivasti mallasta, humalaa ja makeutta. Miinusta lievästä vetisyydestä. Kirkkaasti nyt testatuista paras ja ihan kelpo olutta.

2 tykkäystä

Nyt nautitaan Pöhjalan panimon “Tumma tauko” - aivan jäätävän hyvä Imperial Porter.