Otto Rauhalan hipaisu Elmeri Eroseen 7.4.2018

Voi antaa, ja on hyvä että annetaan, esim case J.Tyrväinen tällä kaudella. Ja siis vähentäisi näitä arpomisia kun päävideotuomari sanoisi korvanappiin että 5+20 tai ei jäähyä tms. Ei siis muissa tapauksissa muissa kun tällaisissa hankalissa tilanteissa, jossa harkitaan isoa rangaistusta, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole. Nämä pystyy kuitenkin katsomaan videolta moneen kertaan ja hyvistä kuvakulmista. Toisin kun Levosella, joka näki vaan Rauhalan perseen ja hetken päästä Erosen jään pinnassa.

2 tykkäystä

Jos tilanteessa olisi ollut rike, edes sen kahden minuutin arvoinen, olisi sääntöjen mukaan ulosajo ollut aiheellinen, koska sen hetkisen tiedon mukaan Eronen loukkaantui. Niin se vaan menee.

Nyt ongelmana vain on se, että edes sitä kakkosen arvoista rikettä ei tilanteessa ollut, joten Japan haukansilmä olikin vain pöllönsilmä. Onneksi voitettiin.

1 tykkäys

Kuten @Sardion tuolla aiemmin jo sanoikin, tässä olisi riittänyt se että Levonen olisi luottanut paremmin sijoittuneen kollegansa näkemykseen. Suorsa näki tilanteen hyvin sivusuunnasta, minkä vuoksi Suorsa ei kättä nostanut eikä viheltänyt pilliin.

1 tykkäys

Tämä juuri tuli mieleen matsin puolentoista erän aikana(loppua peli en nähnyt) Tuntui, että kentällä ei näkynyt TV:n kuvassa toista erotuomaria ollenkaan. Aivan turha hahmo Levonen—>museoon.

2 tykkäystä

2minuuttiakin tästä oikeusmurha.

2 tykkäystä

Joo, varmaan tuon videohomman kanssa on kyse rajanvedoista. Voi olla vähän haastavaa, mitä enemmän pelin aikana noita ruvetaan katsomaan. Eli just se, että mitä sieltä sitten loppujen lopuksi voitaisiin katsoa, kun eihän sitä välttämättä ennen katsomista tiedä, että kuinka isosta rangaistuksesta on kyse. Tässä Rauhalan tapauksessa ja osittain ainakin Kalpa-sarjassa tuntui, että jäähyjä tosiaan annettiin vähän silleen varmuuden vuoksi, kun joku siellä kentällä kaatui. Siitä vaan pitäis pyrkiä pois ja sitten antaa niitä pelirangaistuksia jälkikäteen vaikka kovemmalla kädellä.

Kertoohan se jotain, että jatkoajan puolella 95% TPS:n faneista piti tätä tuomiota farssina. Onneksi ei ratkaissut peliä ja homma voidaan unohtaa.

5 tykkäystä

Itse asiassa pitkässä juoksussa Japa saattoi tuossa tehdä meille palveluksen, koska tollaista tunaria tuskin edes Liiga laittaa viheltämään kauden ratkaisuhetkillä.

3 tykkäystä

Iltalehden Jari Nikkolalla on sisäpiiritietoa:

Sekä Rautakorpi että ottelun tuomaritarkkailija kiersivät Iltalehden kysymykset aiheesta.

Iltalehden saaman tiedon mukaan tuomariston päätöksessä painoi SM-liigan sääntöjen mukaisesti taklauksen tahallisuus lähellä kaukalon päätyä kovalla vauhdilla pelatessa.

Eipä tuohon voi oikein sanoa mitään muuta kuin että Iltalehti.

1 tykkäys

Tuo Nikkola on näitä Tepsin fanitoimittajia. Ja taisi tuossa lehdistötilaisuudessa yrittää saada JR:ltä skuuppia kysyessään mielipidettä taklaukseen. JR heitti rauhallisesti “ettei se ole hänen tehtävänsä, kysykää otteluvalvojalta, näin tämä järjestelmä toimii”.

13 tykkäystä

Hienosti tuossa JR kommentillaan siirsi painetta otteluvalvojan suuntaan olemalla kommentoimatta asiaa.

7 tykkäystä

Kyllähän tuossa oli kyse enemmänkin siitä “kolmannesta silmästä”.

Otteluseurantaan(?) taisin kirjoitella että Japahan oli pari peliä melkein hyvä.
Nyt taas löytyi se oma taso valitettavasti.

Oliko Domi ainoa Tapparasta joka otti virallisesti kantaa tähän tapaukseen?

Tämä tapaus ei tainnut mennä eteenpäin?

1 tykkäys

Liiga on kyllä ilmiömäinen tiedottaan näistä. :smiley:

Ainakaan twitterissä ei ole vielä näkynyt mitään.Katsoin avaus viestissä olevan gif-videon.Ja totean,että Erosen ja Rauhalan luistimet osuvat kovassa vauhdissa.Josta seuraa se,että Eronen ei ole optimaalisessa peli asennossa ja kaatuu.

Liiga viettää viikonloppua. Jos Rauhala saa pelikieltoa, niin se huomataan veikkauksen kokoonpanosta, jolloin aletaan odottomaan Liigan tiedoitusta.

2 tykkäystä

Onkohan tällä kaudella kukaan Tapparan pelaaja saanut kurinpidolta rangaistusta ottelun jälkeen? Eli olisi jatkanut pelin loppuun ilman rangaistusta tai sitten 2+10min ja pelin jälkeen olisi leivottu lisää penalttia?

Tuntuu vaan että Tapparan pelaaja lentää ulos jos tälle on pienikin mahdollisuus ja sitten selitellään pelin jälkeen väärin annettua isoa rangaistusta.

Päässä on itsellä tietysti. :lasit:

JMJ sai yhden pelin.

Suunnittelin tarkempaa raporttia johonkin ketjuun, sillä nämä vitostuomiot ovat menneet Tapparan kannalta järkyttävästi tällä kaudella. Ei pelkästään Tapparan helpot vitoset vaan myös pelikieltoa aiheuttaneet sikailut, joista vastustajat ovat selvinneet pelissä vähällä.

Tämä Rauhalan tilanne on mennyt otteluvalvojalta päävideotuomarille.

4 tykkäystä

Ei tämä tilanne ollut tuomarille aivan helppo. Pelaajat ovat lähellä toisiaan ja herkästihän tuo voi näyttää siltä kuin Rauhala olisi tehnyt rikkeen.

2 tykkäystä

Ei ollut ei. Häiritsee vaan se että viereesä seissyt tuomari oli loistavasti sijoittunut ja näki tilanteen. Käsi ei noussut. Sitten yksi mestari keskialueelta ”näki” jotain ja loppu on historiaa.

23 tykkäystä