Hyvä, toivottavasti keskittyy siihen, eikä joukkueen valmentamiseen. Jostain pitää säästää, jos maksaa 2-3 päävalmentajalle palkkaa…
Kyllä Pennanen ihan varmasti keskittyy ihan täysillä Ilveksen valmentamiseen. Millä tavalla missäkin tilanteessa, niin sitä pohdin alustavasti.
Nuo opinnot on hyödyllisiä, jos niitä osaa käyttää oikein.
Samaa mieltä, että melko homogeeninen on kuulijakunta jääkiekossa. Omien kokemusten perusteella aika paljon ovat suoran toiminnan miehiä.
Joskin monella joukkueella on psyykkisen puolen valmentajia mukana, kuten Tapparallakin. Meillä käsittääkseni niin, että saa hyödyntää jos näkee tarpeelliseksi.
Jouko Myrrälle Ilveskundit ainakin halusivat pelata, haluavatko pendolle?
Myrrä oli niden koutsina monet vuodet, joka treenissä mailan kanssa mukana ja vissiin nöyryyttikin junioreita tuloksien muodossa punttisalilla. Kunnioitus oli varmaan ilvesperheessä kova ja molemminpuoleinen.
Osapuolille oli tiedossa että sopparit loppuu keväällä ja sitten on uuden alku, nostellaan pyttyä tai ei.
Nyt tulikin sitten perheenrikkojapendo kuvioihin ja Myrrälle kävi kuin brittien pääministereille, tuhkimotarinaa ei saatu edes yrittää viedä loppuun.
Vielä kun alkavat keskenään muistella minkälaista waikiki-kiekkoa sai Myrrän kanssa pelata ja nyt ei yhtäkkiä saakaan niin uus valkku alkaakin näyttäytyä oikeana rännikiekkodiktaattorina.
Mitäs Raipe sitten? Onko näillä milleniaaleilla välttämättä samanlaista kunnioitusta Helmistä kohtaan kun taitaa muistikuvat lättysyötöistä olla vähän hataria? Näin 70-luvulla syntyneenä kuuntelisin tarkkaan jos koululukadun höntsyihin tulis Timo Susi opettaan lämäriä mutta en välttämättä jaksais ottaa tosissaan enää jotain 30-luvulla syntynyttä oman aikansa syöttökonetta.
Näillä mennään, vai mennäänkö? Jos ei Ilves tänä kautena pärjää niin pelkona on että ukkoja ostetaan kuin mansen pesisporukkaan.
ja olihan se nyt aivan käsittämätön liike Risto Jalolta…
Kyllä mää jaksan uskoa että Raipea kunnioitetaan nuorempienkin pelaajien keskuudessa suuresti ainakin näin parikymppisen näkökulmasta, kyllä kaikki tietävät kuinka meritoitunut tekijä Raipe on.
Olisivat malttaneet odottaa edes tuon 8 päivää Stavangerista paluun jälkeen ja katsoa sitten mikä homman nimi… CHL olisi käynyt “hyvästä” syystä.
Ei tarvinnut, koska parempia syitä oli jo ennen sitä.
Sanomalla teroitellaan jo seipäitä. On tää saatana ihanaa kun kaikki tamperelaisten suuntaan nakottava paska ei enää osukaan meihin.
Nyt Ilveksen identiteetti on hukassa. Pennanen on yrittänyt säilyttää Myrrän pelitavasta parhaat elementit ja tuoda mukaan hieman kiekonhallintaa ja kaksivaiheisuutta.
Toistaiseksi tuloksena on sekava sillisalaatti, jossa pelaajat eivät oikein tiedä, mitä jäällä pitäisi tehdä.
Miten tästä tulee mieleen Tapola ja syksy 2014? Ennustan, että Ilves häviää tulevan kevään finaalit Tapparalle 7. pelin jatkoajalla ja voittaa kannun 2024
Tässä täytyy muistaa, että Ilves on sekoittanut valmennusta kaksi kertaa jo tällä kaudella.
-
Raipe tulee mukaan. Aiheuttaa varmasti kysymysmerkkejä sen aikaisessa tiimissä. Myyränä Myrrän tiimissä?
-
Myrrä saa fudut ja samalla ovenavauksella lähtee myös Ojanen. Pennanen sisään ja siellä odottaa valmiiksi jo Raipe.
Kapteeni Suomi ollut junnuista lähtien Myrrän valmennuksessa. Haastattelun perusteella fiilis oli kapteenilla ollut tasoa WTF.
Kyllä tässä saattaa myös Ripa pelata työpaikallansa. Mielenkiintoista nähdä miten homma etenee.
Mut eikös myös Rautakorpi ollut organisaatiossa silloin? Molempien tietotaito oli, ja helppo palata vanhaan. Samaa ei ole nyt Pendolla.
Taisi JR tehdä diilin Spartan kanssa tuolloin ja oli hetken pois.
Aina pitää muistaa, että Pennanen voi myös epäonnistua ja kurssi ei käänny ollenkaan hänen ollessaan ilveksessä. Ei näistä ikinä tiedä. Ihmisiä kuitenkin kaikki ovat. Jos epäonnistuu, nin Myrrän potkut olisivat siinä vaiheessa yksi kaikkien aikojen mokista ilves johdolta.
Nykyjohdolta varmasti näin, mutta muuten taas kyllä siellä Ilvesjohto aika paljon isompiakin mokia historiassa on tehnyt😂
Mitenköhän on, onko Osasto linjannut onko Pennasella lupa käydä valmentamassa/katselemassa poikansa joukkueen pelejä Hämeenlinnassa ollessaan HPK:n takki päällä? Myrrän takista kun porukka lähti kaikista henskeleistä irti.
Kaipa tuon porukan antipatiat jotka tuosta suuttuivat kohdistuvat lähinnä rakkaaseen naapuriseuraan kun ollaan muutenkin niin 110% anti Tappara mutta olihan koko kohu kyllä suhteellisen naurettava kun kyseessä ollut joku puhtaasti leikkimielinen hauskanpitotapahtuma.
Pennaselta erikoisia lausuntoja ja sanavalintoja.
– Paljon uutta asiaa ja informaatiota. Sitten on tullut myös asioita yllätyksenä. Niiden kanssa ollaan eletty ja yritetty sopeutua, Pennanen sanoi.
— Sen jälkeen tuolla on enemmänkin mietitty, miten tuo ympäristö tulisi turvallisemmaksi, Pennanen vihjaili salamyhkäisesti.
Jotain erikoista siellä on meneillään. Ollut jo varmaan hyvän tovin.
“Turvallinen tila” ja “on tullut yllätyksiä” on aika mielenkiintoista tekstiä.
Edit: Lisätään vielä “työnohjaaja”.
Työnohjaaja on aika selkeä, jos hän ei ole oikeasti vielä muuttanut juuri mitään. Pelataan ja harjoitellaan vanhoilla pohjilla?
Mutta nämä muut sanavalinnat ovat sellaisia, että hän flirttailee median kanssa, mutta ei kerro yhtään mitään, joka käynnistää hirmuiset spekulaatiot ja huhut.
Työnohjaajaa ja työnohjausta käytetään myös työpaikoilla, kun halutaan purkaa ja käydä läpi asioita. Jossain määrin terapeuttisessakin mielessä.